perjantai 16. elokuuta 2013

Elämäni aakkoset

Seitsemäsluokkalaiset oppilaani kirjoittivat viime viikolla elämänsä aakkoset, ja osa suoriutui vaikeimmista vierasperäisistä kirjaimistakin oikein mallikkaasti. F niin kuin finnit kuvastivat hyvin aikaa samoin kuin R:n kohdalla äiti ragee, vaikka ihan monessa vihkossa ei hirveän syvällisiin sanomiin vielä päästykään.

Millaiset ovat sinun aakkosesi?


Elämäni aakkoset


A Ainekirjoitus. Mikään ei voi olla kovin paljon jännempää kuin se, että löytää vanhat kouluaineensa ja uskaltautuu niitä lukemaan. Kuinka traaginen olikaan kesäkissan kohtalo (kuoli pois, lumihankeen jäätyi) tai kuinka kesäleirillä oltiin perillä vasta ensimmäisen konseptipaperillisen jälkeen - ja vielä oli koko viikko käsittelemättä. Kun sain taikasauvan -kirjoitelma oli täynnä tärkeitä unelmia, olisinko toivonut kauheasti karkkia ja vähän maailmanrauhaakin, ja eräs hurja hirviöaine oli pelkkää unta ja päättyi herätyskellon soittoon. Luulin olleeni maailman ensimmäinen, joka ratkaisun keksi, ja siitä niin ylpeä, että loukkaannuin verisesti opettajalle ja hänen raksit lopetuskappaleen ylle piirtäneelle punakynälleen.

Adam Lambert. Laulaisi Väinämöisenkin suohon.

B Born to be wild. Kaikkea muuta kuin minä. Minä en ole villi kuin unissani, ja hulluin päähänpistoni on varmaankin ollut jotain luokkaa en mene liikuntatunnilla hiihtämään. Silloinkin olin juuri toipunut angiinasta, enkä olisi saanutkaan vielä lähteä sadan asteen pakkaseen lykkimään. Tein jumppasalissa joitain opettajan antamia tehtäviä ja olin muiden puolesta katkera siitä, että poikien ei tarvinnut moisella kelillä hiihtää.

Blyton, Enid. Minulle oli suuri järkytys ymmärtää myöhemmällä iällä, että Enid oli nainen. Se tosin selitti kaikki ne eväät.

C Celsius-asteiden kuuluisi näyttää ympäri vuoden yli kymmentä. Minä tarvitsen lämpöä. Esi-isissämme on ollut jotain pahasti vialla, kun ovat tänne kurvanneet. Ja jääneet, vielä hullumpaa. 

Colosseum on myös aina ollut minulle jonkin sortin pakkomielle, eikä yhtään vähempää Russell Crowen vuoksi. 

D Olin yläasteella D-luokalla. Muistan, kun istuin ikkunarivissä historian tunnilla ja ajattelin, etten varmaan koko kolmen vuoden aikana tule koskaan kuulemaan, mitä opettaja sanoo. Tämäpä menikin ja kosti meille (kiitos, pojat!) kysymällä kokeessa, mistä hänen tunnilla lukemansa tarina oli kertonut. Minulla ei ollut aavistustakaan. Meillä ei kenelläkään ollut aavistustakaan. Päähenkilö oli intiaani, mutta sillä ei kovin pitkälle pötkinyt, varmaan reservaatissakaan.

E Etanat. Herkkua. Maistoin niitä ensimmäisen kerran Tukholmassa vuonna -99. Viime vuosituhannella. Eipä siitä aiheesta enempää.

F Folio. Näppärää paperia vaikka mihin tarkoitukseen. Meidän piti yliopistossa tehdä pedegogisista opinnoistamme portfoolio, kuten eräs opettajistamme sitä venyttäen kutsui. Jossain vaiheessa sitä fooliota alkoi pursuta niin rankasti korvista, että askartelin kansiooni otsikon (portfolio kapiteelein) kiiltävästä foliopaperista. Se oli kannanotto. Kuten sanoin, born to be wild.

Lisähuomautus: En ole tarvinnut portfoliotani kertaakaan missään, eikä sitä missään kyllä enää olekaan.

G Geronimo. Tämä oli varmaankin se intiaani, josta hissanope harmaissaan luki. Mene ja tiedä, kun samalla pojat vetivät ompelulankaan nenäänsä, kaivoivat sen suun puolelta pois ja vetivät ulos.

H Huumori. Jos elämässä ei olisi hauskoja juttuja, elämässä ei olisi hauskoja juttuja, ja olisi hyvin ikävää sellainen elo.

I Illanistujaiset. Varsinkin ex tempore -illanvietot potkukelkalla paikalle suihkien ja yövaatteet toppavaatteiden alta paljastuen saavat suuren ilon läikähtämään sydämessäni. 

J Jos olisin poika, minusta olisi tullut Johannes.

Järjestelmällisyys. Tykkään siitä, että asioilla on suurin piirtein paikkansa ja että ne asiat pysyvät siellä. Tein juuri miehelle tarrataulukon siitä, että hän osaisi laittaa kahvikuppinsa astianpesukoneeseen. Kaikille se ei ole yhtä helppoa. 

K Koti. Pitäisi vaihtaa parit verhot ja sitä ennen ompeluttaa ne jollakin. Uutta kangastakin saapui juuri Britanniasta. Sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan.

L Lapset. Maailman tärkeimpiä, maailman rasittavimpia, maailman hassuimpia ja raivostuttavimpia. Niin kuin meistä jokainen, mutta vielä vähän enemmän.

Loma on ihmisen parasta aikaa heti elämän jälkeen, siitä ei pääse mihinkään. Toiset odottavat arkea ja sen tuomia rytmejä, mutta kyllä minä paljon mieluummin hengailen lomatunnelmissa ja yövaatteissa puoleenpäivään, vaikka sitten Mallorcalla tai Veneskoskella.

Lukeminen on mahtavaa, ja sitä toivoisi ehtivänsä tehdä enemmän. Aiemmin luin järkevästi yhtä kirjaa kerrallaan, mutta nyt jotain on tapahtunut ja minulla saattaa olla useampikin kirja samanaikaisesti kesken. Tämä ei nyt kyllä kerro hyvää tulevaisuudestani.

M Kaksi suurta elämäni unelmaa alkaa M-kirjaimella. Toinen on mökki ja toinen on maailmanympärysmatka. Jonain päivänä molemmat. 

N Neumann. Dingo oli jotain valtavan suurta, vaikka olinkin silloin liian pieni muuta kuin kuuntelemaan bändiä kasetilta. Kaikkia sanoja en ymmärtänyt vuosikausiin, kuten spiidistä tinneriin, joita en kumpaakaan osaisi vetää vieläkään. 

O O on minulle muotona vieras. Olen aina piirrellyt paperillekin ennemmin kuutioita ja suoria viivoja kuin ympyröitä. Minulla on iso ja pyöreä pää, joten ehkä se johtuu siitä.

Opettajuus. Tykkään ammatistani, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Mutta ihan vain lomien takia.

P Entinen sukunimeni alkoi p-kirjaimella. Joskus vieläkin meinaan sanoa sen vahingossa puhelimessa, kun joku vastaa ja sanoo ensin oman koko nimensä. Jokin aivoissani ei ole toipunut tapahtuneesta muutoksesta, vaikka nykyinen sukunimeni onkin oikein mukava.

Q Quupperin testi. (Tiedän kyllä, että sitä ei kirjoiteta q:lla vaan k:lla. Kuupperi.) En ole koskaan juossut, ja jos se minusta kiinni on, en tule kovin nopeasti juoksemaankaan. Johonkin kahdentoista minuutin pintaan ehkä.

R Rakkaus. Tärkeintähän se on, ihan kaikesta.

S Sohvatyynyt. Suuri intohimoni. Niitä on tällä hetkellä jo reippaasti yli 50. Olen ihan terve.

Savunhaju. Parasta. Ei ollut äidin mielestä, kun kotiuduin partioleireiltä ja kaaduin suoraan sänkyyn nukkumaan. Savunmakuisesta Kippari-juustosta sen sijaan en voi pitää. Se oli alakoulussa lähes ainoa ruokailuun liittyvä kauhuni. Ei sekään kyllä ollut kivaa, kun vierustoveri oksensi antoi ylen makaronilaatikkonsa takaisin lautaselle ja opettaja pakotti hänet silti syömään kaikki.

T Tauski. Sinä vain. Lastenkin mielestä Tauski on jotain suurta, kiitos tv-ohjelmien viittausten. Kun kerran näytin heille Tauskin kuvaa lehdestä, he luulivat minun huijaavan.

U Unissani osaan mitä vain, jopa kolmois-axelin ja lutzin, etuperin ja takaperin, vinottain ja vaakana. Toivoisin katkeamatonta unta, jota ei mikään häiritsisi, edes pissahätä.

V Vitutus. "Vitutus on suurin suomalainen voimavara", on Outi Popp aika osuvasti sanonut. Mietin vain, että onko se sittenkin suurin suomalainen, valjastamaton voimavara. 

W W:llä merkittiin Mikael Agricolan aikaan uu:ta. Se Wsi Testamenti. Agricola oli kova jätkä. Melkein yhtä kova kuin Lönnrot, josta juuri kerroin ysiluokkalaisille. Elias se meni ja käyskenteli yhtä pitkän matkan kuin olisi Helsingistä Etelänavalle. Sillä lailla ennen vanhaan.

X X-hyppy. Teen niitä joka päivä. En tee. 

Y Ylenanto. Ei saa kirjoittaa oksentaa, pitää kirjoittaa antaa ylen. Tämän viisauden jakoi yläasteen äidinkielenopettajani. Kiva olla ylenantotaudissa.

Ystävät tulevatkin mukavasti y:n kohdalla tärkeysjärjestyksessä heti ylen antamisen jälkeen. Kyllä kamuja kannattaa muutama olla, voi saada joskus tekstiviestejäkin.

Z Zzz. Lapsena tyhmää, aikuisena ihanaa. Ellei ole loma, lauantaiaamu on viikon paras aamu.

Å Å kuuluu toiseen henkiseen kotikieleeni eli ruotsiin. En osaa ruotsia oikeasti, mutta kuvittelen olevani siinä tosi hyvä ja harjoitutan kieltä puhumalla välituntisin mitä sattuu koulumme ruotsinopettajalle. Lukiosta muistan erityisesti niinkin tärkeän ilmaisun kuin kuta iväg, pinkaista matkaan. 

Ä Äidinkieli. Erikoisalaani heti suklaansyönnin jälkeen. Äidinkieli on maailman tärkein kieli.

Ö Ö-mappiin päätyy tämäkin. 


14 kommenttia:

  1. Kiitos! Tämä sai minut hymyilemään ja iloiselle mielelle. Erityisesti Å-kirjain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että jokin missi-Åsakin oli jonain vuonna. Minne lie rupsahtanut.

      Poista
  2. Panostan ihan.

    A: Aamukahvi. Ei ala mikään päivä ilman sitä.
    B: Boksi oli nimeltään seurakunnan nuorisotalo, jossa monet hauskat sketsit vedettiin ja virretkin joskus veisattiin.
    C: C-kasetti, jolle isoveljen kanssa nauhoitettiin radiosta musiikkia ja toivottiin, ettei juontaja puhu päälle.
    D: Donitsit! Ihania! Varsinkin itse tehdyt.
    E: Eläimet. Varsinkin omat lemmikit, mutta myös hauskat kissavideot ja pandat.
    F: Filmi, siis sellainen, joka vanhanaikaiseen kameraan ladataan. Pimiössä hääräämisessä on sitä tekemisen meininkiä. Varsinkin jos se on rakennettu omaan kylppäriin jätesäkkejä pimennykseen käyttäen.
    G: Itse pidin oman sukunimeni naimisiin mennessäni, koska se alkaa niinkin hienolla ja erikoisella kirjaimella kuin G.
    H: Huumorin ohella myös hauskuus, hulvattomuus, hassuttelu ja hihittely ovat tärkeitä elämänarvoja.
    I: Iltapäiväkahvi. Ei jatku mikään päivä ilman sitä.
    J: Jethro Tull, listan ensimmäinen soitinyhtye.
    K: Kahvi.
    L: Lenkkeily. Lapsena kilpaurheilua harrastanut optimisti niitattiin nöyräksi yläkoulun liikuntatunneilla, josta seurasi vuosiksi inho liikuntaa kohtaan, traumoista nyt puhumattakaan. Sitten hankin koiran, joten nykyään lenkkeily on pakollista ja toisinaan jopa nautittavaa.
    M: Mökki. Hähää! Lälläslää! Meilläpäs onkin mökki! Meemit on myös kivoja ja mieheni nimi on Matti.
    N: Napostelu, aina kun on hyvä hetki ja koskapa ei olisi?
    O: Opiskelu, jonka olen ihan just kohta (maanantaina) aloittamassa näin vanhoilla päivilläni. Mihinkään fiksuun ammattiin en ole vielä valmistunut. Äitini on muuten myös opettaja, eikä ainakaan minun tietääkseni vihaa työtään kovinkaan paljon. Johtuu varmaan lomista.
    P: Pitkospuut. Eräs reipashenkinen harrastukseni on pitkospuilla kaatuilu ja olenkin jo käynyt viiden eri luontopolun/kansallispuiston/suon pitkoksilla kaatumassa. Suurin saavutukseni on häntäluun tärähdys ja viikon sairasloma.
    Q: Queen. Listan toinen soitinyhtye. Maailmanhistorian paras bändi. Osaan kaikki laulut ulkoa.
    R: Ristikot. Jännitän aina uuden lehden kolahdettua postilaatikkoon saanko Kuukauden Aulikseen yhden vai kaksi sanaa ratkottua.
    S: Sienestys, jota ei valitettavasti voi harrastaa ympäri vuoden, joten täytyy tähän kohtaan laittaa myös syöminen.
    T: Telkkari. Sarjoja katsoessaan sitä voi kokea koko ihmiselämän kirjon ja laajahkon tunneskaalan tekemättä itselleen tai läheisilleen vahinkoa. Eri asia jos meillä olisi lapsia, silloin olisi TV-aika rajoitettu tuntiin viikossa ja tehtäisiin kaikkea luovaa ja kehittävää kuten läksyjä.
    U: Uistelu. Aina kun mies on kalassa, minulla on kivasti omaa aikaa.
    V: Vuodenajat. Ne ovat tärkeitä, koska ihmisillä tulee olla aina jotain valitettavaa.
    W: Wikipedia ja sen satunnainen artikkeli -toiminto.
    X: X-files, jota katsoin aivan liian nuorena ja jouduin nukkumaan taskulamppu kädessä, koska pelkäsin pimeää ja David Duchovnya.
    Y: Yöunet. En nuku päiväunia, joten nukun sitäkin enemmän öisin. Kymmenen tuntia on sellainen sopiva ja aion myös törkeästi muiden tunteista piittaamatta nukkua pitkiä yöunia ja kehuskella niillä niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Ainakin seuraavat kaksi vuotta siis, kun minun ei tarvitse nousta töihin ja koulukin alkaa aina iltapäivisin.
    Z: Zirkoni, koska timateista voi näillä tuloilla vain haaveilla.
    Å: Olen ruotsalaista sukua, niin eiköhän sieltä joltain sukupuun haaralta joku Åke-setä löydy.
    Ä: Äimistely. Jaksan päivitellä ja kummastella maailmaa ja sen menoa ihan loputtomiin. Tosin myös äidinkieli on todella tärkeää, varsinkin oppiaineena.
    Ö: Öykkärikeilaus. Se on itse kehittämäni urheilulaji, jossa pyritään kaatamaan nolosti maihin mahdollisimman monta ärsyttävästi käyttäytyvää henkilöä. Autoa saa käyttää jos ajaa hitaasti.

    Loppuun vielä sellainen tunnustus, että tarkistin aakkosten läsnäolon ja järjestyksen laulamalla mielessäni aakkoslaulun tuiki tuiki tähtösen sävelellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänen aika, Nea Gerlander! Olipa pieni perjantai-illan panostus, todellakin. Ihan mahtavaa ja mielenkiintoista luettavaa! Otatko vielä vähän iltakahvia? :D

      Hähää kuitenkin ja lälläslää itsellesi: meillä on jo mökki, ja vain toinen M puuttuu. Sitten on ne molemmat ja voi kuolla onnellisena. Mutta ei ihan heti sen jälkeen, jos saa valita.

      Poista
    2. Kun sitä kerran ollaan virallisten valvojien sukua (kröhöm) niin ehkäpä myös iltakahvi suvun kunnian ylläpidoksi.

      Kovasti hämäsit mökkiä unelmaksi kutsuessasi, joudun siis perumaan lällättelyt kunnes keksin jotain korvaavaa :-)

      Poista
  3. Mä päihitän sut tossa J-kirjaimen kohdalla: musta ois tullu Jere Jarmo Johannes ;)

    VastaaPoista
  4. Oli pakko tehdä omaan blogiini (http://holdonyouwillnotfall.blogspot.fi/) oma versio tästä kun on tylsä yö :D Lopussa tuli mainosteltuakin blogiasi, sen verran mahtavat jutut sulla aina on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa listasi ja kivat lopputerveisesi. Kiitos, tuli hyvä mieli! :)

      Poista
  5. Minäkin luulin ensin, että Enid on mies! Eväät oli parhaat. :) Ja puoleenpäivään yövaatteissa pitää olla ehdottomasti aina, kun mahdollista! Ja nukkua pitkään. Niin. Miksi olen jo tähän aikaan hereillä, kahdeksalta lauantaiaamuna? En tiedä.

    Totuuden opettaminen Tauskista onkin opettajan tärkeimpiä tehtäviä. Tai ainakin propagandan ja median voiman paljastaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkemmin kun mietin, niin en ehkä lapsena tiennyt, kumpi on enemmän mies: Enid vai Blyton?

      Mutta voi lauantaiaamu! Muut herättivät minut tänään, ja olen ehkä heille ikuisesti katkera.

      Poista
  6. Minäkin tartuin tehtävään, vaikken ehkä ihan seiskalla enää olekaan. Vastaukset eivät mahtuneet konseptille (kommenttilootaan), joten ne ovat omassa blogissani: http://careliana.blogspot.fi/2013/08/abc.html.

    VastaaPoista
  7. Ja se lausutaan [enid blyytton].

    VastaaPoista
  8. takerrun olennaiseen: miten ihmeessä olet selvinnyt juoksematta quupperia? meillä se piti kärsiä joka halvatun vuosi yläkoulussa ja vissiin lukiossakin vielä, ei sovellu minun qeeneilleni tuo testi :( ps. blogissani tunnustus sinulle ;) pps. älä pelkää, siinä ei tarvitse vastata kysymyksiin tai kirjoittaa listoja tai mitään.

    VastaaPoista