Kun perhe lähtee matkalle, mies laittaa auton käyntiin

Kun perhe lähtee matkalle, sitä ennen on tehty vaikka mitä. Suunniteltu matkan ajankohta, päätetty kohde, valittu hotelli, anottu vapaata, kerrottu matkasta Facebookissa, saatu peukutuksia, joista osa ilosta ja osa kateudesta, alettu hulluna laihduttaa. Kun reissu on oikeasti jo lähellä, monta asiaa on vielä tehtävänä.

Naisella.

Mies pakkaa pieneen matkalaukkuunsa sopivan määrän aluskalsareita, sortsit, muutaman t-paidan, joitakin sukkapareja, uimahousut ja hygieniavälineensä, joiden määrä ei ole päätähuimaava. Itse asiassa partakoneella ja hammasharjalla pärjää varsin hyvin, sillä naisella on kuitenkin mukana kaikki loput. Sitten hän onkin valmis matkaan, sillä passi on helppo ottaa keittiön pöydältä, jonne vaimo on sen huomaavaisesti muutama päivä ennen matkaa valmiiksi asettanut - sen jälkeen, kun on ollut jo puoli vuotta varma siitä, että se on voimassa ja että tarvittavat muutkin matkadokumentit ovat kunnossa. Vaimo on etsinyt lompakkoonsa myös perheen matkavakuutuskortin, mitä mies ei tiedä, sillä sellainen tulee mieleen vasta hätätilanteessa. (Kolmella viidestä reissusta jollakin on korvatulehdus tai vähintään kuume.) Enää ei tarvitse sentään miettiä vauvan ruokkimista tai nukkumisen maksimointia.

Nainen siis pakkaa kaiken muun. Lasten vaatteet ja tarvikkeet, omat vaatteensa ja tarvikkeensa, koko perheen mahdolliset tarvikkeet. Kun mies astuu autoon valitsemaan matkamusiikkia, nainen on siihen mennessä valmistellut matkaa melko kauan. Kaikenlaista muistettavaa on ollut paljon:

On pitänyt hankkia
- pari puhallettavaa niskatyynyä
- matkalaukun sormipuntari
- lentosukat, koko S
- toiselle lapselle sandaalit
- uusi rantakassi (miel. turkoosi tai valkoinen)
- erilaisia lääkkeitä (särkylääkettä aikuisille ja lapsille, matkapahoinvointilääkettä, ripulilääkettä)
- laastarivalikoima
- muutama uusi t-paita lapsille
- muutama uusi kesävaate itselle
- aurinkorasvaa
- lomalukemista
- rantavaate uima-asun päälle heitettäväksi (sopiva piti tilata Ranskasta)
- uutta kynsilakkaa
- kahdet kesähousut
- kynsilakanpoistolappuja
- pari Aku Ankan taskukirjaa sekä aikuisille pokkarit
- samppoota ja hoitoainetta.

On pitänyt pestä paljon pyykkiä, silittää ja miettiä mahdollisimman monikäyttöiset asut. Mikä ja millainen takki sopii mahdollisimman monen vaatteen kanssa iltaviileällä? Mitkä kengät ja mitkä laukut?

Onkin täytynyt etsiä muun muassa
- lippikset
- sortsit
- uimahousut
- bikinit
- varvassandaalit
- kesälenkkarit
- aurinkolasit
- mekot
- kaikki talvelta piilotettu.

On ollut muistettava
- tehdä viimeisin suunnitelma siitä, mitä minäkin kaupunkiloman päivänä tapahtuu
- vuokrata auto suunnitelman mukaisiksi päiviksi
- ladata kameran akku ja ottaa laturi mukaan
- silittää pakattavaksi valikoituneet vaatteet
- aktivoida teemapuistojen Fastpassit
- tulostaa hotellien varausdokumentit ja pakata ne muovitaskuun
- tulostaa kaikki muut liput ja pakata ne niin ikään (samaan) muovitaskuun
- tulostaa itse tehty koontilista teemapuistojen ja nähtävyyksien aukioloajoista, ajo-ohjeista ja kuljetuksista, kas, muovitaskuun
- notkua tuijottamassa sääennustetta ja stressata huonompien päivien mahdollisuudesta
- laihduttaa vielä kilo tai mieluiten pari
- vaihtaa rahaa ja muistaa dollarin setelit
- opiskella tippauspolitiikan alkeet
- ajella säärikarvat
- pakata valikoima erilaisia laastareita ja kuumemittari
- lakata varpaankynnet uudelleen.

On pitänyt pakata
- kaikkien paitsi miehen matkalaukut
- lasten lentokoneeseen tulevat laukut.

Ja sitten ihmetellään, miksi naisella ei ole välittömästi lomafiilis. Kun mies sanoo, että saahan uusia sortseja tai aurinkorasvaa periltäkin, niin ei. Perillä kaadetaan mojitoa lasiin, sillä kaikki on jo valmista. Campari! Caramba!

Kuvan tarjoavat Google ja Miami Beach Pass.

Huono ystävä

Kaikista ystävistä ei ole koko elämän matkalle, ei viereen eikä olkapääksi. Kaikille ei ole itse ystäväksi. Elämä vie ja elämä tuo, osa pysyy ja pysyttelee, osasta etääntyy.

Ei ole aikaa. On harrastuksia ja töitä ja koulua ja viikonloppuna lähdemme taas mökille. 

Voisi sekin soittaa!

Pitkä välimatka etäännytti. Kasvoimme erillemme.

Ruuhkavuodet. Työstressi ja huuliherpes.

Kun nyt itsestä edes ehtisi huolehtia.

Sillä on pieni lapsi, ei se varmaan lähde minnekään.

Pää kipeä.

Niinpä niin. Mökillä ei ole puhelinta? Ei verkkoa lain? Ystävät laskevat soittovuoroja? Tekosyitä, laiskuutta, saamattomuutta, oletuksia, ihan omia valintoja.

Jokainen tuntee syyllisyyttä siitä, ettei pidä yhteyttä ystäviinsä tai läheisiinsä tarpeeksi. Minua harmittaa, etten ole pitkään aikaan nähnyt ala-asteaikaista ystävääni - enkä edes soittanut hänelle. Hän on tärkeä ihminen elämässäni: yhdessä olemme potkukelkkailleet, harrastaneet, kirjoittaneet Teinaria, käyneet discossa sekä ajaneet mopoilla selkä kyyryssä, tuuli nahkatakin selässä purjeena. En ole ehtinyt soittaa?

Mitä kuuluu, ajattelen sinua -viestiin kuluu aikaa alle 10 sekuntia. Niin ylivoimainen ponnistus se on.

Minä tunnen syyllisyyttä myös lähemmäksi. Kummitätini asuu muutaman sadan metrin päässä, mutta jo on niin kiire, ettei ehdi minään iltana kahville. Mummoni ja pappani, vielä kun täällä ovat, asuvat puolestaan 10 kilometrin etäisyydellä. Minulla on auto. Minulla helvetti soikoon tallissa vaikka Honda Monkey, jolla voi ajaa heti, kun sen avaimet löytyvät. Minulla on huippukallis puhelin, jolla olen alkanut pelata Sanajahtia. Olen siinä huono, nimimerkkini on Misupeipiparpi. Olisin paljon parempi ihminen, jos hukkaan heitettyjen hetkien sijaan soittaisin puhelimellani. Numero on kyllä muistissa.

Yhdelle vanhalle ystävälleni lupasin, että ennen hiihtolomaa tulen käymään Helsingissä. Niinpä niin. Tulen kyllä, mutta ajan suoraan lentokentälle. Kun on kiire ja miten sitä nyt muutenkaan koko porukalla. Hirveä syyllisyys.

Vanhempani asuvat viiden kilometrin päässä. Minulla on lapsuuden kotiini avaimet ja avoimet ovet. Useamminkin voisi käväistä. Mitä väliä, vaikka iltakahvi vie yöunet?

En usko olevani ainoa riittämättömyyden ja syyllisyyden tunnetta poteva huono ystävä tai loittoneva kaveri. Pitäisi silti olla itselleen hieman armollisempi, sillä ei joka hetki tarvitse jotain ehtiä tai muistaa. Silti ajatus siitä, että näin opiskeluaikaisen ystäväni, miltei mökkinaapurimme, viimeksi yli kaksi vuotta takaperin, kolahtaa lujaa. Tällä tahdilla tapaamme enää parikymmentä kertaa koko elämämme aikana - jos onnistumme molemmat pysymään hengissä jonnekin kahdeksankymppisiksi. Ajatuksen ahdistavuus on, no, ahdistava.

Ystäväni. Kaikesta suuresta kiireestäni huolimatta ajattelen teitä. Tiedostan myös, että tämän tekstin kirjoittamisen aikana olisin ehtinyt soittaa muutamalle.

Elämää varten?

Elämää varten koulua käydään
yhtälöön ratkaisua etsitään
missä on äksä ja missä on y
miten tästä kaikesta selviytyy

Elämässä onko merkitystä näillä
tärpeillä, tiedonjyväsillä
mihin muka tarvitsen yhtälöparia
kaavoja, pilkkuja, kivilajeja

Sano, ope, mitä teen adverbiaalilla
kaikilla näillä sijamuodoilla
mihin tarvin rinnastuskonjunktioita
jos töissäni teen sitten ikkunoita, ovia

Mitä jos suuntaankin rassaamaan autoja
rakentamaan taloja tai asentamaan putkia
en minä tarvitse persoonamuotoja
miks pänttään lauseenvastikkeita

Kysyt, että mistä voin ennustaa elämän
mihin muka tiedän vielä kaiken päätyvän
jospa vaikka tarvinkin työssäni ruotsia
vihaamaani homokieltä pakollista

En minä voikaan kaikkea tietää
pitäisikö nuoren niin tosissaan elää
nauttia hetkestä - mut nähdä eteen
elämänviiva on piirretty veteen

Pakkoko kaikki on suunnitella
vuosia etukäteen valmistella
entä jos kaikki menee silti toisin
kuin viisitoistavuotiaana ajattelin

Elämää varten koulua käydään
niin meille asiat esitellään
en oikeasti tarvitse puoliakaan näistä
väittämistänne asioista tärkeistä

Ootte te opettajat välillä kivoja
mut' harmi kyllä usein myös ihan liian nipoja
voisko sitä keskittyä olennaiseen
keskusteluun, uutisiin, köksässä leipomiseen

Missä on äksä ja missä on yy
kyllä niitä ilmankin selviytyy
vastaus voi löytyä kokeilemalla
antakaa meidän sitä harjoitella

Haluamme tehdä omat virheemme
kantapään kautta tajuta oppimme
ei kaikki ole niin vakavaa
elämän pitää olla mukavaa

Operaatio Sammon ryöstö

Kyllä nyt on niin, että tunnustan. Olen tehnyt oppilaiden kanssa sekä salaliiton että pienimuotoisen rikoksen keskellä kirkasta päivää.

Mielenkiintoista tässä on opettajan ja kasvattajan näkökulmasta se, miten helposti sitä lipeääkään kaidalta polulta, kun toiset, tässä tapauksessa oppilaat, houkuttelevat: syytänkin kaikesta ensisijaisesti turmeltunutta nykynuorisoa, joka vetää opettajansakin mukaan juonitteluun ja hämäräperäiseen toimintaan. Linnassa istumme pian vierekkäin koko sakki, mutta mikäs siinä toisaalta on yhdessä kannelta soittaessa. Ihan ensiksi tästä nyt kuitenkin tullee rehtorin puhuttelu, sitten ilmoitus kotiin ja kahden tunnin jälki-istunto. (Olisi aika tuuri, jos sattuisin juuri sillä kerralla olemaan itse sitä vahtimassa.) Miksei toki erottaminenkin voi puheissa vilahtaa, jos aikaisemmat ansioni eivät paina mitään ja teko katsotaan törkeäksi.

Minulla on kaikkeen kuitenkin puolustuspuheenvuoro valmiina.

Tunnustatteko syyllisyytenne siihen, että varastitte historian ja yhteiskuntaopin luokasta Akseli Gallen-Kallelan tunnetun Aino-taru-triptyykin keskimmäisen osan jäljennöksen? 

Tunnustan. Mutta arvon rehtori, en tehnyt sitä suinkaan yksin. Pyydän huomioimaan, että kyllä, vaikka se olin minä, joka kiipesi neuvokkaana tuolille ja irrotti taulun seinästä (sivuhuomautus: halpa kopio), minulla oli myös rikoskumppaneita.

Nimeä välittömästi rikoskumppanisi!

Vetoan opettajan vaitio-olovelvollisuuteen oppilasasioissa. Sen voin kertoa, että he olivat herttaisia ja toimeliaita nuoria, ehkä noin kahdeksasluokkalaisia. Tai yhdeksäs, ei nykynuorista osaa aina sanoa. Saattoivat olla seiskojakin, mutta enempää en sano.

Mikä oppilaiden osuus tapahtumiin tarkasti ottaen on?

He olivat oikeasti kaiken pahan alku ja juuri. Tai oikeastaan se, että olin hyvin tärkeänä vuonna pois työelämästä. Tai no, koko tapahtumaan johtivat useat syyt:

Ensinnäkin, on varmaankin kiistatta selvää, että Kalevalaan liittyvän taidekopion paikka on äidinkielenluokassa. Siinä ei edes historia lähde kisaamaan, kuvaamataito korkeintaan. Näin on ennen ollutkin, ja maailmassa on ollut kaikki hyvin. Kuten kuitenkin sanoin, eräänä kohtalokkaana vuonna toinen koulurakennuksistamme jyrättiin maantasalle, ja sitä ennen opettajat olivat saaneet käydä pelastamassa vielä viimeisiä tarvitsemiaan esineitä tai asioita - ja nyt sitten tarkkana!

Toisen oppiaineen opettaja oli käynyt hakemassa äidinkielenluokan seinästä Kalevala-taulun ja ripustanut sen omaan luokkaansa. Niin että kuka vei keneltä ja mitä?

Ahaa. Tämä selventää asioita hieman. Jatka vaan, ole hyvä.

Ajattelimme, että käymme ihan opetusmielessä ryöstämässä Sampomme takaisin. Tässä on siis ihan selvästi nähtävissä opetustilanne ja integrointi myös eri oppiaineiden välillä. Edustettuina olivat äidinkielen ja kirjallisuuden lisäksi esimerkiksi kuvaamataito, matematiikka ja liikunta. Painotimme myös omien juurien tuntemista, mikä sopii mainiosti sekä äidinkieleen että historiaan.

Alkuperäinen tauluhan on tällainen, ja tästä tehdyn, kehystetyn julistekopion katsomme kuuluvan äidinkielenluokkaan:

Akseli Gallen-Kallela: Aino-triptyykin keskimmäinen osa.

Oppilaat aloittivat olemalla oma-aloitteisia ja toteuttamalla kaiken edellä mainitun lisäksi  opetussuunnitelman yrittäjyyskasvatusteemaa. He nimittäin maalasivat vapaa-ajallaan upean taidejäljennöksen ja toivat sen säätä uhmaten kouluun. Jäljennöstä varastoitiin luokkani opettajanpöydän alla monta kuukautta, sillä ajoituksen piti olla täydellinen. Tässä kohtaa varsinaista rikosta ei ollut siis vielä tapahtunut.

Mikä teitä viivästytti?

Tämä toinen opettaja, käytetään hänestä vaikka nimitystä alkuperäisvaras, oli saanut jostain vihiä tapahtumasta, ja katsoimme viisaimmaksi vetäytyä hetkeksi. Oppilaat tarvitsivat myös hieman aikaa integroidakseen kirjallisuuden opetukseen (Kalevala ja kansanperinne) hieman matematiikkaa, sillä oli suunniteltava huolellisesti, missä valvontojen ja ruokailujen minuuttiraossa rikoksen toteutamme ja kuka etenee mitäkin käytävää pitkin. Suunnitelmissa oli myös nurkan takana väijyminen ja merkistä eteneminen. Pyydänkin huomioimaan lieventävänä asianhaarana, että projekti sekä syvensi oppilaiden ja opettajan välistä yhteistyötä että toteutti opetussuunnitelmaa. Se rikkoi oikeastaan vain Suomen lakia.

Tänään se sitten vihdoin tapahtui, herra rehtori. Myönnän, teko oli suunnitelmallinen.

Oletteko tietoinen, että tapahtumalla on useita silminnäkijöitä?

Kyllä. Luokassa oli siivooja. Lisäksi yksi lehtori käveli käytävällä, kun kuljetimme varastettua taulua käytävää pitkin luokkaani. Hänet uhkailimme luonnollisesti hiljaiseksi, samoin kuin siivoojan. Jos siivooja kielisi, syyttäisimme häntä kaikesta. Siivoojalla on sekä avaimet että motiivi olla luokassa. Tilaisuus voi tehdä varkaan.

Missä taulu on nyt?

Luokassani naulakon päällä.

Miksi siellä?

Tarvitsen talonmiehen ruuvaamaan seinääni ruuvin taulun ripustamista varten.

Miten kollegasi on reagoinut kadonneeseen tauluun?

En tiedä, hieman jännittää. Hän ei ole vielä huomannut varkautta, sillä taulun paikka on sillä tavalla piilossa, että opettaja on suurimman osan ajasta selkä juuri sitä seinää päin. Ei ole edes varmaa, huomaako hän Sammon ryöstöä tapahtuneen ollenkaan, sillä kuten sanottu, tilalla on oppilaiden taidokas maalausjäljennys. Huomaisitteko muka itsekään mitään?

Agseli Kallellaan: Aino

Että näin minun mielestäni pitää koulua käydä. Kyllä jää oppilaille Sammon ryöstö ja Ainon tarina mieleen ikuisiksi ajoiksi. On sitten jotain, mitä vankilassa muistella.


Nimim. Tuomiota odotellessa