- Se on nyt, opettaja, sillä tavalla, että tällä tunnilla ei tehdä mitään. Näin ollaan tässä porukalla ajateltu, koska äsken oli niin rankka koetunti, että me kyllä jakseta enää mitään kouluhommia.
- Vai sillä tavalla olette ajatelleet. No sittenhän me ei tehdä mitään, sillä saan minä palkkaa siitäkin, että vain istun tässä tunnin paikoillani ja selailen vaikka nettiä.
- Ai, mitä? heräsi luokka. - Saat rahaa siitä, ettet tee mitään? Ei se nyt kyllä käy päinsä. Alapa äkkiä opettaa jotakin tärkeää!
9.12.2014
Kirjoitimme vuosia sitten kirjeitä, aihetta en enää muista. Päädyimme keskustelemaan siitä, mitä kirjeen perään laitettava P.S. oikein tarkoittaa. Latinasta kukaan ei ollut luonnollisesti koskaan kuullutkaan, mutta eipä sitä sitten enää tarvittukaan, kun erään pään päällä syttyi lamppu:
- Nyt minä tiedän! Se tulee sanasta PERÄSANAT.
Niinpä. Perässä olevat sanat, todellakin! Taas lupasin kympin äidinkielestä.
10.12.2014
Oppilaita ne ovat pienet partiolaisetkin. Istuimme iltanuotiolla, ja sudenpennut kyselivät innoissaan meiltä vetäjiltä vitsiarvoituksia. Menimme läpi niin vanhat kunnon Pikku-Kallet kuin hyvin kinkkisetkin arvoitukset, joihin kaikkiin ei enää aikuisen logiikka edes riittänyt. Yhteen kuitenkin toinen meistä vetäjistä keksi vastauksen välittömästi:
- Miksikä kutsutaan keijukaista, joka ei ole koskaan peseytynyt?
- Paskakärpäseksi! kuului huuto kuin tykin suusta.
Vastaus oli väärä, vaikka meidän mielestämme tuhannen kertaa parempi kuin lasten tarjoama oikea vastaus. En edes enää muista, mikä se oli. Ei ainakaan Hieskeiju, jota minä ajattelin.
11.12.2014
- Ollaanko me, ope, sun mielestä oltu nyt paremmin kuin seiskaluokalla? kuuluu kehuja kaipaavan ääni takapulpetista.
- Joo-o, kyllähän teistä itse asiassa kehitys suorastaan huokuu tänne asti, vastaan pilke silmäkulmassa, sillä kysyjä oli muutama minuutti sitten irrottanut ikkunaverhoista alakäänteen painon ja piilottanut edessä istuvan pyyhekumin kirjahyllyyn.
- Ei kun ihan oikeasti! Sano nyt, ollaanko me fiksumpia?
- No tuota noin. Hmm. Ette.
Koulumaailma on karu ja aiheuttaa traumoja.
12.12.2014 PUOLIVÄLIN KUNNIAKSI TUPLALUUKKU
Seitsemäsluokkalaisten äidinkielen kokeessa kysyttiin lämmittelyksi verbin aikamuotoja. Kaikki eivät niitä juuri sillä hetkellä muistaneet, sillä eihän sitä nyt aina voi onnistua. Olen kuitenkin opastanut, että on parempi yrittää jotain, kuin jättää vastaamatta. Yritystä olikin:
- Verbin aikamuodot ovat aamu, päivä, iltapäivä ja ilta.
12.12.2014
- Mitä järkeä tässä on? kysyi oppilas, joka kyseenalaisti koko äidinkielen opetussisällön. – Olisi paljon järkevämpää, että olisi vaikka englantia.
- No sitä sä nyt et ainakaan osaa, lohkaisi joku saman tien.
13.13.2014 TUPLALUUKKU MUUTEN VAAN
Harjoittelimme verbin potentiaalimuotoa, joka on oppilaille aina ensin pienoinen järkytys, sillä mitään niin hullua he eivät ikinä ole kuulleet. Yritin havainnollistaa vaikeaa asiaa esimerkillä:
- Ajatelkaa, että Paavo on ollut hammaslääkärissä ja kolkuttelee nyt tuolla oven takana. (Oikean tunnelman löytämiseksi naputtelin samalla pöydänkanteen.) - Mikä on se sana, jota voisitte käyttää, kun mietitte, että ovella todennäköisesti on Paavo, mutta ihan varmoja siitä ei voida olla?
Luokan valtasi syvä hiljaisuus. Kenelläkään ei ollut mitään hajua siitä, mitä yritin selittää. Yritin uudelleen:
- Miettikäähän nyt. Paavo on ehkä tuolla. Miten sen voisi sanoa toisella tavalla? Siellä *piip* Paavo.
Käsi nousee.
- Suattaapi olla.
13.12.2014
Oppilaita vaivasi suuresti seuraavalla tunnilla oleva ruotsin sanakoe, ja annoin lopputunnista viisi minuuttia aikaa kerrata taivutuksia. Seuraavana päivänä ruotsinopettaja lähestyi minua paperipinon kanssa naurua pidätellen ja esitteli en-sukuisen serkku-sanan uskomattomia taivutuksia:
kusin, kusit, kusi, kussut
kusin, kusinen, kusinet, kusinette
Meneehän noissa nyt sekaisin, härregud.
14.12.2014
- Ope, ettekö olekin täällä vain rahan takia? kysyi oppilas minulta kerran.
- Kyllä, ilman muuta.
- Paljonko te oikein tienaatte? jatkoi oppilas utelua, ja koska kaikki muutkin näyttivät janoavan tietoa, aloin selittää oppilaille opettajien palkanmaksun ja taulukkopalkan perusteita.
Selityksen päätteeksi pyysin oppilaita arvaamaan, paljonko opettajan palkka noin suurin piirtein mahtaa olla. Arviot vaihtelivat tonnista viiteen tonniin. Noin parin tonnin arvio sai eniten kannatusta, mutta se ei kaikkia miellyttänyt:
- Ei varmana ole vain kahta tonnia. Kukaan ei olisi meidän kanssa joka päivä niin halvalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti