keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ihan hanurista



Viime vuoden lokakuussa kirjoitin tiukkaa asiaa takapuolesta. Meillä on luonnollisesti jokaisella sellainen, tiukka tai tiukahko, melkein tai lähestulkoon tiukka. No, ehkä tiukkuuteen pyrkivä noin niin kuin ajatuksen tasolla heti ensi maanantaista lähtien. Yleisurheilun MM-kisojen ollessa käynnissä ovatkin katseet jälleen tiukasti (hehe) hanurissa: Sitä vain emme olisi olettaneet, että naispikajuoksijoilla on läskiperse. Iltalehden toimittajan Juha Jaakkosen mielestä nimittäin on. Kun juoksee satasen alle 11 sekuntiin, niin tokihan siinä on vähän ylimääräistä kropassa ja rasvaprosenttia väärässä paikassa, on aina ollut. FFFifi kirjoittaa asiasta hauskasti ja osuvasti blogissaan ja ihmettelee, mikä on suomalainen  neuvomaan maailman huippujuoksijoita ja -valmentajia satasen juoksussa.

Niin, kyllä meidät vaikka avantouinnissa tai karhunmetsästyksessä otettaisiin enemmän tosissaan, kun yhteisellä vinkkikipolla oltaisiin.

Jännää muuten, että miesjuoksijoilla ei ole liian lihavaa takapuolta. Mikä juuri niissä naisten takamuksissa aina on vialla? Tahdon ehdottomasti analyysikuvan myös miesten satasen lähtörivistöstä.

Mutta näin pohdin asiaa maallikon kannalta jo viime vuonna, kertaus on opintojen äiti:

Törmäsin tuossa pyllyasioihin, eikä ollut ensimmäinen kerta. Nettiartikkeli Peppu pyöreäksi - opas täydelliseen takamukseen kertoo meille kaikille, miten ihannetilaan pääsee. Ihanne on siis tietynlainen takapuoli: ei littana, ei roikkuva, ei tavallinen, vaan hyppyri, josta jopa Matti Nykänen ja Jens Weissflog voisivat vielä liidellä parisataa metriä silmät sidottuina ja sukset ristissä, ehkä jopa takaperin. Kyllä se vähän niin on, että jos persaus ei ole pyöreä ja terhakas, elämässä on kaikenlaista vialla ja joku voi luoda vaikka ihan säälivän katseen. Sitä paitsi tiedoksenne, että palloperse on seksikäs, ja seksi on asia, jota ilman tämä maapallo ei pärjää hetkeäkään.

Olet sitä, miltä takapuolesi näyttää.

Lihastohtorin artikkelista huokuu ammattitaito ja asiat on esitetty vakuuttavasti - ja mikä parasta, se on kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa. Kuitenkin lähtökohta, että täydellisen perseen pitäisi olla pyöreä, pistää tällaisen maallikon ärsyyntymään. Eikö ole jonkin sortin pakkomielle, että elämä pyörii takapuolen ympärillä: tulevat niskatkin kipeäksi siitä ympäri hyörimisestä ja menee kauheasti rahaa hierojalle. Lihastohtori lähestyy toki asiaa terveellisesti saliharjoittelun kautta ja neuvoo, "miten kehittää näyttävä hyppyrimäkiprofiilin sisältävä lihaksikas takamus oikeanlaisella harjoittelulla ilman plastiikkakirurgiahömpötyksiä". Niin. Kaiken lähtökohtahan on se, että ihmisellä kuuluu olla hyppyrimäen näköinen perse. Tahtoisin kyllä hieman erittelyä siitä, puhutaanko K90-mäestä vai kenties liitomäestä. Olisi kauheaa, jos pönkisi painoja reisi piukeana ja saisikin vääränmallisen mäen, vaikka jonkin Lahden hyppyrimäen, kun tähtäisi Bischofshofenin Paul-Ausserleitner-Schanze-mäkeen. Vaikka pahintahan on, ellei treenaa takapuoltaan ollenkaan: ahterisi kertoo elämästäsi totuuden. Ei niillä muilla arvoilla niin väliä olekaan. Sitä paitsi jos sattuu tykkäämään lenkkeilystä (sellaisiakin ihmisiä kuulemani mukaan on), se pilaa perseen ja sitä myötä elämän.

Voi perse. Perse, perse, perse.

Koska asia on vakava ja painaa varmasti meidän kaikkien selkäperseisten ja alemmuuskompleksisten mieltä kovasti, haluan muistaa kaikkia iloisella ja takapuolihenkisellä rallilla. Mietitään nyt tänään oikein kovasti hanureitamme, jotka epäilemättä ovat vääränlaisia.


2 kommenttia:

  1. Mahtaakohan räystäsperse olla sama kuin hyppyriperse, nyt meni vaikeaksi. Minä olen kuullut ja luullut, että räystäsperse se olla pitää, mutta nyt meni kyllä ihan pää ja pasmat ja biorytmit sekaisin. Melkein olin jo ens maanantaina aloittamaisillani ehkä väärää treeniohjelmaa. Onneksi en vielä aloittanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut kuulla, että räystäsperse on sellainen, että siinä kankun ja takareiden yhtymäkohdassa pysyy lyijykynä ihopoimussa poikittain hyvinkin helposti. Kun taas hyppyriperseen ja takareiden yhtymäkohdassa se lyijykynä ei pysy, vaan putoaa saman tien alas. Niin, ja uusimman tiedon mukaan hyppyriperseen saa nykyään pienemmällä vaivalla ostamalla push-up -kalsarit!

      Poista