maanantai 17. kesäkuuta 2013

Juhannustaiat 2.0

Kaikki muistavat varmaan ainakin yhden perinteisen juhannustaian, kuten sen, että alasti pitää sinun riisuman ja niityllä keskiyöllä kirmaaman tai että kaivoon kurkkiessa näkee vedenpinnasta aviopuolisonsa, ellei sitten satu olemaan vahingossa silmät kiinni. Moni meistä on myös joskus kerännyt seitsemän tai kolmetoista erilaista kukkaa ja säilönyt ne yöksi tyynyn alle siinä toivossa, että sulhanen se sieltä sitten uniin paukahtaapi. On vain hirmu harmillista, ellei oikein koskaan muista aamulla uniaan.

Eivät ole enää muutenkaan ihan tätä päivää tuollaiset. Etsipä nyt jostain juhannuksena kaivo, niin äkkiä on mennyt koko yö vaeltaessa, tai juoksepa kaupungin niityllä alasti, niin syyte napsahtaa ja linnaa samantien. Olen myös varma, että kukkien poimiseen liittyy nykyisin jokin direktiivi, joka kieltää laittamasta erilaisia kukkasia samaan maljakkoon.

Juhannustaiat ovat ilmiselvästi päivityksen tarpeessa.

Ensinnäkin: Vesi kuin vesi, ei sen tarvitse kaivossa olla. Kaivo on sitä paitsi säädösten mukaan varmastikin liian vaarallinen työympäristö hääriä keskellä yötä pikkutuiterissa. Sinne kun tippuu ilman kypärää ja turvaverkkoa, niin huonosti käy ja vakuutus ei kata. Monissa kaivoissa on kaiken lisäksi betonikansi päällä, eikä sitä nyt urheilemaan keskellä yötä ruveta.

Toiseksi voi miettiä, kannattaako satsata alasti niityllä juoksemiseen, kun omasta pellosta ei ole tietoakaan ja pelkona ovat sakot irstastelusta ja kotirauhan rikkomisesta. Sitä paitsi jos juoksee vahingossa vinoon ja tippuu ojaan, menee jalka poikki ja loppukesä pilalle.

Kolmanneksi kehottaisin poimimaan kukat etukäteen. Juhannusyönä on kuitenkin niin paljon kaikenlaista tärkeää tekemistä, että siinä unohtuvat kukat penkkeihin ja tienvarsiin, eikä tule nähneeksi unta ollenkaan. Jos on näppäränä tyttönä tai poikana laittanut rehut tyynyn alle jo edellisenä iltana, on bonuksena kaksin verroin paremmat mahdollisuudet puolison kohtaamiseen. Ja voi ne kukkaset kaupastakin ostaa, jos sattuu viettämään juhannusta urbaaniolosuhteissa.

Nuotiolla makkaraa paistavat ja juhannuskokkoja polttavat mökkiläiset voivat vanhan kansan mukaan ennustaa tulevaa myös liekeistä. Ei kuitenkaan hätää rokkijuhlissakaan: festarikansa voi tavoitella tunnelmaa tuijottamalla hitaiden biisien aikana sytkää, jonka liekin läpi voi ennustaa itsensä ihannoimansa bändin jäsenten kanssa backstagelle. Tarpeeksi kun ottaa vauhtia aidan yli hyppäämiseen, harhauttaa silmänkääntötempulla järjestysmiehet ja juoksee lujaa, voi näky aivan hyvin toteutua.

Unohdetaan siis turha kikkailu kaivojen kanssa, eikä istuta talon katolla hajareisin tai päivystetä koko iltaa veden ympäröimällä kivellä prinssin saapumista, vaan nautitaan juhannuksesta vihtoineen, joita kukaan ei ole muistanut tarpeeksi ajoissa veistää ja siinä meni taas sekin juhannussauna aivan pilalle.

Erityisesti kannattaa muistaa, että kaivo ei ole ainoa paikka, jonne voi hukkua.



3 kommenttia:

  1. Hei Ässä, eikö juuri nyt Nelosella pyörivä Kuninkaalliset häät saa ajatustasi laukkaamaan ja sormiasi näppäimistölle? Uskoisin, että kykenisit aika viiltävään analyysiin koko ohjelmasta, olethan taidokas ja etevä tässä kielenkäytössä! :) Toki ymmärrän, että opettaja ei jaksa välttämättä lomalla paljoa telkkua katsella, onhan noita muitakin kesäharrastuksia kuten vaikkapa pingis. P.s. lukisin sun tekstejä vaikka joka päivä, ovat erittäin hauskasti kirjoitettuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen katsonut kesällä oikeastaan vain kymmeneltä alkavaa Remontoijat-ohjelmaa, joka on ihan paras. Pitää nyt kyllä ottaa itseä niskasta kiinni ja katsastaa myös Kuninkaalliset häät, jonka ydinajatuksen toki tiedän. Vai onko tuollaisissa formaateissa mitään ajatusta suuntaan tai toiseen, se onkin eri juttu.

      Poista