Suolakurkkuraastetta

Lauantai on erinomainen päivä raastaa suolakurkkuja. (Ja ihan turha tulla sanomaan, että ne ovat maustekurkkuja. Eivät ole.) Koska leivon nykyään jostain syystä melko harvoin, saan sitäkin parempia ideoita, mikä näkyi siis tänään suolakurkkujen raastamisena. Olin saanut päähäni tehdä voileipäkakun.

En ole ikinä nähnyt kenenkään raastavan suolakurkkuja, saati sitten syönyt niistä tehtyä raastetta, joten sikäli koen olleeni hyvinkin nerokas ja uraauurtava. Taputapu. Olen varma, että huomiset vieraat huomaavat heti vaivannäköni ja elleivät huomaa, ohjailen heitä hellästi siihen suuntaan. Huomio se on kerjättykin huomio.

Kun sain savukinkkuisen ja hienosti muussatun suolakurkkuseoksen tähdittämän voileipäkakun jääkaappiin maustumaan, tekaisin vielä pari pellillistä Brita-tortun pohjia, otin pakkasesta aiemmin rakkaudella leipomani Pätkis-kakun (ja nyt puhutaan sitten todellisesta Pätkis-kakusta, jossa on kolminkertainen määrä suklaata) ja odotin kärsimättömästi sen sulamista. Kun on kerran suklaalinjalla aloitettu, pannaan sitten myös sillä reippaasti kuorruttaen. Olen varma, että huomiset vieraat huomaavat vaivannäköni. Elleivät, vajotkoot hetkeksi häpeäkaivoon. Saavat tulla pois, kun annan luvan.

Ettette kuvittelisi, että tämä on leivontablogi, kerrottakoon, että ei ole. Tämä on vähän yli 25-vuotiaan, Etelä-Pohjanmaalla asuvan kauniin, laihan ja ihanan prinsessaopettajan, jolla on hyvä luonne, blogi ihan tavallisen arjen (jollaista prinsessalla toki yleensä on) tapahtumista, havainnoista, kouluelämästä, ärsytyksistä ja hehkutuksista. Välillä suolakurkuista ja välillä ikkunanpesusta, toisinaan jopa timanteistakin. Haluaisin kauheasti lisää sellaisia. Niihin tulee himo, ihan niin kuin suolakurkkuihinkin.

Tänään oli siis leivontapäivä, joskin ehdin myös pestä sivukorvalla pyykkiä ja mitä sitä nyt yleensä lauantaisin tulee tehtyä. Eipä juuri mitään. Lauantai on prinsessojen lepopäivä.