Teinit ovat kautta aikojen käryytelleet koulunmäellä nurkan takana, metsiköissä, pajupuskissa, autojen takana kyyryssä tai joskus jopa julkeasti keskellä pihaa. Yleensä tupakoimaan mennessä poistutaan kuitenkin välituntialueelta, mikä koulun järjestyssäännöissä luonnollisesti kielletään: alaikäiset oppilaat ovat kouluaikana oppilaitoksen vastuulla ja siitä syystä myös opettajien valvonnassa. Tämä kaikki on oppilailla tiedossa, mutta teini-iässä vastuukysymykset tai keuhkosyöpä ovat sangen kaukaisia ajatuksia, jos edes mielessä ollenkaan. Röökiä vetelevät teiniviikset miettivät yleensä korkeintaan sitä, onko täksi päiväksi tupakkaa tai jääkö tupakoinnista kiinni. Kuka sitä nyt vapaaehtoisesti kahta tuntia jälki-istunnossa viettäisi? Ei opettaja ainakaan.
Mitä koulu voi tehdä? Pistää joka välitunti muutaman opettajan muistiinpanovälineiden kanssa tupakkapaikalle väijyyn? Toistaa tätä niin kauan, että oppilaat kääryleaskeineen etsivät paikan jostain muualta, ehkä vielä kauempaa? Tämäkin vaatii aina jotain enemmän kuin pelkän välituntivalvonnan, jossa jokaisella opettajalla on omalla vuorollaan vastuualue. Jos hän lähtee oman valvontavuoronsa aikana käräyttämään tupakoijia ja poistuu siinä samalla itse koulun alueelta, voi käydä kalpaten: Entäs, jos sillä aikaa joku kiskaisee koulun pihassa toista turpaan tai kamppaa epähuomiossa pää edellä rautapaaluun? Entäs, jos joku kiipeää katolle hakemaan sinne singonnutta palloa ja luisuu alas, katkaisee niskansa, menee, loukkaantuu, kuolee pois? Missä oli välituntivalvoja? Tupakkapaikalla kirjoittamassa jälki-istuntoa?
Joskus nuoret kuvittelevat, että opettaja alkaa juosta heidän perässään pitkin pyöräteitä tai loikkia yli ojanpientareiden saadakseen jonkun huppupään kiinni. Siihen harva ryhtyy, pikajuoksijat ja jänikset ovat erikseen. Monesti tilanteet ovat huvittavia tai jopa hieman säälittäviä: kun nuori kierii maastossa kivien ja ja männynkäpyjen yli pakoon lähestyvää opettajaa ja yrittää näin sulautua huomaamattomasti luontoon, ei tiedä, pitäisikö itkeä vain nauraa. Ei mennä oranssilla pusakalla armeijassakaan vihollista piiloon. Käry käy.
Sitä vain ihmettelen, miksei pedagogisissa opinnoissa ole ollenkaan ollut asiaan minkäänlaista perehdytystä asiaan. Törkeää laiminlyöntiä. Kyllä pari väijykurssia pitäisi jokaisella olla suoritettuna, esimerkiksi Tupakanpolton deletoinnin ABC, Väijykurssi 1 (perusopinnot hiipimisestä ja maastoutumistekniikoista, mahdollisen digiapuvälineen käyttö) ja Väijykurssi 2 (käytännön harjoittelu). Kun on oppinut kunnon etsiväksi ja saa sitten kaksi tupakkaa polttanutta oppilaskurjimusta muutaman kollegan voimin kiinni (neljä on samalla myös välituntivalvonnassa tonttiaan hoitamassa), on riemu rajaton. Saatiinpas kiikkiin, itsensä tupakalla tappavat nulikat! Jälki-istuntoon vain katumaan ja tapansa parantamaan! Aina ensi viikkoon asti.
Kuka tähän hommaan oikeasti keksii joskus järkevän ratkaisun? Ihan villi veikkaukseni on, ettei kukaan eikä koskaan.