Kaada sitä pallonreikään!

Päädyin tänään lueskelemaan viiden vuoden takaista päiväkirjaani. Se oli aika hupaisaa, ja opin itsestäni ainakin sen, että olen edelleen yhtä kypsä, ihana ja tanniininen kuin silloinkin. Seuraava katkelma kertoo siitä, miten nainen raskaana ollessaan kohtaa kaikenlaisia vaikeita tilanteita.

Alkusyksystä  2006:

"- Olen lihonnut. Se tarkoittaa, että painan pian yli 30 kg. En kestä. Itkin hieman, ja se helpotti. Avasin myös housunnapin, ja se vasta helpottikin. 

- Lähipiiriin odotetaan kaksosia. Entä, jos meillekin tulee enemmän vauvoja? Sitten pitäisi keksiä hirveästi nimivaihtoehtoja. Mari ja Juana? Oiva ja Riini? Tiku ja Taku?  

- Miten salaan raskauteni huomisissa juhlissa, jotka ovat täynnä haukankatseisia naisia? Menemme ensin hohtokeilaamaan. Siellä saa drinksuja. Minne kaadan ne? Pallonreikiin? Keilailun jälkeen meille on varattu iso saunamökki, jossa ruokailemme. Jos  tarjolla on viiniä, sitä on paljon vaikeampi hukata kuin siideriä. Siideripullosta voi kaataa sihinät pois ja laittaa vettä tilalle. Sitten vain roikkuu pullonvarressa tiiviisti koko illan ja kompuroi vaikka pikkuisen välillä tai oksentaa. 

- Kun olisi taas juurikasvua ja pitäisi jaksaa värjätä hiukset. Ja hiusväri on myrkkyä ja olen syönyt homejuustoakin eilen, kun en yhtään muistanut. Niin sitä vain aloitetaan rappioäidin ura heti alkuunsa."

Seuraavana päivänä juhlia koskeva selviytymistragedia oli jo huippuunsa kehitelty: 

"Jo mennessämme yhteiskyydillä keilailuareenaa kohti kiskon siideripullosta eväsjuomaa. Ehkä käärin leipääkin voipaperiin ja selitän, kuinka en viitsi juoda tyhjään mahaan. (Kuulostaa ammattimaiselta.) Jos joku haluaa ottaa huikat, nauran räkäisesti ja pidän arteestani kiinni vaikka kaksin käsin. Tarpeen vaatiessa juon koko pullon yhdeltä istumalta ja röyhtäisen kunnolla päälle. Olen tosi hyvä tekoröyhtäisyissä!

Koska keilaillessa on tarkoitus kaataa, minähän kaadan. Mitä enemmän osun, sitä innostuneempi olen, enkä kerta kaikkiaan ehdi juoda yhtään ainoata drinkkiä. Jos muki tuodaan kouraan ja on juotava, kippistän ja unohdan  juoman tai kaadan sen jonnekin, esimerkiksi kukkaruukkuun. Olen aika varma, että keilailuhalleissa on hirvittävästi erilaisia kukkaruukkuja. 

Loppuillan kädessäni on koko ajan siideripullo, jonka sisältöä kehun kovaäänisesti. Jos tarjolla on vain viiniä, huhuilen huomiota herättävästi lasiani. En ymmärrä, miten onnistun jatkuvasti hukkaamaan sen jonnekin. Viimeisenä ohjelmanumerona kontin ensin pöydän alla ja ilmoitan oksentaneeni jonkun käsilaukkuun. 

Kotimatkan loppuhuipennuksena pieraisen ja sammun autoon ehdotettuani ensin yhteislauluksi jotain törkeää. 

Uskon, että tästä tulee mahtava ilta!"

Tulihan siitä, kuten arvata saattaa. Pitäisi oikeastaan ottaa neuvolaan yhteyttä, jotta voisivat painaa jonnekin ohjekirjaseensa. On niitä paskempiakin ohjeita jaeltu.