Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Cheek. Hän on monen aikuisen mielestä kokkari-räppäri*, koska pukeutuu hyvin, ajaa kalliilla autolla, laulaa menestymisestä ja piru vie vielä menestyykin. (Monen mielestä rap-musiikki ei ole oikeanlaista, jos ei ole ensin tappanut jotakuta, elänyt asuntovaunussa poliisia paossa, vetänyt huumeita suoneen yhdessä äitinsä kanssa, kuulunut pahamaineiseen jengiin, tapellut pimeillä syrjäkaduilla ja ollut muutenkin elämänkoulun kulkija, sillä yhteiskunta on mätä.) Nuori joko tykkää Cheekistä ja hänen musiikistaan tai sitten ei välitä siitä, mutta ei hommaan politiikka mitenkään kuulu.
Aikuisten mielestä politiikka onkin syypää kaikkeen paitsi sun hymyyn.
Nettilehdet ovat päivittäin täynnä uutisia, joita voi kommentoida ja joista keskustellaan usein hyvinkin kiivaasti. En tiedä, olenko koskaan nähnyt pitkää keskusteluketjua, joka ei jossain vaiheessa päätyisi ytimeen: kaikki (rappeutuminen) on valtaapitävien syytä. On aivan sama, mikä aihe on, sillä raiskauksista päästään maahanmuuttajiin ja puoluepolitiikaan, jalkapallosta urheilun tukemiseen ja puoluepolitiikkaan, koululaitoksesta määrärahoihin, arvoihin ja puoluepolitiikkaan, jonkun menestyksestä kateuteen ja puoluepolitiikkaan, karhuista ja susista EU:hun ja puoluepolitiikkaan, perunankasvatuksesta lakeihin ja puoluepolitiikkaan. Ei todellakaan ole väliä, mistä keskustellaan. Vuodesta toiseen yhteistä on kuitenkin se, että pieleen menee hallituksella ja itse pitäisi olot ja maailmanrauhat järjestää.
Nuoret ovat klikkikansaa, peukuttavat, osallistuvat ja jakavat. #näinvaikutat. Tällaisiin toimenpiteisiin kuluu aikaa noin sekunti, joten jos lakia viilataan vuosia, politiikka ei vastaa nuoren käsitystä siitä, että asioihin pystyy vaikuttamaan. Teiniviikselle ei tule mieleenkään, että puoluepolitiikka saattaisi olla vaikuttamassa aika moneen arkipäivän asiaan, kuten vaikka siihen, miten nopeasti pääsee hammaslääkäriin tai missä palavat katuvalot bileistä yöllä kävellessä. Onneksi ongelmia varten on keksitty nettiadressi, kliketiklik, ja maailma on nopeasti parempi paikka.
Kyllä se kuulkaa niin on, että vaikka mitä äänestää, niin pieleen se menee joidenkin mielestä kuitenkin. Aina. Olisi varmasti tullut asfaltti kotitielle jo sata vuotta sitten, jos vallassa olisi ollut jokin muu kuin Keskusta. Olisi varmasti Suomessa nolla maahanmuuttajaa ja koko kansa läpeensä onnellinen, jos vallassa olisivat Perussuomalaiset. Olisi varmasti loppunut saastuminen ja tuho, jos vallassa olisivat Vihreät. Olisi varmasti suomenruotsalaisilla vielä paremmin asiat ja falleralleraa, jos vallassa olisi RKP. Olisi varmasti nöyrä Suomen kansa enemmän rakkauden asialla, ainakin oikeanlaisen rakkauden, jos vallalla olisivat Kristillisdemokraatit. Olisi varmasti tarpeeksi sairaanhoitajia ja vanhuksilla hyvä olla, jos vallassa olisi SDP. Olisi varmasti enemmän taistolaishenkeä ilmassa ja kansa toimiinsa sitoutunutta, jos vallassa olisi Vasemmistoliitto. Olisi varmasti kaikki hyvin vuonna 2014, jos vallassa olisi Muutos 2011.
Kansallisella Kokoomuksella onkin jo Cheek, joten mitäpä sitä enemmän kaipaamaankaan.
* Nuorille selvennykseksi, että kokkari ei viittaa bileisiin vaan Kokoomus-puolueeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti