sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Terveisiä Pillulammelta



Joskus koulussakin voi olla hauskaa, vaikka kidutuskammiohan se normaalisti on ja täydellistä pakkopullaa. Erityisesti äidinkielentunnit ovat rasittavia, sillä mitä elämässä nyt muka tekee luku- ja kirjoitustaidolla? Ei mitään. Kerran vuodessa ope saa kuitenkin vähän riehaantua, ja koska ysiluokkalaisilla oppivelvollisuus alkaa vedellä viimeisiä, on sopiva aika kertoa vähän totuuksia Suomen paikannimistä. Kukapa olisi ajatellut, mitä kaikkea Kotimaiten kielten tutkimuskeskuksessakin  miettitään ihan toimistoaikana.

Paitsi etten haluaisi olla sukunimeltäni Nännimäinen tai Kivessilta, Luikku tai Tukeva, en myöskään haluaisi kirjoittaa jatkuvasti osoitetietoihini asuvani Hevonvitunsuolla, Horonkylässä tai Runkunnevalla. Toki voi olla, että luonto siellä on erityisen kaunista, elo idyllistä ja linnut laulavat yötäpäivää, mutten ihan heti kyllä usko ainakaan punastumatta. Jos tilastoja on uskominen, elämä kehä kolmosen ulkopuolella on paljon hauskempaa, sillä suurin osa pervoista paikannimistä sijoittuu Pohjois-Suomen maastoon.

Tässä pieni siivu ihan oikeista suomalaisista paikannimistä. Minne muuttaisit?

  • Pallinsaari, Utajärvi, saari
  • Pallivaha, Turku, kohouma
  • Pallisilmä, Uurainen, vakavesi
  • Pallipuro, Rautavaara, virtavesi
  • Hevonperse, Kuusamo, koski
  • Hevonperseenmäki, Kuopio, kohouma
  • Hevonperseenmutka, Suomussalmi, virtaveden osa
  • Mulkkuset, Vesilahti, saari
  • Mulkkusaari, Sotkamo, saari
  • Mulkkuvuori, Keuruu, kohouma
  • Tissi, Punkaharju, saari
  • Tissinpohja, Heinola, vakaveden osa
  • Tissikukkulat, Suomussalmi, kohouma
  • Pimppiniemi, Laukaa
  • Pillulampi, Posio, vakaveden osa
  • Pissisaari, Kolari, saari
  • Pervonkallio, Sastamala, kohouma
  • Pervonoja, Pori, virtavesi
  • Pervonmaa, Loimaa, metsäalue
  • Homonlampi, Lapinlahti, vakavesi
  • Homosaari, Kalajoki, saari
  • Neekerisaari, Liperi, saari
  • Perssilmänlammit, Kuhmo, vakavesi
  • Persesilmänlampi, Ranua, vakavesi
  • Perseenpaistama, Suomussalmi, metsäalue
  • Tussusaari, Orivesi, saari
  • Tussut, Luvia, saari
  • Runkunneva, Vähäkyrö, pelto tai niitty
  • Runkausjoki, Tervola, virtavesi
  • Runkausvaara, Simo, kohouma
  • Terskanperä, Siikalatva, kylä tai kaupunginosa
  • Terskanlahti, Rantasalmi, Vakaveden osa
Ja lisäksi muutama erikoinen, ei niinkään hävytön paikannimi:
  • Peräpukama, Nurmes, pelto tai niitty
  • Kusipää, Sodankylä, kohouma
  • Satiainen, Isojoki, pelto tai niitty
  • Lesta, Ikaalinen, saari
  • Nahkahousut, Helsinki, saari


Sillä lailla. Pian alkaa kesäloma. Voisi mennä uimaan vaikka tuohon lähistölle Tussusaareen.



Lähde


6 kommenttia:

  1. Nämä ovat aina niina hauskoja. Inarinjärveltä löytyy sekä Tissisaaret sekä Tissikivisaaret. Lisäksi kunnasta löytyy Paskavaara ja Paskaoja.

    VastaaPoista
  2. Se on tuo Pallivaha Turussa ihan kaupunginosa, saanut nimensä tuosta "kohoumasta". Kavereitten kesken Palli.

    Turun saaristossa on myös saari nimeltään Hevonkack.

    VastaaPoista
  3. Minä tykkään uida kahdessakin Kiimajärvessä.
    Suosittelen muillekin kesälomamatkailijoille virkistykseksi.
    Pas poiketen, kyllä Google maps paikat löytää ja opastaa:
    1. Kiimajärvi, 38 300 Sastamala, Pohjanmaantien eli kantatien 44
    vierellä;
    2. Kiimajärvi ent. Vpl. Pyhäjärven kunnassa, nyk. Ozero
    Komsomols`koye Priozerskiy rayon,Oblast Leningrad,Russland

    VastaaPoista
  4. Minäkin ihastelen aina mökillä Isomulkkua, se siintelee niin kauniisti järveltä, ihan siinä Keskimulkun ja Pikkumulkun edessä. Kertakaikkiaan mukava retkikohde, laavu ja notskipaikka ja kaikki.

    VastaaPoista
  5. Papinpaskomasaari Lapissa vie minusta edelleen ykköspallin. Perustuu kuulemma tositarinan.

    VastaaPoista