Lukeminen kannattaa aina

Opin lukemaan vasta myöhään ensimmäisen luokan syksyllä, kuten tuolloin useimmin oli tapana. Esikouluja ei ollut vielä kunnolla keksittykään, eikä seurakunnan kerran tai kaksi viikossa kokoontuva kerho ollut ihan sama juttu, vaikka jonkinlainen tehtäväkirja sielläkin oli täytettävänä. Traumoja tosin ehti tuli  siitäkin, sillä muistan, kun meidän piti yhdistää naisille ja miehille kuuluvia esineitä oikeisiin kädenkuviin - siis tyyliin kumman hommaa on imuroiminen ja kumman autoilu. Esineet menivät kyllä oikein, eikä kukaan tädeistä todellakaan kyseenalaistanut sitä, olisivatko kodinkoneet tai matontamppaus sopineet myös miehelle. Tärkeämpää olikin, etten ollut havainnut miehen kynsien olevan hitusen lyhyemmät kuin naisen: niin sitä sitten kumitettiin punaisella vahavärillä piirtämäni viivat pois koko sivulta ja sotkua tuli ja minä olin tehnyt vakavan virheen. Vielä, kun olisin yhdistänyt naisen ja auton, niin siitähän olisi soppa syntynyt.

Siihen maailmanaikaan asiat olivat paljon mustavalkoisempia. Kai me olimme vähän tyhmempiäkin kuin nykylapset, vaikka - totta puhuen - vaikea sitä on uskoa. Joka tapauksessa kaiken sen yhdistelyn ja askartelun jälkeen koulun alkaessa ainoastaan kaksi meidän luokkamme oppilaita osasi lukea. Se ei ole paljon se, kun luokkakoko oli 32.

Oma opettajamme oli sairauslomalla ensimmäiset puoli vuotta, ja jouluun mennessä meillä oli ollut jo kolme sijaista. Siihen nähden oli käsittämätön saavutus, että joka ikinen meistä, silloinen sijaisopettaja mukaan lukien, osasi jo lukea. Sijaisope oli muutenkin eri näppärä, sillä hän oli keksinyt perjantain viimeiselle tunnille viikon kohokohdan: kantelutunnin. Kaikkien tuli kerätä viikon ajalta muistiin välituntien epäkohtia, mikä johti luonnollisesti siihen, että tunnin lopussa kaikki syyttivät toisiaan kilvan jostakin. Minäkin seisoin parhaimman ystäväni kanssa pulpettini vieressä yhden viisiminuuttisen koulun jälkeen, kun emme olleet kuulemma ottaneet eräällä välitunnilla jotakuta mukaan kotileikkiimme.

Kiistän jyrkästi.

Silloin kuitenkin vain seisoin hiljaa, sillä opettajaa pitää totella ja vastaan ei saa sanoa. Tästä katkeroituneena vihaan luonnollisesti tänäkin päivänä kaikki opettajia yli kaiken. Varsinkin sijaisopettajia. En varmasti tee heille kunnon ohjelmaa poissaolojeni ajaksi, pyydän avaamaan jonkin rikkinäisen tiedoston (kun hän on ensin joutunut metsästämään jostain puoli päivää tietokoneeni tunnuksia) ja vihjaan oppilaille, että pulpetit voi aina kääntää vastakkaiseen suuntaan ja esittää, että näin meillä normaalisti. Myös mykkänä voi olla ja esittää tyhmää, ellei satu olemaan luonnostaan. Mykkänä oleminen tosin on yläkouluikäisille aika haasteellista, joten sen kikan paljastan vain parhaimmille.

Vaikka opin lukemaan vasta jouluun mennessä, päästelin ensimmäisen kouluvuoteni aikana menemään 21 kirjaa. Yhtä monta kuin on Viisikkoja. Tykkäsin erityisesti siitä, miten paljon Leo, Dick, Pauli, Anne ja Tim arvostivat hyviä eväitä, mikä näkyi myös lukioaikana penkkaribanderollissamme: "Parhaat eväät ratkaisee!" Aika törkeää tosin, että lauseessa oli noinkin räikeä kirjoitusvirhe. En todellakaan kirjoittanut sitä.

Kiistän vielä jyrkemmin.

Nykyään ollaan huolissaan siitä, ettei nykynuoriso lue, vaan mieluummin pelaa ja turmiolle joutuu. Mitä kirjasarjaa te suosittelisitte yläkouluikäisille? Mikä uppoaisi sekä tytöille että pojille? (Me luimme aikoinaan Sokerihiiren, jonkun Musta ori -kirjan, Hemingwayta ja jotain ihan kauheaa ja tietenkin siten myös traumatisoivaa. Miten opettajat osaavatkin valita aina jotain ankeaa ja tylsää luettavaa?) Muutama hyvä ehdotus minulla on itsellänikin, ei suinkaan ankea tai tylsä, sillä suurin piirtein olen kartalla suosikeista, haasteista ja kiinnostuksen kohteista - mutta kokemuksia kentältä, pliis ynnä pliide: mitä te suosittelisitte, jos saisitte päättää määrärahojen käyttämisestä?

Ei sillä tietenkään, että niitä olisi.