Koskaan ei tiedä, onko viimeisillä kahveilla

Elämän ehtoopuolta eläessä saattaa osata jo arvostaa arjen hetkiä. Näin luulen, mutten toki tiedä, sillä en ole itse siellä lähimaillakaan. Ei ole ollut aikaa. Aion sinnitellä täällä noin 93-vuotiaaksi, joka on mielestäni hyvä ikä. Pari syöpää siinä voi toki tulla ja mennä sitä ennen, mutta niin vaan ristikkolehtiä täytän ja pitsiä nyplään, joista viimeksi mainittu on vielä opeteltava, mutta meneehän se hätätapauksessa vaikka korvakuulolla. Olen ihan varma, että lapsenlapsenikin arvostavat jokaista heille rakkaudella valmistamaani ristipistotyötäni ja kaappikelloa, sillä minulla oli kymppi puukäsitöissä kolmannella luokalla ja äkkiäkös sitä eläkeläisenä kaappikelloja kansalaisopiston piirissä ilokseen veistää. Jousella vain käkikin sinne kukkumaan, ja voi koko suku kuvitella tasatunnein, että on Alpeilla.

Koska hyppytuntien hyöty pitää maksimoida, eikä yhtään koetta tai ainetta ollut korjattavana, kaarsin päivällä virkeänä ruokakauppaan ostamaan pesuainetta ja maitoa. (Siinä sivussa tulin ostaneeksi myös salaattia, kurkkua, tomaattia, salsaa, taco-maustepusseja, tortillapohjia, meetvurstia, kinkkua, broileria, jauhelihaa, porkkanaleipää, fetajuustoa, jogurttia ja viiliä, ruokakermaa, kiharaspagettia, tonnikalaa, ananasta, katkarapuja, pakastepitsaa, seitiä ja peruna-sipulisuikaleita. Jotenkin siinä vain kävi niin.) Kun pakkasin ostoksiani laukkuun, kuului viereisestä pienestä kahvilapöydästä mummojen rupattelua:

- Pitää ottaa oikein pullaa, sillä koskaan ei tiedä, vaikka nämä olisivat viimeiset kahvit.
- Niin se vaan on.
- Olisihan sitä huono lähteä, jos ei olisi edes kahvia kerinnyt juomaan.
- Ei kävisi päinsä sellainen.
- Täytyy pitää varansa, ettei hörppää väärään kurkkuun.

Siinä he istuivat, kolme taksikuljetuksella ruokaostoksille tullutta vanhusta. Olin samaan aikaan heidän puolestaan sekä iloinen että haikea. Vein ostokset kotiin, palasin takaisin työpaikalleni ja koin opettajainhuoneessa pakottavaa tarvetta juoda kahvit. (Pullaa ei enää siinä vaiheessa päivää ollut.) Tuntui vain jotenkin yhtäkkisesti siltä, kumma juttu.

Monet sumpit tässä ehtivätkin vielä pihistä ennen 93 vuoden ikää. Ehkä jopa samaisessa opettajainhuoneessa, sillä kyllä siihen mennessä eläkeikä on nostettu yli yhdeksäänkymppiin.