Menneisyys on uusi uusi

Olen alkanut harrastaa menneisyyttäni. Se ei lupaa käynnissä olevaa varhaisnuoruuttani ajatellen hyvää, mutta johan sitä on uumoiltukin vanhan olevan uusi uusi: jengi vääntää villasukkaa, harrastaa entisöintiä, tuunaa kaikkea, mitä löytyy ja etsii kirpputorilta vanhaa designia. Ikkunankarmeista tapellaan.

Orastavan menneisyysharrastukseni haparoivaksi aluksi liityin muutama kuukausi sitten kotiseutuni Facebook-sivuille, joilla ihmetellään vanhoja valokuvia Osuusliikkeestä, kellotapulista ja järvenpinnasta ajalta, jolloin minua ei todellakaan ollut olemassakaan - hyvä, jos vanhempiani tai isovanhempianikaan. Sitä ennen huomioin, että voisin jopa ajaa kotipihassa tai mökkitiellä lapsena vihaamallani oranssilla Jopolla. Tunnustan myös nauttineeni rikkaruohojen kitkemisestä jo useamman vuoden ajan, ja se, jos jokin, on aivan järkyttävän huolestuttavaa.

(Joitakin vuosia sitten pyysin lastani piirtämään minusta kuvan. Ajattelin, että sieltä tulee prinsessa, mutta toisin kävi: piirros kuvasi minua kukkapenkissä, ja kuvatekstinä luki "ÄITI NYPIIMÄSÄ RIKKARUHOJA". Vanhoina hyvinä aikoina rikkaruohoja oli tosin varmasti enemmän.

Olen tehnyt Paluu menneisyyteen -suunnitelman, jonka seuraava askel koskee kirjoja. Haen kotoa kaikista rakkaimmat nuortenkirjani, joita luin nuorena tyttönä - joitakin jopa kymmenisen kertaa, ellen enemmänkin. Muistan elävästi Seljan tytöt, tulisen Margaritan ja haaveilija-runoilija-vätys-Virvan. Muistan Uuden Kuun Emilian ja kalanruotolattian. Muistan Vihervaaran Annan sammalenvihreän tanssiaispuvun, joka sointui hänen punatukkaansa, ja sen, miten televisiosarjaversiosssa puku oli vaaleansininen. Vaaleansininen! Mikä vääryys! Muistan Jenkkivuoden ja ihastuksen Samiin, Viisikoiden eväät. Muistan, miten Riitta-Maija kevensi sydäntään, ja naurut lukuisille Lotta-sarjan kommelluksille. Muistan hevoskirjat, joiden avulla tiedän tänäkin päivänä, miten satulaan teoriassa noustaan. Muistan Pullan naamioitumisen, salamusteella kirjoitetut kirjeet ja SOS-ryhmän seikkailut. Muistan Pepin, Melukylän lapset (Saku ja Naku!), Saariston lapset, Eemelin, Katto-Kassisen, Mestarietsivä Kalle Blomqvistin, Ronja Ryövärintyttären, Mio, poikani Mion, Veljeni Leijonamielen. Olen Astrid Lindgren -tyttöjä, Muumeista luin yhden väkisin.

Kun kirjamaailma on analysoitu uudelleen, alan harrastaa sukurutsaustatutkimusta, ostan sanaristikkolehden kestotilauksen, liityn postimerkkikerhoon entisen historianopettajani kanssa, virkkaan sängynpeiton, veistän kaappikellon ja itselleni hauta-arkun. Siihen ei tule tupsuja roikkumaan.