Juoksin ihanan kympin lenkin kaatosateessa ja nyt on niin hyvä olo!
Treenasin salilla painoina miljoona kiloa ja kyykkäsin niin, että meinasin lopuksi oksentaa. Oksensinkin. Upea fiilis!
Pakko päästä urheilemaan, muuten tulen hulluksi!
Ylämäkijuoksusta tulee onnelliseksi ja saa virtaa!
Voiko endorfiineille olla immuuni? Mitä, jos urheilu on pakkopullaa tai parhaimmillaankin vain ihan ok? Pääsevätkö kaikki liikkumisen jälkeiseen hurmokseen?
Minusta ei ole tullut urheiluhullua. Olen varma siitä, että minussa on jokin kemiallis-fysikaalis-henkinen häiriö: minuun eivät tehoa särkylääkkeet, eikä urheilu tee minusta autuasta. Suorituksen jälkeen olen korkeintaan tyytyväinen siihen, että tein jotain, mutta en ole vielä koskaan saanut treenistä (inhoan sanaa) autuutta. Ajatus lenkistä vesisateessa vituttaa ja vastatuulessa se vituttaisi vielä enemmän. Aamuherätys ei varsinaisesti houkuta sekään, sillä aamuyö on nukkumista varten. Hikiponnistelun miettiminen ei saa mieltä kihelmöimään, vaan pesemään ensin esimerkiksi koneellisen pyykkiä ja kitkemään pari kukkapenkkiä.
Kiteytettynä urheilu ei siis mitenkään erityisen varsinaisesti huvita. Mikään pakko ei aja minua juoksemaan rinnettä tai portaita ylös alas. Tykkään kyllä monesta lajista, mutta kiksejä niistä en saa.
Ennen kuin urheiluhullut ja jumppakärpäset kauhistuvat aivan liikaa ja tarttuvat toimeen minua käännyttääkseen, täsmennän, etten suinkaan ole sitä mieltä, etteikö jokaisen pitäisi ja kannattaisi liikkua terveytensä vuoksi. Tietenkin pitäisi. Kummastelen vain sitä, etten koskaan, ikinä enkä milloinkaan ole saavuttanut suorituksen jälkeistä superhyvää oloa. En edes silloin, kun punnersin circuitissa yhtä nopeasti jalat penkillä kuin ex-poikaystäväni, joka oli pari kertaa ennemminkin punnertanut.
Minussa ei vapaudu endorfiineja. En tiedä, mitä ne ovat.
Suklaan syönnillä kannattaa korvata liikunnan tuottama endorfiini. SiiNÄ ei tule edes hiki ja kannattaa hakea suklaat ehdottomasti autolla tai muulla moottorikäyttöisellä kulkuneuvolla kuten traktorilla.
VastaaPoistaG
Suklaa on aina hyvästä.
PoistaMieheni on samanlainen. Olen todennut, että hän ja minä (= endorfiininarkkari) emme koskaan voi täysin toisiamme ymmärtää. Mutta toisaalta emme varmaan ilman tätä eroakaan. Toinen ääni suklaan syönnille.
VastaaPoistaYmmärrän mitä tarkoitat, vaikka itse kuulunkin endorfiininarkkareiden kummalliseen joukkoon. Nimittäin itse tunnen samoin puutarhanhoitoa kohtaan. En vain löydä mitään terapeuttista tai edes järin palkitsevaa siinä, että saa "upottaa sormensa multaan, aahhh..." (lue: kykkiä ja kenottaa sellaisissa kevätjuhla-asennoissa, joiden jälkeen ei kannata haaveillakaan edes suorassa seisomisesta, saati minkäänlaisesta liikkumisesta päiväkausiin). Ymmärrän kyllä, että kun kerran olen pihan ympäröimään taloon kamani kantanut, niin täytyyhän siitä pihasta edes jonkinlaista huolta pitää. Ja tietysti tykkäisin katsella vehreää, kukkeaa ja kaikin puolin moitteettomassa tilassa olevaa platnaasia. Vaan kun kaiken sen kuokkimisen ja kykkimisen ja kottikärryn lykkimisen lopputuloksena on muutama onneton korsi ja haiven ehkä 10 % harvalukuisemmaksi käyneen rikkaruohoarmadan keskellä, niin ei se paljon palkitse...
VastaaPoistaPyykin peseminen ja kukkapenkin kitkeminen ovat siis ensisijaisesti pakokeinoja (mitä tahansa siis!) siihen, ettei tarvitsisi lähteä harrastamaan jotain urheilua. En siis saa rikkaruohojen kitkemisestä mitään euforista oloa, vaikka myönnän, ettei se kesälämpimillä mitään ihan kaikista kauheintakaan puuhaa ole.
VastaaPoistaMulla kesti kyllä useampi vuosi ennen kuin kroppa oppi tuottamaan niitä endorfiineja palkitsemismielessä.
VastaaPoistaMutta jos on jo useamman vuoden hammasta purren kokeillut, voi ehkä lohduttautua sillä, että tutkitusti kai kymmenisen prosenttia jengistä ei saa urheilusta hyvää oloa. Vai olikos se niin, ettei hyödy siitä.
Endorfiinien merkittävä tuotanto vaatii useimmilta aika pitkää suoritusta. Hyvinkin voi olla, että pitää juosta reippaasti toista tuntia ennen kun se hyvä olo treenin jälkeen tulee. Eikä varmasti tule kaikille ollenkaan.
VastaaPoista