1. Pistä edelleen jäässä oleva kinkku nopeasti saunaan lämpiämään ja unohda se sinne.
2. Jätä viime hetken jouluosostoksilla muistilappu kotiin, sillä sinulla on hyvä muisti.
3. Jätä kotiin myös rahapussi, sillä mitäs sillä nyt tekee.
4. Jonota sitä ennen puoli tuntia kassalla.
5. Mäiskäise vaimoasi saunavihdalla takapuoleen ja sano häntä meheväksi kinkuksi.
6. Ole sinisilmäinen ja usko, että kyllä sitä glögiä Alkosta vielä aatonaattona saa, ihan joulumuistamisiksi asti ja parasta laatua.
7. Uskottele itsellesi ja naapureillesi, että pahvipurkillinen Vip-glögiä naru ympärillä oli alkuperäinen suunnitelmasi.
8. Kokeile joulupöytään kaikkea uudenlaista makuelämystä, jota et ole aikaisemmin a) valmistanut b) maistanut. Käytä mahdollisesti myös liekitintä ja englantilaista ohjetta. Äkkiäkös ne unssit paunoiksi muuttaa.
9. Hanki sellainen resepti, jonka aineksia ei löydy ensimmäisestä tai toisestakaan kaupasta. Madekeitto alkupalaksi saattaa osoittautua virhearvioksi.
10. Kaadu roskia viedessäsi jäisellä pihamaalla, lyö pääsi, katkaise koipesi ja joudu aatoksi sairaalaan tauotta hourivan potilaan viereen.
11. Polta riisipuuro pohjaan. Tee uusi ja unohda sekin levylle kiehumaan, sillä pystyt tekemään montaa asiaa yhtä aikaa.
12. Unohda kolmemetrisestä kuusesta latvatähti ja lyö vetoa, että sen saa ihan hyvin saa paikoilleen vielä lopuksikin.
13. Löydä vain yksi kymmenestä joululevystäsi, kuuntele sitä repeatilla koko joulu ja hakkaa kaikki.
14. Havahdu palovaroittimen ääneen, kun sammuit ennen kynttilöitä.
15. Vedä joulupukilta parta lasten edessä.
16. Unohda hakea joulupukin palkkio käteisenä ja yritä maksaa a) luonnossa b) avatulla konjakkipullolla c) kolikkokätkön kymmensenttisillä.
17. Piilota joululahjoja pitkin syksyä niin hyviin piiloihin, että osa löytyy seuraavia juhannussiivoja tehdessä ja kaikki belgialaiset suklaat ovat menneet vanhoiksi.
18. Itke uupumuksesta koko aatto. Että pitikin mennä tekemään tuhat tuntia ylitöitä, kasvattamaan itse joulukinkku ja italiansalaattia saavillinen.
19. Huomaa vasta viime hetkellä, että keittiössä on kesäiset kukkaverhot ja yritä kätkeä erhe ripustamalla niihin neulalla joulukortteja. Kas, kaikki huomaavat verhot.
20. Luota siihen, että tänä vuonna mies ja lapset osaavat kyllä laittaa joulun.
21. Odota oikein kovasti valkean joulun tunnelmaa ja romanttista kävelyretkeä huurteisella koivukujalla.
22. Löydä kaapin kätköistä pari vuotta vanhaa glögiä ja vedä sitä itku kurkussa tyhjään mahaan.
23. Siivoa kaikki putipuhtaaksi ja jätä sen jälkeen lapset leikkimään, kun käväiset pikaisesti kaupassa (jonne et ota muistilappua etkä lompakkoa) tai kävelylenkillä.
24. Ota kisa siitä, kuka syö eniten lanttulootaa ja kinkkua ja jotta kaikki ottaisivat kilvan tosissaan, lupaa voittajalle palkinnoksi etelänmatka. Päädy aattoillaksi sairaalaan jonkun koipensa katkaisseen hullun viereen.
25. Piilota vaimon joululahja keittiön kaappiin. Ei se sinne hoksaa katsoa.
Rattoisaa joulua teille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti