Salakapinointi vaatii välillä todella paljon luovuutta ja viitseliäisyyttä, eikä yleisönä välttämättä ole kuin itse. Tänään aloin esimerkiksi pestä pyykkiä, sillä kun ei ole milliäkään lunta, likaantuu valkosävyinen toppatakki ikävän nopeasti. Mitä tekee kaappianarkisti? Vittuilee pyykinpesuohjeille. En varmaankaan pese kolmessakympissä, panen leuhkasti neljäänkymppiin. Siitäs saa, hahhahhaa. Enkä muuten takuulla käännä takkia nurinpäin pesun ajaksi, sinne vain ja luukku kiinni! Ei tarvitse turkkilaisen ompelijan tulla minua neuvomaan ja ohjailemaan tai pistän vielä ekstralinkouksen kaupanpäälle, ratkon vähän saumaa, vien takaisin liikkeeseen ja vaadin huutaen uuden palttoon. Siitäs sai, turkkilainen, ja joutuu ompelemaan kolmen euron päiväpalkalla sata uusi takkia.
Kaappianarkisti voi myös ajaa harkittua ja sopivan pientä ylinopeutta saamatta sakkoja, sillä siten voi näpäyttää puskassa työkseen kyttääviä poliiseja. Opekokouksessa taasen voi kirjoitella kaverin kanssa lappusia kuin alakoulun tylsällä tunnilla tai luennoijan edessä kutoa sukkaa. Yhteiskuntaa ja sääntöjä vastaan kapinoivan ei tarvitse laittaa päähän pyöräilykypärää, sillä itse sitä polkupyöräilystään määrää ja reittinsä valitsee. Jos kaatuu, niin kaatuu, se riski on otettava, eikä se Suomen valtiolle kuulu. Kiltin ihmisen elämässä pitää edes joskus olla jotain pientä vaaran tuntua, ja kyllähän sitä jännittääkin toki alamäessä, kun valistusvideoissa on kerrottu ilman kypärää pyöräilevän kuolevan ja tupakkaa polttavan vasta kuolevankin, etenkin, jos tekee molempia yhtä aikaa. Myös liiasta auringonottamisesta kuolee ja huumeista ja maksalaatikosta, järvikaloista ja pelastusliiveittä soutelusta selvinpäin kesäisellä järvellä.
Että pyykkini pesen kyllä niin kuin haluan ja silitysraudastakin laitan hankalille kauluspaidoille vähän enemmän höyryä tulemaan kuin Dressmann sallisi. Ja pysähdyn autolla suojatien eteen: siinä mitataan, kuka on oikeasti tosi kova jätkä, sillä moiseen ei moni pysty.
Niin pitkälle en kuitenkaan mene, että uhmaisin oikeinkirjoitussääntöjä. Ei alkaa satamaan, se on varma.
Meillä poltettiin enään -sanasta viimeinen n. Eipä tarvitse käyttää sitä enää (n). :D
VastaaPoistaPieni raggari.
PoistaSen lisäksi, että olet nuori, notkea, fiksu, kaunis ja rohkeat, taidat olla myös mies. Olen kuullut nimittäin luotettavalta taholta, että moni mies kapinoi vastaavilla tavoilla kotona. Milloin laitetaan asiat väärin astianpesukoneeseen, milloin imuroidaan toisin kuin on sovittu ja joskus jopa syödään sohvalla.
VastaaPoistaNo niin, nyt se sitten tuli ilmi. Kaiken lisäksi istun aina opettajanpöydällä. Hieno nainen ei todellakaan tee niin.
PoistaOnkohan kyse alitajuisesta kapinoinnista kun just näihin sun blogiin kirjoittamiini kommentteihin tulee keskimääräistä enemmän kirotuserheitä? Tai sitten mä vaan huomaan noi virtuaaliset punakynämerkinnät.
Poista