torstai 17. huhtikuuta 2014

Kielenhuollollinen tyttö- ja poikaystävätesti

Yhdeksäsluokkalaiset puursivat tänään äidinkielen päättökokeen parissa, ja kovasti ovat tainneet kolmessa vuodessa kaikenlaista oppia. Taitoja punnittiin isoissa ja pienissä alkukirjaimissa, yhdyssanoissa, virkkeiden välimerkeissä, sanaluokissa, verbien aikamuodoissa ja tapaluokissa, sijamuodoissa, lauseenvastikkeissa, lauseenjäsennyksessä ja vierassanojen kirjoitusasussa. Paljon jäi tenttaamatta, mutta olennaiset asiat tietotaidosta tuollaisella paketilla tulevat kyllä varmasti esille.

Joskus joku oppilas on sitä mieltä, että kieliopilla tai kielenhuollolla ei ole hänen elämässään mitään väliä. "Turha sun on sit ajatella saavas ketää fiksua tyttöystävää", näpäytti kerran moista hulttiota eräs totuuden torvi. "Joo, sitä saa, mihin on mahkut", jatkoi toinen. Debatti oli valmis, mutta pian luokka hiljeni ja alkoi kerrata lauseenjäseniä. Nekin, kaikessa turhuudessaan, ovat välineitä opetella vieraita kieliä. Suomi ei ole nimittäin ainoa maailman kieli, jolla on lauseessa esimerkiksi predikaatti, niin uskomattomalta ja kaukaiselta kuin se joistakin saattaakin kuulostaa.

Miten sinun kävisi tässä kuvitteellisessa päättökokeessa? Tulisiko sinusta hyvä tyttö- tai poikaystävä?

Aloita korjaamalla mahdolliset alkukirjain- ja yhdyssanavirheet.

1. Keskiajalla itä-saksalaiset söivät paljon Ranskanleipää.
2. Lähi-idän Ruotsinkieliset asukkaat pitivät Tuntematon Sotilas-elokuvasta.
3. 16 vuotiaana rakastin syys sadetta ja halusin matkustaa Itä-Eurooppaan.
4. Suomessa Suomalaiset puhuvat virallisina kielinä Suomenkieltä ja ruotsin kieltä.

Sitten voitkin jäsennellä lauseita.

5. Niittäminen on monille nuorille tänä päivänä vieras asia.
6. Usein puimuri hoitaa suurimman työn.

Miten sujuisivat vierasperäiset sanat ja niiden taipuminen?

7. On naivia ajatella, että hormonit vaikuttaisivat kolleegan käyttäytymiseen Australiassa.
8. Politiikot käyttävät internettiä joka päivä.
9. Haluan ajella Peugeot:lla Pariisi'n kaduilla ja mennä katsomaan Moulin Rougen showta.

Muuta seuraavaksi lauseenvastike sivulauseeksi.

10. Vappuhupailun harjoitusten alettua ryhmä kokoontui kolmesti viikossa.
11. Kirjoittaessaan näytelmän repliikkejä Anna kuuntelee 1980-luvun musiikkia.

Ja toisinpäin! Tee sivulauseesta lauseenvastike.

12. Ohjaaja vakuutti, että yleisö riemastuu hilpeistä roolihahmoista.
13. Kun Pertti matkustaa koulubussissa, hän keskittyy kuuntelemaan musiikkia.

Loppusuoralla ollaan. 
Lisää vuoropuheluun isot alkukirjaimet ja puuttuvat suoran esityksen välimerkit. Käytä lainausmerkkejä.

14. äiti sanoi ostin meille pääsiäislomaksi junaliput ouluun
15. miksi matkustamme juuri sinne anna kysyi
16. meidät on kutsuttu juhliin äiti vastasi

Helppoa kuin heinänteko. Elämää ei kuitenkaan ole, ainakaan kunnollista, ilman pilkkusääntöjä.

Lisää tarvittaessa pilkku päälauseiden väliin.

17. Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee Piippolassa ja se on määritetty vuonna 1958 ja 2003.
18. Piippola kuuluu nykyisin Siikalatvan kuntaan ja on tunnetun kirjailijan Pentti Haanpään kotipaikka.

Ja lisätehtävä, ainakin kahden pisteen arvoinen:

19. Kirjoita opelle, miten omasta mielestäsi hallitset kokeen asiat ja lähetä myös muita, vapaamuotoisia terveisiä.


No, tuliko kymppi? Pääsetkö hyviin naimisiin?



12 kommenttia:

  1. Omalle opelle terveisiä, etten enää muista läheskään kaikkea, mitä joskus osasin… Enkä ole (enää) edes naimisissa… :D

    VastaaPoista
  2. Musta tulisi niin hyvä tyttöystävä jollekin. Ihan kaikkea en tosin varmaan osannut. Ehkä sun pitäisi laittaa joskus näihin myös vastaukset. :D Ei mun, mutta niiden huonompien takia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmää jaksa. Nykynuoret ovat tottuneet saamaan kaiken niin helpolla, että tämä on kosto, ja vastaukset pitää etsiä itse. :D

      Poista
  3. Ammatti lyö ihmiseen leimansa * tyrskimistä * Ässän käki omaa henkisen tatuoinnin, joka loistaa pimeässäkin. Siitäkö se "Kansan kynttilä" nimitys tulee?

    Ja minäpä olen päässyt jo kahteen kertaan naimisiin. Olen siis äidinkielessä tavattoman hyvä, mikäli nämä asiat tutkitusti nyt sitten korreloivat keskenään :) Tosin tänne kirjoittaessa tahtoo kädet täristä ja hikoilla, koska pelkään tekeväni pilkku- tai muun fataalin kirjoitusvihreen. Useinmiten jätän kirjoittamatta mitään, mutta näin loman aloituksen suoman lonkeron turvin uskalsin ylittää itseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä olisikin muuten loistavat tatuointi-idea: kansankynttilä. Tai karttakeppi. Molemmat ovat sen muotoisiakin, että mahtuisivat johonkin huomaamattomaan, kapeaan tilaan, sillä olen niin laiha, että hoikkuustekijä täytyy ottaa huomioon.

      Lomarohkeus on hieno asia! Ei ollut montaa vihrettä, eikä niitä sitä paitsi lomalla laske opettajakaan. :D

      Poista
  4. Aika haastavia kyllä, oikeasti! Vaikka mielestäni nuo nippelisäännöt olen osannut.. Minäkin poden aina rimakauhua kommentointia ajatellessani kun mietin että sitten se äikänope syynää virheitä ;)

    VastaaPoista
  5. Hmmm... tilastollisesti anonyymien vastaukset on korkeassa tulosprosentissa. Ehkä ne kaikki (ÄssänKäen tutut) pelkäävät pilkkuvirheitä vastauksissaan... Tästä irtoaa jo mielenkiintoinen psykologinen profiili.

    Mitä ÄssäKäki vastaa? Muistan lukeneeni joskus uutisen siitä, että opettajat kokevat henkistä painetta ulkonäkönsä ja pukeutumisensa suhteen työssään kriittisten teinien silmien ja huomautusten edessä. Mutta että blogivastaajat verhoutuvat hahmottomaan harmauteen anonyymiyden kanssa... oh my god!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sitä parturikaan kaupassa käy kenenkään hiuksia leikkaamaan tai hammaslääkäri reikien perään tivaamaan? :D En minä jaksa joka hetki toisten kirjoitusvirheitä korjailla, vaikka toki ne havainnoinkin ja haluaisin antaa laiskanläksyä tai tukiopetusta. Ymmärrän kuitenkin, että paine oikeinkirjoituksen onnistumiseen on minulle lähetetyissä viesteissä kasvanut, sillä kuulen sitä koko ajan. Olet varmasti osittain oikeassa, vaikka toisaalta vaikeampihan näitä juttuja on kommentoida kuin vaikkapa jonkun laittamia kuvia - eikä sitä nyt kovin usein edes jaksa mitään kommentoida, rasittavaa puuhaa sellainen.

      Poista
  6. Het iski taas kieliopillinen ahdistus. Ehkä mä olisin noista vielä läpi päässyt, mutta seiskaan pitäisi tyytyä. Tai tuurilla kasiin. Mä olen kyllä ennenkin ehdottanut, että peruskoulun opit pitäisi kerrata kerran kymmenessä vuodessa. Tekisi nimittäin aika monelle hyvää muistella historian, maantiedon, yhteiskuntaopin, ruotsin ja erityisesti äidinkielen perusteet.

    Ja koska en ole koskaan saanut näistä kokeista kiitettävää, en päässyt hyviin naimisiin. Jouduin tyytymään opettajaan... ;)

    VastaaPoista
  7. Nyt kyllä jäi vaivaamaan tuo lauseenvastikeasia... Olin näet unohtanut kouluvuosien jälkeen koko lauseenvastikkeen olemassaolon! Nyt mieltä vaivaa kuumeisesti, että mikä onkaan ratkaisu kohtaan 12.. Enkä halua tarkistaa asiaa googlesta, tahdon ensin miettiä asiaa pääni puhki ja sitten kysyä oikea vastaus asiaan Ässältä. Tai Käeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joko tulit katsomaan oikeata vastausta?

      Ohjaaja vakuutti yleisön riemastuvan hilpeistä roolihahmoista.

      Poista
  8. Keskiajalla itä-saksalaiset söivät paljon ranskanleipää.
    Lähi-Idän ruotsinkieliset asukkaat pitivät Tuntematon sotilas -elokuvasta.
    16-vuotiaana rakastin syyssadetta ja halusin matkustaa Itä-Eurooppaan.
    Suomessa suomalaiset puhuvat virallisina kielinä suomen kieltä ja ruotsin kieltä.

    Tänä päivänä niittäminen on monille nuorille vieras asia.
    Puimuri hoitaa usein suurimman työn.

    On naiivia ajatella, että hormonit vaikuttaisivat kollegan käyttäytymiseen Australiassa.
    Poliitikot käyttävät Internetiä joka päivä.
    Haluan ajella Peugeotilla Pariisin kaduilla ja mennä katsomaan Moulin Rougen showta.

    Ryhmä kokoontui kolmesti viikossa, kun vappuhupailun harjoitukset alkoivat.
    Anna kuuntelee 1980-luvun musiikkia, kun hän kirjoittaa näytelmän repliikkejä.

    Ohjaaja vakuutti yleisön riemastuvan hilpeistä roolihahmoista.
    Matkustaessaan koulubussissa Pertti keskittyy kuuntelemaan musiikkia.

    Äiti sanoi "Ostin meille pääsiäislomaksi junaliput Ouluun".
    Miksi matkustamme juuri sinne, Anna kysyi.
    Meidät on kutsuttu juhliin, äiti vastasi

    Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee Piippolassa, ja se on määritetty vuonna 1958 ja 2003.
    Piippola kuuluu nykyisin Siikalatvan kuntaan ja on tunnetun kirjailijan Pentti Haanpään kotipaikka.

    Voi, pitänee alkaa kertailemaan. :S

    VastaaPoista