Eräs oli antanut opettajalleen hullun paperit ja tullut luonnollisesti kutsutuksi massiiviseen kuulusteluun, jossa asiaa oli puitu panelistien kera. Muutamat oli ajatelleet olevansa hyvinkin hauskoja ja piilottaneet voinappeihin (oi niitä aikoja!) hauleja, mutta eivät olleet taipuneet tunnustukseen vakavien syytösten edessä - ja vapaalla jalalla ovat edelleen. Samaisessa ruokalassa oli myös komennettu vihaisesti eräs ruokaileva seurue puhutteluun: "Tämä pöytä lähtee rehtorin kansliaan välittömästi!"
Oppilaita ei voi moittia tyhmiksi. He olivat totelleet samantien, nostaneet yhteistuumin pöydän ylös ja alkaneet kantaa sitä kohti ulko-ovea.
Luokkakokouksessa pojat muistelivat ala-asteella sopineensa lähes huvin vuoksi koulunjälkeisen joukkotappelun paperipaalaamolle, hyppineensä ikkunasta ulos ja juottaneensa opettajalle itse tekemäänsä juomaa, johon oli sotkettu kaiken epämääräisen maustearsenaalin lisäksi jonkun sylkeä. Myöhemmin joku oli salakuljettanut koulun illanviettoihin viinaa ja tupakkaa, yksi liimaillut kavereineen terveyssiteitä pitkin vessanseiniä. Taisivatpa jossain vaiheessa ulkomaanluokkaretketkin loppua siihen, että eräs tollo - tosin nyt ei puhuta enää omassa ystäväpiiristämme - oli joutunut vatsahuuhteluun.
Kaikista hauskinta tässä on se, että neljästä tuli opettajia.
blogissani (lets-fake-it.blogspot.com) on pieni joulutervehdys sinulle! :)
VastaaPoistaHeh, omilta yläaste ajoilta mieleen on jäännyt parin sankarin kohellukset kotitaloustunneilla. Raesokerin sekaan piti laittaa koulun pihan hiekoitukseen tarkoitettua vaaleaa pientä kivimurskaa. Ja tätä sitten pullien päälle. No muistaakseni kukaan ei loukannut itseään.
VastaaPoistaPs. Huippukirjoituksia sinulla.
-Juha