Tapetaan se innokkuus!

Työpaikka sosiaalistaa nopeasti tavoilleen ja kokemus tuo varmuutta, kuten Osuuspankki mainoksissaan toteaa. Muistan, kun aloitin työt äidinkielenopettajan sijaisena ja pääsin puikkoihin joulukuussa, sopivasti yhdeksäsluokkalaisten Kalevalan ja kansanperinteen aikoihin. Olin luonnollisesti virtaa täynnä, ja aikaakin oli ennen lapsia vaikka mihin: kas, päätimme kunnianhimoisesti tehdä Pohjolan häistä videon. Kun kyselin koulun kameran perään, sain ikimuistoisen vastauksen.

On täällä sellaisia ennenkin tehty.

Suomennettuna sama kuuluu: Äläpä meille ala, untuvikko! Kaikkea keksimääsi on jo aikaisemminkin kokeiltu ja joko hyväksi tai huonoksi todettu. Rauhoitu, noviisi, tiedä paikkasi. Kyllä se into tuosta vielä laantuu.

Uutena työntekijänä tekisi mieli räjäyttää kaikki epäkohdat, jotka luonnollisesti kirkuvat ulkopuolelta tulevalle silmille huuto- ja kysymysmerkkeinä. Miksei asioille tehdä mitään? Eikö toisenlaista toimintamalla voisi edes hetken aikaa testata? Ovatko kaikki jämähtäneet paikoilleen? Miksi pitää olla niin muutosvastarintainen ja jopa luovuttanut?

Vanha konkari, pitkään uraa tehnyt ja nähnyt saattaa tässä välillä huokailla. Untuvikko ei voi tietää, että monenlaista on kokeiltu hyvällä ja huonolla menestyksellä. Joillakin asioilla on perinne tai historia, josta uudella ei voi olla tietoa. Hänellä ei myöskään voi olla kokemusta niistä lukuisista kerroista, kun ongelmakohdista on keskusteltu erilaisten ratkaisumallien löytämiseksi. Ja kyllä, monenlaista on myös testattu. Monta kertaa. Uudelleenkin. Välillä vanhassa vain on aivan oikeasti vara parempi.

Uusi, varsinkin nuori työntekijä on kuitenkin yleensä ennakkoluuloton ja tarmoa täynnä, ja hän saattaa - työpaikan käytänteistä vielä kunnolla edes tietämättä - työntää lusikkansa hämmentämään montaa soppaa. Välillä se on tervetullutta, sillä uudet näkökulmat voivat osoittautua kokeilemisen arvoisiksi ja parhaimmillaan jopa toimiviksi, ja ongelmakohdat voivat löytää ratkaisun tai ainakin saada paremman. Joitakin asioita kuitenkin tulee oppia kantapään kautta kollegan neuvoista huolimatta.

Into ja palo omaan työhön on hyvästä, mutta myös maltti ja tarkkailu. Usein kokemuksella on syvä rintaääni, ja vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia.

Minä tein vuonna 2000 Pohjolan häistä videon, joka oli amatöörimäisyydessään niin huono, etten milloinkaan voisi esittää sitä nykyisille oppilaille häpeämättä. En kehtaa katsoa sitä itsekään. Olen kuitenkin iloinen siitä, että minulla oli silloin rohkeutta ja intoa tarttua aivan tuntemattoman luokan kanssa hommaan, jonka tiedän nyt olevan monen porukan kanssa jopa mahdotonta. Ymmärrän kuitenkin nyt, miten ärsyttävältä olen varmasti ihan tietämättäni vaikuttanut. Opettajuudessa on onneksi se hyvä puoli, että luokan oven sulkeuduttua - tai vaikka se olisi aukikin - opettaja saa tehdä työnsä hyvin itsenäisesti ja päättää itse, miten minkäkin ryhmän kanssa asiassa etenee. Tärkeintä on, että hoitaa oman tonttinsa hyvin ja luottaa siihen, että niin tekevät muutkin. Kyllä se ruotsinopettaja varmasti osaa ruotsia paremmin kuin itse ja matematiikan tunnilla työskennellään siten, kuin siellä sopivaksi katsotaan.

Tsemppiä kaikille työuraansa aloittaville! Olkaa innokkaita, kokeilkaa siipiänne, testatkaa toimintamallejanne. Onnistukaa, epäonnistukaa, oppikaa! Muistakaa samalla, että polkupyörä on jo keksitty ja että kollegat vanhemmasta päästäkin mitä todennäköisimmin seuraavat aikaansa ja alaansa.

On täällä ennenkin kaikenlaista tehty. Nyt ymmärrän.