Kesä 2014 numeroin

Ei se ole äidinkielenopettaja eikä mikään, jolla eivät ole numerot hallussa. Olen opiskellut aikoinani, tuossa muutama vuosi takaperin, laajan matematiikan ja fysiikan, mikä näkyy arjessani jatkuvasti. Nyt minun on esimerkiksi hirvittävän helppoa laskea, ovatko kaikki oppilaat paikalla ja että kuinka moni on verhon takana tai vielä vessassa, montako vihkoa sitä laittaa jonon päästä jakoon tai mikä sivu tulee edellisen jälkeen. Ei ole turhaan kuulkaa matematiikkaa opiskeltu!

Koska integrointi on matemaattinen termi, jolla ei tee mitään, mutta joka jo pitkään ollut koulumaailmassa päivän sana, harrastan sitä luonnollisesti oppitunneilla tosi usein. Eniten yhdistän äidinkieleen biologiaa, jossa olen aivan erityisen hyvä: harakka on hieno herra ja varis vanha herra, siilillä on piikit ja linnulla höyhenet. Jokseenkin siten. Tänä syksynä aloitimme äidinkielen tunnit muutaman ryhmän kanssa kuitenkin perinteisesti (jo viime vuodesta asti) numeroin. Koska en vaadi oppilailta mitään, mitä en itse osaisi, tein tehtävän tämänkin kesän osalta myös itse.


Kesä 2014 numeroin


1 opittu uusi sana. Kuntta. Aivan hirveä, ei hirveämpää juuri ole, paitsi ehkä orvaskesi tai koira. Käytin ensimmäiset viikot protestina kuntasta sanaa metsänpohjamatto, mutta pakko myöntää, että se on päivittäiskäytössä ikävän pitkähkö.

1 huvipuistolaite, jossa oli kymmenen vapaapudotusta pimeässä. Meinasin sekä kusta housuihini että kuolla.

1 vesipuisto, jossa olisin halunnut pukeutua säkkiin tai kuolla.

1 maailman kuuluisin hymy

2 kertaa pesäpalloturnauksessa kirjurina. Olin surkea, mutta kehityn varmasti nopeasti. Lomakkeet ovat ihan selvästi miesten tekemiä ja jotenkin epäloogisia. Teen ehkä ensi turnaukseen itse uudet ja paremmat ja koristelen ne esimerkiksi tarroin.

2 markkinat, joista toisilla oli lämmintä 25 astetta ja toisilla 40.

3 ulkomaanmatkaa kuukauden sisään

3 kirpputoria. Ostin Juoksuhaudantien hintaan 0,50 euroa.

5 kesäkiloa, ainakin. En todellakaan mene puntariin.

5 litraa maahan lorotettua piimää. Homma tuntui hullulta, mutta näyttää toimivan. Otin kahta erilaista piimää, kun en osannut päättää, onko rasvaton gefilus, asidofilus, kefiiri vai talouspiimä parasta. Missä on normaali piimä? Ihan tavallinen, konstailematon, normaali piimä?

10 uutta ja tarpeellista sohvatyynyä

13 tuntia kotiinpaluuta

15 yötä kotona

16 värikästä, käsintehtyä marokkolaista laattaa, joista ihan pian tulee pöydälle kansi. Pöytää ei vielä ole.

20+ itsestä otettua, pilalle mennyttä kesäselfietä. Parasta on asettaa itsensä kuvan nurkkaan, niin ei peitä koko vuoristoa tai monumenttia.

21 tilattua kirjaa, joista olen lukenut vasta yhden.

30 astetta järvessä ja tuplamäärä uintikertoja. Lähinnä kelluin, sillä se oli sellainen luontainen olotila.

40 yötä kesämökillä. Parasta.

40 istutettua tuijaa, ja kaikki vielä hengissä.

402 yhtäjaksoisesti noustua kierreporrasta

10 000 aseteltua kiveä tai ainakin 5000.

639 600 litraa järvestä kunttaan ja muihin istutuksiin pumpattua vettä. Ihan itse laskin, koska olen nero. Se, että järven pinta näytti kaikesta huolimatta nousseen ja tuli aaltoja, johtui siitä, että hyppäsin laiturin päästä pommilla.

Varmasti kesässä oli paljon muutakin, mutta kyllä kesä 2014 tullaan muistamaan lähinnä matkustelusta ja kuntan kastelusta. Jos se tämän kaiken vaivannäön jälkeen menee ja kuolee, tapan sen.

Paljas ja pers

Elokuu meinaa päästä yllättämään, mutta ei hätää: näillä kauniilla riimeillä pääsee takuuvarmasti fiilikseen. Jos ei muunlaiseen niin sääliin ja myötähäpeään. Minulla ovat selvästi nyt runopäivät meneillään, joten kaivoin kaapista kolmen luurangon vierestä pari vanhaa, täällä ennen julkaisematonta riviä. (Tuopa kuulosti mukavan pätevältä.) En oikeasti ole mikään runoilijaluonne, jos nyt satutte vahingossa luulemaan. En ollenkaan, mutta välillä henki puhuu minussa. 

Se on ehkä mummoni. Hänkin oli kaappirunoilija. Välillä perheessämme puhuu myös makkaran henki, sillä juuri muutama päivä sitten nuotiomakkaraan ilmestyi viesti: kuoreen repeytyivät kirjaimet HYI. 

Epätarkka, mutta aito todistekuva makkaran hengestä.

Keskuudessamme väijyy myös lättyjen henki. Äitini, jonka sukunimi viittaa hyvin läheisesti erääseen sarvipäiseen eläimeen (ei hirvi, ei lehmä, ei kili, kauris, etena eikä poro), huudahti hämmästyksestä paistaessaan mökillä ohukaisia.

Todistekuva 2. Lätyn hengellä oli asiaa.

Nyt on siis vielä ainakin yksi riimipäivä. Innoituksena on toiminut isoo kirkonkylä, mikä sopii siihen, että käväisen siellä pikapikaa huomenna. Jaan nimikirjoituksia Sokoksen kulmalla noin klo 10. 

Paljas ja pers

Paljasjalkainen helsinkiläinen
ja persjalkainen eteläpohjalainen
- oli heillä kohtaaminen
sattumanvarainen.
Törmäsivät päistikkaa
rientäessään odottamaan ratikkaa.
Se on sellaanen,
joka menöö kiskoolla tiätä myären,
mietti eteläpohjalainen
Itikan makkaraa syären.


*   *   *

Kiirus

Korko mukulakivien välissä
kiire korvien välissä.
Missä välissä ehdin Kauppatorille?

Joka välissä ratikkaa väistelen.


*    *   *

Isäntä 

Tuumas kaupungis peltoaukeiden mies:
"Ei oo puutetta setelistä suurista,
mutta ostan kaiken Tuurista."

Kesämekko kinnaa

Vireän suven jälkeen alkavat työt, ja kireät toimistovaatteet aiheuttavat jo ajatuksenkin tasolla puistatuksia. Kesä on ihmisen parasta aikaa heti elämän jälkeen, kyllä se niin on, joten ahdistaahan se ruotuun palaaminen luonnollisesti vähän yhtä sun toista. Minua ainakin ahdistaa. Ja Minnaa, kuunnelkaa nyt.


Kesämekko kinnaa


Kyllä kiristää Minnan pinnaa:
kesämekko kinnaa.
Vaatteessa niukassa 
on sauma kovin piukassa. 
"Hitto, kun on vetoketju tiukassa", 
itkee Minna hädissään
sangrialasi kädessään.

Kas, puumalla kuumalla
uumallaan on pari kesäkiloa
- suveen on mahtunut 
viiniä ja iloa.
Muuttunut on naisen muoto:
ennen niin hoikka ruoto
on alkanut kasvaa,
ja mahassa ja reisissä
on todellakin ylimääräistä rasvaa. 

Minna, oi, Minna.
Punkku ei ole elämän kunkku.
Tapojasi muuta:
nipistä kiinni sitä suuta, 
hissuttele tissuttelutahtia.

Peilistä heijastuu läskipossu.
Laske kädestäsi punkku, olut, siideri, 
sangria, valkkari, kossu!
Jalkaa nosta toisen eteen
kahlaa veteen,
ui, mene lenkille
älä jää istumaan tuoppi kourassa penkille.

Penkoo Minna hyllyään
ja peilaa suurta pyllyään.
Ei ole mieli keveä, 
sillä onhan perä kyllä aivan hirveän leveä.
"Mitä ihmettä puen päälle nyt?
Miten olenkaan itseni tähän tilaan päästänyt?"
kiroaa nainen mielessään,
kun sangria vetää jo viimeisiään.

Minna löytää kaapista mekon löysän, pinkin 
ja kaataa lasiin uuden drinkin. 
"Ehdin ottaa vielä vähän.
Hätään tähän 
tarvitsen juomaa
tuomaan helpotusta
ja lieventämään ahdistusta.
Aina vaikka maanantaina
ehtii kyllä lopettaa
tissuttelun kokonaan.
Mut onpa hyvää punkku tämä,
onneksi ostin pullot nämä."

Pian Minnan mielestä
mikään ei ole enää pielessä: 
töihin on aikaa viikon verran
ja kerran ehtii jos toisenkin
kiskoa vaikka kuoharin.
Kippis kesälle, nostaa hän maljan
ja suunnittelee avaavansa 
vielä ainakin yhden kaljan.

Ei ole ihmisen paikka eläinpuvussa

Olette varmaankin nähneet ylipirteän, ehkä hieman tärähtäneen ihmiskissan pomppimassa Viking Linen uudessa mainoksessa. Siellä se joraa, hyppii ja viuhtoo rannalla ja merellä, kas kun ei hyppää liikkuvasta laivasta innostuksissaan aaltoihin ja lyö päätään kariin.

Hyvä Viking Line, minä en halua matkustaa aluksillanne enää milloinkaan. En tahdo mennä samojen seinien sisälle pelottavan hyperkissan kanssa. En uskalla. Tuollainen tulee ja tappaa.

Viikinki-Ville (ADHD)

Jostain kumman syystä joka urheilukilpailuissa on karvaturri heiluttamassa tassua ja taputtamassa käsiä ja jokaisessa itseään kunnioittavassa marketissa vähintään kerran vuodessa käymässä Muumi tai Nalle Luppakorva. Miksi? Ensinnäkään Muumi ei varmastikaan ole lähes kaksimetrinen korsto, jota lasten täytyy mennä äidin tai isän taakse piiloon ja jota käteltyään tai halattuaan saa ylpeiltä vanhemmilta miljoona rohkeuspistettä ja diplomin seinään. Muumihan on sellainen pieni pallomaha, joka on aivan ehdottomasti hieman lyhytkasvuinen elukka, eikä todellakaan mikään lastennurkkauksessa jyräävä jättiläinen.  

Miespuolinen tuttavani oli kerran kesähelteellä ostoskeskus-Muumipeikko. Tuttava ei ole mikään pikkututtava, joten hän hikosi turkiksessaan niin, että meinasi henki lähteä. Ei ole helppoa kaikilla kesäkeikoilla, joihin heikkoina hetkinään lupautuu. Anna-Leena Härkönen kuvaakin jossain kolumnissaan, miten kinastelevaa ja välejään selvittelevää pariskuntaa koputetaan kaupassa olkapäälle, ja sielläpä virnuilee Muumi ilmapallokimppu kourassaan (tassussaan?). "Painu sinä, Muumi, vittuun!" huutaa nainen, ja Muumi luikkii kauhistuneena tiehensä. 

En lakkaa milloinkaan nauramasta mielikuvalle. 

Eräänä vuonna Muumi-yleisöä tosin itketti erityisen paljon. Seinäjoen kaupunginteatteri esitti vuonna 2010 lastennäytelmän, jota kaikki kynnelle kykenevät seudun tenavat kuskattiin luonnollisesti katsomaan, jotta maksimoitaisiin jälkikasvun sivistys. Järkytys oli kaikkein pienimmille katsojille suuri, kun ilmeisesti sekä kuumuus- että ääniteknillisistä syistä elukat riisuivat sovitussa kohdassa kesken näytelmän päänsä irti ja esittivät näytelmän loppuun vain kostyymin alaosassa. Siinä käytiin monessa perheessä hieman keskustelua päivän päätteeksi. Karkeloi kansa ja kunnailla soi. 

Vaikka en jaksakaan ihmiseläimiä, minua toisaalta vähän harmittaa, että olen hukannut edesmenneen  isoisoäitini antaman avaimenperän, jossa oli Moskovan olympialaisten Mischa-karhu. Kukaan koko suvusta ei ole matkustanut Venäjälle, eikä minulla ole mitään käsitystä siitä, mistä avaimenperä oli mummolle joutunut. Se olisi kuitenkin ollut konkreettinen muisto opettajaisoisoäidiltäni kahden posliinijoutsenen lisäksi. Senkin voisi laittaa saunanikkunalle.

Tältä näytti naapurimaan nallen koko suku, jota meistä kukaan ei käynyt tapaamassa. Ovathan nuo toisaalta keskimääräistä söpömpiä maskotteja. Oikeastaan yhtä söpöjä kuin kaikki ne pehmonallet, joita ihmiset asuntojen myynti-ilmoitusten perusteella kasaavat sänkyjensä päälle ja sohvannurkkiin kodikasta tunnelmaa luomaan. 

Miska pentuineen

Aina maskotit eivät kuitenkaan ole näin selkeän hyväntahtoisia myyntituotteita hymyineen. Kenen ideakopasta esimerkiksi nämä hemmot on revitty? Mitä ihmeitä ne oikein ovat? Pepsodent-tuubista puristettuja, henkiin heränneitä jättiläishammastahnoja? Hyvä luoja.

Bestikset Golgate ja Pepsodent

Maskotit voivat olla myös monella tavalla luonnehäiriöisiä. Tämä punkkarihenkinen karvatalja on päässyt oikein kunnon tositoimiin.

"Ei saakeli, miten hyvännäköinen kirkuliisa, kourinpa hieman tisseistä!"

Kyllä näiden esimerkkien perusteella pitää maskottien ompeleminen lopettaa. Ei ole normaalia tällainen pehmohahmokulttuuri, ei sitten ollenkaan, varsinkaan näillä helteillä. Ei saa jättää lapsia ja koiria autoon, mutta tyypin voi kyllä sulloa karvapukuun ja komentaa marketin sata-asteiselle seinänvierustalle ilmaisten värityskirjojen kanssa päivystämään.

Muumit, repikää päänne irti! Majavat, leikatkaa häntänne ja jättäkää ne. Koirat, purkaa poikki kahleenne. Kaikki ihmiset eläinten sisällä, liittykää yhteen ja käykää taistoon! Jotain muutakin varmasti kesätöiksi löytyy, mansikanpoimintaa vaikka.

Kesän ihmetyksiä, osa 4. 144 000 litraa vettä

- Minulla on ollut tässä kesällä hieman kastelu-urakkaa, ja onneksi uppopumput on keksitty. (En ymmärrä niiden toiminnasta oikeasti mitään, laitan vain johdon seinään ja alan lorottaa. Paitsi että kerran pumppuun tarttui hauki, kätevää.)

Kellotin, että 10 litran kastelukannun täyttämiseen kuluu aikaa n. 30 sekuntia. Nokkelimmat osaavat laskea päässä, minä laskin koneella, että täten minuutissa täyttyy kaksi kannua eli 20 l vettä. Kun ajatusta laajentaa, tunnissa kuluu 1200 l vettä ja normaalissa päivittäisessä kasteluajassani (4 h) 4800 l.

Kun puutarhurointia on kulunut kaksi viikkoa, olen vienyt järvestä 67200 litraa uimavettä ja kuukaudessa 144 000 litraa. Kyllä siinä osuu elokuussa maha pohjaan.

- Jeesuksella oli aluksi 12 seuraajaa, eikä hän voinut mitenkään aavistaa, miten kovan suosion saavuttaisi. Ei vain voinut, vaikka vetten päällä kävelikin ja teki tempun toisensa jälkeen. Nyt Jeesuksella on 2 376 000 000 seuraajaa, osa aktiivisempia kuin toiset.

En edes tiedä, mitä tuollainen määrä numeroita tarkoittaa, mutta kysyn heti syksyllä ensimmäisenä matematiikanopettajalta, joka todennäköisesti määrää minut läksypiiriin.

- Espanjalaisilla naisilla on kaikilla pitkät hiukset. Kaikilla! Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu alkaa viimeistään neljänkympin tietämillä lyhentää latvoista enemmän kuin kaksihaaraiset. Lyhyet hiukset ovat Tosiaikuisuuden merkki.

Voi tosin olla, että Juanitalla on suomalaista suurempi karvankasvu, ja hiuksissa on varaa harveta kauniisti. Mutta silti. Ei leikkaa espanjatar hiuksia pois.

- Tuolla ylhäällä on kappeli. Sanokaa nyt, totta vie, miten sinne on kuljetettu kaikki rakennusmateriaali?  Olisi painajaismaista voittaa tarjouskilpailu urakasta tuollaiselle työmaalle, vaikka on niitä onneksi kai kaikenlaisia jakkeja ja muita orjia edes pikkuisen hommaa helpottamaan.

Santa Barbaran kappeli Riva del Gardalla.

Kesän ihmetyksiä, osa 3. Se on Hesa, jos niin haluaa

Tässä kesän ja oikeastaan elämän mittaan minua on alkanut ärsyttää se, että joidenkin tärkeilijöiden mielestä on aivan kauhean maalaista erehtyä sanomaan Helsinkiä Hesaksi ja että moukat ne niin tekevät, kun eivät oikeasta, säälittävät, tiedä. Tutkimustulosten mukaan suhtautuminen pääkaupungin eri nimityksiin on tosin neutralisoitumassa, mutta keskustelupalstoilla väittely siitä, miten ilmaisut Stadi ja Hesa mielletään, käy välillä hyvinkin kiivaana. Millä oikeudella joku, ihan noupadi, voi muka päättää, mitä joku toinen voi sanoa?

Hesa, Hesa, Hesa. Noin. Sieltä se vaan tulla putkahti sujuvasti. Jos se tekee minusta maalaisen ja maalainen on synonyymi idiootille, niin siten olkoon, ja menköön kukin Helsinkiin, Hesaan, Stadiin, isolle kirkolle tai kylille ihan miten itse milläkin kerralla tahtoo. On aivan sama, kuka on missäkin syntynyt tai puoli sukua asunut ja kuollut ja kenellä on oikeus sanoa mitäkin. Tällainen nuoresta aikuisuudesta vähän kypsempään ikään kasvaminen on saanut aikaan sen, että pystyy varsin mainiosti käsittelemään omaa maalaisuuttaan. On ainoastaan mahtavaa, että on tilaa kääntyillä.

Suomalaiset ovat melko lailla yhtä tolloja joka puolella maata. Ei tee Helsinki, Hesa eikä Stadi maailmankansalaiseksi, ei sen yläpuolella asuminen tyhmäksi.

Kesän ihmetyksiä, osa 2. Aplodit lentokapteenille!

Seuramatkojen kuningasaikana oli lentokoneessa tapana yltyä vimmaisiin aplodeihin koneen laskeuduttua räjähtämättä kiitoradalle. Oli lennetty viisi tuntia Mallorcalle tai loman jälkeen kotiin, oli oma Suomi-kone alla ja päällimmäisenä mielessä kiitollisuus onnistuneesta ilmasiirtymisestä toiselle puolelle maapalloa. Mikäpä muu siinä tulee mieleen kuin käsien yhteen hakkaaminen? Kiitos, kapteeni, kun toit meidät turvallisesti perille. Kiitos, ettet törmännyt muihin lentokoneisiin etkä pelikaaniin, et juuttunut ukkospilveen, tehnyt vaarallista silmukkaa, väistit turbulenssit vuorten yllä, tarjoilit ilmaiset ruuat, mutta juomat ostin itse, kiitos.

Kiitos, että olemme hengissä, kapteeni!

Miten noloa, kuuluu nykyään ajateltavan - ja varsinkin silloin, kun joku onneton menneen ajan jäänneraukka erehtyy läpäyttämään käsiään pari kertaa yhteen ennen kuin ymmärtää ympärillään salaa naureskeltavan. Oi, sitä ylenkatsomisen riemua. Kyllä siinä tajuaa nopeasti lopettaa moisen suosionosoittamisen heikompiälyinenkin.

Miksi, kysyn minä. Miksi ihmeessä ei saa ihminen taputtaa, jos siltä tuntuu? Miksi ihmeessä kaunis, suorastaan herttainen kulttuuriperinne on pitänyt lopettaa? Kun muut eivät niin tee, ruotsalaisetkaan? Kun hävettää? Kun on tässä nyt niin maan perkeleesti painettu jo lentokoneella ympäri maapalloa ja on kuulkaa sen verran arkipäivää tämä matkustelu, ettei tässä nyt taputtelemaan ruveta. Sitä paitsi työtään vain tekevät, ei sitä kenellekään muullekaan kesken työpäivän taputella, ja palkkaakin saavat niin paljon, että pitää osatakin pitää kone ilmassa. Ja tulla alas, ei se mikään ohjelmanumero ole.

Kuulkaapa ihmiset. Olen sitä mieltä, että taputtaminen takaisin lentokoneisiin ja kiitos sille, jolle kiitos kuuluu. On huikea saavutus tulla ehjänä taivaalta alas, kun ei edes ymmärrä, miten koko vehje siellä ylipäätään pysyy. Sitä paitsi ihminen saa taputtaa halutessaan vaikka bussikuskille, Ruotsin-laivan kapteenille tai kaupan kassalle, ei tänne jurottamaan ole tultu. Pikkulapsetkin taputtavat, ja heissä on ilo.

Minä alan aplodeerata lentokoneessa joka kerta. Jos ihmiset katsovat säälien, taputan myös keskivaiheilla matkaa ja pistän hihkuen päälle.

Kesän ihmetyksiä, osa 1. Pekka ja banaani

Koska te kaikki muutkin olette luonnollisesti heinäkuussa kesälomalla, teillä on aikaa miettiä kanssani maailman ihmeellisimpiä asioita, jotka olen ihan itse keksinyt pääni vaivaksi. Näitä on jotenkin tosi vaikea käsitellä, kun on pieni ja aivoiltaan hieman vaatimaton. Olen varma, että koette asian samoin. Ensimmäinen kesäsarjan ihmetyksistä liittyy banaanin matkoihin maailman ympäri.

Ajatelkaapa, miten paljon enemmän yksittäinen banaani saattaa matkustaa kuin vaikkapa joku meistä Mettäperän ihmisistä. Siellä se kasvaa ensin, raukka, plantaasilla Costa Ricassa (äh, se olikin se kahvipaikka), Santa Mariassa (mauste ja Napoleonin laiva) Del Montessa (ananas) Chiquitassa (no niin, löytyihän se!), sen poimii 10 sentillä päivässä orja ja panee bambukoppaan. Noin, siellä se on ja saa tarran kylkeensä. Tiluksilta banaani pääsee ensimmäiselle auto- ja laivamatkalleen, kenties jopa lentokoneeseen. Finnair tuo tertun Suomeen, jossa se kuskataan rekalla Ivalon K-markettiin. Matkalla rekkakuski syö salaa yhden banaanin, se on tullut hänelle tavaksi, mutta ottaa onneksi juuri viereisestä laatikosta.

Ivalolaisen Pekan tekee mieli banaania evääksi, ja kas, Chiquita-terttu päätyy hänen keittiöönsä pöydälle, sillä Pekalla ei poikamiehenä ole hedelmäkoria. Pekan kaveri soittaa, että nyt olisi äkkilähtöjä halvalla ja että lähdepäs, vanha patu, viikoksi Mallorcalle, kun sinulla on lomakin ja reissu on halpa ja minä hoidan varauksen. Pekka innostuu, sillä Mallorcalla hän on kerran käynyt, maisemat mukavan tuttuja ja Carmenit kauniita etenkin muutaman allasbaarin puolimakean Happy Hour -drinkin jälkeen. Laittavat sateenvarjonkin, ei Suomessa vaan.

Pekalle tulee kiire etsiä uimahousut ja pakata lentolaukkuun muutama t-paita. Lähtö olisi samantien, sillä Ivalosta olisi ajeltava ensin pääkaupunkiin, vaikka oikeastaan kaikki Rovaniemen alapuolinen oli Pekalle jo etelää. Piti ottaa evästä, joten siitä pari banaania reppuun ja päivän lehti lentomatkaa varten, joka tosin olisi silloin jo eilisen lehti. Tuskinpa se maailma siitä niin paljon muuttuisi, joten samapa tuo. Niin lähtivät Pekka ja banaanit maailmalle.

(Tässä välissä hypätään suoraan Mallorcalle, sillä muuten matkakuvauksesta tulee liian pitkä ja koska kävi niin hauskasti, että Pekka ei syönytkään matkalla banaania. Timo halusi pysähtyä kusihädän hetkellä tienvarren ABC-liikennemyymälään, ja he päätyivät syömään siellä lounaan noutopöydästä. Matkalla ei euroja säästettäisi.)

Hotellissa Pekka sujahti Speedoihinsa ja nosti eväsbanaanit pöydälle. Vähän oli jo niihin tullut osumaa matkalaukussa, mutta hyvin kelpaisivat vielä vaikka aamupalaksi, joka heillä ei kuulunut majoituksen hintaan. Kylläpä olikin hyvä, että otin evästä mukaan, tuumi Pekka pulahtaessaan uima-altaaseen.

Niin. Tästä voimme päätellä, että keskiverto banaani on kova reissumies. Sille ei välttämättä riitä, että tulenpa tässä banaanimaasta Suomen-perälle Lapin viimeiseen kolkkaan, vaan sitten lähdetään vielä uudelle matkalle heti perään. Kuinka moni meistä matkustelee yhtä paljon parin viikon aikana kuin banaani? Kysyn vaan. Että on siinä banaanilla äkkiä lentomaileja alla ja maisemia palmuista pinjoihin. Melkein kateeksi käyvät sellaiset lentopisteet.

Vaatteet opettajan tekevät

Ne kengät ovat nyt roskiksessa.

Niissä ei ollut mitään vikaa. Ne olivat nätit, mustat remmikengät kaupassa ja vielä ensimmäisen käyttökerran ajan. Sen jälkeen kengät lähinnä etoivat. Niitä oli arvioitu hitaalla katseella varresta korkoon, korosta takaisin varteen ja annettu nyökäten hyväksyntä.

Seksikkäät. 

En osannut sanoa kommenttiin mitään. Olin hämmentynyt ja tunsin itseni hieman häpäistyksi. Vasta myöhemmin keksin nasevia vastauksia ja kuulin kollegalta, miten kommentoija olisi ansainnut luunapin otsaansa.

Vaikka episodista on kulunut jo pitemmän aikaa, olen hämmentynyt siitä, miten suuresti muutama harkitsematon sana minuun vaikutti. Remmikengät jäivät vapaa-ajallakin kenkäkomeroon, sillä niistä tuli minulle väärinymmärretty ja loukattu olo. Pyrkimykseni ei ole pukeutua mitenkään erityisen viettelevästi - eikä todellakaan, etenkään tai varsinkaan töissä.

FT Marjo Kamila on pohtinut parin vuoden takaisessa väitöskirjassaan  opettajien pukeutumista ja sitä, miten heidän vaatetuksensa on viesti niin oppilaille kuin toisille opettajillekin. Minäkin olen viestinyt paitsi kengilläni myös muuten: eräänä vuonna sain oppilailta Tyyliope-diplomin (kaikki muut olivat varmaan jo saaneet) - ja toisaalta eräänä hämmensin tunnelmaa, kun minulla sattui olemaan koulun liikuntailtapäivänä samanlaiset MicMacin vapaa-ajanhousut kuin muutamalla oppilaalla. Opin, että opettajan ei pidä teinin reviirille astuman, ja kun huomasin muutama vuosi takaperin eräällä etupulpetin tytöllä samanlaisen farkkupaidan kuin minulla, vein paidan samantien mökille. Kyse ei ollut niinkään minusta kuin oppilaasta, jota teollani jalosti ajattelin.

Oppilaat ovat opettajien pukeutumisen suhteen hyvin tarkkaavaisia, lähes röntgenkatseisia. Kerran yksi jopa viittasi kesken tunnin ja kehotti minua kiristämään korvakoruni takana olevan lukon. Uudet asut ja asusteet huomataan heti, ja varsinkin tytöt tykkäävät niistä myös hymyillen mainita. Joskus palaute voi tosin olla rajuakin. Kun olin raidoittanut hiuksiani tummasta kohti omaa vaaleaa väriäni, kuului takaovella klo 07.50 välitön aamupalaute: "Anteeksi nyt, mutta ei kyllä sovi yhtään." Sinä päivänä keskustelimme kaikkien kanssa paitsi rehellisyydestä myös kohteliaisuudesta, hienovaraisuudesta ja hyvistä käytöstavoista.

Kyllä mekin aikoinaan osasimme. Omalta yläkouluajaltani muistan erityisesti ruotsinopettajamme suosikin, mustikansinisen neuleasun ja sen, miten pojat keskittyivät innokkaina nuorehkon opettajan takapuoleen. Yhdellä opettajalla oli aina harmaat suorat housut ja samaan sävyyn neuleliivi, toisella töröttivät rinnat terävinä kuin Madonnalla tötteröaikoina. Ei ole helppoa olla opettaja, etenkään ensimmäisinä vuosina, kun hakee ammatillista identiteettiään ja uskottavuutta vielä vaatteidenkin kautta. Minullakin taisi olla puoli vuotta suorat housut.

Joka ammatissa on jonkinlaiset omat pukeutumiskoodinsa tai työasunsa. Minulla lämpöisten koulupäivien varalle hankitut remmikengät ovat nyt olleet roskiksessa jo vuosia, ja Kamilan luennolla ajattelin kiitollisena, miten suvaitsevainen ja rento työyhteisömme onkaan. Meillä saa olla ja pukeutua, miten itselle parhaiten sopivalta tuntuu. Meille mahtuu Maripaitaa, WWF:ää, kaulusta, neuletta, jakkua ja puvuntakkia, terveyssandaalia, tennaria ja korkokenkää, lyhyttä ja pitkää hametta, huivia, korua ja jopa Batman-asu. Pari asiaa on kuitenkin varmaa: kukaan meistä ei pidä sisätiloissa pipoa enkä minä enää ikinä remmikenkiä.

Jalkapallo on tyhmä laji

Jalkapallo on vähän tyhmä laji.

- Jalkapallokenttä on aivan liian iso, ja sitä siinä sitten ravataan puolitoista tuntia päädystä toiseen.

- Pelissä tulee liian vähän maaleja, ts. siinä ei tapahdu mitään.

- Tylsää.

- Maali on suuri, mutta silti pallo ei mitenkään muka osu sisään. 

- Miten ammattilaiset voivat olla niin huonoja?

- Aikuiset miehet kieriskelevät kuolemaa tehden maassa, kun joku vähän tönäisee tai vie pallon. 

- Luuserit. Säälittävät luuserit. Miettikää nyt, jos joku vaikka putkimies aina heittäytyisi ketoon rakennustyömaalla, kun tulisi pieni epäonnistuminen. Tai opettaja alkaisi väännellä tuskasta naamaansa oppilaan vastattua väärin ja hyppäisi luokan lattialle itkemään. 

- Unohdan joka vuosi uudelleen, mikä on paitsio.
- Tuomarit eivät voi nähdä kaikkea, ja silti saavat viheltää pilliin mielensä mukaan, yleensä väärin.
- Maalikameraakin syytetään, sillä kyllä ihmissilmä on parempi, jos kameran tuomio on väärä.
- Mikä se paitsio nyt sitten muka on?
- Vaikka oikeastaan ihan turha selittää, sillä en ymmärrä kuitenkaan.
- Mihin paitsiota muka tarvitaan? Sen kun potkivat niihin maaleihin vaan, ja innokkaampi voittakoon. Ilman paitsiota tulisi enemmän maaleja, ja sitä kansa haluaa.
- Jalkapallofanit ovat fanaatikkoja ja huligaaneja ja tappelevat.
- Jos menee vahingossa väärän seuran pubiin, voi saada turpaansa.
- Kyllä ihmisen pitäisi saada kannattaa mitä tahansa joukkuetta ja ilmaista mielipiteensä vapaasti.

Jalkapallo on kiva laji.

+ Koska pelaajilla ei ole kypärää päässä, näkee, ketä voisi alkaa kannustaa.
+ Ne lapset siinä alussa pelaajien vierellä ovat suloisia.
+ David Beckham on ihan jees, samoin joku niistä kuuluisista Ronaldoista tms.
+ Reisilihakset näkyvät hieman.
+ Saksipotkut taaksepäin ovat hienoja. Niitä voisi olla enemmän.
+ Jalkapalloilijoiden varusteet vievät kotona paljon vähemmän tilaa kuin jääkiekkoilijoiden. Ajattelen tätä niin kuin taloudenhoidon kannalta.
+ Jalkapalloilijat eivät varmasti haise yhtä pahasti hieltä kuin vaikkapa jääkiekkoilijat.
+ Jalkapalloa on paljon helppo pelata kaveriporukalla vaikkapa tupareissa tai varpajaisissa.
+ Maalivahtien potkut ovat aivan mielettömän pitkiä.
+ Voisi ihan hyvin ja vaihteen vuoksi kehittää jonkin pallon potkimisen pituuskisan.
+ En keksi enempää. Ruoho on vihreää ja katsojilla on lämpöisempää kuin jäähallissa tai hiihtoladun varrella.

Kyllä nyt niin kävi, että ensimmäinen lista on pidempi ja plussat jäivät aivan paitsioon. Voi voi.

Kun on tarpeeksi VIP

Olen tämän alkukesän aikana jonottanut useamman kerran nöyränä lentokentällä, liikenneruuhkassa ja nähtävyyksen äärellä. Siinä on kieltämättä tullut mieleen, ettei kaikkien varmaan tarvitse ikinä jonottaa minnekään: kun on tarpeeksi tärkeä henkilö, saa mennä, minne haluaa, eikä tarvitse yhtään ainoata VIP-korttia lompakkoonsa. Ei ole Obaman ja Putinin edessä sadan metrin jonoa, kun he haluavat käydä Eiffel-tornissa. Ei täydy moisten varata kuukausia etukäteen nousuaikaa toisen tasanteen hissiin tai seistä tuntitolkulla nähtävyysjonossa, saada pöytää haluamastaan ravintolasta tai aitiopaikkaa jalkapallon MM-kisoihin. Sitä paitsi kun on tarpeeksi venäläinen, ei muutenkaan tarvitse jonottaa yhtään minnekään, sen kun vain rynttää suoraan sinne, minne huvittaa.

In Russia we always go first.

Kerran jouduin laittamaan Rukalla muutaman kymmenen aikuista itänaapuria ojennukseen. Kyseessä oli lastenrinne, jossa on ilmainen, lyhyt liukumattohissi ja vieressä köysihissi. Pienet lapset alkoivat olla neuvottomia, kun suurehko ryhmä venäläisiä oli lähtenyt tutustumaan laskettelun saloihin. Kun kotimaan lapsoset laskivat jalat harallaan alas ja asettuivat nätisti jonoon uutta nousua varten, tulivat rysmylit ryminällä ja rynnivät suoraan jonon kärkeen. Kun näin touhua jonkin aikaa, eikä kukaan henkilökunnasta puuttunut toimintaan, paloivat käämini ja otin komennon käsiini. Marssin kylmästi hissille, viisoin vihaisesti karvahattuiset sivuun ja ohjasin pikkulapset heidän eteensä. Ehkä saatoin sanoa jotain suomeksi, englanniksi ja venäjäksikin, vaikken sitä edes yhtään osaa. Ääritilanteissa sitä nimittäin jotenkin vain tulee suusta, sillä minulla on kielillä puhumisen lahja. Osaan ruotsiakin. Jag kan Sverige. Ja kun on opettaja, osaa laittaa myös aikuiset jonoon, jos sellaiseen toimenpiteeseen on tarvetta.

Se on nimittäin niin, että in Finland we have this thing called reilu meininki.

On jonottamisessa puolensakin, sillä kyllä siinä voi ainakin kehittää itsehillintäänsä ja kärsivällisyyttään. Voi siinä mietiskelläkin, harrastaa nettishoppailua tai kutoa joutessaan vaikka villasukan. Itse tyydyin viimeksi vain seisomaan ja analysoimaan edessäni ja takanani olevia ulkomaalaisia. Japanilaiset lukevat karttaa reppu etupuolellaan ja amerikkalaiset puhuvat vaikka puolitoista tuntia putkeen. Yksi oli tehnyt valituksen hotellistaan, kun ei ollut päässyt sateen vuoksi pelaamaan tennistä. Hotellin sivuilla ei nimittäin ollut mitään mainintaa sellaisesta vaihtoehdosta kuin vesisade.

In America we always sue people.

Kun on tarpeeksi VIP, ei tarvitse mennä edes vankilaan. In Italy we have Silvio Berlusconi.

Madame Ässän kesähoroskooppi 2014

Nostinpa juuri pölyttyneen kristallipalloni komerosta, tuijotin sitä syvään ja kas, lahjakas kun olen, näin samantien kirkkaasti tulevaisuuteen. Koska olen armollinen, jaan näkyni ihan ilmaiseksi kaikille. Tämä yleispätevä, koko kuluvan suven kattava ennustus pitää paikkaansa jokaisen kohdalla, ja jos joku jotain muuta väittää, valehtelee tai yrittää olla jotenkin parempi kuin muut.

Luvassa on koko Suomen alueelle vaihtelevaa säätä: Aurinkoista, hellettä, puolipilvistä ja pilvistä, sadekuuroja, kaatosadetta, koko päivän ja koko yön. Ukkosmyrskyjä, jyrinää, välähtelyä, pallosalamoita, televisiot irti seinästä. Usvaa. Tyyntä, vaahtopäitä, kumiveneitä ja katkenneita muoviairoja. Mustikanpoimintaa, hyttysiä, kaatuneita sankoja ja kirosanoja. Kantarelleja kermakastikkeessa. Monta pussillista grillihiiliä, pari kaasupulloa, savustuslastuja, barbeque-kastiketta, palaneita makkaroita, possunlihaa, broileria Mexicana-boxissa, kyljystä, kasleria, sisä- ja ulkofilettä, nautaa, hampurilaisia, täytettyjä sieniä, halloumisalaattia, parsaa, vartaita ja maissia hampaiden välissä. Uusia perunoita, voita ja silliä. Kesäkurpitsaa, joka jää syömättä, kun muutakin parempaa on tarjolla. Raparperipiirakkaa.

Festareita, rokkia, rollia, kansanmusiikkia, jatsia, iskelmää, tangoa ja poppia. Lavatansseja. Yökerhoilua, jonotusta nakkikioskille ja taksiin. Hyvää menoa, ystäviä, hauskanpitoa. Etkoja ja jatkoja. Terassikelejä. Kesähittejä radiosta vielä, kun kesää on jäljellä. Myöhään valvomista, myöhään nukkumista. Olutta, siideriä, lonkeroa, drinkkejä, punaviiniä, valkoviiniä, kuohuviiniä, samppanjaa, sangriaa ja kossukolaa. Kesähäitä, konfirmaatioita, puutarhajuhlia ja markkinahumua. Ylihinnoiteltuja jäätelöpalloja, pehmiksiä, tuutteja, mehujäitä, sorbetteja, puikkoja ja paketteja. Kioskilta, lähikaupasta, marketista, torilta, kotona, kaupungilla, kylässä, mummolassa, ulkomailla. Uusia testattavia makuja ja  hyväksi havaittuja. Vanhan ajan vaniljasyndroomia.

Lyhyitä lomia ja vääriä lomaviikkoja. Liian myöhäisiä varausyrityksiä, loppuunmyytyjä kesäteattereita ja konsertteja, jatkuvaa sadetta. Heinänuhia, allergioita, siitepölyä, kesäflunssia ja päänsärkyjä. Palaneita olkapäitä ja nenänvarsia, maksaläiskiä ja liian pienet viimevuotiset bikinit. Yksinäisiä lomahetkiä, ei yhtään aarretta kesäsateenkaaren päässä ja juuri hankittu hellemekko -70 %:n alennusmyynnissä. Riitelyjä, suuria odotuksia ja ladattuja toiveita, pettymyksiä. Suomen pitkää, kuumaa kesää iloineen ja suruineen. Yövuoroja, viikonloppuvuoroja, huonoja kesätyöpaikkoja tai ei kesätöitä ollenkaan. Raskaita leirejä valvontahommissa, siivoamista festareilla aamuyöstä. Varastettuja lompakoita, huonoja päätöksiä, katumuksen hetkiä ja pillereitä. Kateutta muiden kesälomista. Äänekkäitä mökkinaapureita, alastomia uimareita, kuinka kehtaavat. Liikaa hellettä, liikaa vesisadetta, liian kylmää vettä, sammuneita saunanpesiä ja puolisoita.

Lomapäiviä, lomaviikkoja, lomakuukausia, ammatinvalintakysymyksiä. Rentoutumista ja vapautta. Riippukeinuja, leikkipuistoja, huvipuistoja, vesipuistoja. Kylpylöitä, uimarantoja, aurinkorasvaa, erilaisia kertoimia, hiekkalinnoja, vesileluja, uimapukuja, bikineitä ja pyyhkeitä, rusketusraitoja. Kumiveneitä, soutuveneitä, Ruotsin-laivoja, lomareissuja kotimaahan ja ulkomaille, nopeita päätöksiä. Asuntovaunuja ja -autoja, karaavaanialueita, telttoja, mökkejä, hotelleja, moottoripyöräajeluita ja polkupyörälenkkejä. Äkkilähtöjä, lentokoneita ja junia, oman kullan kuvia yöttömässä yössä. Saunavihtoja. Juhannustaikoja niityllä ja kaivolla, tyynyn alla, vedenpinnassa ja unissa. Käen kukkumista. Iltanuotioita, kitaroita, makkaratikkuja, vaahtokarkkeja, hytisemistä, hyttysten huitomista, ininän sietämistä, hyönteiskarkottimia ja Offia. Muurahaisia sisällä ja ulkona. Tikanheittoa, mölkkyä, sulkapalloa, petankkia, krokettia. Kesälukemista, ristikkolehtiä, laiturilla makoilua, viltin päällä puistossa loikoilua. Uusia kesäsandaaleja ja aurinkolaseja voimakkuuksilla.

Nurmikon leikkaamista, vasta leikatun ruohon tuoksua. Kukkasia loistossaan, perhosia ja viserrystä. Rikkaruohoja ja voikukkia. Marjapuskia, mehunkeittoa, hilloamista, poimimista, säilömistä ja pakastamista. Mustikkaa, mansikkaa, puolukkaa, vadelmaa, herukkaa, omenoita ja hillaa. Itse poimittuna, torilta, mummolasta, kotipihalta. Metsämansikoita vakiopaikasta ja kesäkukkia tienvarsilta. Kirsikoita ja pussillinen herneitä riippukeinussa. Piknik-eväitä korissa.



Lomalla viimeinkin, voit ottaa iisimmin.

Sääkyylä

Hei, olen sääkyylä. Erityisen hulluksi alan muutama viikko ennen reissua, sillä on äärimmäisen tärkeää katsastaa kohteen säätiedot joka päivä vähintään kaksi kertaa, mutta mieluusti kuitenkin sekä aamulla, päivällä että illalla. Välillä voi käydä nimittäin niin onnellisesti, että tiistain tihkusade on vaihtunut puolipilviseen tai koko viikon kaatosade 60 %:n todennäköisyydellä esiintyviin kuuroihin, ja sekös muuttaa päivän mielialan riemukkaaksi. Jos käy siten, että luvatun paisteen peittoaakin rankkasadealue, voisi käydä lyömässä jotakuta turpaan. Sääasioilla ei ole syytä pelleillä.

Jos säätiedote lupaa kohteeseen aurinkoista, uutisen paikkaansa pitävyyttä ei tarvitse tarkistaa kuin muutamasta paikasta, mutta jos epävakaata, aukaistaan vähintään kuusi maailmalla toimivaa säätoimistoa sekä kännykkään että tietokoneelle. Säätiedot luetaan luonnollisesti sekä suomeksi, englanniksi että kohdemaan kielellä, oli se mikä tahansa. Accuweather on yleensä positiivisin, mutta sen ainakin olen näinä vuosina oppinut, ettei siihen kannata luottaa.

Yksi hyvä tapa ratkaista meteorologipalvelujen pätevyys on katsoa tarkat, tunneittain etenevät säätiedotteet ja avata samalla kaupungin web-kamerasivut. On siinä säätoimisto aika heikoilla, jos lupaa keskusaukiolle sadetta, mutta livekuvassa ei näy yhtään sateenvarjoa. Epätieteellinen lähestyminen asiaan tarkoittaa puolestaan on sitä, että pakkaa jo viikkoa aikaisemmin matkalaukkuun kaikista isoimman omistamansa sateenvarjon, sillä kun niin tekee, ei varmasti sada. Ei kuitenkaan ole vaikea arvata, miten käy, jos jättää suojan kotiin.

Tällä hetkellä stressaan weather.comin, bbc:n, worldweatheronlinen, accuweatherin, forecan, theweathernetworkin, wundergroundin, weather-forecastin ja timeanddaten sivujen kanssa kilpaa siitä, mikä niistä on oikeassa ja miten paljon luvatut tihkusateet ehtivät viikonlopun aikana väistyä. Koska meteorologikollegani on sanonut, että yli viiden päivän ennustukset ovat lähinnä arvontaa, luotan (heikosti) siihen, että sää Pariisissa voi vielä poutaantua pari astetta paremmaksi. Kyylääminen auttaa ainakin vähän hepoasteiden korkeisiin, pasaatituulten suuntiin sekä korkea- ja matalapaineiden rintamiin. Tiedän sitä paitsi, että jos koira syö ruohoa, se tietää sadetta. Pitäkää koiranne sisällä.

Normaali, mutta vähän pidempi, laihempi ja älykkäämpi

Normaalius on vaikea käsite määriteltäväksi, ja meillä saattaa olla hyvinkin erilaiset ja häilyvät henkilökohtaiset rajat jonkin asian tavallisuudesta tai jopa hyväksyttävyydestä. Aika moni ihminen halunnee olla turvallisesti normaali perusjamppa, mutta yhä useampi tavoittelee näinä aikoina jotain muuta: tavallinen ei ole riittävää, vaan on tärkeää lisätä siihen jotain "omaa". Sen ei välttämättä tarvitse olla mitään liian erikoista ja erottuvaa, vaan tavoitteeksi riittääkin persoonallinen normaalius. Tälläiseen olemukseen päästään hankkimalla esimerkiksi hattu, ja sitten kuljetaan kaupungilla erottumassa massasta.

Koon suhteen asia on jotenkin aivan vinksallaan: koska normaalius on jossain keskellä janaa, tulisi ihmisen olla kokoa medium (m). Se ei kuitenkaan suinkaan ole ainakaan naisten mielestä parasta normaaliutta, vaan janalla halutaan lähestyä koko small (s) tai mikä vielä parempaa, kokoa extra small (xs). Pituuden suhteen 165 - 167 cm toki käy, mutta mieluusti sitä olisi kuitenkin pari senttiä keskivertoa pidempi kuin lyhyempi. Kilorajoissa ihannepaino ei ole ihannetta nähnytkään, vaan siitä se iänikuinen laihduttaminen vasta alkaakin - ja kas, sitä huomaa äkkiä stressanneensa painostaan koko elämänsä.

Aikuisten neuvolakortissa haluaisi painokäyrän olevan alle keskiverron ja pituuskäyrän yli keskiverron. Älykkyyskortissa jokainen olisi luonnollisesti keskimääräistä huomattavasti älykkäämpi ilman mittaamistakin.

Mediumin käsitteessä on kulttuurisiakin eroja, niin kuin jokainen italialaista s-kokoa sovittanut tai Thaimaassa pukua teetettänyt tietää. ("You, elephant size!") Hetki sitten ostin Saksasta puuteria. Tuote oli vanha tuttu ja sävy sama keskivaalea, mutta tässä tulos:

Suomalainen ja saksalainen normaali.

Kunpa sitä osaisikin olla kaikista käyristä ja keskinormaaleista huolimatta medium-onnellinen itsestään. Sillä tavalla normaalin rajoissa kuitenkin, ei liian isosti eikä liian pienesti, sillä etenkin jos on liian onnellinen, kaikki luulevat tyypin olevan huumeissa. Hilpeys on Suomessa epäilyttävää ja melko epänormaalia (hihhulit ovat epäilyttävän onnellisia), sillä elämä on vakavaa, eikä sitä ryssän hyökätessä juoksuhaudoissakaan naurettu. 

"Aivan normaalia vaan, ei mitään erikoista", sanoo medium-kokoinen setänikin aina ja vaikuttaa melko tyytyväiseltä elämäänsä. Hän ei tarvitse hattua. Minäkään en hanki, mutta ihan vähän laihdutan kyllä.

En soisi sen päättyvän

Yhdeksäsluokkalaiseni lähtevät muutaman päivän päästä maailmalle, ja kyllä tulee kultaista luokkaa  ikävä. Minulla on ollut aivan mieletön tuuri, sillä porukkani on (parhaimpina päivinään ja onnistuessaan, eli oikeastaan aika harvoin) fiksua, ystävällistä, kiinnostunutta, kyselevää, pohtivaa, innostuvaa, reipashenkistä, kuuliaista ja ennen kaikkea hauskaa! Kerran pidimme jopa pilke silmässä oikeudenkäynnin, kun eräs pojista kohteli kuulemma luokan tyttöä epäherrasmiesmäisesti. Ei mennyt montaa sekuntia, kun meillä olivat asianajajat koossa päämiestensä asioita selvittämässä ja kuulimme todistajainlausuntoja, puolustuspuheita, syyttelyä sekä juryn kommentteja. En kyllä yhtään muista, millaisen päätöksen tapauksen käsittely sai, mutta varmaankin aika hyvän, sillä minä olin ylin tuomari.

Miten on sattunutkaan, että sain ihan näköiseni luokan. Olemme kauniita, eikä hikemme haise.

V    Olet hymyilevä, rauhallinen, tyyni ja rutistettavan suloinen!
M   Sinussa ja ilmeissäsi on jotain hyvin vekkulia, ja minua hymyilyttää välittömästi, kun ajattelen sinua.
P     Ihailen mahtavan terävää huumorintajuasi, joka takuulla auttaa sinua elämässäsi.
O    Muistan sinua erityisesti aina kesäisin, kun täytän laiturilla ristikkolehteä!
P     Sinä kaikista pilvistä kultareunaisin. Mitäköhän olet minun luokastani salaa vienyt? :D
L     Hauskat kommenttisi ja aina iloinen olemuksesi tulevat jäämään muistoihini.
M    Olet hyvin kiehtova ja taiteellisuudessasi etevä.
A-M  Jäät mieleeni erityisesti toimeliaisuudestasi ja positiivisesta, iloisesta asenteestasi. Kyllä A hoitaa!
A    Jo seiskalla vaikutuin kohteliaisuudestasi. Olet todellakin sukuusi tullut.
J     Päästit tänä vuonna itsesi ja kykysi oikein kunnolla valloilleen ja ihastutit kerralla vaatimattomasti koko koulun.
J    Sinua tulen käyttämään seuraavat sata vuotta esimerkkinä tunnollisesta ja perinpohjaisesta esitelmänpitotyöstä. :D
M   Aina tyylikäs M, pidä se! Kerran olit jopa tyylikkäästi myöhässä (kun tunti oli jo loppunut).
J     Olen niin ylpeä siitä, että sinulla on aivan erilainen alavalinta kuin muilla. Sinussa on hiljaista viisautta.
E    Sinulla on sana hallussa ja saat muut nauramaan. Se on taito.
K    Olet yhtä aikaa ihailtavan tyyni ja hihat heilumaan -tyyppi. Siitä kombinaatiosta tulee olemaan sinulle hyötyä.
E    Kujeileva, aurinkoinen ja iloinen etelän vahvistuksemme. Olipa onni, että sain sinut luokalleni porukkaamme täydentämään.
E    Sinä olet niin sydämellinen ja herttainen lapsonen!
H    Rauhallinen ja punnitseva älykkyyden lähteemme, huolehtija ja luotettavuudessa ylivertainen.
K    En enää koskaan kysele keneltäkään, missä he ovat käyneet kesälomalla. Olemme kohdanneet voittajan. :D
J     Sinut muistan ystävällisyydestäsi, iloisuudestasi ja siitä, että olet aina ensimmäisenä valmis mihin tahansa tehtävään.

Rakas 9 B, ihan kohta tiemme erkanevat ja tulee synkkä ja myrskyinen yö. (Muistakaa kuitenkin, että herätyskello voi aina soida ja pelastaa tiukissa tilanteissa.) Viettäkää ihana kesä ja ottakaa tulevaisuuden haasteet mahdollisuuksina. Välittäkää läheisistänne ja näyttäkää se heille. Älkää epäröikö olla juuri sitä, mitä olette. Olkaa vahvoja ja herkkiä yhtä aikaa, uskaltakaa tehdä ja jättää tekemättä.

Kiitos, ihanat, näistä kolmesta vuodesta. Ennen kuin tuuppaan teidät pesästä, taidan antaa teille kaikille peruskoulusta kympin.

Lehtori lööppien takana

Luokkahuoneeni seinillä on joka vuosi vaihtuva valikoima oppilaiden koulutapahtumista tekemiä sensaatiolööppejä. Tarkoitus on osoittaa nuorille, miten viattomastakin asiasta voi kiskoa irti iskevän ja lukemaan tai klikkaamaan johtavan otsikon. Kohu se on pienikin kohu, ja kerran opettajattaren laukusta löytyi jopa useampi salarakas. Uusien seitsemäsluokkalaisten ilmeet ovat aina näkemisen arvoisia, kun he tutkiskevat luokan seiniä ensimmäisen kerran ja rohkaistuvat sitten utelemaan tarinoita lööppien takaa. Selitykset ovat hämmästyttävän viattomia siihen nähden, millaisen vaikutelman niistä saa.

Tänään oli taas lööppipäivän aika. Koska oli upea sää, hivuttauduimme ulkosalle niitä keksimään.  Näistä aineksista saamme taas kovasti lisää materiaalia muiden ihmeteltäväksi, sillä jokaisella ryhmällä on omat kujeensa ja muistonsa. Mitäpä ajattelette kätkeytyvän näiden sensaatioiden taakse?

Silminnäkijähavainto: opettaja karkasi Saksaan kesken lukukauden

Kohu: Kahdeksasluokkalaisten liikenneopetuksessa eläinrääkkäystä!

Rikkoiko opettaja lakia yläkoulussa? Lehtori pakotti oppilaat helteessä töihin

Missä on tasavertaisuus? Vain opettaja saa istua pöydällä

Uusi kohupoikaystävä valvoo opettajaa oppitunnitkin
"Elias on hiljainen, mutta tuimakatseinen", paljastaa oppilas

Menikö opettaja liian pitkälle Mettäperällä? Osti oppilaalta mopon alta!

Oppilaat ymmällään: lehtori kielsi hätäuloskäynnin käytön

Kyseenalainen metodi käyttöön yläkoulussa: äidinkielen kokeesta pois ollut joutuu komeroon

Vuoden kasvatusvinkki: "Älä kaadu portaisiin, vaan lattialle." 

Mitä sanoo OAJ? Todistuksen numero määräytyy sen mukaan, paljonko oppilas on tuonut opettajalle suklaata

Oppilas työllistettiin koulussa: ovenripaa piti pitää alhaalla

Opettaja pyysi oppilasta oksentamaan videotykin päälle

Yrittääkö opettaja varastaa koulun koneen? 
Lukolla kiinni pöydässä, katso kuva!

Kohu liitossa: äidinkielenopettaja ei itsekään osaa puhua selvää suomea

Kekseliäs lehtori ihastuttaa yläkoulussa: uusin keksintö vitaminoitu suklaa

Oppilaiden kauhunhetken yhdeksännellä: kuka joutuu kidutuskammioon?

Järkytys: äidinkielen luokan kirjahyllyssä kamaa

Karmaiseva totuus julki: opettajan penaali jäi kotiin

Opettaja kannustaa oppilaita väkivaltaisiin tekoihin

Mysteeri Mettäperällä: mitä opettaja piilottelee rautaoven takana?

Opettaja valehtelee ikänsä oppilaille - onko tässä ikuisesti 25-vuotias? Katso kuva!

Opettaja käski oppilaita ottamaan kalunsa pöydälle

Lukijan kuva: Tuliko lehtori kesken päivän shoppailemasta? 

Opettajan pöydän alla dramaattinen pullokätkö

Voiko tämän alemmaksi mennä: opettaja pölli opettajainhuoneesta omia kyniään

Opettaja pyysi dokumenttikameran rikkovaa judoesitystä


Ja hei, tässä oli vasta yhden porukan parhaimmistoa… Mitä kaikkea loput muistavatkaan?

Menneisyys on uusi uusi

Olen alkanut harrastaa menneisyyttäni. Se ei lupaa käynnissä olevaa varhaisnuoruuttani ajatellen hyvää, mutta johan sitä on uumoiltukin vanhan olevan uusi uusi: jengi vääntää villasukkaa, harrastaa entisöintiä, tuunaa kaikkea, mitä löytyy ja etsii kirpputorilta vanhaa designia. Ikkunankarmeista tapellaan.

Orastavan menneisyysharrastukseni haparoivaksi aluksi liityin muutama kuukausi sitten kotiseutuni Facebook-sivuille, joilla ihmetellään vanhoja valokuvia Osuusliikkeestä, kellotapulista ja järvenpinnasta ajalta, jolloin minua ei todellakaan ollut olemassakaan - hyvä, jos vanhempiani tai isovanhempianikaan. Sitä ennen huomioin, että voisin jopa ajaa kotipihassa tai mökkitiellä lapsena vihaamallani oranssilla Jopolla. Tunnustan myös nauttineeni rikkaruohojen kitkemisestä jo useamman vuoden ajan, ja se, jos jokin, on aivan järkyttävän huolestuttavaa.

(Joitakin vuosia sitten pyysin lastani piirtämään minusta kuvan. Ajattelin, että sieltä tulee prinsessa, mutta toisin kävi: piirros kuvasi minua kukkapenkissä, ja kuvatekstinä luki "ÄITI NYPIIMÄSÄ RIKKARUHOJA". Vanhoina hyvinä aikoina rikkaruohoja oli tosin varmasti enemmän.

Olen tehnyt Paluu menneisyyteen -suunnitelman, jonka seuraava askel koskee kirjoja. Haen kotoa kaikista rakkaimmat nuortenkirjani, joita luin nuorena tyttönä - joitakin jopa kymmenisen kertaa, ellen enemmänkin. Muistan elävästi Seljan tytöt, tulisen Margaritan ja haaveilija-runoilija-vätys-Virvan. Muistan Uuden Kuun Emilian ja kalanruotolattian. Muistan Vihervaaran Annan sammalenvihreän tanssiaispuvun, joka sointui hänen punatukkaansa, ja sen, miten televisiosarjaversiosssa puku oli vaaleansininen. Vaaleansininen! Mikä vääryys! Muistan Jenkkivuoden ja ihastuksen Samiin, Viisikoiden eväät. Muistan, miten Riitta-Maija kevensi sydäntään, ja naurut lukuisille Lotta-sarjan kommelluksille. Muistan hevoskirjat, joiden avulla tiedän tänäkin päivänä, miten satulaan teoriassa noustaan. Muistan Pullan naamioitumisen, salamusteella kirjoitetut kirjeet ja SOS-ryhmän seikkailut. Muistan Pepin, Melukylän lapset (Saku ja Naku!), Saariston lapset, Eemelin, Katto-Kassisen, Mestarietsivä Kalle Blomqvistin, Ronja Ryövärintyttären, Mio, poikani Mion, Veljeni Leijonamielen. Olen Astrid Lindgren -tyttöjä, Muumeista luin yhden väkisin.

Kun kirjamaailma on analysoitu uudelleen, alan harrastaa sukurutsaustatutkimusta, ostan sanaristikkolehden kestotilauksen, liityn postimerkkikerhoon entisen historianopettajani kanssa, virkkaan sängynpeiton, veistän kaappikellon ja itselleni hauta-arkun. Siihen ei tule tupsuja roikkumaan.

Ich und meine opintoretki-Woche

Olinpa tuossa viikon teinioppilaiden kanssa kaukana ulkomailla, emmekä kunnolla edes eksyneet kertaakaan - tai jos emme sairaan kauniin ja hoikan matkanjohtajalehtorin kanssa tienneet, missä olimme, teeskentelimme etsineemme juuri oikealla puolella sadan metrin päässä siintävää patsasta tai katusoittajaa. On tärkeää aistia paikallista elämää.

Koska olen kuitenkin tunnetusti kiva, tahdon jakaa kanssanne matkasta ja sen tunnelmasta muutakin tärkeää. Tuttuun tapaan valehtelen puolet.

- Majapaikkamme oli edullinen, ja sitä saa, mitä tilaa. (Tosin ei toimivaa nettiyhteyttä tai television käyttöoikeutta ilman 10 euron panttimaksua.) Totesimme hotellissa ja hostellissa todellakin olevan s:n kokoinen ero, mutta tottahan sitä opettaja nukkuu neljä yötä vaikka päällään ja silmät auki ja huutaa kahdeltatoista, puoli yhdeltä, yhdeltä, puoli kahdelta, kahdelta, puoli kolmelta, kolmelta ja puoli neljältä Zimbabwesta tulleet reissaajat mintunvihreä-keltaiselta käytävältä huoneisiinsa hillumaan.

- Matkan suurin järkytys oppilaille ei ollut melu vaan se, että huoneessa oli vain kaksi pistorasiaa. Näppärimmät hankkivat kaupasta jatkojohtoja ja liittimiä kännykän latausta varten heti seuraavana päivänä, joten pisteet ongelmaratkaistaidoista. Nuoriso on välkkyä ja aikaansaavaa porukkaa.

- Kaupungissa järjestetyissä olympialaisissa (kätketty vinkki nokkelimmille salapoliiseille) juoksi koulumme entinen liikunnanopettaja, lähes jokaiselle paikkakuntalaiselle tuttu mies, jonka yksi ennätyksistä sivuaa edelleenkin ME-aikaa. Kävimme luonnollisesti hänen maillaan ja muistelimme tarinaa, jonka hän olympiajuoksusta oppilailleen useasti kertoi: "Katsoin vasemmalle: neekeri. Katsoin oikealle: neekeri." Ja sitten juostiin niin lujaa kuin kintuista päästiin. Tässä uusi kätketty vinkki vähän hitaammillekin salapoliiseille:

Eräs onneton ja tietämätön oppilas oli kerran tunnilla ollut haastamassa kyseistä liikunnanopettajaa juoksukisaan. Onneksi joku oli ollut valveutuneempi ja kehottanut vetäytymään, vaikka tottahan nenäkäs teini olisi voinut ansaitakin pienen opetuksen.

- Ostin tosi kalliin jakun, mutta hei, olisi se voinut kalliimpikin olla.

- BMW Weltin moottoripyöräkuski, joka ajeli näytösluonteisesti rakennuksen portaita ylös alas ja kaipa vähän keulikin (joskin olen sitä mieltä, että oman kouluni kollit keulivat samalla tavalla päivät pitkät), pysähtyi kohdalleni ja kysyi, haluanko kyytiin. En sitten mennyt, kun oli siinä kiireitä ja olisin näyttänyt lihavalta videolla.

- Makkara maistui koko porukalle! Itse maistoin neljää erilaista ja kastoin kaikkea currywurstin soosiin. Tässä kaikille herkullinen ruokakuva:

- Puhuin melko hyvin saksaa, ainakin silloin tällöin. Välillä yritin vaihtaa italiaan, mutta siitä tuli jostain syystä ruotsia. (Johtui ehkä vaaleasta Maria Montazami -huulipunastani.) Pari kertaa tosin tankkasin  kieltä kuin vajakki, sillä kun sana ei halua tulla ulos, se ei tule. Sanokaapa itse nopeasti baijeriksi, että vetoketju ei nouse uuman kohdalta ylös. 

- Kävin kirkossa hiljentymässä ja sytytin kynttilän. Katosta roikkui Jeesus, ja ulkona puhalsi huijatun pirun henki.

- Söin Mäkkärissä elämäni järkyttävintä tortillaa tms./wtf/omg. Ei pidä purkillista Dijon-sinappia sellaiseen laitettaman.

- Eläintarhassa oli hirmu paljon kaikenlaisia erilaisia otuksia. Oli eläimiä ja erikoiseläimiä. Tässä erikoishevonen.

- Laadukas suklaa oli suorastaan törkeän halpaa. Miksi, oi miksi, en ostanut 18 levyä?

- Kävimme katsomassa dubatun komedian, joka oli ennakkonäytös ja ikärajaltaan 12 vuotta. Saksalaiset nuoret lienevät paljon kypsempiä kuin suomalaiset, sillä jo ensimmäisen minuutin aikana katselimme matkanjohtajan kanssa toisiamme ja kiitimme Luojaamme siitä, että nuorten kielitaito oli karttunut vasta kahdella vuodella. Kaikki nauroivat kyllä asiaankuuluvasti Scheißen kohdalla, se heidän kunniakseen mainittakoon. Jotain on mennyt perille.

- Mukana olleet oppilaat olivat aivan ihania pieniä mussukoita. Tämä oli se valehteluosuus.

- Ja loppuhuipennus: Ostin alennusmyynnistä dirndlin, sillä kyllä sitä pitää kesän grillijuhlissa,  naapuruston Octoberfesteillä ja kaikissa koulun seuraavissa vappunaamiaisissa asianmukainen asu olla. Katsokaa, siinä minä olen!

Terveisin Aessaen Kaekenae

Miksi olen laiha?

Valitsin tuossa matkalaukkuun kesävaatteita järjettömän helleaallon varalta ja  tulinpa siinä samalla sovittaneeksi viimevuotisia pellavahousuja, mekkoja ja hamosia. Olipas mukavaa, kappas vaan, etenkin vetoketjujen kohdalla. Mieleeni tuli Kanteletar, jonka yhdellä sankarittarista on hieman päinvastainen ongelma ja erittäin kurjaa itsensä kanssa. Voi raukkaa! Voi laihaa ja kupeetonta! Ei ole helppoa kesävaatteiden kanssa, kun katoaa xxxs-kokoisen t-paidan alle ihminen näkymättömiin ja kuolee piilossa aliravitsemukseen, ellei näe nälissään harhoja ja syö spagettiolkaimiaan. Näin laulaa paitansa alla laiha ihminen:

117. Miksi olen laiha.                                               

                                                                               

                                                                               

          Aina laulan laiha piika,                                             

          Tielle heitetty heläjän,                                             

          Sanelen sanan-alainen,                                               

          Kaitaposki kaikottelen,                                              

          Kun ei muut lihavat laula,                                           

          Pulskiammat ei puhele,                                               

          Verevämmät vierettele,                                               

          Kaunihimmat kaikottele.                                               

                                                                               

          Laulan, laulan laihalanta,                                           

          Kuivalanta kuikuttelen,                                              

          Laulan laihoilta lihoilta,                                           

          Kupehilta kuuttomilta.                                               

                                                                                

          Miks' olen lihoilta laiha,                                           

          Kupehilta ilman kuutta?--                                            

          Siks' olen lihoilta laiha,                                            

          Kupehilta ilman kuutta,                                              

          Kun on lassa langeteltu,                                             

          Piennä kolhittu kovasti.--      



Kyllä onkin minulla hyvin asiat. On elintasolihaa luiden yllä ja leppoisa meininki heti, kun löyhdyttää vyötä pari pykälää.

Hullujen hommaa: opintoretkelle ulkomaille

On yleisesti tiedossa, etten ole mitenkään erityisen fiksu (alle kuusi laudaturia), mutta niin vain on ollut esimies luottavainen ja päästää minut ensi viikoksi reissuun erään toisen, lähes yhtä hullun kollegan kanssa. Ei siinä mitään, jos olisimme kahdestaan ja Suomessa, mutta lentokonepa vie meidät kauas ulkomaille, ja mukanamme on lauma teinejä kaikessa voimaintunnossaan ja hiki haisten.

Kaikkeen sitä ryhtyy. Luulisi, että välituntivalvonnat riittäisivät.

Periaatteessa ja teoriassa retki sujuu varsin mainiosti, sillä etukäteisjärjestelyissä emme ole säästelleet. Aina voi kuitenkin sattua jotain yllättävää.

- Nahkahousuni eivät mahdu jalkaan. (Olen kokenut.)
- Rautatiekiskot lämpölaajenevat, eikä juna pääse eteenpäin. (Olen kokenut.)
- Veturi irtoaa junasta ja matkanteko viivästyy. (Olen kokenut.)
- Joku alkaa oksentaa. (Voisiko pidätellä?)
- Jonkun passi on unohtunut kotiin. (Olen kokenut.)
- Yhden passi on vanhentunut. (Ei voinut tarkistaa.)
- Lompakko jää keittiön pöydälle. (Olen kokenut.)
- Jäämme kiinni lentokentällä turvatarkastuksessa, sillä jollakin on unohtunut matkalaukkuun kynsisakset. (Olen kokenut.)
- Yksi eksyy ennen kuin lento lähtee. (Olisi parempi pysytellä narussa kiinni.)
- Joku joutuu juoksemaan lentokoneeseen. (Olen kokenut.)
- Joku saa lentokoneessa ripulin. (Imodiumia mukaan!)
- Matkalaukut jatkavat matkaansa muualle. (Olen kokenut.)
- Kohteessa sataa koko viikon kaatamalla vettä. (Olen kokenut.)
- On kylmä ja kantapäihin tulee rakkoja heti ensimmäisenä iltana. (Olen kokenut.)
- Kenelläkään ei ole mukana rakkopuikkoa tai laastareita. Apteekki on kiinni.
- Seuraavalla viikolla kohteessa on 27 astetta lämmintä. (Olen kokenut.)
- Majoituspaikassa haisee home. (Olen kokenut.)
- Opettajien televisio on rikki.
- Discossa tulee huonoa musiikkia. (Olen kokenut.) Opettajat tanssivat silti, ja oppilaita hävettää. (En usko.)
- Missään ei ole alennusmyyntiä. (Olen kokenut.)
- Kämppäkaveri kuorsaa ja kävelee unissaan. (Hyvin todennäköistä.)
- Opettajat ovat virkamatkalla, eivätkä voi juoda tuopin tuoppia olutta, vaikka kyseessä on olennaisesti kulttuuriin kuuluva tapa. (Ihan persauksista.)
- Bratwurst tarttuu kurkkuun ja rinkeli yskittää. (Olut auttaisi.)
- Joku jää metrosta. (Tampio.)
- Joku jää metroon. (Tolvana.)
- Joku kuluttaa rahansa jo ensimmäisenä päivänä ja joutuu elämään majapaikasta pöllityillä eväillä. (Siitäs sai.)
- Puhun kieltä huonosti ja saan väärää ruokaa ja päivä menee pilalle. (Tulen kokemaan.)
- Museo on kiinni ja kaikki elukat eläintarhassa nukkuvat päiväunia. (Se olisikin ollut tylsä museo.)
- Joltakin varastetaan lompakko, puhelin ja kamera. (Ja vakuutuskortti.)
- Joku karkaa Rammsteinin konserttiin. (Näin tehdään malliksi ysiluokan saksankirjan perfektikappaleessa.)
- Joku pitää lähettää vanhempien kustannuksella seuraavalla paluulennolla kotiin. (Ihanaa nähdä sinua, rakas lapseni.)
- Ja pahin: en löydä itselleni tuliaisia. (Die Katastrophe.)

Katsotaan, jääkö matka ensimmäiseksi ja viimeiseksi vai onko meillä niin hauskaa, että jäämme olympiatorniin kuukauden bratvurstiretkelle ja ilman päättötodistuksia.

Seuraa perääni

Tykkää, niin tykkään takaisin.
Help me get more followers.
Like. Dislike. Tykkää. Älä tykkääkään.
Hanki näkyvyyttä.
Seuraa. Koko ajan ja kaikkialla.

Kuuntelin viikonloppuna keskustelua, jossa erästä kollegaa kuvattiin sillä, miten hänellä on Twitterissä yli 500 seuraajaa. Tieto oli sen kertojalle ilmiselvästi tärkeä, ehkä jopa jonkinlainen arvostuksen mittari, mikä sai tällaisen kehityksen kelkasta pudonneen, C-kasetteja kuuntelevan tädin pyörittelemään henkisesti silmiään: kun minun nuoruudessani puhuttiin seuraamisesta, tarkoitettiin Jeesusta ja opetuslapsia. Miten yllä mainittu keskustelija ratkeisikaan liitoksistaan, jos pääsisi puhumaan maailman suosituimmasta twiittaajasta Katy Perrysta! Perrylla, joka on suositumpi kuin Bieber tai Obama, on  vaatimattomasti noin 52 miljoonaa Twitteriin kirjautunutta seuraajaa ympäri maailmaa (lähde), ja se olisi kyllä kadulla kulkiessa melkoinen lauma. Luulisi, ettei kukaan jaksaisi noin montaa stalkkeria peräänsä huohottamaan.

Perä se nimittäin vasta tärkeä onkin. Aikaisemmin peppukuvia otettiin salaa rannalla, nyt pyllistetään joka kulmankäänteessä, otetaan todistusaineistoa ihan itse ja julkaistaan koko maailmalle. Olen huomioinut, että tänä maailmanaikana meidän on ilmeisen elintärkeää nähdä kaikkien julkkisten perä, pyrstö ja takamus vähintään viikoittain. On aika jännä ajatus, että niistä jokaisesta tulee kakkaa.

Nykyään ei myöskään peukuteta enää vain liftatessa, vaan sormi heiluu ruudulla harva se päivä joko tykkäämisen merkkinä (ei kuitenkaan silleen tykkäämisen), kannustamisen osoituksena tai pikaisena kuittina siitä, että on nähnyt tekstin tai kuvan ja huomioinut sen lähettäjän. Suurimmalle osalle alakouluikäisistä lapsista, jotka ovat ilman lupaa ja ikäsuosituksista huolimatta Instagramissa tai Facebookissa, seuraaja- tai tykkääjämäärä on kuitenkin jopa pelottavalla tavalla arvostuksen ja hyväksynnän mittari. Helppoa ei toki ollut ennenkään, sillä kirjeenvaihtoilmoitukset lehdissä tai teksti-tv:ssä olivat hyvin karuja: rillipäiden ei ollut syytä vaivautua. Olisivatko he raukat saaneet sosiaalisessa mediassa yhtään tykkäystä kuvalleen? Ehkä toisilta rillipäiltä. Ehkä he olisivat perustaneet rillipäiden ryhmän, jossa olisi keskusteltu asiasta ja annettu vertaistukea. Ehkä he olisivat järjestäneet tapahtuman, ehkä taistellleet suvaitsevaisuuden puolesta laittamalla seinälleen erilaisia kannanottoja.

Tänään on kansainvälinen rillipäiden päivä. Laita tämä seinällesi, jos olet rillipää tai tunnet sellaisen.
(98 % rillipäistä ei uskalla laittaa tätä seinälleen.)
Äänestä parhaat rillit ja voita ne omaksesi. Tykkää ja jaa.
Peukuta, niin osoitat, että tykkäät rillipäistä ja minusta.

Perusasia tässä elämässä tuntuu olevan aina sama aikakaudesta riippumatta: Hyväksykää minut. Tykätkää minusta. Olkaa kanssani.

(Olkaa minun ja peräni kanssa.)

Koskaan ei tiedä, onko viimeisillä kahveilla

Elämän ehtoopuolta eläessä saattaa osata jo arvostaa arjen hetkiä. Näin luulen, mutten toki tiedä, sillä en ole itse siellä lähimaillakaan. Ei ole ollut aikaa. Aion sinnitellä täällä noin 93-vuotiaaksi, joka on mielestäni hyvä ikä. Pari syöpää siinä voi toki tulla ja mennä sitä ennen, mutta niin vaan ristikkolehtiä täytän ja pitsiä nyplään, joista viimeksi mainittu on vielä opeteltava, mutta meneehän se hätätapauksessa vaikka korvakuulolla. Olen ihan varma, että lapsenlapsenikin arvostavat jokaista heille rakkaudella valmistamaani ristipistotyötäni ja kaappikelloa, sillä minulla oli kymppi puukäsitöissä kolmannella luokalla ja äkkiäkös sitä eläkeläisenä kaappikelloja kansalaisopiston piirissä ilokseen veistää. Jousella vain käkikin sinne kukkumaan, ja voi koko suku kuvitella tasatunnein, että on Alpeilla.

Koska hyppytuntien hyöty pitää maksimoida, eikä yhtään koetta tai ainetta ollut korjattavana, kaarsin päivällä virkeänä ruokakauppaan ostamaan pesuainetta ja maitoa. (Siinä sivussa tulin ostaneeksi myös salaattia, kurkkua, tomaattia, salsaa, taco-maustepusseja, tortillapohjia, meetvurstia, kinkkua, broileria, jauhelihaa, porkkanaleipää, fetajuustoa, jogurttia ja viiliä, ruokakermaa, kiharaspagettia, tonnikalaa, ananasta, katkarapuja, pakastepitsaa, seitiä ja peruna-sipulisuikaleita. Jotenkin siinä vain kävi niin.) Kun pakkasin ostoksiani laukkuun, kuului viereisestä pienestä kahvilapöydästä mummojen rupattelua:

- Pitää ottaa oikein pullaa, sillä koskaan ei tiedä, vaikka nämä olisivat viimeiset kahvit.
- Niin se vaan on.
- Olisihan sitä huono lähteä, jos ei olisi edes kahvia kerinnyt juomaan.
- Ei kävisi päinsä sellainen.
- Täytyy pitää varansa, ettei hörppää väärään kurkkuun.

Siinä he istuivat, kolme taksikuljetuksella ruokaostoksille tullutta vanhusta. Olin samaan aikaan heidän puolestaan sekä iloinen että haikea. Vein ostokset kotiin, palasin takaisin työpaikalleni ja koin opettajainhuoneessa pakottavaa tarvetta juoda kahvit. (Pullaa ei enää siinä vaiheessa päivää ollut.) Tuntui vain jotenkin yhtäkkisesti siltä, kumma juttu.

Monet sumpit tässä ehtivätkin vielä pihistä ennen 93 vuoden ikää. Ehkä jopa samaisessa opettajainhuoneessa, sillä kyllä siihen mennessä eläkeikä on nostettu yli yhdeksäänkymppiin.

Nainen ei halua olla lehmä

Nainen voi olla tipu.
Nainen voi olla pupu.
Nainen haluaa olla kissa.
Nainen ei halua olla kana eikä kotka.
Kaikista vähiten nainen haluaa olla lehmä.

Mies ei saa olla hiiri.
Mies ei saa olla lammas.
Miehen on hyväksyttyä olla sonni.
Sonni voi olla sika.

Molemmat voivat olla kylmiä kuin kalat tai pöyhkeitä kuin riikinkukot. Jotkut ovat viisaita kuin pöllöt, ahkeria kuin muurahaiset tai vihaisia kuin ampiaiset. Toiset ovat luonnostaan hitaita kuin etanat, toiset nopeita kuin jänikset, joku on viekas kuin kettu, moni tyhmä kuin aasi ja köyhä kuin kirkonrotta. Paljon on myös ihmisiä, jotka ovat iloisia kuin peipposet tai itsepäisiä kuin pässit. Joku on aina kukkona tunkiolla.

Ei ole kenenkään kiva nauraessa hirnua kuin hevonen.
Kun on sudennälkä, voisi syödä vaikka hevosen.

Yhteenveto: Minä olen mielenterveydeltäni terve kuin pukki.