Kesän ihmetyksiä, osa 1. Pekka ja banaani

Koska te kaikki muutkin olette luonnollisesti heinäkuussa kesälomalla, teillä on aikaa miettiä kanssani maailman ihmeellisimpiä asioita, jotka olen ihan itse keksinyt pääni vaivaksi. Näitä on jotenkin tosi vaikea käsitellä, kun on pieni ja aivoiltaan hieman vaatimaton. Olen varma, että koette asian samoin. Ensimmäinen kesäsarjan ihmetyksistä liittyy banaanin matkoihin maailman ympäri.

Ajatelkaapa, miten paljon enemmän yksittäinen banaani saattaa matkustaa kuin vaikkapa joku meistä Mettäperän ihmisistä. Siellä se kasvaa ensin, raukka, plantaasilla Costa Ricassa (äh, se olikin se kahvipaikka), Santa Mariassa (mauste ja Napoleonin laiva) Del Montessa (ananas) Chiquitassa (no niin, löytyihän se!), sen poimii 10 sentillä päivässä orja ja panee bambukoppaan. Noin, siellä se on ja saa tarran kylkeensä. Tiluksilta banaani pääsee ensimmäiselle auto- ja laivamatkalleen, kenties jopa lentokoneeseen. Finnair tuo tertun Suomeen, jossa se kuskataan rekalla Ivalon K-markettiin. Matkalla rekkakuski syö salaa yhden banaanin, se on tullut hänelle tavaksi, mutta ottaa onneksi juuri viereisestä laatikosta.

Ivalolaisen Pekan tekee mieli banaania evääksi, ja kas, Chiquita-terttu päätyy hänen keittiöönsä pöydälle, sillä Pekalla ei poikamiehenä ole hedelmäkoria. Pekan kaveri soittaa, että nyt olisi äkkilähtöjä halvalla ja että lähdepäs, vanha patu, viikoksi Mallorcalle, kun sinulla on lomakin ja reissu on halpa ja minä hoidan varauksen. Pekka innostuu, sillä Mallorcalla hän on kerran käynyt, maisemat mukavan tuttuja ja Carmenit kauniita etenkin muutaman allasbaarin puolimakean Happy Hour -drinkin jälkeen. Laittavat sateenvarjonkin, ei Suomessa vaan.

Pekalle tulee kiire etsiä uimahousut ja pakata lentolaukkuun muutama t-paita. Lähtö olisi samantien, sillä Ivalosta olisi ajeltava ensin pääkaupunkiin, vaikka oikeastaan kaikki Rovaniemen alapuolinen oli Pekalle jo etelää. Piti ottaa evästä, joten siitä pari banaania reppuun ja päivän lehti lentomatkaa varten, joka tosin olisi silloin jo eilisen lehti. Tuskinpa se maailma siitä niin paljon muuttuisi, joten samapa tuo. Niin lähtivät Pekka ja banaanit maailmalle.

(Tässä välissä hypätään suoraan Mallorcalle, sillä muuten matkakuvauksesta tulee liian pitkä ja koska kävi niin hauskasti, että Pekka ei syönytkään matkalla banaania. Timo halusi pysähtyä kusihädän hetkellä tienvarren ABC-liikennemyymälään, ja he päätyivät syömään siellä lounaan noutopöydästä. Matkalla ei euroja säästettäisi.)

Hotellissa Pekka sujahti Speedoihinsa ja nosti eväsbanaanit pöydälle. Vähän oli jo niihin tullut osumaa matkalaukussa, mutta hyvin kelpaisivat vielä vaikka aamupalaksi, joka heillä ei kuulunut majoituksen hintaan. Kylläpä olikin hyvä, että otin evästä mukaan, tuumi Pekka pulahtaessaan uima-altaaseen.

Niin. Tästä voimme päätellä, että keskiverto banaani on kova reissumies. Sille ei välttämättä riitä, että tulenpa tässä banaanimaasta Suomen-perälle Lapin viimeiseen kolkkaan, vaan sitten lähdetään vielä uudelle matkalle heti perään. Kuinka moni meistä matkustelee yhtä paljon parin viikon aikana kuin banaani? Kysyn vaan. Että on siinä banaanilla äkkiä lentomaileja alla ja maisemia palmuista pinjoihin. Melkein kateeksi käyvät sellaiset lentopisteet.