tiistai 25. kesäkuuta 2013

Ime parsa pirtelönä

Ennen vanhaan pirtelöä tehtiin juhlaherkuksi tai lauantain jälkiruuaksi: pantiin kulhoon maitoa, jäätelöä ja kaakaojauhetta, joskus jopa banaania, mansikoita tai limsaa, ja suristeltiin ainekset kuohkeaksi juomaksi. Ai että! Mitä vaikeammin tavara tuli pillistä läpi, sen parempaa oli pirtelö.

Jäätelöä pirtelölasissa ei ole ollut kuitenkaan hetkeen muualla kuin hampurilaisravintoloissa, sillä jäätelö lihottaa ja tappaa pois. Nykyään ei juoda pirtelöitä, vaan surautetaan smoothieita, joista ei edes tiedä, mitä ne ovat suomeksi. Sama koskee kuppikakkuja, jotka ovat ilmeisesti aivan eri leivonnaisia kuin muffinssit, muffinit tai vuokaleivokset. Niitä ei tosin juoda, ainakaan vielä, sillä siihenkin voi tulla muutos. Odottakaa vaan.

Minua ihmetyttää nimittäin tämä survomisen tarve kovasti. Blenderiin heitellään pinaattia, kääpää, jauheita ja öljyä, eikä ole proteiinipirtelössä jäätelönpaloja.

Mistä lähtien meistä tuli vanhuksia? Mikä vika on haukkaamisessa? Miksei voi ottaa keitettyä kananmunaa kouraan ja syödä sitä sellaisenaan, tai paistaa kyljystä pannulla? Miksi pitää tunkea tavaraa sheikkeriin ja imeä se pillillä kuin hampaaton vanhus? En ole koskaan oikein hyvin ymmärtänyt perunamuusiakaan.

Mitä tapahtui ruualle?

Kyllä se on niin, että parsa pannaan lautaselle. Ei kuulu meidän parsaa pillillä imemän.


8 kommenttia:

  1. Olen ehdottanut smoothielle suomenkieliseksi nimeksi 'pehmiö'. Vai olisikö 'mössiö' parempi. Ja kuppikakkuhan on suomeksi 'vuokaleivos'. Jookos. (Voisinkohan ryhtyä kääntäjäksi?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mössiö on loistava! :D Kyllä sillä mennään tästä lähtien!

      Poista
  2. Ohrapirtelö on edelleen paras pirtelö etenkin Olvin Tuplapukki
    näin helteillä.
    Gary

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohramössiö kuulostaisi muuten melko epäilyttävältä.

      Poista
  3. TMI:
    Onhan niissä ruokamössiöissä sekin ongelma, ettei monet hyvät ravintoaineet imeydy kovin hyvin. Useiden ruokien ravitoaineet imeytyvät hyvin vain jos mukana on pureskelun tuomaa sylkeä. Jos siis imaiset nopeasti munaperunapihvisalaatti-pirtelön, teet vain hallaa elimistöllesi. Toki säästät ajassa, mutta juotavat ruuat ovat keholle pahasta.
    Mössiöt ja pirtelöt on ainakin meillä yhä herkkuja ja ruoka on pureskeltavia palasia lautasella. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tulee aina tappelu siitä, että mun mielestä vihreä Smurffi-limsa vain ei kuulu pirtelöön. Muut ovat eri mieltä. Laitan seuraavaksi jotain muuta vihreää, vaikka sitä parsaa. Kosto elää.

      Poista
  4. Mulla ei mene alas edes sosekeitot - sopissa pitää olla sattumia. Mitä isompia lohkoja, sitä parempi. Onneksi meillä ei ole (eikä tule) blenderiä, eivät pääse muutkaan kokkivuorollaan mössäämään ruokia. Juotava salaatti, yäk!! Mutta mehujäitä voi tehdä kaikenlaisia, nehän ei ole juotavaa :) Voi tehdä jogurtista, mehusta, marjakeitoista ja vaikka lasten hedelmäsoseista. Ihania helteellä!

    VastaaPoista
  5. Oih. Mä rakastan sua. Tästä tuli kuules lempiblogi kertaheitolla!

    VastaaPoista