torstai 27. kesäkuuta 2013

Los Feria

Pian kärisee pekoni Hispaniassa ja lasissa on päivänvarjo, hypin palmusta palmuun ja heilutan hulluna viuhkaa. Eviva el bimbo ja muchas gracias!

Aion imeä pillillä paljon vaikutteita kulttuurista eli maistella sangriaa ja pitää siestaa. Ette itsekään keksisi parempaa ohjelmaa!





tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ime parsa pirtelönä

Ennen vanhaan pirtelöä tehtiin juhlaherkuksi tai lauantain jälkiruuaksi: pantiin kulhoon maitoa, jäätelöä ja kaakaojauhetta, joskus jopa banaania, mansikoita tai limsaa, ja suristeltiin ainekset kuohkeaksi juomaksi. Ai että! Mitä vaikeammin tavara tuli pillistä läpi, sen parempaa oli pirtelö.

Jäätelöä pirtelölasissa ei ole ollut kuitenkaan hetkeen muualla kuin hampurilaisravintoloissa, sillä jäätelö lihottaa ja tappaa pois. Nykyään ei juoda pirtelöitä, vaan surautetaan smoothieita, joista ei edes tiedä, mitä ne ovat suomeksi. Sama koskee kuppikakkuja, jotka ovat ilmeisesti aivan eri leivonnaisia kuin muffinssit, muffinit tai vuokaleivokset. Niitä ei tosin juoda, ainakaan vielä, sillä siihenkin voi tulla muutos. Odottakaa vaan.

Minua ihmetyttää nimittäin tämä survomisen tarve kovasti. Blenderiin heitellään pinaattia, kääpää, jauheita ja öljyä, eikä ole proteiinipirtelössä jäätelönpaloja.

Mistä lähtien meistä tuli vanhuksia? Mikä vika on haukkaamisessa? Miksei voi ottaa keitettyä kananmunaa kouraan ja syödä sitä sellaisenaan, tai paistaa kyljystä pannulla? Miksi pitää tunkea tavaraa sheikkeriin ja imeä se pillillä kuin hampaaton vanhus? En ole koskaan oikein hyvin ymmärtänyt perunamuusiakaan.

Mitä tapahtui ruualle?

Kyllä se on niin, että parsa pannaan lautaselle. Ei kuulu meidän parsaa pillillä imemän.


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Täytettä tisseihin

Täytettä tisseihin


Mun pitäisi olla timmimpi ja hoikka
mun pitäisi olla kauniimpi.
Mun pitäisi saada pitemmät ripset
naamakin roikkuu jo pahasti.

En tahtoisi olla näin kauhean vanha
mä tahtoisin olla nuorempi:
en tahdo mä ryppyjä silmäkulmaan
oon siten mä paljon rumempi. 

Henkinen ikäni on vielä nuori
oi, tuntisinpa mä aina niin.
Ärsyttää vaan kun ulkokuori
peittyy jo iän muutoksiin.

Mun pitäisi jaksaa rasvata naama
ja ikää vastaan taistella.
Mun pitäisi jaksaa aktiivisesti
nuoruuttani tavoitella.

En tahtoisi vanheta päivääkään enää
mun pitäisi näyttää samalta
kuin kuvassa, apua, jo vuosikymmen sitten
tiara kivasti ohimolla.

Mä tahtoisin olla sitä ja tätä
mä tahtoisin ajan pysäyttää.
Ei mainoksissakaan ole kellään
selluliittiä perseessään.

Mun pitäisi hyväksyä itseni näin
mun pitäisi olla armollinen.
Mun pitäisi saada tällainen olla,
mut miksi mä tunnen vain vitutuksen?

Onneksi aina on naapuri-Viro,
sinne voi lähteä retkelle.
Laivalla yli ja lääkärille
heti voivat antaa pistoksen.

Kireyttä kaipaan mä kroppaani tähän
siihen saa apua kirurgilta.
Turha on jumpata, juosta, tehdä
vatsoja olohuoneen matolla. 

Pannaanpa tilaukseen rasvaimu,
naamankin kyllä voi kiristää.
Tisseihin täytettä ja huuliin samalla,
nuoreksi muutun mä pikavauhdilla. 




maanantai 17. kesäkuuta 2013

Juhannustaiat 2.0

Kaikki muistavat varmaan ainakin yhden perinteisen juhannustaian, kuten sen, että alasti pitää sinun riisuman ja niityllä keskiyöllä kirmaaman tai että kaivoon kurkkiessa näkee vedenpinnasta aviopuolisonsa, ellei sitten satu olemaan vahingossa silmät kiinni. Moni meistä on myös joskus kerännyt seitsemän tai kolmetoista erilaista kukkaa ja säilönyt ne yöksi tyynyn alle siinä toivossa, että sulhanen se sieltä sitten uniin paukahtaapi. On vain hirmu harmillista, ellei oikein koskaan muista aamulla uniaan.

Eivät ole enää muutenkaan ihan tätä päivää tuollaiset. Etsipä nyt jostain juhannuksena kaivo, niin äkkiä on mennyt koko yö vaeltaessa, tai juoksepa kaupungin niityllä alasti, niin syyte napsahtaa ja linnaa samantien. Olen myös varma, että kukkien poimiseen liittyy nykyisin jokin direktiivi, joka kieltää laittamasta erilaisia kukkasia samaan maljakkoon.

Juhannustaiat ovat ilmiselvästi päivityksen tarpeessa.

Ensinnäkin: Vesi kuin vesi, ei sen tarvitse kaivossa olla. Kaivo on sitä paitsi säädösten mukaan varmastikin liian vaarallinen työympäristö hääriä keskellä yötä pikkutuiterissa. Sinne kun tippuu ilman kypärää ja turvaverkkoa, niin huonosti käy ja vakuutus ei kata. Monissa kaivoissa on kaiken lisäksi betonikansi päällä, eikä sitä nyt urheilemaan keskellä yötä ruveta.

Toiseksi voi miettiä, kannattaako satsata alasti niityllä juoksemiseen, kun omasta pellosta ei ole tietoakaan ja pelkona ovat sakot irstastelusta ja kotirauhan rikkomisesta. Sitä paitsi jos juoksee vahingossa vinoon ja tippuu ojaan, menee jalka poikki ja loppukesä pilalle.

Kolmanneksi kehottaisin poimimaan kukat etukäteen. Juhannusyönä on kuitenkin niin paljon kaikenlaista tärkeää tekemistä, että siinä unohtuvat kukat penkkeihin ja tienvarsiin, eikä tule nähneeksi unta ollenkaan. Jos on näppäränä tyttönä tai poikana laittanut rehut tyynyn alle jo edellisenä iltana, on bonuksena kaksin verroin paremmat mahdollisuudet puolison kohtaamiseen. Ja voi ne kukkaset kaupastakin ostaa, jos sattuu viettämään juhannusta urbaaniolosuhteissa.

Nuotiolla makkaraa paistavat ja juhannuskokkoja polttavat mökkiläiset voivat vanhan kansan mukaan ennustaa tulevaa myös liekeistä. Ei kuitenkaan hätää rokkijuhlissakaan: festarikansa voi tavoitella tunnelmaa tuijottamalla hitaiden biisien aikana sytkää, jonka liekin läpi voi ennustaa itsensä ihannoimansa bändin jäsenten kanssa backstagelle. Tarpeeksi kun ottaa vauhtia aidan yli hyppäämiseen, harhauttaa silmänkääntötempulla järjestysmiehet ja juoksee lujaa, voi näky aivan hyvin toteutua.

Unohdetaan siis turha kikkailu kaivojen kanssa, eikä istuta talon katolla hajareisin tai päivystetä koko iltaa veden ympäröimällä kivellä prinssin saapumista, vaan nautitaan juhannuksesta vihtoineen, joita kukaan ei ole muistanut tarpeeksi ajoissa veistää ja siinä meni taas sekin juhannussauna aivan pilalle.

Erityisesti kannattaa muistaa, että kaivo ei ole ainoa paikka, jonne voi hukkua.



torstai 13. kesäkuuta 2013

Palaa lomaltasi!

Kesä on vielä alussa ja juhannuskoivutkin kasvattamatta, mutta pian pitää taas tehdä vakavia päätöksiä. Ennen kuin lomanvietoltaan huomaakaan, on se aika vuodesta, jolloin pitää palata takaisin Ruotsista. Jos on huolimaton ja skippaa laivan varhaisen lähtöajan, saa heittää hyvästit myös lomarahalle. Se olisi kyllä kovin ikävää ja suorastaan huutava vääryys.

Minä olen sekä itse että henkilökohtaisesti sitä mieltä, että lomaraha on sangen hupaisa juttu: saan oikein erityisen kiitoksen siitä, että olen viettänyt kesälomaa ja että viitsin tulla sen jälkeen takaisin töihin. Rankkaahan se toki on, ja mieluusti lomailisi pitempäänkin, mutta ylimääräinen tonni on tietenkin aina tosi kiva kannustin lähteä takaisin karttakepin varteen roikkumaan. Mikäs siinä siis, mutta en minä kyllä mitenkään erityisesti koe ylimääräistä rahaa ansainneeni makaamalla laiturilla, käymällä lomamatkalla, syömällä jäätelöä, valvomalla pitkään, nukkumalla myöhään ja hengailemalla puutarhassa. Se, että olisin keksinyt jonkun työyhteisöä hyödyttävän kaavion, rei'ittänyt koulun papereita tai käynyt lomapäivinä kastelemassa opettajainhuoneen kukkaa ja silittelemässä tiiliseinää, olisi jo eri juttu. En toki tarkoita, että töitä pitäisi lomalla harrastaa, mutta aina niitä hulluja löytyy. Hänelle sitten viiri käteen ja diplomi seinälle. Vuoden kesälomatyöntekijä.

Minä en vain ymmärrä, mitä järkeä lomaltapaluurahan maksamisessa on.

Niin kuin yleisesti on tiedossa, lomarahan katsotaan juontavan juurensa vuodesta 1971, jolloin metallimiehet lakkoilivat ja saivat sovittua itselleen erillisen lomaltapaluurahan. Pomot tahtoivat Ruotsiin loma-ajaksi töihin karanneet työntekijänsä takaisin Suomeen, ja siitä maksettava palkkio ajateltiin hyväksi kannustimeksi. Asia on muotoiltu hienosti myös siten, että työntekijöille haluttiin turvata taloudellisesti parempi lomanvietto, eli hangattiin vielä vähän lisää työnantajan hyvästä tahdosta kiiltävää kruunua ja sovinnon kättä. No, olihan pomo kieltämättä kiva, kun antoi rahat Linnanmäen-reissuun ja kaupanpäälle vielä tötterötkin koko perheelle. Oli vain harmi, jos loman sattui pitämään vaikkapa vasta syyskuussa ja huvipuisto oli jo kiinni.

Nykyään lomaltapaluuraha taidetaan kuitenkin maksaa jo lomalla ollessa, joten sen puoleen ei edes haittaisi, vaikka lähtisi muualle ja jäisi sinne.

Koska olen suuri matematiikan ystävä, en malta olla ajattelematta, miten paljon rahaa säästettäisiin johonkin muuhun, jos lomaltapaluurahoista, saavutetusta edusta, luovuttaisiin. On niitä kai sairaaloitakin, joita pitäisi kunnostaa ja laitteiltaan ajanmukaistaa. On niitä kai teitä, jotka ovat kovasti kuoppaisia ja kouluja, jotka homehtuvat. Maailmanrauhakin olisi kiva juttu ja Burger King Etelä-Pohjanmaalle.



Lyhyet laiturinnokasta, osa 2

Laiturinnokassa on hallaa, tuulee, sataa, myrskyää ja lentää ulapalle, mutta hirveästi on kaikenlaisia olennaisia mietteitä tässä taas pieniin aivoihini putkahdellut ja sieltä luonnollisesti myös nopeasti karannut.

- Yksi niistä on ihmislaji nimeltä automyyjät. Siinä sitten on helppo homma: ei tarvitse välttämättä edes tervehtiä, kun istuu vain kopissa, potkaisee autonrengasta asiakkaiden lähdettyä ja katoaa taas tunniksi Toyotan taakse kyykkimään. Ei autokauppiaiden tarvitse ainakaan autoja kaupata, se on huomattu.

Se on kuulkaas autokauppiaat niin, että jos nainen tulee liikkeeseenne, hän tulee sinne ostamaan auton. Naiset lähtevät kyllä mielellään kääntelemään alennusvaatteita ja vähän siinä sivussa normaalihintaisiakin ja ostavat sitten jälkimmäisiä, mutta eivät todellakaan lähde kovin huvikseen autokaupoille. Naiselle pitää sanoa välittömästi päivää ja antaa kättä tai tassua ja myydä hänelle hieno auto. Missään tapauksessa ei rumaa, sillä sellaista hän ei halua. Hieno, hyvänvärinen, sopivanhintainen ja juuri sen merkkinen, kun nainen pyytää. Siinä on ihan turha mennä pakkaa enää sekoittelemaan. Suu vain kiinni ja huoltokirjaa käteen, tai mitä sitä nyt on tapana kaupantekohetkellä ojennella. En tiedä. Ei ole kukaan tullut koskaan sanomaan edes päivää.

- Rautakaupatkin ovat suhteellisen tylsiä. On tuhatmiljoonaa poranterää, ovenkahvaa, siimaa, sahaa ja letkua, mutta ei sinne kyllä kovin pitkäksi aikaa jaksa hengailemaan jäädä. Laattavalikoimaa voi vilkaista, samoin tapetteja ja saunan lämpömittareita, mutta sitten äkkiä pois. Ymmärrän ehkä hieman miesten tuskaa, kun heidät pakotetaan naisten mukaan vaatekaupoille. On silti miehen tehtävä välillä niin tehdä, jos hän rakastaa naistaan. Naisen sen sijaan ei tarvitse astua rautakauppareviirille, ellei hän tahdo.

- Kesäteatteri se on hupaisa keksintö. Mennään oikein ulos katsomaan näytelmää, vaikka kaduilla on puolen metrin tulva ja lämpötila laskenut alle kymmeneen. Sitten vain viltti ympärille ja pipo päähän, kun on kerran kesäteatteri.

- Yksi kauheimmista ammateista olisi kyllä uusiin tiloihin remontoitavan hotellin viemäröinnin suunnitteleminen, hyttisiivooja tai jokin sellainen, missä sama homma pitää aloittaa aina vaan alusta ja uudelleen.

Vähän niin kuin pilkkusääntöjen opettaminen, sillä ei niitä koskaan kukaan viikkoa kauempaa muista. Käsi sydämelle: muistatko muka itse?



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa

Muistan, kun pyrin vuonna 1999 opettajan pedagogisiin opintoihin ja vuorossa oli soveltuvuutta mittaava haastattelu. Kysymykset olivat osin sellaisia, joita haastattelutilanteessa osaa odottaa, mutta yritettiinpä siellä myös lyödä ihan kunnolla luu kurkkuun.

"Millaisena näet koulun ja yhteiskunnan suhteen?" kysyä pamautettiin yhtäkkiä kesken vahvuuksien ja heikkouksien.

Samalla, kun aloin reippaasti selventää asiaa, josta minulla ei juuri sillä hetkellä ollut aavistustakaan, ehdin sadasosasekunnin verran levitoida, katsella itseäni kattokruunusta ja miettiä, miten ihmeessä pääsen rakentamaan vastaukseni järkevästi loppuun.

Jostain laskeutui henki päälleni.

"Opettajat kasvattavat luokassa tulevia linja-autonkuljettajia, sairaanhoitajia, ehkä isejä ja äitejä, kansanedustajia, tietämättään ehkä tulevan presidentinkin. He kasvattavat samassa luokassa kuitenkin myös murhamiehiä ja alkoholisteja." 

"Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa."

Minusta tuli opettaja. Omaksi onnekseni ja oppilaitteni suruksi en ollut sen miehen haastateltavana, joka kysyi kaikilta, miksi he halusivat suuntautua opettajaksi. Jos nimittäin oli erehtynyt vastaamaan sen olleen unelma-ammatti jo pienestä asti, oli saanut välittömästi lähtöpassit.

Minä olisin vastannut niin, koska se on totta.

Tämän kesäloman alussa olen joutunut ensimmäistä kertaa tosissaan ajattelemaan sitä, miten totta haastattelussa antamani vastaus oikeasti onkaan. Heti ensimmäisenä lomapäivänä luin monien tavoin, miten 20-vuotias ja 17-vuotias nuori *) ovat epäiltynä murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Jälkimmäinen heistä on vasta jokin aika sitten yläkoulusta päässyt.

Lapsi. Jonkun lapsi.

Mutta myös jonkun opettajan oppilas. Joku siitä joukosta, jonka näki tunnillaan kolme kertaa viikossa. Joku, jonka kanssa on teki yhdessä töitä, jonka kanssa kenties nauroi, jota ohjeisti ja jonka ainekirjoituksia luki ja korjasi seitsemännestä luokasta lähtien. Joku, istui tulevaisuuden kansanedustajan vieressä, tulevaisuuden terveydenhoitajan vieressä, tulevaisuuden kaupan kassatädin vieressä. Joku, joka oli koulussa monen kaveri.

Minun on ollut aivan hirveän vaikea suhtautua uutiseen, joka Etelä-Pohjanmaan Alavutta on ikävän koulunpäättäjäisjuhlinnan jälkeen ravistellut. Nuoria on syytetty ja epäilty vuorotellen, ja huhut ovat asettaneet joitakin hyvin epämiellyttävään asemaan. Ensimmäisissä uutisissa niin sanomalehdissä kuin televisiouutisissakin illan kulku ja jopa siihen osalliset olivatkin vielä hieman hukassa, mutta pääosin tapahtuma on kuitenkin ollut käsittämätön. Kauhea, turha, julma ja käsittämätön.

Uutinen on saanut pienellä paikkakunnalla kasvot, se on enemmän totta kuin mikään valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittänyt uutinen koskaan.

Kun katson seuraavan kerran elokuussa uusia seitsemäsluokkalaisia, jo tuttuja kahdeksasluokkalaisia ja peruskoulunsa viimeistä vuotta aloittelevia ysejä, en haluaisi ajatella, millaisiin tulevaisuuksiin ryhmä jakautuu. En haluaisi kokea vastaustani todeksi.

Haluaisin pitää kaikki yhdessä koossa.




*) Toinen 17-vuotias vapautettiin tutkinnassa murhasyytteistä.



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lyhyet laiturinokasta, osa 1

Olen ollut näin kesäloman aluksi harvinaisen hiljaa, mutta koska maailmassa on yleensä tasapaino, käenpojat ovat ohitelleet kassajonossa ja huutaneet kilpaa minunkin edestäni. En tiedä, mikä niitä oikein tänä kesänä riivaa, sillä siellä ne hyppivät pitkin puunlatvoja ja kukkuvat hereillä yöt ja päivät. Toki osa niistä saattoi olla oravia, mutta noin niin kuin suurin piirtein. Laiturinnokassa on luonnon äänistä huolimatta mukavaa, kun muistaa välillä imeä pillillä juomaa ja hyppiä pari settiä puolivoltteja vesitrampoliinilla. Ehkä jo loppukesästä lantionpohjalihakset ovat kunnossa ja Tenat saa jättää kauppaan. Hankalat ne bikineissä ovatkin.

Koska kesällä rima ei ole korkealla, eikä muutenkaan, sillä hyppään nykypäivänä korkeutta enää alle metrin, kerron riemuksenne esimerkkejä siitä, mitä kaikkea laiturilla maatessani mietin ja kuinka henkevää puuhaa rentoutuminen on.

- Siskoni esitti jokin aika sitten ajatuksen, jota jäin tiukkana hortonomina pohtimaan pitemmäksikin aikaa eli ainakin kymmeneksi minuutiksi: Miksi ihmiset kylvävät nurmikkoa, jota pitää hosua jatkuvasti takaisin kotiin ajamaan, ja vaikka olisi kotonakin kaiket aikaa, ei se heinän puskeminen suinkaan kenenkään suosikkipuuhaa ole.

Miksi ihmiset eivät viisauksissaan kylvä takapihaansa täyteen sammalta? Miten mukava paljaalle jalalle olisi sammalmatto, eikä huolenhäivää sen leikkaamisesta olisi! Kaikki maailman Kekkilä-markkinoijat: yhtykää ja tehkää maailmasta ja pihapiiristä parempi.

- Mikä saa mökkinaapurin istumaan 8 h päivässä laiturilla onkimassa? Pikaliima? Hänen poikansakin tulee usein mukaan, ja siinä istuvat tyypit koko päivän puhua pukahtamatta ja onkivat. Kerran saivat kalan, mutta eivät he puhuneet silloinkaan. Onneksi me pidimme elämää yllä viereisellä vesitrampoliinilla. Sitä paitsi turhaa on onkiminen, kun kalastaminen käy niinkin, että heittää veteen uppopumpun hyrräämään. Ei tarvitse kauan odottaa, kun hauki tulee ja ottaa sen kanssa matsin.

- On aivan eri asia uida uimapuku tai bikinit yllä kuin kahlata veteen merenneitona alasti. Miten kangaskaistale tissien päällä ja naru persauksissa voivatkin olla niin kahlitsevat? Jos ihminen tahtoo olla todella vapaa, hänen pitää mennä uimaan alasti, nakuna ja ilman rihman kiertämää.

- Miesten täytyy usein puuhailla mökillä jotain. Pitää kaataa pari puuta ja tehdä polttopuita, vaikka niitä on jo pari liiteriä pullollaan. Pitää korjata laituria tai laajentaa terassi, naulata aita tai tervata soutuvene.

Kyllä siinä on pohjimmaltaan kyse laumanjohtajuudesta ja reviirin merkitsemisestä: mitä isompi patio, sitä kovempi isäntä.