tiistai 2. lokakuuta 2012

Minusta tuli megafoni

Olen tässä miettinyt kiertoilmaisuja. Tottahan tiedätte, että jossain vaiheessa roskakuski oli puhtaanapidon ammattilainen, kieppo deodorantti, sohva joukkoistuin ja sen sellaista höpöhöpöä. Ilokseni lähialueen ammattioppilaitoksessa uusille linjoille haettiin viime vuonna vanhoja kunnon putkimiehiä, puuseppiä, kokkeja ja tarjoilijoita, eikä termeillä kikkailtu niin, ettei nuori edes kunnolla tajunnut, mikä hänestä pitäisi isona tuleman. Missilinjaa ei valitettavasti vieläkään ollut, mikä on harmi ja oikeastaan suorastaan nättien tyttöjen syrjintää. No, niillä mennään, mitä on vaihtoehdoiksi annettu, sellainen on kova maailma.

Minusta piti tulla opettaja ja arvostettu lehtori. Ei meidän hakupapereissamme linjan kohdalla lukenut, että pedagogiset opinnot valmistavat myös psykologiksi, järjestyksenvalvojaksi, lakimieheksi, toimistotyöntekijäksi, sihteeriksi, talonmieheksi, äidiksi, nuoriso-ohjaajaksi, eläintarhapäälliköksi (jonnekin sinne apinahäkkien tietämille), tietosanakirjaksi, megafoniksi ja papukaijaksi. Pian varmaan hulluksikin, ellen sitten ollut sellainen jo ennen uravalintaani. Saatoin hiukkasen olla.

Kuulin oppilaiden tänään keskustelevan myös sanasta ohjus: he eivät ymmärtäneet, miksi joku aikuinen oli tituleerannut netissä itsensä ohjukseksi. Selitin kyseessä olevan leikkisä muoto sanasta ohjaaja ja vetäjä, mutta nuorukaisten mielestä ohjus liittyy vain ja ainoastaan sotaan ja ydinpommeihin, ja se, että minä tiesin, mistä oli kyse, vieritti minut heidän silmissään samaan leiriin kaikkien maailman ohjusten kanssa. Sanaleikki ei mennyt läpi, vaan se oli kuulemma tyhmä. Ei ole amiksessa ohjuslinjaa, tiesivät.

Tuliko teistä niitä, miksi lähditte opiskelemaan? Pitikö tulla missi, tulikin sihteeri? Pitikö tulla takki, tulikin kintaat? Mitä kaikkea sellaista, mitä tittelinne ei kerro, teidän ammattiinne kuuluu? Teettekö kaikkea muuta kuin mitä sukulaisenne luulevat?

Kysyy Ässä,
sekatyöläinen

11 kommenttia:

  1. Tuo mitä sanoit opettajan työstä pitää kyllä täysin paikkansa :D Siinä saa hoitaa kaikki hommat äidistä sosiaalityöntekijään o.O niin ja jossain välissä lapsukaisten pitäis oppiakin jotain... Välissä on hämmentävää kun ihmiset luulee, että äikänopet tietää kaiken kieliopista. Ja että se kaikki tulee ihan lonkalta. Tai että äikänopettajat tarkkailee toisten puheen oikeaoppisuutta... Ei sitä nyt koko ajan jaksa ammattimoodissa vetää :D

    VastaaPoista
  2. Itse en vielä tiedä mikä haluan oikeasti olla isona (toivottavasti ei kovin paljon nykyistä kokoa isompi), mutta lehdessä pisti silmään joskus työpaikkailmoitus, jossa haettiin sandwich-artistia ja kyseessä siis eräs täytettyjä leipiä tarjoava ketju. Onko hampurilaisravintoloissakin artistit töissä?

    VastaaPoista
  3. Minusta piti tulla supertähti (laulaja ja/tai kirjailija), mutta tulikin ypöyksin kotona tietokoneen ääressä nököttäjä. Kyllä siitä taisi opiskeluaikana puhetta olla, että aika monet ammattikuntamme edustajat päätyvät tähän jamaan, mutta en kiinnittänyt niihin puheisiin juurikaan huomiota, koska tiesin, etteivät ne koskisi minua.

    VastaaPoista
  4. Ei tullut ei. Piti tulla merkonomi, mutta tulikin maisteri. Piti päätyä oikeisiin töihin kauppiaaksi, mutta päädyinkin yhteiskunnan elätiksi ja konttorirotaksi. Joskus tuntuu siltä, että olisi kiva tehdä työtä, jonka sisällöstä vanhemmilla sukulaisilla olisi edes jonkin sortin käsitys :)

    VastaaPoista
  5. Lukion luokkakokouksessa oli jännä huomata, että en ymmärtänyt toisten ammatteja ollenkaan. Nämä Competence Development Managerit ja kirjallisuuspalveluinsinöörit nyökyttelivät tietäväisinä, mutta hiukan epäilen, että heilläkään ei ollut aavistustakaan mitä itse tekee työkseen, saati sitten ne toiset. Sitten olimme me kolme poikkeusta: kansallispukujen valmistaja, lounaskahvilayrittäjä ja kampaaja. Yrittäjiä jokainen. Hetken mietin, pitäisikö heittäytyä alemmuuskompleksin valtaan, mutta hei, pois se meistä duunareista, liian hieno sana!

    VastaaPoista
  6. Tyttärestäni tuli ensin kaupallisen alan "konttorirotta", sitten kahden lapsen äiti, ja nyt isompana opiskelee parhaillaan tavoitteenaan master of education (opettaja). Kuka sitä osaisi etukäteen tietää, mitä hänestä vielä isona tulee. Minusta oli tarkoitus tulla jotakin muuta, mutta kyvyt riittivät "vain" erityisopettajan ammattiin. Ei vedä vertoja maistereille. Tittelit ovat joillekin tärkeitä, varsinkin jos ne johdetaan "sivistyssanoista", latinasta tai vähintään englannista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voisi lisätä, että jossain vaiheessa mulla oli ajatuksena, että voisin lukea itselleni kanssa englanninkielisen tutkinnon ja silloin olisi ollut vain yksi vaihtoehto eli masters of the universe.

      Poista
  7. minä olen psykologian maisteri. Se ei kerro kaikille työkavereillekaan (joista suurin osa on sairaanhoitajia) juuri mitään. Olen erityistyöntekijä terveyskeskuksessa. Siis saan olla hyvin erityinen, eriskummallinen suorastaan. Useimmat potilaat "käyvät" aina psykologilla, vaikka todellisuudessa käyvät sairaahoitajalla, lääkärillä, sosiaalityöntekijällä, toimintaterapeutilla tms. Naapuri tuntuu luulevan, että olen lääkäri, kun ajatteli avun olevan lähellä jos poikaa sattusi käärme puremaan (kun niitä tässä ympäristössä pyörii). Voisihan se auttaa, jos kysyy, miltä nyt tuntuu, mutta pidemmän päälle siinä tilanteessa kannattaisi lähteä kyllä lääkäriin.

    VastaaPoista
  8. Ei tullu. Piti tulla laborantti, mutta tulikin mikrotukihenkilö ja tietokoneasentaja... Aika hienosti ihmiseltä joka aikoinaan keuhkosi vihaavansa tietokoneita..

    VastaaPoista
  9. Juu, ei tullut. Nuorena 5-kymmpisenä heräsin kerran uuteen aamuun ja havahduin huomaamaan, että minähän olen nyt se, joksi minun ei missään, siis missään tapauksessa pitänyt tulla. Minähän opiskelin yliopistossa sellaisia aineita, että en voi mitenkään lipsahtaa tähän mikä nyt olen. Ja tässä minä kuitenkin olen: yliopistonlehtori. Jossakin täytyy olla joku kummallinen voima, joka leikkii meidän toiveillamme ja tahdollamme. Siis tahdo ja tavoittele mitä haluat, yllätyt mihin lopulta päädyt.

    VastaaPoista
  10. Kyllà tuli. Siis ope, mutta paras ilmaus, millà ihan pikkuinen eskarilainen minua kutsui oli PAPPA. No, hànen paras kaverinsa kotosalla oli juuri hànen pappansa, joten minà olin oikein ylpeà hànen tunteestaan minua kohtaan: opettaja oli koulun (naispuolinen) pappa, siis paras kaveri koulussa. Vielàkin làmmittàà. Toisaalta en kyllà tànà pàivànàkààn (siis elàkkeellà) ole tarvinnut muinaisislannin kielioppia, jota piti vuoden verran opiskella maanantaiaamuisin klo 8-10 ruotsin cumua varten, mutta eihàn sità koskaan tiedà.

    VastaaPoista