Mielenkiintoista tässä on opettajan ja kasvattajan näkökulmasta se, miten helposti sitä lipeääkään kaidalta polulta, kun toiset, tässä tapauksessa oppilaat, houkuttelevat: syytänkin kaikesta ensisijaisesti turmeltunutta nykynuorisoa, joka vetää opettajansakin mukaan juonitteluun ja hämäräperäiseen toimintaan. Linnassa istumme pian vierekkäin koko sakki, mutta mikäs siinä toisaalta on yhdessä kannelta soittaessa. Ihan ensiksi tästä nyt kuitenkin tullee rehtorin puhuttelu, sitten ilmoitus kotiin ja kahden tunnin jälki-istunto. (Olisi aika tuuri, jos sattuisin juuri sillä kerralla olemaan itse sitä vahtimassa.) Miksei toki erottaminenkin voi puheissa vilahtaa, jos aikaisemmat ansioni eivät paina mitään ja teko katsotaan törkeäksi.
Minulla on kaikkeen kuitenkin puolustuspuheenvuoro valmiina.
Tunnustatteko syyllisyytenne siihen, että varastitte historian ja yhteiskuntaopin luokasta Akseli Gallen-Kallelan tunnetun Aino-taru-triptyykin keskimmäisen osan jäljennöksen?
Tunnustan. Mutta arvon rehtori, en tehnyt sitä suinkaan yksin. Pyydän huomioimaan, että kyllä, vaikka se olin minä, joka kiipesi neuvokkaana tuolille ja irrotti taulun seinästä (sivuhuomautus: halpa kopio), minulla oli myös rikoskumppaneita.
Nimeä välittömästi rikoskumppanisi!
Vetoan opettajan vaitio-olovelvollisuuteen oppilasasioissa. Sen voin kertoa, että he olivat herttaisia ja toimeliaita nuoria, ehkä noin kahdeksasluokkalaisia. Tai yhdeksäs, ei nykynuorista osaa aina sanoa. Saattoivat olla seiskojakin, mutta enempää en sano.
Mikä oppilaiden osuus tapahtumiin tarkasti ottaen on?
He olivat oikeasti kaiken pahan alku ja juuri. Tai oikeastaan se, että olin hyvin tärkeänä vuonna pois työelämästä. Tai no, koko tapahtumaan johtivat useat syyt:
Ensinnäkin, on varmaankin kiistatta selvää, että Kalevalaan liittyvän taidekopion paikka on äidinkielenluokassa. Siinä ei edes historia lähde kisaamaan, kuvaamataito korkeintaan. Näin on ennen ollutkin, ja maailmassa on ollut kaikki hyvin. Kuten kuitenkin sanoin, eräänä kohtalokkaana vuonna toinen koulurakennuksistamme jyrättiin maantasalle, ja sitä ennen opettajat olivat saaneet käydä pelastamassa vielä viimeisiä tarvitsemiaan esineitä tai asioita - ja nyt sitten tarkkana!
Toisen oppiaineen opettaja oli käynyt hakemassa äidinkielenluokan seinästä Kalevala-taulun ja ripustanut sen omaan luokkaansa. Niin että kuka vei keneltä ja mitä?
Ahaa. Tämä selventää asioita hieman. Jatka vaan, ole hyvä.
Ajattelimme, että käymme ihan opetusmielessä ryöstämässä Sampomme takaisin. Tässä on siis ihan selvästi nähtävissä opetustilanne ja integrointi myös eri oppiaineiden välillä. Edustettuina olivat äidinkielen ja kirjallisuuden lisäksi esimerkiksi kuvaamataito, matematiikka ja liikunta. Painotimme myös omien juurien tuntemista, mikä sopii mainiosti sekä äidinkieleen että historiaan.
Alkuperäinen tauluhan on tällainen, ja tästä tehdyn, kehystetyn julistekopion katsomme kuuluvan äidinkielenluokkaan:
Akseli Gallen-Kallela: Aino-triptyykin keskimmäinen osa. |
Oppilaat aloittivat olemalla oma-aloitteisia ja toteuttamalla kaiken edellä mainitun lisäksi opetussuunnitelman yrittäjyyskasvatusteemaa. He nimittäin maalasivat vapaa-ajallaan upean taidejäljennöksen ja toivat sen säätä uhmaten kouluun. Jäljennöstä varastoitiin luokkani opettajanpöydän alla monta kuukautta, sillä ajoituksen piti olla täydellinen. Tässä kohtaa varsinaista rikosta ei ollut siis vielä tapahtunut.
Mikä teitä viivästytti?
Tämä toinen opettaja, käytetään hänestä vaikka nimitystä alkuperäisvaras, oli saanut jostain vihiä tapahtumasta, ja katsoimme viisaimmaksi vetäytyä hetkeksi. Oppilaat tarvitsivat myös hieman aikaa integroidakseen kirjallisuuden opetukseen (Kalevala ja kansanperinne) hieman matematiikkaa, sillä oli suunniteltava huolellisesti, missä valvontojen ja ruokailujen minuuttiraossa rikoksen toteutamme ja kuka etenee mitäkin käytävää pitkin. Suunnitelmissa oli myös nurkan takana väijyminen ja merkistä eteneminen. Pyydänkin huomioimaan lieventävänä asianhaarana, että projekti sekä syvensi oppilaiden ja opettajan välistä yhteistyötä että toteutti opetussuunnitelmaa. Se rikkoi oikeastaan vain Suomen lakia.
Tänään se sitten vihdoin tapahtui, herra rehtori. Myönnän, teko oli suunnitelmallinen.
Oletteko tietoinen, että tapahtumalla on useita silminnäkijöitä?
Kyllä. Luokassa oli siivooja. Lisäksi yksi lehtori käveli käytävällä, kun kuljetimme varastettua taulua käytävää pitkin luokkaani. Hänet uhkailimme luonnollisesti hiljaiseksi, samoin kuin siivoojan. Jos siivooja kielisi, syyttäisimme häntä kaikesta. Siivoojalla on sekä avaimet että motiivi olla luokassa. Tilaisuus voi tehdä varkaan.
Missä taulu on nyt?
Luokassani naulakon päällä.
Miksi siellä?
Tarvitsen talonmiehen ruuvaamaan seinääni ruuvin taulun ripustamista varten.
Miten kollegasi on reagoinut kadonneeseen tauluun?
En tiedä, hieman jännittää. Hän ei ole vielä huomannut varkautta, sillä taulun paikka on sillä tavalla piilossa, että opettaja on suurimman osan ajasta selkä juuri sitä seinää päin. Ei ole edes varmaa, huomaako hän Sammon ryöstöä tapahtuneen ollenkaan, sillä kuten sanottu, tilalla on oppilaiden taidokas maalausjäljennys. Huomaisitteko muka itsekään mitään?
Agseli Kallellaan: Aino |
Että näin minun mielestäni pitää koulua käydä. Kyllä jää oppilaille Sammon ryöstö ja Ainon tarina mieleen ikuisiksi ajoiksi. On sitten jotain, mitä vankilassa muistella.
Nimim. Tuomiota odotellessa
Kyllä tässä opetussuunnitelma toteutuu niin mallikkaasti, ettei paremmasta väliä! Itse en kyllä huomaa mitään eroa alkuperäiseen, eikä varmsti mitään huomaa myöskään alkuperäisvaras, on siulla sitten taitavat oppilaat! Muistathan ilmoittaa blogissa sitten vankilan osoitteen niin voimme sitten joukolla lähetellä ihailevia kirjeitä kaltereiden taakse.
VastaaPoistaLupaan ilmoittaa! Vieläköhän Kakola on hengissä, ehkä päädyn sinne.
PoistaIhan parasta 😃
VastaaPoistaItte oot. :)
PoistaMItäs opsia noudattavaa seuraavaksi on luvassa? Tuskin maltan odottaa. Voisiko teknisten tiloista löytyä sammontaontatarpeet? (Hei ope, onks toi yhdyssana?)
VastaaPoistaSammontaontatarpeet, sinähän sen sanoit! Aivan loistava idea. Tai sitten askartelemme sen vessapaperirullista ja maitopurkeista ja kehitämme siten vaikka mitä tärkeää elämämme osa-aluetta.
PoistaSun taulus varastettiin tänään
VastaaPoistaNiin tehtiin. Alhaista ja katalaa.
Poista