tiistai 27. tammikuuta 2015

Ampukaa Aapiskukko


Kuva riipaisevine esittelyteksteineen OAJ Kuopion www-sivuilta.

Tapasin viikonloppuna Aapiskukon, eikä se muuttanut sitä, mitä mieltä olen maskoteista. (Ei ole ihmisen paikka eläinpuvussa.) Ne ovat typeriä. Aapiskukon tai Opetusalan Ammattijärjestön uskottavuutta ei yhtään pelastanut se, että kukko nilkutti kävelykepin kanssa ja että risteilylaivalla sitä (häntä?) piti kepistä huolimatta taluttaa.

Aapiskukko on OAJ:n vaalikampanjoinnin symboli, sillä eduskuntaan tahdotaan opettajia, ja koulutuksen laadusta, määrästä ja tasosta halutaan vaalien pääteema. No mutta, ei siinä muuta kuin Aapiskukkoa kehiin ja sympatiapisteet symbolisesti rampautuneelle koko kansan kukolle! Sillä se jutustelu lähtee käyntiin, tuumaa mainosjaosto. Ja niin lähtee Aapiskukko maailmalle.

Viikonloppuna Aapiskukolla olikin paljon tärkeitä hommia ja reppu täynnä tax free -ostoksia. Kukko kuljeskeli ensin perjantain ja lauantain Educa-messuilla, joskin erehdyin luulemaan sitä jonkin uuden aapisen houkutuslinnuksi. Alakoulun opettajat poseerasivatkin kukon kanssa kilvan valokuvissa, mutta minä pelkäsin sivummalla lähes kahden metrin korkuista helttapäätä. Jännä, ettei minulle yhtään tullut olo, että pitäisi pyrkiä eduskuntaan ajamaan opettajien asioita! Jos ihan totta puhun, ajattelin, että minua hävettää. Niin hävetti muutamaa muutakin messujen jälkeisellä opettajille suunnatulla Educa-risteilyllä, jossa ensin pari tyyppiä soitti nokkahuilua, ja sitten esiteltiin ylpeänä kukko vielä kerran.

(Tässä kukkoasiassa minua muuten kiinnostaa eniten se, kuinka paljon palkkaa Aapiskukolle viikonloppukeikasta maksettiin, vai laitettiinko puvun sisään puoli-ilmaiseksi joku puolustuskyvytön opiskelija? Missä on ollut työhönhakuilmoitus? Millainen ihminen hakee Aapiskukoksi? Epätoivoinen?

Haetaan oppimismyönteistä ja reipasta, mutta silloin tällöin kiekuvaa työntekijää edustustehtäviin. Toimenkuvaan kuuluu nilkuttaminen.

Tarjoamme ennakkoluulottomalle opiskelijalle näkyvää työtä ihmisten parissa. Aikaisempi maskottikokemus ja kävelykepin taitava käyttö katsotaan eduksi. 

Ja mitä lukee myöhemmin CV:ssä? Satunnaiset keikat Aapiskukkona?)

Kuten sanottu, katselimme esittelytouhua laivalla tovin ja häpesimme syvästi sen lapsellisuutta. Eräs viisas ja muutenkin hurmaava vanhempi opettajakollega kiteytti minunkin päässäni pyörivän ajatuksen täydellisesti: "Ampukaa tuo Aapiskukko", kuului nojatuolin uumenista. Näin huumorintajuttomia ovat opettajat. Valitan.




3 kommenttia:

  1. Tiedä siitä kukkorähjästä, mutta nokkahuilut ovat suoraan saatanasta.

    VastaaPoista
  2. Voi Aapiskukko-parkaa jos pyssyn tähtäimeen joutuu! Vaikka melko reppanaltahan tuo näyttääkin. :D

    VastaaPoista