Jos minun pitäisi matkustaa Kairoon, kaartaisin koneella edelleen Afrikan oikealle puolelle. Karttapalloa edestäpäin katsoen, ei Suomesta käsin. Siinä tapauksessa pitäisi ajella ensin alaspäin ja kaartaa sitten loppuvaiheessa vasemmalle. (Olen varma, että joku ymmärtää. Harva, mutta joku.)
Lapissa minua ihmetytti jälleen moni seikka. Yksi oli se, että kyllä siellä vain aina on lunta, vaikkei muualla olisikaan. Toinen oli se, että kauppojen hyllyillä oli paljon tyhjää, vein esimerkiksi tienoon viimeiset kananmunat, ja kolmas se, miten paljon ympärillä puhutaan venäjää ja parkkeerataan autot päin parkkipaikkojen niitä kohtia, joille ei todellakaan voi jättää autoa. Mutta ei kun sinne vaan, koko päiväksi poikittain muiden eteen ja maasturilla vaikka katolle. Neljäs ihmetyksen aiheeni olikin kaikista suurin ja hankalin: Alueella on hyppyrimäki. On yleisesti tiedossa, että hyppyrimäet ovat hyvin jyrkkiä mäkiä, eikä niistä ihan heti uskaltaisi alas hypätä, sillä jo pelkkä alastulorinteen normaalilla ilmeellä katseleminen on vaativa homma - saati, että lähes pystysuoraa rinnettä uskaltaisi lasketella pulkalla. Niin että kysynpä nyt sitten vaan, miten ihmeessä ne tekevät latu-uran siihen itse hyppyrimäkeen? Varmasti on jokin kone olemassa moiseen, mutta kyllä haluaisin sen nähdä. Onko kenties jonkinlainen kauko-ohjattava minilatukone pistetty mäkeä laskemaan ja samaa uraa takaisin tulemaan? Entä, jos menee vähän vinoon tai tulee takaisinpäin eri kohdasta? Kuka siinä tapauksessa vie uudet lumet mäkeen ja tamppaa entiset jäljet pois? Pystyttääkö se mahdollinen latukone ihan itse pienet männynoksat hyppyrinnoukalle ennen kisaa? Olen televisiosta nähnyt, että sellaiset siellä on. Kuka saa valita oksat ja mistä hän käy ne saksimassa? Kaupungin metsästäkö vai omasta?
Minä kysyn vaan.
Kysyn vain sitäkin, että jos ladun tekee jonkinlainen latukone, kuka sen uran veti ennen vanhaan ja vanhoina hyvinä aikoina? Siitä vaan arvalla, kuka hyppää ensimmäisenä, vai? Hirveä vastuu, sillä jos vähän horjahtaa, niin kaikki vetävät nokalle samaa reittiä, yhtä haparoiden ja kaatuakin voivat. Vai oliko erikseen nimetty laduntekijä, jolle solmittiin köysi vyötäisille, annettiin hitaasti narua nokalle asti ja vedettiin sitten varovasti samaa reittiä takaisin? Oliko tällä kaverilla ne koristeoksat takataskussa? Ellei ollut, kuka sai ensimmäisenä luvan laittaa koristeita ponnistuspaikalle? Eivät ne ainakaan mitään merkkejä ole, sillä olisihan se kummallista, ettei muka huomaisi, milloin mäki loppuu jalkojen alla.
Kyllä häiritsevät tällaiset asiat kovasti. Sekin, että millaisella koulutuksella noihin hommiin pääsee? Ja mitä tekee latumies kesällä? Onko lomautettuna?
En hyppäisi enkä vetäisi latua. |
Tätä ääneen miehelleni pohdin ja mies samalla luki uusinta Tekniikan maailmaa ja tadaa...siellä oli tähän vastaus!
VastaaPoistaEikä?! Nyt on TM:n toimitus ollut myös Rukalla, ja siitä se ajatus on sitten heilläkin lähtenyt. Oliko paremmat teoriat kuin minulla? :D
PoistaKyllä...sama mäki, havujen tarinaa juttu ei kai paljastanut.
PoistaJotain posliinista siinä oli puhe, mutta mä käytän posliinia keittiössä ja vessassa mutta mäkihyppy ja posliini...
PoistaTäytyy lukea itse jossain vaiheessa kunnolla.
Eiköhän siinä ole ole se posliininen latu-ura jo kesällä mistä ne jären jättiläiset sitten sinkauttavat itsensä alas nurtsille. On muuten Ruka muuttunut kaupalliseksi huvikeskukseksi parissakymmenessä vuodessa. Jyrävällä oli paljon mukavampi mutta sielläkin oli polku ja portaat aika jäiset. (myöskin lomalla Kuusamossa alkuvuodesta).
VastaaPoistaG