Mielestäni tuo oli aivan mahtava riita, johon kiteytyy paljon suomalaisuutta:
1) Älä sekaannu muiden asioihin. Ts. pidä huolta vain omista asioistasi.
2) Kunnioita reviiriäni: Rautaa rajalle, muurit kuntoon ja orapihjala-aitaa väliin. Ts. älä sekaannu muiden asioihin ja pidä huolta vain omista asioistasi.
Mikä ihmeen hinku meillä onkin ollut jossain tuolla 70- ja 80-luvuilla kasvattaa talojen väliin piikkipensasta? Äkkiähän se kasvaa ja siitä voi muotoilla vaikka norsun, joten sikäli kiva tietty. Mutta ne viisisenttiset piikit. Mihin niitä kukaan kaipaa, kun harva sieltä aidan läpi nyt ihan oikeasti on salaa tulossa? Kuka haluaa piikkejä nurmikolla kantapäihinsä, kun sinnehän niitä kuitenkin iskeytyy sojottamaan naapurin mentyä leikkaamaan latvat tasaiseksi ja osan oksista tiputtua väärälle puolelle? Varmaan sitä paitsi lykkäsi tahallaan toisten vaivoiksi ne kaikki, se on aina ollut sellainen. Että parempi vaan antaa aidan kasvaa kunnolla siihen väliin!
Elämä Suomessa on usein vähän sellaista kärsimysväritteistä ja -hakuista. On lunta ja pakkasta ja hankeen voi vaikka kuolla, jos on potkutellut yöllä kaverilta kotiinsa, huilannut ylämäessä ja vahingossa nukahtanut. On ollut sotaa ja ryssää ja on jäätynyt koulumatkalla maitopullo reppuun. Karhu on raadellut Alavuden Töysässä ja itsepähän meni metsään sen reviirille, siinähän nyt kärsii nahoissaan, on tuomio lehden keskustelupalstalla. Onni pitää piilottaa. Kerro mieluummin, miten huonosti sinulla menee, niin saat kuulla, miten paljon huonommin keskustelukumppanisi asiat ovat.
Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Niinpä. Ja omasta pihasta ilmaiset orjantappurat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti