Timantteja roskalavoilta

Moni tykkää kierrellä säännöllisesti kirpputoreilla. Vaikka ajatuksena olisikin vain kuluttaa muutama lauantain kaatosadetunti, aina sitä vähän elättelee toivetta, että eteen tupsahtaisi aarre. Aikakauslehdissä esitellään jatkuvasti kauniita koteja, joihin perheen mies pelastanut roskalavalta silmät kiinni ohi kävellessään kansainvälisesti tunnetun design-klassikon tai kuusi signeerattua Kukkapuro-tuolia, ja rouva on löytänyt lähikirppikseltä jonkun firman hylkäämän ison toimistopöydän, jonka ympärille koko perhe tykkää kokoontua tekemään läksyjä, vaihtamaan kuulumisia, keskustelemaan ajankohtaisista ilmiöistä ja pelaamaan Monopolia.

Olen hyvin hämmästynyt moisesta tuurista, sillä kun viimeksi tänä viikonloppuna kävin tutustumassa mökkipaikkakuntamme kirpputoritarjontaan, en tiennyt, pitääkö suurimmalle osalle roskaa itkeä vai nauraa. Toisen romu ei varmasti ole kovinkaan monen muunkaan aarre, eikä huonokuntoisesta ja ikivanhasta esineestä tai vaatteenrievusta voi pyytää lähes uuden hintaa. Ei vain voi, vaikka hulluhan luonnollisesti on vain se, joka maksaa.

Tein paljon havaintoja heti sen jälkeen, kun olin toipunut ulko-oven vieressä roikkuneesta vanhasta pesäpalloräpylästä, joka oli melkein puhki kulunut ja huusi vuosikymmenten hikeä. Hinta 13 euroa. Pallo olisi kuulunut kauppaan, mutten löytänyt sitä.

- Vaatteet olivat suurimmaksi osaksi sellaisia vanhoja rytkyjä, jotka kuuluisi leikata matonkuteiksi tai polttaa. 70-luvun froteehaalari, hinta 35 euroa. Parhaat päivänsä nähneet pinkit plyysitohvelit, sauma purkaantunut, 4 euroa.

- Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun parempiin suihin tyhjennetty alkoholipullo? Näin lukuisia tyhjiä glögipulloja ja ainakin kuusi eriväristä, kissanmuotoista likööripulloa. Hinnat vaihtelivat 2,5 eurosta kymppiin.

- Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun tyhjä tax free -karkkirasia? Hinta 8 euroa.

- Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun mauton 80-luvun julistetaulu, jossa on puolialaston nainen oranssissa auringonlaskussa. Hinta 8 euroa. Ruma maalaus, 250 euroa. Katutaiteilijalta ostettu kiinalaismerkkipahvinpala kehystettynä, 8 euroa.

- Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun vanhoja ja itse tehtyjä kukka-asetelmia, joihin on pystytetty Johan-puutulppaani ja liimattu erivärisiä muovihelmiä koristeeksi? Hinta 3,50 euroa.

- Miksi kenenkään pitäisi ostaa jonkun vanhoja huonekaluja, jotka ovat jo valmiiksi rikki tai puhki kuluneita? 1980-luvun kulahtanut, reikäinen ja kuviokankainen pikkurahi 20 euroa. Järkyttävän ruma ja huonokuntoinen sohva, 70 euroa.

- Vanha lasitavara ei ole aina arvokasta. Merkitön, yksittäinen jälkiruokakulho 3 euroa. Maljakko 15 euroa.

- Toisaalta kaikki, missä lukee Iittala, Arabia tai Muurlan lasi ei tarkoita sitä, että niistä tulee pyytää kohtuuttomia.

- Miksi kenenkään kannattaisi ostaa käytetty ja hyvin naarmuuntunut paistinpannu, 10 euroa?

- Jonkun kaupan loppuunmyynnistä ostetut keramiikkakalat, rumat, kaupan hinta takana 3 euroa/kpl. Kirppishinta 8 euroa/kpl.

- Miksi kaikki maksaa 8 euroa?

- Tavaran arvoa tai laadukkuutta ei paranna se, että niiden hintalapussa lukee myyjän kuvailu: "Todella kaunis, itse askarreltu seinäteline vaikka papereille."

Minulle tuli sellainen olo, että olisi pitänyt itsellä olla laukku täynnä valmiiksi kirjoitettuja palautetarralappuja, joita olisi voinut lätkiä tuotteisiin myyjälle terveisiksi:

Älä naurata.
Kamoon.
Voi hyvää päivää.
Jotain rajaa.
Et ole tosissasi.
Ihan varmaan menee kaupaksi. 
Millaisessa todellisuudessa mahdatte elää?
En pysty lopettamaan nauramista.
Polta tämä!

Olen avoimesti kateellinen teille kaikille, jotka teette kirpputoreilta löytöjä. Tiedän, että teitä on, ja etteivät kaikki suomalaiset kirppikset tai kierrätyskeskukset ole vain ylihinnoiteltua romua täynnä. Mitä te oikein olette löytäneet? Astioita, merkkivaatteita, hyväkuntoisia urheiluvälineitä, lapsuuden muistoja? Vähän aikaa jo nimittäin harkitsin Sony Walkman -korvalappustereoita (nekin 8 euroa), mutta tajusin, ettei minulla ole enää nauhoittamiani kasetteja.