Osallistuin tänään leikkimieliseen ja ystävysten väliseen Facebook-runokilpailuun, jonka aiheena on perjantai. Kamut pistivät tulemaan harrasta haikua ja elämäntotuuksia, minä pistin kampoihin ottamalla soiton sormille ja kääntämällä käyrän polvilleni. Emme tietenkään ole tosissamme toista suohon laulamassa, vaan haaste oli mielestäni ihana osoitus siitä, että jotkut jaksavat ja haluavat lyödä itsensä huvikseen likoon. Olen ylpeä Senjasta ja Hannasta, olette oikeasti ihan mahtavia! Annan teille äidinkielestä kympin.
Alla oleva perjantaista kertova riimittely on täysin kuvitteellinen, huomauttaa toimitus. En ole maanviljelijä, ja lasissani on tänään ravistettua Jaffaa. Jäillä.
Perjantaikseni pistelen
Runon rustaan ratokseni
perjantaikseni pistelen.
Viisun virkon, sanoiks saatan
perjantain parhaan paljastan.
Mik’ on tunne taaimmainen
viisaus viikon viimeisimmän?
Miks’ mä ootan onnellisna
pitkän päivän päättyväksi?
Mielessäni maiskuttelen
pohdin paljon perjantaita
askelta arjesta auvoon
lempeähän lauantaihin.
Työt on tehty tavalliset
pellot pantu pakettihin
talikot tallin nurkkahan
kuokatkin ovenpielehen.
Perjantaina pyydän luvan
laittaa ladon lukkohon
saranat suuret säppihin
liu’utellen lasketella,
sunnuntaihin sukellella.
Salaisuus on päivän tämän
arjen ankaran päättävän:
vapaahetki vastuhusta
viran velvollisuuksista.
Viinin laitan virtaamahan
juoman julkean juoksemahan
kannun kaadan kurkustani
perjantaipullon pamautan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti