Lyhyet laiturinnokasta, osa 2

Laiturinnokassa on hallaa, tuulee, sataa, myrskyää ja lentää ulapalle, mutta hirveästi on kaikenlaisia olennaisia mietteitä tässä taas pieniin aivoihini putkahdellut ja sieltä luonnollisesti myös nopeasti karannut.

- Yksi niistä on ihmislaji nimeltä automyyjät. Siinä sitten on helppo homma: ei tarvitse välttämättä edes tervehtiä, kun istuu vain kopissa, potkaisee autonrengasta asiakkaiden lähdettyä ja katoaa taas tunniksi Toyotan taakse kyykkimään. Ei autokauppiaiden tarvitse ainakaan autoja kaupata, se on huomattu.

Se on kuulkaas autokauppiaat niin, että jos nainen tulee liikkeeseenne, hän tulee sinne ostamaan auton. Naiset lähtevät kyllä mielellään kääntelemään alennusvaatteita ja vähän siinä sivussa normaalihintaisiakin ja ostavat sitten jälkimmäisiä, mutta eivät todellakaan lähde kovin huvikseen autokaupoille. Naiselle pitää sanoa välittömästi päivää ja antaa kättä tai tassua ja myydä hänelle hieno auto. Missään tapauksessa ei rumaa, sillä sellaista hän ei halua. Hieno, hyvänvärinen, sopivanhintainen ja juuri sen merkkinen, kun nainen pyytää. Siinä on ihan turha mennä pakkaa enää sekoittelemaan. Suu vain kiinni ja huoltokirjaa käteen, tai mitä sitä nyt on tapana kaupantekohetkellä ojennella. En tiedä. Ei ole kukaan tullut koskaan sanomaan edes päivää.

- Rautakaupatkin ovat suhteellisen tylsiä. On tuhatmiljoonaa poranterää, ovenkahvaa, siimaa, sahaa ja letkua, mutta ei sinne kyllä kovin pitkäksi aikaa jaksa hengailemaan jäädä. Laattavalikoimaa voi vilkaista, samoin tapetteja ja saunan lämpömittareita, mutta sitten äkkiä pois. Ymmärrän ehkä hieman miesten tuskaa, kun heidät pakotetaan naisten mukaan vaatekaupoille. On silti miehen tehtävä välillä niin tehdä, jos hän rakastaa naistaan. Naisen sen sijaan ei tarvitse astua rautakauppareviirille, ellei hän tahdo.

- Kesäteatteri se on hupaisa keksintö. Mennään oikein ulos katsomaan näytelmää, vaikka kaduilla on puolen metrin tulva ja lämpötila laskenut alle kymmeneen. Sitten vain viltti ympärille ja pipo päähän, kun on kerran kesäteatteri.

- Yksi kauheimmista ammateista olisi kyllä uusiin tiloihin remontoitavan hotellin viemäröinnin suunnitteleminen, hyttisiivooja tai jokin sellainen, missä sama homma pitää aloittaa aina vaan alusta ja uudelleen.

Vähän niin kuin pilkkusääntöjen opettaminen, sillä ei niitä koskaan kukaan viikkoa kauempaa muista. Käsi sydämelle: muistatko muka itse?