GTX Ninja

Meillä on ollut kesäkuun alusta lainapupu ja samalla elämäni ensimmäinen lemmikki. Lapsena keskustelua kotieläimestä ei voinut edes viritellä, sillä isäni mielestä ainoa oikea, hyväksytty ja samalla maailman viisain eläin oli sika. Se ei kuitenkaan omakotitaloalueella ollut oikein käypä vaihtoehto, enkä sitä paitsi olisi varmaankaan ollut valmis syömään omaa possuani loppuratkaisuksi - niin hyvää kuin grillissä paistettu tai uunissa tuntikausia hajoavan mureaksi haudutettu sisäfile onkin. Siihen maailmanaikaan olohuoneessa asuvia minisikoja ei ollut vielä ratkaisuksi keksitty ja naapurin kissat kuseskelivat portinpieleen ja mourusivat kilpaa takametsän susien kanssa, joten lemmikkieläinilmapiirimme oli jokseenkin kireä. Ilman jäin.

Isäni on tosin aina kehunut minua kauniiksi. Eipä ihme, katso kuva.

Muutamalla ystävälläni oli onneksi koira ja toisella myös akvaariokaloja, joten niitä sain silitellä. Kalojen hellyydenkaipuu oli kylläkin harmittavan vähäistä, ja ne ovat mielestäni muutenkin pelottavia. En vieläkään uskalla olla samassa veneessä juuri virvelöidyn ja veneen pohjalle sätkimään heitetyn ahvenen kanssa, vaikka olen muuten tosi rohkea. En esimerkiksi pelkää yhtään mörköjä. Murhamiehiä pelkään vähän: olen monet kerrat kuullut iltasella alakerrasta rapinaa, näppäillyt puhelimeen hätänumeron soittamista vaille valmiiksi ja aseistautunut hiuslakkapullon kanssa nurkan taakse. Sillä on hyvä suihkauttaa murhaajaa silmiin, ja ellei kyseessä olekaan hullu tappaja, voi esittää olevansa juuri kylmän viileästi laittamassa hiuksia. Kalapelkoni johtunee siitä, että jouduin kerran heittämään kuolleen miljoonakalan vessanpönttöön ja huuhtelemaan sen sieltä autuaammille vesille, ja jos päästän itseni hetkeksikään ajattelemaan asiaa, olen varma, että kosto elää ja takapuoleeni hyökkää tappajahai. Isovanhempieni mökkilaiturilla en uskalla laittaa edes jalkoja veteen, sillä lukuisat pikkukalat ovat tulleet parveilemaan rantaan vain ja ainoastaan minun vuokseni. Olen varma, että joillakin kaloilla on jopa paholaisenpunaiset silmät.

Kalapuikoista tykkään kyllä.

Perheen allergiatilanteen vuoksi en ole saanut lemmikkiä nyt (nuorella) aikuisiällänikään, kunnes viimevuotinen kollegani keksi ratkaisun: saisimme heiltä lainaksi kesäpupun, sillä isossa pihahäkissä aurinkoisena kesänä yliherkkyyksistä ei tarvitsisi välittää mitään. Idea oli ihastuttava, ja niin meille haettiin pieni toffeenvärinen pupu heti kesäkuun ensimmäisellä lomaviikolla. Mies nikkaroi Tofu Tolopainen GTX Ninjalle ison, pulpettikattoisen majapaikan, ja niin alkoi elämäni lemmikin kanssa. Siellä makasin ja söin melkein heinätkin pesästä, niin jännittävää vauvapupun loikkimista oli katsella. Huomasin myös pian (kun mies päästi minut välillä vapaaksi), että polun varret ja ihmisten pihat olivat täynnä herkkuja, ja kerran revin salaa ison kimpun puna-apilaa jopa päiväkodin pihasta.

Nyt on aika sanoa pupulle heipat ja käydä viemässä se takaisin talveksi. Tofusta on kasvanut valtava möykky, ja hyvä, jos se mahtuu auton takaluukusta sisään. Pitää varmaan vuokrata pakettiauto, ellei sitten satuloi jänöä ja hyppelehdi muutamaa kymmentä kilometriä peltoja pitkin. Se olisi kyllä näyttävä loppuratkaisu: lehtori iltahyppelyllä otsalamppu heiluen. Grilliin Tofua emme sentään laita, niin kuin eräs oppilaani ihan tosissaan ehdotti. Oli ilmeisesti isäni hengenheimolainen.