Simsalabim

Olinpa tässä katsomassa taikuria, enkä tajunnut yhtään mitään. Siinä sitä vain vedellään kania hatusta ja huivia taskusta siihen malliin, että vaikka kuinka joka kerta yrittää olla tarkkanäköinen ja huomata, missä välissä taikurimies sujauttaa pallon hihaansa tai kolikon nenäänsä, niin eipä huomaa ei. Ketkuja ovat.

Eräs temppu on tehnyt minuun erityisen suuren vaikutuksen ja askarruttanut kovasti lapsuudesta asti. Se on se, jossa nainen sahataan kahtia ja jossa toisessa laatikossa poikki menemisen jälkeen sätkivät jalat, toisessa kädet ja pää. Eri puolilla huonetta. Miten sen muka selitätte? Ajatellaanpa, että sitä menee ja saa yhtäkkisen hulluuskohtauksen, ilmoittautuu vapaaehtoiseksi ja käy laatikkoon. Sitten siihen mukavasti pötkölleen ja laatikon kannet kiinni. Käsiä ja vartaloa ei näy, eikä sillä kuoleman jälkeen olekaan oikeastaan ole mitään väliä. Veikkaanpa nimittäin pientä pakokauhua siinä vaiheessa, kun moottorisaha pärähtää käyntiin ja edessä on varma verilöyly. Turha on taikurin selitellä, että ei hätää, vähän vain päästelen sahalla, erotan puolet vartalosta tuonne toiselle puolelle huonetta ja toisen puolen hinaan viisi metriä vastakkaiseen suuntaan. Että heiluttelette siinä vain sitten iloisesti koipianne ja hymyilette yleisölle, se on maksanut. Ei maksa enää, jos epäonnistumme.

En käsitä. Olen tosin miettinyt, että sätkii se kalakin aika kauan kituessaan.

Ja onhan sekin perin outoa, että olenpa David Copperfield ja heilautan taikasauvallani kokonaisen junan eetteriin. Tai norsun tai Eiffel-tornin. Ei totta vie. Tee siinä nyt sitten vähän mökillä korttitemppuja sen jälkeen.