Ei yhtään sen enempää eikä vähempää

Nyt en saisi tyriä.

Minun päiväni alkaisi munilla ja pekonilla. Ehkä hieman ruisleipää siihen myös ja tilpehööriä päälle, hyvää maitovaahtokahvia pari kuppia ja meikkaaja ääreen häivyttämään yön rasitukset kasvoilta. Sitten maattaisiin hetki sohvilla ja räpättäisiin vähän kännykkää, että hyvä fiilis täällä ja vähän jo äänihuulia laulatuttaa, mutta pitää malttaa vetoa hetki, trallallaa. Yövaatteita ei muuten vaihdettaisi koko päivänä yltä, vaan yhtä pyjama-partya olisi luvassa, silkkiä ihollamme. Viikonlopussakin on aina kaikkein parasta, ettei tarvitse heti seitsemältä mahtua kireisiin farmarihousuihin ja nutturaan.

Kun siinä olisi sopiva aika köllötelty, sitoisin Anna Abreun patteriin kiinni kahvakuulansa kanssa hillumasta ja Kari Juha Tapio saisi vähän soitella meille vaikertavaa kitaramusiikkia. Paulia tuijottelisimme sitten vain akkain kanssa silmiin, vaikka yksi juppihippipunkkari voisikin olla siitä vähän kateellinen. Mutta kun. Pauli on Pauli ja meillä olisi siitä asti aikaa koko päivä. Laura voisi tällä välin kuunnella vaikka rentoutuskasettia, sillä hän on ollut vähän kireänä ja jännittää aivan liikaa.

Kesä olisi minunkin päivänä, ja etenkin jäätelökesä. Maarit toisi Eskimo-puikkoa pöytään ja mikäs siinä olisi kielellä lipuutellessa. Ensimmäisenä aktiviteettina kirjoittelisimme adjektiivitarinoita, sillä se on ainoa sanaluokka, jonka kaikki yleensä aina osaavat, kouluja käymättömät muusikonrentutkin. Kaikki kehuisivat minua ja tehtävääni, joka oli ollut aivan minun näköiseni ja toi minusta esiin vaikka mitä yllättävää.

Kas, olisikin nopeasti lounasaika. Minun biisejäni esitettäisiin kilvan (valikoima on laaja, joskin suppea) ja kili kili kuuluisi laseista, kun vaadittaisiin puheenvuoroa ja ansioitani ihmisenä ylistettäisiin itkun lomassa kilvan. Katselisimme minusta kuvattuja kotivideoita, joissa istun pullukkana ja etutukka liian korkealle leikattuna ruskealla nahkasohvalla ja pelaan elektroniikkapeliä. Collegepaita on tungettu housuihin. Häpeäisin hieman itseäni ja tirkistelisin videota sormieni lomasta, mutta muista tähdistä kaikki olisi vain söpöä ja kertoisi luonteestani ja vaikkei pappia tullut, tuli hyvä kuitenkin. Hymyilisin kameroille ja tirauttaisin lisää kyyneltä tulemaan. Ja kas, lounas olisikin jo ohi, vaikka lautasella on vielä vaikka mitä.

Koko porukka jännittäisi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koska on minun päiväni, saisin päättää. Olisin luonnollisesti pyöritellyt mielessäni monia vaihtoehtoja, sillä harrastan kaikenlaista. Olisiko se nettishoppailua? Olisiko se, ooooh, jousiammuntaa? Ainakaan me emme leikkisi tutustumisleikkejä. Me emme leipoisi pullia. Me emme myös todellakaan jumppaisi.

Me menisimme laavulle yöksi ja paistaisimme makkaraa. Me haisisimme savulta ja nukkuisimme huonosti ja katselisin vielä vähän Paulin hailakanruskeita silmiä, joista vilkkuu keskenkasvuinen kiusoittelu. Ismo Ilkka Alanko laulelisi biisejäni jossain vähän kauempana tai vielä kauempana, Maarit kuorsaisi jo, Jukka Poika käyttäisi tilaisuuden hyväkseen ja vetelisi Paulin kahvit ja tupakat. Minä pöllisin Abreun sadan karaatin timanttisormuksen. Ei sillä, että olisin kademieli.

Päivä päättyisi luonnollisesti räkä poskella rääkymiseen ja kaikkien rakastamiseen. Kukaan ei olisi ikinä ajatellut minun olevan niin ihana ja raikas tuulahdus ja taitava ja vaikka mitä. Kokoontuisimme kaikki vielä nuotion ympärille ja kääriytyisimme viltteihin hieman vollottamaan. Maaritkin, kun herättäisimme hänet ensin.

Tämä on totta, tämä on totta, tämä on totta.