Ensinnäkin linnut ovat tyhmiä. Lentävät ne toki Afrikkaan asti ja takaisinkin, mikä nyt voi äkkiseltään kuulostaa uskomattomalta, mutta onko tuo nyt niin kovin kummallista ainakaan nyt enää navigaattoriaikana? On kuitenkin paljon kysymyksiä vailla vastauksia: Mitä järkeä on lentää jonnekin Afrikan liepeille asti (ymmärrän toki Kanarialintujen kotiseutukaipuun, mutta noin muuten), jos voisi lepuuttaa jalkojaan jo, sanotaan nyt vaikka, Pohjois-Italiassa. Mikä kussakin linnussa sanoo, että nyt, juuri nyt tämän marokkolaisen temppelin katolle pitää minun pesimään ja ruikkimaan asettuman ja rukouskutsujen kanssa kilpaa huutaman? Ja onko linnuilla jokin lennonjohtojärjestelmä, jonka perusteella tietystä suomalaisesta pihapuusta on lähtölupa kohti Makedoniaa syyskuun 30. päivä klo 17.30? (En tiedä, milloin linnut muuttavat. Ilmeisesti talvea vasten kuitenkin, sen verran olen ottanut selvää.) Entä, jos ei halua lähteä? Kuka pakottaa? Onko siihen kenelläkään nokan koputtamista?
Mutta se paluu minua jaksaa erityisesti hämmästyttää. Tai se jatkuva reuhtominen maiden välillä. Yrittäisivät saatana päättää.
Mieheni on yhtä innostunut linnuista kuin minäkin. Vuosia sitten ajelimme mökille ja pysähdyimme tienvarteen ihastelemaan pienellä lammella romanttisesti kaulailevia joutsenia. Näimme joutsenpariskunnan useasti, mutta aloimme jossain vaiheessa hieman kummastella niiden vakiintumista samalle lammelle. Yllättävän paikoillaankin olivat. Mieleemme hiipi epäilys siitä, että linnut eivät olisikaan aitoja. Havainto nolotti ja huvitti yhtä aikaa, mutta sittenpä toinen joutsenista tekikin tempun ja sukelsi! Seuraavana vuonna linnut olivat jälleen palanneet. Sitä seuraavana Velj. Keskisen puutarhamyymälässä myytiin alennuksella samanlaisia muovijoutsenpariskuntia.
Onnekseni paikallislehtemme on kunnostautunut, sillä se on ojentanut auttavan kätensä. Kerran tai kaksi viikossa saa jokainen pikkubongari kartuttaa tietouttaan, sillä esittelyssä on jokin pihapuuston tai lähimetsän tipitii. On tosi kiva, että mukana on myös kuva! Lyijykynällä piirretty, mustavalkoinen. Onko siis hei mitään järkeä siinä, että joka ikinen kerta kuvassa on harakka?! (Tai varis, en erota niitä joka kerta.) Kysyn vaan.
Paras lintujuttu kautta aikojen on silti tositarina aidon luontoharrastajan ostohaluista. Opiskelutoverini isä oli päässyt ilmoituksellaan Suomen Kuvalehden Jyviä ja Akanoita -palstalle:
Halutaan ostaa lintujenbongauskiikarit.
Markku Varis, Kotka.
En pysty lopettamaan nauramista.
Vaikka en siis olekaan mikään lintujen paras ystävä, olen tehnyt pieniä myönnytyksiä. Keittiöni verhoissa on mustia pikkulintuja. Ne istuvat siinä mukavasti sähköisten kytkentäkaavioiden ja voimavirtojen päällä. Ja joutsenet! Ne ovat kyllä ihan hirmu kauniita posliinisina lasivitriinissä. Eh.
Testaa tietoutesi: kuvassa Google-kuvahaun tulos sanalle undulaatti. Kumpi se noista on? Valinta on vaikea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti