Maailma menetti minussa metsurin

Olen monesti miettinyt, että jos en olisi lukenut itseäni opettajaksi, minkä muun alan kovaakin kovempi ammattilainen olisin. Yleensä päädyn lakimieheen, sillä siinä hommassa on paljon yhtäläisyyksiä äidinkieleen: pitää olla tarkka jokaisen pilkun ja tulkinnan kanssa, osata pitää vaikuttavia puheenvuoroja ja pelastaa päämies. Koulussakin täytyy nimittäin pelastaa teinejä harva se päivä kaikenlaisilta jutuilta, kuten esimerkiksi angstilta ja tupakanpoltolta. Kerran tein eräälle pojalle oikeastaan jopa palveluksen elämää varten: Kun hänen suustaan pärähti ilmoille huomattavan suuri ja tarpeeton määrä vittuja, ohjasin hänet ystävällisesti viereiseen luokkaan. Siellä pidetään biologiaa, ja opettajalla on tällaisia tapauksia varten valmiina kuvamoniste, jossa pyydetään nimeämään vaginan kaikki osat suomeksi - ja latinaksi. Lapsen on tärkeää oppia kieliä.

Paitsi opettaja, minusta olisi voinut tulla myös missi, sillä olen hyvin kaunis ja mielettömän vaatimaton. Olen myös aina toivonut maailmanrauhaa ja vihaan sotaa, kirosanoja, hämähäkkejä ja poikia. Ei kuitenkaan tullut missiä, ei. Vanhempani eivät ilmeisesti huomanneet piileviä kykyjäni ja vieneet minua XL-mallikouluun.

Tykkäisin olla myös kampaaja. Olen leikannut lastenikin hiuksia jo useamman vuoden, ja satasen vauhdista päät näyttävät ihan hyviltä. Jos tosin himmaa suurin piirtein kahdeksaankymppiin, ei voi välttyä näkemästä tekemiäni upeita porrastuksia, jotka ovat mielestäni mukavan sympaattisia ja lipsahtaahan sitä välillä saksi oikealtakin parturilta. Jos olisin kampaaja, erikoistuisinkin hääkampauksiin. Sellaisilla on kova kysyntä. Harmi, että leikin aina pienenä pikkuautoilla enkä niinkään barbeilla. Kaivurille on paljon vaikeampi harjoitella lettejä.

Viikonloppuna tajusin kuitenkin, miten järjettömän kovan metsurin maailma minussa on menettänyt. Muistan, miten lapsena kritisoin isäni halua leikata pensasaitaa tai varsinkin sen lähellä kasvaneita terijoen salavia aina pari oksaa liikaa, vielä vähän, niin että äitini repi hiuksiaan ja me lapsetkin tajusimme, ettei jäljelle jäänyt runko näyttänyt yksistään töröttämässä kovinkaan hyvältä. Kun nyt itse sain käteeni kunnon oksasakset ja pari muuta metsätyövälinettä, silmiini syttyi palo ja syöksyin pusikkoon. Olisin kaatanut puita ja männynkäpyjä vaikka koko yön, sillä henkinen kotini ja metsuruuden kiihko olivat löytyneet. Aurinko laski, eikä siinä mitään otsalamppuja tarvittu, kun silmistä loistavat tuhannen watin työmaalamput valaisivat koko metsikön. Siellä minä kaadoin puuta, vielä pari, tuolta pikkuisen, nyt jumalauta kaatuu kyllä vielä tämäkin ja metsän poika tahdon olla. Mies meni nukkumaan, kun rouva hoiti metsää vesuri vinkuen.

Antakaa minulle moottorisaha ja risupaalain. Muuta en pyydä.