Minulta, niin kuin varmasti kaikilta muiltakin yläkouluikäisten kanssa työskenteleviltä, kysytään usein, millaista on opettaa nykyajan nuorisoa. Onko se aivan kauheaa? Ovatko
ne aivan kauheita? Tottelevatko? Kiroilevatko? Haistattelevatko päin naamaa?
Ja melkein samaan hengenvetoon alkaa menneiden muistelu: Kyllä vaan ennen vanhaan opettajaa toteltiin. Jos ei totellut, tuli karttakepistä sormille tai ripustettiin niskasta naulakkoon roikkumaan. Tukistettiin. Riepoteltiin pitkin pitkää käytävää ja huudettiin, kyllä sitten totta vie huudettiinkin niin, ettei mitään jäänyt epäselväksi. Virsiä opeteltiin ulkoa ja pantiin nurkkaan häpeämään ja jälki-istuntoon seisomaan. Ennen vanhaan opettaja sai sentään pitää kuria!
Nyt loppuu pähkäily siitä, millaisia nykyajan yläkouluikäiset nuoret ovat. Tässä teille UKK eli nuorisolle tutummin ja suuhun sopivammin FAQ. Kaikki nämä kysymykset olen kuullut vähintään kerran, mutta monet ennemminkin useita kymmeniä kertoja.
1. Ovatko ne aivan kauheita?
Eivät
ne aivan kauheita ole. Teidän lapsianne ne ovat ja naapurin lapsia. Sukulaisia ja tuttavia. Mukavien vanhempien lapsia. Hyvin käyttäytyviäkin usein, joskus jopa joka päivä. Koska kyse on murrosikäisistä, välillä voi ja pitääkin olla elämässä tärkeämpiäkin asioita mielessä kuin konjunktiot tai sijamuodot, mutta nuoret ovat melko hyviä myös ilmaisemaan sen, että juuri nyt ei jaksaisi. Tänään objekti vaihtui lennossa keskusteluksi uutisista, ja onnistuimme käymään yllättävän kattavasti läpi Ranskan tilanteen, käsitteen satiiri, uskonasiat, Vladimir Putinin taka-ajatukset, raudat rajalla, Viron alkoholipolitiikan, Naton ja EU:n. Ei kauheiden teinien kanssa tuollaista tehdä. (Ja kumpi on tärkeämpää, lauseenjäsennys vai tiedonnälkä, noin niin kuin elämän kannalta?)
Totta kai jokaisessa joukossa on hankalampia ja uhmaavampia yksilöitä, ja heilläkin on hyvät ja huonot hetkensä, mutta niin kai joka paikassa. Miettikää nyt omaa työpaikkaanne: joku tekee aina kaiken tunnollisemmin kuin toinen, joku nopeammin. Joku ratsastaa siivellä tai varastaa huomion. Joku on rasittava hölöttäjä, mutta siksi välillä myös tunnelmanluoja ja hauskuuttaja. Joku unohtaa aina pikkujuttuja, joku huolehtii työstään stressiin asti. Lapsemme ovat yhtä kauheita kuin me itse pahimmillamme ja parhaimmillamme.
2. Tottelevatko nuoret opettajia?
Yleisesti ottaen totta kai. Joillekin se tosin on helpompaa kuin toisille, sillä joidenkin pitää esittää, ja toisten kanssa tehdään tuhat toistoa ennen kuin homma sujuu. Nekin, joille se on vaikeampaa, huomaavat kyllä seinän tulevan pystyyn.
3. Haistattelevatko oppilaat opettajille?
Minulta on yhden kerran kysytty välituntitilanteessa vittuillen ja noin senttimetri kasvojeni edessä, mikä kuningaskunnan johtaja luulen oikein olevani. Vastasin, että prinsessa, merenneito tai My Little Pony. Ei siinä sitten muuta.
Tavallisesti oppilaat eivät siis puhu opettajalle rumasti, sillä sellaista ei luonnollisesti suvaita. Joskus joku saattaa kuulua olevan
mulkku, ja siihen voi riittää esimerkiksi se, että on annettu läksyjä tai kielletty jokin asia. Seuraavalla tunnilla sama opettaja ei välttämättä enää olekaan yhtään
mulkku.
4. Kuinka paljon teinit kiroilevat?
Aivan järkyttävän paljon. Olen melko varma, että sitä kirosanamäärää ei hetkessä tai oikeastaan koskaan tästä maasta kitketä, niin paljon varsinkin
vittua nuoriso viljelee. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki kiroilisivat, mutta nuoret ovat itse olleet sitä mieltä, että kirosanat vain tulevat osana puhetta, eikä sille voi mitään - tai että se ei tarkoita mitään.
Kirosanoista huomauttaminen kuuluu yläkoulussa työskentelevän opettajan jokapäiväiseen arkeen niin käytävillä, välitunneilla kuin välillä luokassakin.
5. Miten te jaksatte niitä?
Huumorilla. Ilman sitä ei tule kyllä yhtään mitään. Eilen kahdeksannen luokan subjektitehtävien vastaukset laadittiin täysin työkirjan ohjailevien esimerkkivastausten vastaisesti tyyliin "
karvainen emäntä lypsää lehmiä" tai "
hullu opettaja osti oppilaalta Honda Monkeyn". (Tositarina.)
Yläkouluikäinen nuori myös ymmärtää huumoria hyvin, joten nokkelat heitot puolin ja toisin kasvattavat jopa luottamusta nuoren ja opettajan välillä. Välillä ope saattaa jopa
servata oppilaan.
6. Mistä tulee motivaatio tehdä töitä pienellä palkalla?
Ei lopullisesti varmaan mistään muusta kuin siitä, että on valinnut alansa oikein. Työ on kuitenkin kieltämättä henkisesti melko kuluttavaa, joten ilman lomia ei kovin moni työtä tekisi. Siinä se tuli: kesä, heinä ja elo - tai ainakin sen ensimmäinen viikko. Kuukausipalkka on matala sen vuoksi, että vuosipalkka jaetaan koko vuoden kuukausilla, eli opettaja saa työssäolokuukausinaan matalahkoa palkkaa, mikä kompensoi yleisesti kadehdittua loma-aikaa. Opettajalla ei ole myöskään vuosilomia: jos hän esimerkiksi sairastuu loma-aikana, sairauslomapäivillä ei voi siirtää tai korvata menettämiään lomapäiviä.
Matala palkka korkeakoulutetulla alalla, jossa työntekijät monesti ovat myös erittäin tunnollisia, on kuitenkin jonkinlainen ongelma. Uskon, että kaikki varmaankin haluaisivat lapsilleen myös miesopettajia, mutta erityisesti heitä vetävät puoleensa oman alan muut ammatit, joissa palkkaus on houkuttelevampi.
On monia ammatteja, joissa koulutus, vastuu tai työn henkinen tai fyysinen vaativuus eivät ole oikeassa suhteessa palkkaan. Kunnioitan esimerkiksi omaan alaani liittyen perhepäivähoitajia ja lastentarhanopettajia todella paljon. Motivaatio mihin tahansa pienipalkkaiseen työhön tulee varmasti siitä, että työ koetaan mielekkääksi.
7. Tietävätkö opettajat heille annetut lempinimet?
Kyllä he tietävät, vaikka oppilaat eivät sitä aina tajuakaan. Toisaalta usein on niinkin, että oppilaat käyttävät opettajasta muodostunutta lempinimeä ihan opettajan omalla luvalla. Kaikki eivät lempinimeä saa, mikä johtuu joko näppärästä omasta nimestä tai siitä, ettei sen tekemiseen riitä ylimääräistä kiinnostusta. Minua kutsutaan yleisimmin tunnilla opettajaksi tai etunimellä, keskenään oppilaat puhuvat minusta usein sukunimellä.
On hyvin harmillista, että jotkut saavat ikäviä liikanimiä. Olennaisinta on aina se, oli nimi mikä tahansa, millä sävyllä puhutaan ja onko tarkoitus loukata.
8. Mikä saa valitsemaan työpaikaksi yläkoulun?
1. Tilaisuus tai ajautuminen: Jos virkoja on auki, niitä luonnollisesti haetaan työpaikan toivossa - oli kysymyksessä sitten yläkoulu tai lukio, joihin aineenopettajan koulutus on useimmin sopiva. Joku voi vain ajautua yläkouluun töihin ja jäädä sinne, vaikka ensisijaisena toiveena olisi joskus ollutkin lukio tai vaikkapa ammattikoulu.
2. Puhdas halu opettaa yläkouluikäisiä. Siinä on nimittäin puolensa, sillä vaikka osa teineistä on haastavia ja työ siten melkoisesti kärsivällisyyttä vaativaa, siinä on tiettyä rentoutta. Ei pidä vähätellä myöskään tulosvastuuta, joka erilainen kuin vaikkapa lukiossa. Siellä ylioppilaskirjoitukset toimivat jatkuvana mittarina oppilaiden, opettajan ja opetuksen tasosta, kun puolestaan yläkoulussa nuorille täytyy saada päättötodistus. Se on iso juttu tietenkin sekin, mutta väittäisin, että helpommin toteutettavissa kuin ylioppilaslakki.
Joillekin yläkoulu sopii työpaikaksi, monelle ei.
9. Millainen ongelma kännykät ovat tänä päivänä oppitunneilla?
Yläkoulun puolella kännykkäongelma on nykyään huomattava, jos sen sellaiseksi päästää. Jos puhelimia ei kerätä pois oppitunnin alussa, on aivan varmaa, että niistä joudutaan huomauttamaan oppitunnilla vähintään kerran, mutta tavallisesti useamminkin tai useammalle. (Monesti tosin katsekin riittää.) On totta, että kännykkään on kasvettu kiinni, ja paitsi pelaaminen, myös viestien lähettäminen on jatkuvaa. 45 minuuttia ilman puhelinta on joillekin todella vaikeaa.
On opettajasta kiinni, miten hän oppitunneillaan kännykkäasian hoitaa. Jotkut keräävät puhelimet oppitunnin ajaksi ns. kännykkäparkkiin, jotkut ottavat sen pois sen jälkeen, kun näprääminen häiritsee opetusta tai oppilaan opiskelua. Joidenkin ei tarvitse sanoa koskaan mitään.
10. Paljonko punkkua kuluu pelkästään siksi, ettei v-käyrä nousisi liian korkealle?
Joillakin enemmän, joillakin vähemmän. Harvemmin kuitenkaan koulupäivän aikana.
PS. Opettajainhuoneessa ei ole joka välitunti munkkia ja täytekakkua. Ja vaikka olisikin, monet välitunnit opettaja seisoo joko käytävällä tai ulkona oppilaita valvoen.
