Hammas hampaasta

Kun lapsilta lähtee maitohampaita, heidän suurimpia riemujaan on paitsi kolo rivistössä todennäköisesti myös aamuinen kolikko tyynyn alla. Vanhemmat (lähinnä äidit) ottavat valokuvia Internetin pullolleen ja kyselevät toisiltaan, montako euroa, yksi vai kaksi, hammaskeijun on sopiva tuoda. Entä onko ensimmäisen ja kolmannen hampaan kohdalla arvonlaskua, tai saako isommasta poskihampaasta vähän enemmän kuin pienestä etuhampaasta?

Minä kysyn jotain muuta: mitä ihmettä tämä Neuvolakäsikirja oikein meinaa? Ilmeisesti tarkoitus ei ole havainnollistaa, miten vinossa suomalaisten hampaat ovat, vaikka siltä tuo painajaismaisen vinttura hammasmyrsky näyttääkin. Tällaiseen kuvaan kuitenkin päädyin, kun etsin tietoa siitä, oliko kymmenvuotiaan ihmisenalun iltamyöhään suusta irronnut hammas jo kertaalleen irti nypätty vai ihan oikeasti vielä maitohammas. Ei sitä koskaan tiedä, mitä poikalapsi saa päähänsä, kun jokin hammas vähän liikkuu.

Sikin sokin sinussa, lauloi jo Neon kakkonenkin.
Kuvalähde: Neuvolakäsikirja, Lapsesi suun terveydenhoito

Mannerheimin Lastensuojeluliitto 1993

Kun tuijotin kuvaa kaksi päivää, ymmärsin siinä olevan puolikkaan suun ja että siellä ne karkeloivat iloisesti, uudet ja vanhat hampaat, maitoiset ja rautaiset. Turkoosit ovat pian lähdössä pois, hei hei, ja valkoiset kärkkyvät pääsyä esiin. Kuvittaja oli päättänyt havainnollistaa tätä riemukasta tapahtumaa, vaikka olen kyllä sitä mieltä, että harvinaisen paska kuva. Piirtäisin itse paremman, jos osaisin.

Eikö teistäkin ole ärsyttävää, kun hammaslääkäri menee kalustoa läpi ja selittää tietoja ylös kirjaavalle hoitajalle, miten ykkönen, kakkonen ja ties mistä poskesta mikäkin on kyseessä ja siihen vielä sitten jotain diagnoosia puolilatinaksi päälle. Kyllä siinä tuntee itsensä tyhmäksi jo pelkästään ne aurinkolasit päässä. (Ajattelin seuraavalla kerralla ottaa omat.) Onhan siinä lajittelujärjestelmässä jokin logiikka, mutta puolustuskyvyttömässä asemassa tupot ja letkut suussaan harvoin ehtii sisäistää kaikkea, kun pääasiassa katselee kattoa, valaisimessa lukevaa tekstiä tai ajattelee kaikkea muuta, kuten esimerkiksi sitä, että missä vaiheessa evoluutiota suomalainenkin hammasrivistö voisi olla aivan automaattisesti suorassa tai että missä vaiheessa sitä samaa evoluutiota hammaskalusto tulisi itkuitta ja kestäisi siinä sitten lopun elämän. Miksi ihmeessä tänä tehokkuutta vaativana aikana kehon pitää nähdä moninkertainen vaiva ja kasvattaa vielä toisetkin hampaat? Mikä ihme siinä on, ettei kerta riitä? Ja olisiko mitenkään liikaa vaadittu, että ne edes tulisivat suorina paikoilleen?

Juu, ei onnistu. Ensin valvotetaan vauvana vanhempia viikkotolkulla yöt rääkyen, käydään välillä terveyskeskuksessa tarkistuttamassa korvat mahdollisen tulehduksen varalta - ja sama homma monta kertaa uudelleen. Sitten menee pari vuotta, jonka jälkeen nypitään kaikki pois ja pusketaan toiset tilalle. Vinoon. (Mikseivät maitohampaat ole koskaan vinossa, kysyn vaan!) No, ei siinä mitään, sanoo hammaslääkäri. Otetaan pari irti, teetetään muotit, pannaan kumilenksut takahampaisiin tilaa tekemään ja kaaret kitalakeen. Tarkistellaan tilannetta ja odotellaan. Pannaan toisenlaiset raudat, kun ensimmäiset eivät tuoneet toivottua lopputulosta. Keskitytään ylähampaisiin ja unohdetaan alahampaat, jotka jäävät sinne siten, miten ovat kasvaneetkin. Hullun hommaa, todellakin. Kerralla vain kunnollinen kalusto suuhun ja sillä selvä, se on säästöä! Ja vielä pieni pyyntö sille evoluutionistipäällikölle: mielellään valkoiset, ei keltaiset. Jos vain saan pyytää.

Jäin kuitenkin miettimään Hammurabin lakia. Eikö puolet siitä toteudu jokaisen kohdalla aivan automaattisesti?


Ps. Sana "hammas" esiintyy tekstissä huomattavan monta kertaa. Etsipä itse sille synonyymi.