Pojasta potkukelkka paranee

Meillä täällä Mettäperällä on paljon kehittynyttä toimintaa, ja mutta yksi niistä ei ole liikennöinti: me emme hyppää kotiportilta metroon tai katso kellosta, monenko minuutin kuluttua bussi nro 56 kohti Hyttysenniemeä lähtee. Täällä on luotettava jalkoihin, polkupyörään, mopoon, mopoautoon, traktoriin, mönkijään tai henkilöautoon, ellei sitten halua maksaa taksikyydistä. Joskus keväisin olen joutunut tosissani miettimään myös sitä, tarvitsenko työmatkoille kanootin, sillä Pohjanmaa on laakea ja väliin tulvainen. Päältä ajettava ruohonleikkurikaan ei olisi hullumpi menopeli: sillä kun päräyttäisi aamulla opettajainhuoneen ikkunan alle parkkiin, tarjoaisi samalla puheenaiheen koko loppuvuoden munkkikahveille. Ruohonleikkuri onkin kouluajoneuvohittilistallani kakkosvaihtoehto heti vaaleanpunaisen Honda Monkeyn jälkeen.

Ennen vanhaan käytetty kulkuvälinevalikoima oli paljon monipuolisempi. Minäkin olen hiihtänyt kouluun monta kertaa tienvartta pitkin punaisilla Karhu-merkkisillä suksillani. Sitten sain oranssinväriset Karhut, jotka olivat niin rumat, että siihen loppui meikäläisen lupaava hiihtoura. Olen myös lukuisat kerrat lykkinyt parin kilometrin koulumatkan potkukelkkaa, joka jokaisella itseään kunnioittavalla oppilaalla tuohon maailmanaikaan oli. Välillä mentiin alamäessä hiekoituksen päältä niin että kipinät lensivät, välillä tihkaisi niin että nytkähti. Potkukelkoilla saattoi myös ajaa junaa. Ei takaa.

Nykyään kouluun kuljetaan enimmäkseen kävellen, pyörällä tai bussilla, ja iän karttuessa vaihtoehdoiksi muodostuvat lisäksi mopo tai mopoauto. Muitakin mahdollisuuksia toki on, kuten kerran kuulimme keskusradiosta: "Anteeksi oppitunnin keskeytys. Pyytäisin oppilasta, joka on parkkeerannut Zetor-merkkisen traktorin Uima-Saukon pihaan poikittain, siirtämään sen välittömästi pois. Kiitos."

Eräänä aamuna kävelin kohti koulua, jonka lähistöllä olevalle parkkialueelle oli pysäköity liuta skoottereita ja uutuuttaan kiiltävä traktori. Nauratti. Taas oli joku oppilas tullut esittelemään isänsä tuliterää menopeliä. Samalla, kun katseeni oli valtavassa traktorissa, kaarsi kauempaa mutkan takaa vauhdilla sitruunankeltainen, pienenpieni koppi karvanopat heiluen. Mopoauto kurvasi renkaat vinkuen traktorin viereen, ja nuori tyttö hyppäsi siitä ulos, heitti repun selkäänsä, huiskautti hiukset taakse ja juoksi koulua kohti.

Siinä ne olivat vierekkäin, Daavid ja Goljat. Vielä jäi ruohonleikkurille tilaa.