Punkkupillimehua

Olen joskus kertonut, ettei käsilaukussani ole yleensä kuin avaimet, puhelin ja lompakko. Olen ehkä jopa hieman ylpistellyt siivolla luonteellani ja järjestyksen miehenä nyppinyt esimerkiksi rikkaruohot kukkapenkistä viikottain ja joskus jopa joka kesä. Ylpeys käy kuitenkin lankeemuksen edellä, sanotaan. Koska olen blondi, en tietenkään tiedä, mitä perkelettä se tarkoittaa, mutta jotain minä ymmärrän, kun lentokenttävirkailija näyttää sormella paperista sopimusehtoja ja alleviivaa kohtaa 20 kg. Yritin ensin vetää poskia ja mahaa sisään seitsemän kilogramman edestä, mutta tajusin toki nopeasti, että kyse olikin vain liian läskistä matkalaukustani. Huh. Hetken jo luulin, että painan melkein 30 kiloa.

Matkustajajoukkio hyvin kasvatettuja, kärsivällisiä ja loman jälkeen rentoja suomalaisia hyppi riemusta, kun vedimme seurueeseeni kuuluvan toisen naisen kanssa matkalaukkumme takaisin hihnalta ja lupasimme palata pian takaisin. Saimme nimittäin luvan ohitella jonossa, mikä näytti muiden kotiin palaavien silmissä varmasti raivostuttavalta. Kiitimme onneamme, että olemme aika suloisia, eikä meille voi olla kauan vihainen. Raahasimme siis kerrostalon painoiset laukkumme aulan seinustalle, avasimme elämämme muiden nähtäville ja aloimme tehdä siirtoja perheenjäsentemme laukkuihin. (Lähtivät raukat käsimatkatavaroilla ja alle kymmenellä kilolla. Tämä selittyy sillä, että he ovat kaikki miehiä, eikä osalla haise vielä edes hiki. Isommilla oli siis mukana uikkarit ja dödö, pienemmille riittivät uimahousut ja BeyBladet. Niin ja siis kaikille Suomen sateista nauttineille tietenkin lohdutuksen sana: lomamatkamme viimeisenä päivänä taivaalla oli vähän pilviä, eikä lämpökään noussut ihan kolmeenkymppiin. Olisiko ollut asteen alle, harmitti kyllä moinen.)

Siirtelyssä oli kuitenkin ongelmansa, sillä meillä ei ollut takataskussa puntaria ja pirulaisilla on kaikenlaisia typeriä sääntöjä esimerkiksi siitä, mitä saa viedä käsimatkatavaroissa ja mitä ei. Esimerkiksi pillimehut ovat kiellettyjä, mikä on suorastaan törkeää. Entä, jos tulee jano ja ei vaikka ole yhtään rahaa vesipulloon? Silloin maistuisi käsilaukussa oleva mehu, jonka on hankkinut lähimarketista jollain kahdella sentillä. Kyllä meinasi nimittäin taas itku päästä, kun espanjalaisen ruokakaupan hintoja tutkiskeli. Teki mieli ottaa valokuvia, kiljua kiihkosta ja osoitella sormella. Niin että kyllä kuulkaa kirpaisi seuralaiseni mieltä, kun hän joutui ylipainon vuoksi (korostan nyt edelleen, että kyse oli matkalaukusta, vaikka kaupassa bikineitä sovittaessamme itkimmekin yhdessä) luopumaan ostamistaan pillimehuista ja yhdestä pullosta kuohuviiniä. Oliivien, pähkinöiden ja chorizojen kohdalla tunnesidettä ei ollut ehtinyt muodostua, mutta voi sitä pientä kuolemaa, kun pillimehut piti jättää pois.

Matkailu nimittäin avartaa ja ulkomailla moni asia on paremmin. Punkkuakin saa pillimehuna. Tässä kohtaa mainittakoon, että minä toin omani kotiin asti. Ehkä neljä pakettia. Valkoviinipillimehuakin löytyy.