torstai 29. toukokuuta 2014

Sääkyylä

Hei, olen sääkyylä. Erityisen hulluksi alan muutama viikko ennen reissua, sillä on äärimmäisen tärkeää katsastaa kohteen säätiedot joka päivä vähintään kaksi kertaa, mutta mieluusti kuitenkin sekä aamulla, päivällä että illalla. Välillä voi käydä nimittäin niin onnellisesti, että tiistain tihkusade on vaihtunut puolipilviseen tai koko viikon kaatosade 60 %:n todennäköisyydellä esiintyviin kuuroihin, ja sekös muuttaa päivän mielialan riemukkaaksi. Jos käy siten, että luvatun paisteen peittoaakin rankkasadealue, voisi käydä lyömässä jotakuta turpaan. Sääasioilla ei ole syytä pelleillä.

Jos säätiedote lupaa kohteeseen aurinkoista, uutisen paikkaansa pitävyyttä ei tarvitse tarkistaa kuin muutamasta paikasta, mutta jos epävakaata, aukaistaan vähintään kuusi maailmalla toimivaa säätoimistoa sekä kännykkään että tietokoneelle. Säätiedot luetaan luonnollisesti sekä suomeksi, englanniksi että kohdemaan kielellä, oli se mikä tahansa. Accuweather on yleensä positiivisin, mutta sen ainakin olen näinä vuosina oppinut, ettei siihen kannata luottaa.

Yksi hyvä tapa ratkaista meteorologipalvelujen pätevyys on katsoa tarkat, tunneittain etenevät säätiedotteet ja avata samalla kaupungin web-kamerasivut. On siinä säätoimisto aika heikoilla, jos lupaa keskusaukiolle sadetta, mutta livekuvassa ei näy yhtään sateenvarjoa. Epätieteellinen lähestyminen asiaan tarkoittaa puolestaan on sitä, että pakkaa jo viikkoa aikaisemmin matkalaukkuun kaikista isoimman omistamansa sateenvarjon, sillä kun niin tekee, ei varmasti sada. Ei kuitenkaan ole vaikea arvata, miten käy, jos jättää suojan kotiin.

Tällä hetkellä stressaan weather.comin, bbc:n, worldweatheronlinen, accuweatherin, forecan, theweathernetworkin, wundergroundin, weather-forecastin ja timeanddaten sivujen kanssa kilpaa siitä, mikä niistä on oikeassa ja miten paljon luvatut tihkusateet ehtivät viikonlopun aikana väistyä. Koska meteorologikollegani on sanonut, että yli viiden päivän ennustukset ovat lähinnä arvontaa, luotan (heikosti) siihen, että sää Pariisissa voi vielä poutaantua pari astetta paremmaksi. Kyylääminen auttaa ainakin vähän hepoasteiden korkeisiin, pasaatituulten suuntiin sekä korkea- ja matalapaineiden rintamiin. Tiedän sitä paitsi, että jos koira syö ruohoa, se tietää sadetta. Pitäkää koiranne sisällä.




Normaali, mutta vähän pidempi, laihempi ja älykkäämpi

Normaalius on vaikea käsite määriteltäväksi, ja meillä saattaa olla hyvinkin erilaiset ja häilyvät henkilökohtaiset rajat jonkin asian tavallisuudesta tai jopa hyväksyttävyydestä. Aika moni ihminen halunnee olla turvallisesti normaali perusjamppa, mutta yhä useampi tavoittelee näinä aikoina jotain muuta: tavallinen ei ole riittävää, vaan on tärkeää lisätä siihen jotain "omaa". Sen ei välttämättä tarvitse olla mitään liian erikoista ja erottuvaa, vaan tavoitteeksi riittääkin persoonallinen normaalius. Tälläiseen olemukseen päästään hankkimalla esimerkiksi hattu, ja sitten kuljetaan kaupungilla erottumassa massasta.

Koon suhteen asia on jotenkin aivan vinksallaan: koska normaalius on jossain keskellä janaa, tulisi ihmisen olla kokoa medium (m). Se ei kuitenkaan suinkaan ole ainakaan naisten mielestä parasta normaaliutta, vaan janalla halutaan lähestyä koko small (s) tai mikä vielä parempaa, kokoa extra small (xs). Pituuden suhteen 165 - 167 cm toki käy, mutta mieluusti sitä olisi kuitenkin pari senttiä keskivertoa pidempi kuin lyhyempi. Kilorajoissa ihannepaino ei ole ihannetta nähnytkään, vaan siitä se iänikuinen laihduttaminen vasta alkaakin - ja kas, sitä huomaa äkkiä stressanneensa painostaan koko elämänsä.

Aikuisten neuvolakortissa haluaisi painokäyrän olevan alle keskiverron ja pituuskäyrän yli keskiverron. Älykkyyskortissa jokainen olisi luonnollisesti keskimääräistä huomattavasti älykkäämpi ilman mittaamistakin.

Mediumin käsitteessä on kulttuurisiakin eroja, niin kuin jokainen italialaista s-kokoa sovittanut tai Thaimaassa pukua teetettänyt tietää. ("You, elephant size!") Hetki sitten ostin Saksasta puuteria. Tuote oli vanha tuttu ja sävy sama keskivaalea, mutta tässä tulos:


Suomalainen ja saksalainen normaali.



Kunpa sitä osaisikin olla kaikista käyristä ja keskinormaaleista huolimatta medium-onnellinen itsestään. Sillä tavalla normaalin rajoissa kuitenkin, ei liian isosti eikä liian pienesti, sillä etenkin jos on liian onnellinen, kaikki luulevat tyypin olevan huumeissa. Hilpeys on Suomessa epäilyttävää ja melko epänormaalia (hihhulit ovat epäilyttävän onnellisia), sillä elämä on vakavaa, eikä sitä ryssän hyökätessä juoksuhaudoissakaan naurettu. 

"Aivan normaalia vaan, ei mitään erikoista", sanoo medium-kokoinen setänikin aina ja vaikuttaa melko tyytyväiseltä elämäänsä. Hän ei tarvitse hattua. Minäkään en hanki, mutta ihan vähän laihdutan kyllä.




maanantai 26. toukokuuta 2014

En soisi sen päättyvän

Yhdeksäsluokkalaiseni lähtevät muutaman päivän päästä maailmalle, ja kyllä tulee kultaista luokkaa  ikävä. Minulla on ollut aivan mieletön tuuri, sillä porukkani on (parhaimpina päivinään ja onnistuessaan, eli oikeastaan aika harvoin) fiksua, ystävällistä, kiinnostunutta, kyselevää, pohtivaa, innostuvaa, reipashenkistä, kuuliaista ja ennen kaikkea hauskaa! Kerran pidimme jopa pilke silmässä oikeudenkäynnin, kun eräs pojista kohteli kuulemma luokan tyttöä epäherrasmiesmäisesti. Ei mennyt montaa sekuntia, kun meillä olivat asianajajat koossa päämiestensä asioita selvittämässä ja kuulimme todistajainlausuntoja, puolustuspuheita, syyttelyä sekä juryn kommentteja. En kyllä yhtään muista, millaisen päätöksen tapauksen käsittely sai, mutta varmaankin aika hyvän, sillä minä olin ylin tuomari.

Miten on sattunutkaan, että sain ihan näköiseni luokan. Olemme kauniita, eikä hikemme haise.

V    Olet hymyilevä, rauhallinen, tyyni ja rutistettavan suloinen!
M   Sinussa ja ilmeissäsi on jotain hyvin vekkulia, ja minua hymyilyttää välittömästi, kun ajattelen sinua.
P     Ihailen mahtavan terävää huumorintajuasi, joka takuulla auttaa sinua elämässäsi.
O    Muistan sinua erityisesti aina kesäisin, kun täytän laiturilla ristikkolehteä!
P     Sinä kaikista pilvistä kultareunaisin. Mitäköhän olet minun luokastani salaa vienyt? :D
L     Hauskat kommenttisi ja aina iloinen olemuksesi tulevat jäämään muistoihini.
M    Olet hyvin kiehtova ja taiteellisuudessasi etevä.
A-M  Jäät mieleeni erityisesti toimeliaisuudestasi ja positiivisesta, iloisesta asenteestasi. Kyllä A hoitaa!
A    Jo seiskalla vaikutuin kohteliaisuudestasi. Olet todellakin sukuusi tullut.
J     Päästit tänä vuonna itsesi ja kykysi oikein kunnolla valloilleen ja ihastutit kerralla vaatimattomasti koko koulun.
J    Sinua tulen käyttämään seuraavat sata vuotta esimerkkinä tunnollisesta ja perinpohjaisesta esitelmänpitotyöstä. :D
M   Aina tyylikäs M, pidä se! Kerran olit jopa tyylikkäästi myöhässä (kun tunti oli jo loppunut).
J     Olen niin ylpeä siitä, että sinulla on aivan erilainen alavalinta kuin muilla. Sinussa on hiljaista viisautta.
E    Sinulla on sana hallussa ja saat muut nauramaan. Se on taito.
K    Olet yhtä aikaa ihailtavan tyyni ja hihat heilumaan -tyyppi. Siitä kombinaatiosta tulee olemaan sinulle hyötyä.
E    Kujeileva, aurinkoinen ja iloinen etelän vahvistuksemme. Olipa onni, että sain sinut luokalleni porukkaamme täydentämään.
E    Sinä olet niin sydämellinen ja herttainen lapsonen!
H    Rauhallinen ja punnitseva älykkyyden lähteemme, huolehtija ja luotettavuudessa ylivertainen.
K    En enää koskaan kysele keneltäkään, missä he ovat käyneet kesälomalla. Olemme kohdanneet voittajan. :D
J     Sinut muistan ystävällisyydestäsi, iloisuudestasi ja siitä, että olet aina ensimmäisenä valmis mihin tahansa tehtävään.

Rakas 9 B, ihan kohta tiemme erkanevat ja tulee synkkä ja myrskyinen yö. (Muistakaa kuitenkin, että herätyskello voi aina soida ja pelastaa tiukissa tilanteissa.) Viettäkää ihana kesä ja ottakaa tulevaisuuden haasteet mahdollisuuksina. Välittäkää läheisistänne ja näyttäkää se heille. Älkää epäröikö olla juuri sitä, mitä olette. Olkaa vahvoja ja herkkiä yhtä aikaa, uskaltakaa tehdä ja jättää tekemättä.

Kiitos, ihanat, näistä kolmesta vuodesta. Ennen kuin tuuppaan teidät pesästä, taidan antaa teille kaikille peruskoulusta kympin.




maanantai 19. toukokuuta 2014

Lehtori lööppien takana

Luokkahuoneeni seinillä on joka vuosi vaihtuva valikoima oppilaiden koulutapahtumista tekemiä sensaatiolööppejä. Tarkoitus on osoittaa nuorille, miten viattomastakin asiasta voi kiskoa irti iskevän ja lukemaan tai klikkaamaan johtavan otsikon. Kohu se on pienikin kohu, ja kerran opettajattaren laukusta löytyi jopa useampi salarakas. Uusien seitsemäsluokkalaisten ilmeet ovat aina näkemisen arvoisia, kun he tutkiskevat luokan seiniä ensimmäisen kerran ja rohkaistuvat sitten utelemaan tarinoita lööppien takaa. Selitykset ovat hämmästyttävän viattomia siihen nähden, millaisen vaikutelman niistä saa.

Tänään oli taas lööppipäivän aika. Koska oli upea sää, hivuttauduimme ulkosalle niitä keksimään.  Näistä aineksista saamme taas kovasti lisää materiaalia muiden ihmeteltäväksi, sillä jokaisella ryhmällä on omat kujeensa ja muistonsa. Mitäpä ajattelette kätkeytyvän näiden sensaatioiden taakse?

Silminnäkijähavainto: opettaja karkasi Saksaan kesken lukukauden

Kohu: Kahdeksasluokkalaisten liikenneopetuksessa eläinrääkkäystä!

Rikkoiko opettaja lakia yläkoulussa? Lehtori pakotti oppilaat helteessä töihin

Missä on tasavertaisuus? Vain opettaja saa istua pöydällä

Uusi kohupoikaystävä valvoo opettajaa oppitunnitkin
"Elias on hiljainen, mutta tuimakatseinen", paljastaa oppilas

Menikö opettaja liian pitkälle Mettäperällä? Osti oppilaalta mopon alta!

Oppilaat ymmällään: lehtori kielsi hätäuloskäynnin käytön

Kyseenalainen metodi käyttöön yläkoulussa: äidinkielen kokeesta pois ollut joutuu komeroon

Vuoden kasvatusvinkki: "Älä kaadu portaisiin, vaan lattialle." 

Mitä sanoo OAJ? Todistuksen numero määräytyy sen mukaan, paljonko oppilas on tuonut opettajalle suklaata

Oppilas työllistettiin koulussa: ovenripaa piti pitää alhaalla

Opettaja pyysi oppilasta oksentamaan videotykin päälle

Yrittääkö opettaja varastaa koulun koneen? 
Lukolla kiinni pöydässä, katso kuva!

Kohu liitossa: äidinkielenopettaja ei itsekään osaa puhua selvää suomea

Kekseliäs lehtori ihastuttaa yläkoulussa: uusin keksintö vitaminoitu suklaa

Oppilaiden kauhunhetken yhdeksännellä: kuka joutuu kidutuskammioon?

Järkytys: äidinkielen luokan kirjahyllyssä kamaa

Karmaiseva totuus julki: opettajan penaali jäi kotiin

Opettaja kannustaa oppilaita väkivaltaisiin tekoihin

Mysteeri Mettäperällä: mitä opettaja piilottelee rautaoven takana?

Opettaja valehtelee ikänsä oppilaille - onko tässä ikuisesti 25-vuotias? Katso kuva!

Opettaja käski oppilaita ottamaan kalunsa pöydälle

Lukijan kuva: Tuliko lehtori kesken päivän shoppailemasta? 

Opettajan pöydän alla dramaattinen pullokätkö

Voiko tämän alemmaksi mennä: opettaja pölli opettajainhuoneesta omia kyniään

Opettaja pyysi dokumenttikameran rikkovaa judoesitystä


Ja hei, tässä oli vasta yhden porukan parhaimmistoa… Mitä kaikkea loput muistavatkaan?


perjantai 16. toukokuuta 2014

Menneisyys on uusi uusi

Olen alkanut harrastaa menneisyyttäni. Se ei lupaa käynnissä olevaa varhaisnuoruuttani ajatellen hyvää, mutta johan sitä on uumoiltukin vanhan olevan uusi uusi: jengi vääntää villasukkaa, harrastaa entisöintiä, tuunaa kaikkea, mitä löytyy ja etsii kirpputorilta vanhaa designia. Ikkunankarmeista tapellaan.

Orastavan menneisyysharrastukseni haparoivaksi aluksi liityin muutama kuukausi sitten kotiseutuni Facebook-sivuille, joilla ihmetellään vanhoja valokuvia Osuusliikkeestä, kellotapulista ja järvenpinnasta ajalta, jolloin minua ei todellakaan ollut olemassakaan - hyvä, jos vanhempiani tai isovanhempianikaan. Sitä ennen huomioin, että voisin jopa ajaa kotipihassa tai mökkitiellä lapsena vihaamallani oranssilla Jopolla. Tunnustan myös nauttineeni rikkaruohojen kitkemisestä jo useamman vuoden ajan, ja se, jos jokin, on aivan järkyttävän huolestuttavaa.

(Joitakin vuosia sitten pyysin lastani piirtämään minusta kuvan. Ajattelin, että sieltä tulee prinsessa, mutta toisin kävi: piirros kuvasi minua kukkapenkissä, ja kuvatekstinä luki "ÄITI NYPIIMÄSÄ RIKKARUHOJA". Vanhoina hyvinä aikoina rikkaruohoja oli tosin varmasti enemmän.

Olen tehnyt Paluu menneisyyteen -suunnitelman, jonka seuraava askel koskee kirjoja. Haen kotoa kaikista rakkaimmat nuortenkirjani, joita luin nuorena tyttönä - joitakin jopa kymmenisen kertaa, ellen enemmänkin. Muistan elävästi Seljan tytöt, tulisen Margaritan ja haaveilija-runoilija-vätys-Virvan. Muistan Uuden Kuun Emilian ja kalanruotolattian. Muistan Vihervaaran Annan sammalenvihreän tanssiaispuvun, joka sointui hänen punatukkaansa, ja sen, miten televisiosarjaversiosssa puku oli vaaleansininen. Vaaleansininen! Mikä vääryys! Muistan Jenkkivuoden ja ihastuksen Samiin, Viisikoiden eväät. Muistan, miten Riitta-Maija kevensi sydäntään, ja naurut lukuisille Lotta-sarjan kommelluksille. Muistan hevoskirjat, joiden avulla tiedän tänäkin päivänä, miten satulaan teoriassa noustaan. Muistan Pullan naamioitumisen, salamusteella kirjoitetut kirjeet ja SOS-ryhmän seikkailut. Muistan Pepin, Melukylän lapset (Saku ja Naku!), Saariston lapset, Eemelin, Katto-Kassisen, Mestarietsivä Kalle Blomqvistin, Ronja Ryövärintyttären, Mio, poikani Mion, Veljeni Leijonamielen. Olen Astrid Lindgren -tyttöjä, Muumeista luin yhden väkisin.

Kun kirjamaailma on analysoitu uudelleen, alan harrastaa sukurutsaustatutkimusta, ostan sanaristikkolehden kestotilauksen, liityn postimerkkikerhoon entisen historianopettajani kanssa, virkkaan sängynpeiton, veistän kaappikellon ja itselleni hauta-arkun. Siihen ei tule tupsuja roikkumaan.



torstai 15. toukokuuta 2014

Ich und meine opintoretki-Woche




Olinpa tuossa viikon teinioppilaiden kanssa kaukana ulkomailla, emmekä kunnolla edes eksyneet kertaakaan - tai jos emme sairaan kauniin ja hoikan matkanjohtajalehtorin kanssa tienneet, missä olimme, teeskentelimme etsineemme juuri oikealla puolella sadan metrin päässä siintävää patsasta tai katusoittajaa. On tärkeää aistia paikallista elämää.

Koska olen kuitenkin tunnetusti kiva, tahdon jakaa kanssanne matkasta ja sen tunnelmasta muutakin tärkeää. Tuttuun tapaan valehtelen puolet.

- Majapaikkamme oli edullinen, ja sitä saa, mitä tilaa. (Tosin ei toimivaa nettiyhteyttä tai television käyttöoikeutta ilman 10 euron panttimaksua.) Totesimme hotellissa ja hostellissa todellakin olevan s:n kokoinen ero, mutta tottahan sitä opettaja nukkuu neljä yötä vaikka päällään ja silmät auki ja huutaa kahdeltatoista, puoli yhdeltä, yhdeltä, puoli kahdelta, kahdelta, puoli kolmelta, kolmelta ja puoli neljältä Zimbabwesta tulleet reissaajat mintunvihreä-keltaiselta käytävältä huoneisiinsa hillumaan.

- Matkan suurin järkytys oppilaille ei ollut melu vaan se, että huoneessa oli vain kaksi pistorasiaa. Näppärimmät hankkivat kaupasta jatkojohtoja ja liittimiä kännykän latausta varten heti seuraavana päivänä, joten pisteet ongelmaratkaistaidoista. Nuoriso on välkkyä ja aikaansaavaa porukkaa.

- Kaupungissa järjestetyissä olympialaisissa (kätketty vinkki nokkelimmille salapoliiseille) juoksi koulumme entinen liikunnanopettaja, lähes jokaiselle paikkakuntalaiselle tuttu mies, jonka yksi ennätyksistä sivuaa edelleenkin ME-aikaa. Kävimme luonnollisesti hänen maillaan ja muistelimme tarinaa, jonka hän olympiajuoksusta oppilailleen useasti kertoi: "Katsoin vasemmalle: neekeri. Katsoin oikealle: neekeri." Ja sitten juostiin niin lujaa kuin kintuista päästiin. Tässä uusi kätketty vinkki vähän hitaammillekin salapoliiseille:




Eräs onneton ja tietämätön oppilas oli kerran tunnilla ollut haastamassa kyseistä liikunnanopettajaa juoksukisaan. Onneksi joku oli ollut valveutuneempi ja kehottanut vetäytymään, vaikka tottahan nenäkäs teini olisi voinut ansaitakin pienen opetuksen.

- Ostin tosi kalliin jakun, mutta hei, olisi se voinut kalliimpikin olla.

- BMW Weltin moottoripyöräkuski, joka ajeli näytösluonteisesti rakennuksen portaita ylös alas ja kaipa vähän keulikin (joskin olen sitä mieltä, että oman kouluni kollit keulivat samalla tavalla päivät pitkät), pysähtyi kohdalleni ja kysyi, haluanko kyytiin. En sitten mennyt, kun oli siinä kiireitä ja olisin näyttänyt lihavalta videolla.

- Makkara maistui koko porukalle! Itse maistoin neljää erilaista ja kastoin kaikkea currywurstin soosiin. Tässä kaikille herkullinen ruokakuva:




- Puhuin melko hyvin saksaa, ainakin silloin tällöin. Välillä yritin vaihtaa italiaan, mutta siitä tuli jostain syystä ruotsia. (Johtui ehkä vaaleasta Maria Montazami -huulipunastani.) Pari kertaa tosin tankkasin  kieltä kuin vajakki, sillä kun sana ei halua tulla ulos, se ei tule. Sanokaapa itse nopeasti baijeriksi, että vetoketju ei nouse uuman kohdalta ylös. 

- Kävin kirkossa hiljentymässä ja sytytin kynttilän. Katosta roikkui Jeesus, ja ulkona puhalsi huijatun pirun henki.

- Söin Mäkkärissä elämäni järkyttävintä tortillaa tms./wtf/omg. Ei pidä purkillista Dijon-sinappia sellaiseen laitettaman.

- Eläintarhassa oli hirmu paljon kaikenlaisia erilaisia otuksia. Oli eläimiä ja erikoiseläimiä. Tässä erikoishevonen.




- Laadukas suklaa oli suorastaan törkeän halpaa. Miksi, oi miksi, en ostanut 18 levyä?

- Kävimme katsomassa dubatun komedian, joka oli ennakkonäytös ja ikärajaltaan 12 vuotta. Saksalaiset nuoret lienevät paljon kypsempiä kuin suomalaiset, sillä jo ensimmäisen minuutin aikana katselimme matkanjohtajan kanssa toisiamme ja kiitimme Luojaamme siitä, että nuorten kielitaito oli karttunut vasta kahdella vuodella. Kaikki nauroivat kyllä asiaankuuluvasti Scheißen kohdalla, se heidän kunniakseen mainittakoon. Jotain on mennyt perille.

- Mukana olleet oppilaat olivat aivan ihania pieniä mussukoita. Tämä oli se valehteluosuus.

- Ja loppuhuipennus: Ostin alennusmyynnistä dirndlin, sillä kyllä sitä pitää kesän grillijuhlissa,  naapuruston Octoberfesteillä ja kaikissa koulun seuraavissa vappunaamiaisissa asianmukainen asu olla. Katsokaa, siinä minä olen!





Terveisin Aessaen Kaekenae

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Miksi olen laiha?

Valitsin tuossa matkalaukkuun kesävaatteita järjettömän helleaallon varalta ja  tulinpa siinä samalla sovittaneeksi viimevuotisia pellavahousuja, mekkoja ja hamosia. Olipas mukavaa, kappas vaan, etenkin vetoketjujen kohdalla. Mieleeni tuli Kanteletar, jonka yhdellä sankarittarista on hieman päinvastainen ongelma ja erittäin kurjaa itsensä kanssa. Voi raukkaa! Voi laihaa ja kupeetonta! Ei ole helppoa kesävaatteiden kanssa, kun katoaa xxxs-kokoisen t-paidan alle ihminen näkymättömiin ja kuolee piilossa aliravitsemukseen, ellei näe nälissään harhoja ja syö spagettiolkaimiaan. Näin laulaa paitansa alla laiha ihminen:


117. Miksi olen laiha.                                               
                                                                               
                                                                               
          Aina laulan laiha piika,                                             
          Tielle heitetty heläjän,                                             
          Sanelen sanan-alainen,                                               
          Kaitaposki kaikottelen,                                              
          Kun ei muut lihavat laula,                                           
          Pulskiammat ei puhele,                                               
          Verevämmät vierettele,                                               
          Kaunihimmat kaikottele.                                               
                                                                               
          Laulan, laulan laihalanta,                                           
          Kuivalanta kuikuttelen,                                              
          Laulan laihoilta lihoilta,                                           
          Kupehilta kuuttomilta.                                               
                                                                                
          Miks' olen lihoilta laiha,                                           
          Kupehilta ilman kuutta?--                                            
          Siks' olen lihoilta laiha,                                            
          Kupehilta ilman kuutta,                                              
          Kun on lassa langeteltu,                                             
          Piennä kolhittu kovasti.--      



Kyllä onkin minulla hyvin asiat. On elintasolihaa luiden yllä ja leppoisa meininki heti, kun löyhdyttää vyötä pari pykälää.



torstai 1. toukokuuta 2014

Hullujen hommaa: opintoretkelle ulkomaille

On yleisesti tiedossa, etten ole mitenkään erityisen fiksu (alle kuusi laudaturia), mutta niin vain on ollut esimies luottavainen ja päästää minut ensi viikoksi reissuun erään toisen, lähes yhtä hullun kollegan kanssa. Ei siinä mitään, jos olisimme kahdestaan ja Suomessa, mutta lentokonepa vie meidät kauas ulkomaille, ja mukanamme on lauma teinejä kaikessa voimaintunnossaan ja hiki haisten.

Kaikkeen sitä ryhtyy. Luulisi, että välituntivalvonnat riittäisivät.

Periaatteessa ja teoriassa retki sujuu varsin mainiosti, sillä etukäteisjärjestelyissä emme ole säästelleet. Aina voi kuitenkin sattua jotain yllättävää.

- Nahkahousuni eivät mahdu jalkaan. (Olen kokenut.)
- Rautatiekiskot lämpölaajenevat, eikä juna pääse eteenpäin. (Olen kokenut.)
- Veturi irtoaa junasta ja matkanteko viivästyy. (Olen kokenut.)
- Joku alkaa oksentaa. (Voisiko pidätellä?)
- Jonkun passi on unohtunut kotiin. (Olen kokenut.)
- Yhden passi on vanhentunut. (Ei voinut tarkistaa.)
- Lompakko jää keittiön pöydälle. (Olen kokenut.)
- Jäämme kiinni lentokentällä turvatarkastuksessa, sillä jollakin on unohtunut matkalaukkuun kynsisakset. (Olen kokenut.)
- Yksi eksyy ennen kuin lento lähtee. (Olisi parempi pysytellä narussa kiinni.)
- Joku joutuu juoksemaan lentokoneeseen. (Olen kokenut.)
- Joku saa lentokoneessa ripulin. (Imodiumia mukaan!)
- Matkalaukut jatkavat matkaansa muualle. (Olen kokenut.)
- Kohteessa sataa koko viikon kaatamalla vettä. (Olen kokenut.)
- On kylmä ja kantapäihin tulee rakkoja heti ensimmäisenä iltana. (Olen kokenut.)
- Kenelläkään ei ole mukana rakkopuikkoa tai laastareita. Apteekki on kiinni.
- Seuraavalla viikolla kohteessa on 27 astetta lämmintä. (Olen kokenut.)
- Majoituspaikassa haisee home. (Olen kokenut.)
- Opettajien televisio on rikki.
- Discossa tulee huonoa musiikkia. (Olen kokenut.) Opettajat tanssivat silti, ja oppilaita hävettää. (En usko.)
- Missään ei ole alennusmyyntiä. (Olen kokenut.)
- Kämppäkaveri kuorsaa ja kävelee unissaan. (Hyvin todennäköistä.)
- Opettajat ovat virkamatkalla, eivätkä voi juoda tuopin tuoppia olutta, vaikka kyseessä on olennaisesti kulttuuriin kuuluva tapa. (Ihan persauksista.)
- Bratwurst tarttuu kurkkuun ja rinkeli yskittää. (Olut auttaisi.)
- Joku jää metrosta. (Tampio.)
- Joku jää metroon. (Tolvana.)
- Joku kuluttaa rahansa jo ensimmäisenä päivänä ja joutuu elämään majapaikasta pöllityillä eväillä. (Siitäs sai.)
- Puhun kieltä huonosti ja saan väärää ruokaa ja päivä menee pilalle. (Tulen kokemaan.)
- Museo on kiinni ja kaikki elukat eläintarhassa nukkuvat päiväunia. (Se olisikin ollut tylsä museo.)
- Joltakin varastetaan lompakko, puhelin ja kamera. (Ja vakuutuskortti.)
- Joku karkaa Rammsteinin konserttiin. (Näin tehdään malliksi ysiluokan saksankirjan perfektikappaleessa.)
- Joku pitää lähettää vanhempien kustannuksella seuraavalla paluulennolla kotiin. (Ihanaa nähdä sinua, rakas lapseni.)
- Ja pahin: en löydä itselleni tuliaisia. (Die Katastrophe.)

Katsotaan, jääkö matka ensimmäiseksi ja viimeiseksi vai onko meillä niin hauskaa, että jäämme olympiatorniin kuukauden bratvurstiretkelle ja ilman päättötodistuksia.




tiistai 29. huhtikuuta 2014

Seuraa perääni

Tykkää, niin tykkään takaisin.
Help me get more followers.
Like. Dislike. Tykkää. Älä tykkääkään.
Hanki näkyvyyttä.
Seuraa. Koko ajan ja kaikkialla.

Kuuntelin viikonloppuna keskustelua, jossa erästä kollegaa kuvattiin sillä, miten hänellä on Twitterissä yli 500 seuraajaa. Tieto oli sen kertojalle ilmiselvästi tärkeä, ehkä jopa jonkinlainen arvostuksen mittari, mikä sai tällaisen kehityksen kelkasta pudonneen, C-kasetteja kuuntelevan tädin pyörittelemään henkisesti silmiään: kun minun nuoruudessani puhuttiin seuraamisesta, tarkoitettiin Jeesusta ja opetuslapsia. Miten yllä mainittu keskustelija ratkeisikaan liitoksistaan, jos pääsisi puhumaan maailman suosituimmasta twiittaajasta Katy Perrysta! Perrylla, joka on suositumpi kuin Bieber tai Obama, on  vaatimattomasti noin 52 miljoonaa Twitteriin kirjautunutta seuraajaa ympäri maailmaa (lähde), ja se olisi kyllä kadulla kulkiessa melkoinen lauma. Luulisi, ettei kukaan jaksaisi noin montaa stalkkeria peräänsä huohottamaan.

Perä se nimittäin vasta tärkeä onkin. Aikaisemmin peppukuvia otettiin salaa rannalla, nyt pyllistetään joka kulmankäänteessä, otetaan todistusaineistoa ihan itse ja julkaistaan koko maailmalle. Olen huomioinut, että tänä maailmanaikana meidän on ilmeisen elintärkeää nähdä kaikkien julkkisten perä, pyrstö ja takamus vähintään viikoittain. On aika jännä ajatus, että niistä jokaisesta tulee kakkaa.

Nykyään ei myöskään peukuteta enää vain liftatessa, vaan sormi heiluu ruudulla harva se päivä joko tykkäämisen merkkinä (ei kuitenkaan silleen tykkäämisen), kannustamisen osoituksena tai pikaisena kuittina siitä, että on nähnyt tekstin tai kuvan ja huomioinut sen lähettäjän. Suurimmalle osalle alakouluikäisistä lapsista, jotka ovat ilman lupaa ja ikäsuosituksista huolimatta Instagramissa tai Facebookissa, seuraaja- tai tykkääjämäärä on kuitenkin jopa pelottavalla tavalla arvostuksen ja hyväksynnän mittari. Helppoa ei toki ollut ennenkään, sillä kirjeenvaihtoilmoitukset lehdissä tai teksti-tv:ssä olivat hyvin karuja: rillipäiden ei ollut syytä vaivautua. Olisivatko he raukat saaneet sosiaalisessa mediassa yhtään tykkäystä kuvalleen? Ehkä toisilta rillipäiltä. Ehkä he olisivat perustaneet rillipäiden ryhmän, jossa olisi keskusteltu asiasta ja annettu vertaistukea. Ehkä he olisivat järjestäneet tapahtuman, ehkä taistellleet suvaitsevaisuuden puolesta laittamalla seinälleen erilaisia kannanottoja.

Tänään on kansainvälinen rillipäiden päivä. Laita tämä seinällesi, jos olet rillipää tai tunnet sellaisen.
(98 % rillipäistä ei uskalla laittaa tätä seinälleen.)
Äänestä parhaat rillit ja voita ne omaksesi. Tykkää ja jaa.
Peukuta, niin osoitat, että tykkäät rillipäistä ja minusta.

Perusasia tässä elämässä tuntuu olevan aina sama aikakaudesta riippumatta: Hyväksykää minut. Tykätkää minusta. Olkaa kanssani.

(Olkaa minun ja peräni kanssa.)


torstai 24. huhtikuuta 2014

Koskaan ei tiedä, onko viimeisillä kahveilla

Elämän ehtoopuolta eläessä saattaa osata jo arvostaa arjen hetkiä. Näin luulen, mutten toki tiedä, sillä en ole itse siellä lähimaillakaan. Ei ole ollut aikaa. Aion sinnitellä täällä noin 93-vuotiaaksi, joka on mielestäni hyvä ikä. Pari syöpää siinä voi toki tulla ja mennä sitä ennen, mutta niin vaan ristikkolehtiä täytän ja pitsiä nyplään, joista viimeksi mainittu on vielä opeteltava, mutta meneehän se hätätapauksessa vaikka korvakuulolla. Olen ihan varma, että lapsenlapsenikin arvostavat jokaista heille rakkaudella valmistamaani ristipistotyötäni ja kaappikelloa, sillä minulla oli kymppi puukäsitöissä kolmannella luokalla ja äkkiäkös sitä eläkeläisenä kaappikelloja kansalaisopiston piirissä ilokseen veistää. Jousella vain käkikin sinne kukkumaan, ja voi koko suku kuvitella tasatunnein, että on Alpeilla.

Koska hyppytuntien hyöty pitää maksimoida, eikä yhtään koetta tai ainetta ollut korjattavana, kaarsin päivällä virkeänä ruokakauppaan ostamaan pesuainetta ja maitoa. (Siinä sivussa tulin ostaneeksi myös salaattia, kurkkua, tomaattia, salsaa, taco-maustepusseja, tortillapohjia, meetvurstia, kinkkua, broileria, jauhelihaa, porkkanaleipää, fetajuustoa, jogurttia ja viiliä, ruokakermaa, kiharaspagettia, tonnikalaa, ananasta, katkarapuja, pakastepitsaa, seitiä ja peruna-sipulisuikaleita. Jotenkin siinä vain kävi niin.) Kun pakkasin ostoksiani laukkuun, kuului viereisestä pienestä kahvilapöydästä mummojen rupattelua:

- Pitää ottaa oikein pullaa, sillä koskaan ei tiedä, vaikka nämä olisivat viimeiset kahvit.
- Niin se vaan on.
- Olisihan sitä huono lähteä, jos ei olisi edes kahvia kerinnyt juomaan.
- Ei kävisi päinsä sellainen.
- Täytyy pitää varansa, ettei hörppää väärään kurkkuun.

Siinä he istuivat, kolme taksikuljetuksella ruokaostoksille tullutta vanhusta. Olin samaan aikaan heidän puolestaan sekä iloinen että haikea. Vein ostokset kotiin, palasin takaisin työpaikalleni ja koin opettajainhuoneessa pakottavaa tarvetta juoda kahvit. (Pullaa ei enää siinä vaiheessa päivää ollut.) Tuntui vain jotenkin yhtäkkisesti siltä, kumma juttu.

Monet sumpit tässä ehtivätkin vielä pihistä ennen 93 vuoden ikää. Ehkä jopa samaisessa opettajainhuoneessa, sillä kyllä siihen mennessä eläkeikä on nostettu yli yhdeksäänkymppiin.




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Nainen ei halua olla lehmä

Nainen voi olla tipu.
Nainen voi olla pupu.
Nainen haluaa olla kissa.
Nainen ei halua olla kana eikä kotka.
Kaikista vähiten nainen haluaa olla lehmä.

Mies ei saa olla hiiri.
Mies ei saa olla lammas.
Miehen on hyväksyttyä olla sonni.
Sonni voi olla sika.

Molemmat voivat olla kylmiä kuin kalat tai pöyhkeitä kuin riikinkukot. Jotkut ovat viisaita kuin pöllöt, ahkeria kuin muurahaiset tai vihaisia kuin ampiaiset. Toiset ovat luonnostaan hitaita kuin etanat, toiset nopeita kuin jänikset, joku on viekas kuin kettu, moni tyhmä kuin aasi ja köyhä kuin kirkonrotta. Paljon on myös ihmisiä, jotka ovat iloisia kuin peipposet tai itsepäisiä kuin pässit. Joku on aina kukkona tunkiolla.

Ei ole kenenkään kiva nauraessa hirnua kuin hevonen.
Kun on sudennälkä, voisi syödä vaikka hevosen.

Yhteenveto: Minä olen mielenterveydeltäni terve kuin pukki.



torstai 17. huhtikuuta 2014

Kielenhuollollinen tyttö- ja poikaystävätesti

Yhdeksäsluokkalaiset puursivat tänään äidinkielen päättökokeen parissa, ja kovasti ovat tainneet kolmessa vuodessa kaikenlaista oppia. Taitoja punnittiin isoissa ja pienissä alkukirjaimissa, yhdyssanoissa, virkkeiden välimerkeissä, sanaluokissa, verbien aikamuodoissa ja tapaluokissa, sijamuodoissa, lauseenvastikkeissa, lauseenjäsennyksessä ja vierassanojen kirjoitusasussa. Paljon jäi tenttaamatta, mutta olennaiset asiat tietotaidosta tuollaisella paketilla tulevat kyllä varmasti esille.

Joskus joku oppilas on sitä mieltä, että kieliopilla tai kielenhuollolla ei ole hänen elämässään mitään väliä. "Turha sun on sit ajatella saavas ketää fiksua tyttöystävää", näpäytti kerran moista hulttiota eräs totuuden torvi. "Joo, sitä saa, mihin on mahkut", jatkoi toinen. Debatti oli valmis, mutta pian luokka hiljeni ja alkoi kerrata lauseenjäseniä. Nekin, kaikessa turhuudessaan, ovat välineitä opetella vieraita kieliä. Suomi ei ole nimittäin ainoa maailman kieli, jolla on lauseessa esimerkiksi predikaatti, niin uskomattomalta ja kaukaiselta kuin se joistakin saattaakin kuulostaa.

Miten sinun kävisi tässä kuvitteellisessa päättökokeessa? Tulisiko sinusta hyvä tyttö- tai poikaystävä?

Aloita korjaamalla mahdolliset alkukirjain- ja yhdyssanavirheet.

1. Keskiajalla itä-saksalaiset söivät paljon Ranskanleipää.
2. Lähi-idän Ruotsinkieliset asukkaat pitivät Tuntematon Sotilas-elokuvasta.
3. 16 vuotiaana rakastin syys sadetta ja halusin matkustaa Itä-Eurooppaan.
4. Suomessa Suomalaiset puhuvat virallisina kielinä Suomenkieltä ja ruotsin kieltä.

Sitten voitkin jäsennellä lauseita.

5. Niittäminen on monille nuorille tänä päivänä vieras asia.
6. Usein puimuri hoitaa suurimman työn.

Miten sujuisivat vierasperäiset sanat ja niiden taipuminen?

7. On naivia ajatella, että hormonit vaikuttaisivat kolleegan käyttäytymiseen Australiassa.
8. Politiikot käyttävät internettiä joka päivä.
9. Haluan ajella Peugeot:lla Pariisi'n kaduilla ja mennä katsomaan Moulin Rougen showta.

Muuta seuraavaksi lauseenvastike sivulauseeksi.

10. Vappuhupailun harjoitusten alettua ryhmä kokoontui kolmesti viikossa.
11. Kirjoittaessaan näytelmän repliikkejä Anna kuuntelee 1980-luvun musiikkia.

Ja toisinpäin! Tee sivulauseesta lauseenvastike.

12. Ohjaaja vakuutti, että yleisö riemastuu hilpeistä roolihahmoista.
13. Kun Pertti matkustaa koulubussissa, hän keskittyy kuuntelemaan musiikkia.

Loppusuoralla ollaan. 
Lisää vuoropuheluun isot alkukirjaimet ja puuttuvat suoran esityksen välimerkit. Käytä lainausmerkkejä.

14. äiti sanoi ostin meille pääsiäislomaksi junaliput ouluun
15. miksi matkustamme juuri sinne anna kysyi
16. meidät on kutsuttu juhliin äiti vastasi

Helppoa kuin heinänteko. Elämää ei kuitenkaan ole, ainakaan kunnollista, ilman pilkkusääntöjä.

Lisää tarvittaessa pilkku päälauseiden väliin.

17. Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee Piippolassa ja se on määritetty vuonna 1958 ja 2003.
18. Piippola kuuluu nykyisin Siikalatvan kuntaan ja on tunnetun kirjailijan Pentti Haanpään kotipaikka.

Ja lisätehtävä, ainakin kahden pisteen arvoinen:

19. Kirjoita opelle, miten omasta mielestäsi hallitset kokeen asiat ja lähetä myös muita, vapaamuotoisia terveisiä.


No, tuliko kymppi? Pääsetkö hyviin naimisiin?



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Häijy rehtori-Jorma & lehtorin supermopo

Seitsemännellä luokalla opiskellaan koulussa sarjakuvien lukemista, ja se on luonnollisesti kaikkien mielestä koko vuoden mukavinta puuhaa. Kotitehtävänä heidän pitää lukea Aku Ankkaa tai Villivarsaa vessassa ja ruokapöydässä, sillä eihän kotona voida valittaa, kun lapsi tekee läksyjä. Kokonaisuus huipentuu teorian ja tietovisailujen jälkeen oman sarjakuvan piirtämiseen, ja minäkin olen piirtänyt  sopivissa raoissa omaa Supermopo-sarjakuvaani jo monta vuotta. Siitä tulee järkyttävän huono, vaikka ruuduissa kaasutteleekin hehkeä opettajatar Honda Monkeyllaan. Tänä keväänä sarjakuva myös muuttuu todeksi - sanotaanko nyt vaikka että vappuriehan tienoilla. Olen luonut itseään toteuttavan ennusteen.

Alakoulussa on kuitenkin otettu jo varaslähtö ja pohjustettu sarjakuva-asioita nyt kolmannen luokan keväällä. Siellä joukko oppilaita on myös innostunut piirtelemään omia tarinoitaan ruutuvihkoon välituntisin ja ehkä välillä salaakin. Olen nurkan takana hymähdellyt eräälle jo hieman pitemmälle, joskin vielä keskeneräiselle tarinalle, joka on ilmiselvästi saanut vaikutteita suuresta hittikirjasarjasta Kapteeni Kalsari. (Muistan, kun itsekin kopion Lotta-kirjoista tai Vihervaaran Annasta joitain käyttökelpoisia repliikkejä tai imin Härkösen Häräntappoaseesta vaikutteita ja kuvittelin keksineeni kaiken melkein itse. Luulin raukka myös, että olin maailmankaikkeuden ensimmäinen, joka ymmärsi, että hädän hetkellä voi tarinassa aina soida herätyskello.)

Tässä pätkä Jäkä jäkä -sarjakuvaa. Itsekään en osaisi.










Ja mitä sitten tapahtuukaan? Kuka oli juonut kaikki limsat? Onko häijyllä rehtori-Jormalla näppinsä pelissä: onko hän juonut lasten limsat? Entäpä ilkeä lehtori Ässä, joka keulii leuhkasti vaikka puumajaan Honda Monkeyllaan? Kuuluiko hänen kypäränsä sisältä juuri "jäkä jäkä"? Silloin rehtorin ja kielivän nipo-oppilaan kannattaisi pitää varansa… Häijyn rehtori-Jorman ja lehtori-Ässän supermopo tulevat vielä yhdistymään poikkitaiteellisessa yhteisteoksessa. Pidämme lapseni kanssa itsellemme kevätnäyttelyn ja nauramme omille jutuillemme. Ehkä annamme toisillemme myös stipendit  ja syömme jäätelöt päälle. Turhan vaatimaton ei kannata olla.







maanantai 14. huhtikuuta 2014

###Häsää

Koska olen salliva ja uudistusmielinen, en konservatiivi ollenkaan, kannatan esimerkiksi sitä, että alakoulun puolella luovuttaisiin kokonaan kaunokirjaimien tai mallikirjaimien harjoittelusta, tai mitä lie tyyppikirjoitusta siellä hartaasti harjoittavatkaan. Kyllä sitä motoriikkaa voi aivan hyvin tekstauksellakin treenata, ja paljon selvempää jälkeä tulee, eikä ainakaan yhtään hitaammin. Oman aikani kaunokirjoitusta ei kukaan nykyoppilaista osaisi taululta enää edes lukea. #mitä järkee #muutoksen tuulet #tekstaus kunniaan #liberaali



Se, mitä en kuitenkaan jaksaisi nykyviestinnässä yhtään enkä ollenkaan, ovat hashtagit. #anna  mun kaikki kestää. Niitä tungetaan joka paikkaan. #onko pakko jos ei haluu. Harvoin kyse on edes asiasanoista, vaan risuaitaa puskee joka tuutista miten sattuu. #miksi#ei#laittaisi#näitä#hauskoja#merkkejä#kun#siten#on#tosi#trendikäs#vaikkei#edes#oikein#tiedä#mitä#tekee#tai#pitäisi#tehdä. Jos haluaa kertoa kuvalla ja kuvakommentilla, että tässäpä kävelen keväisellä kadulla, niin tokihan sen perään on tarpeen vielä laittaa, että #keväinen#katu#kävelyllä#minä. Välillä yhteen, välillä erikseen, välillä joka sanan väliin, välillä ei.

#olenkomäjotenkinkalkkistässä
#nytkösitäjotipahtikehityksenkärryiltä
#piruviekaunokirjoitussittenkintakaisinjavanhathyvätajat
#ainaonoikeusmuuttaamieltään

Olenko nyt saavuttanut sen pisteen elämässäni, että alan harata vastaan? En halua opetella laittamaan uutta televisiota päälle kolmesta eri kaukosäätimestä, en siirtää tietoja pilven kautta laitteesta toiseen, muistaa sadoittain tunnuksia ja pitää huolta niiden säännöllisestä vaihtamisesta. #elinikäinen oppiminen #my ass. Voisiko kehitys välillä lakata kehittymättä? #hidasta elämää #downshiftaaminen. Pitäisikö sittenkin olla kaunokirjoituksen puolella ihan tosissaan? #perinteet ja käsityö kunniaan.

Ei, kyllä se nyt on niin, että häsätkää keskenänne. #vastarannan kiiski



sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Miten ryssiä työhaastattelu?

Työhaastattelun ABC opasti meitä selviytymään kunnialla haastattelusta, joka on ainoa mahdollisuus vakuuttaa rekrytoiva väki siitä, miten erinomainen olisi haettavaan työhön. Ellei ole tarkkana, haastattelu on valitettavasti myös kovin helppo ryssiä aivan totaalisesti.


1. Millainen on hyvä johtaja?
Juuri niin kuin sinä. (Anna katseen viipyä vartalossa ja livo huuliasi, kun katsot röyhkeästi silmiin.)

2. Mitä kehittäisit itsessäsi?
Mitä itse kehittäisit?

3. Millainen elämäntilanne sinulla on?
Mitä se sulle kuuluu?
tai
Sain juuri diagnoosin maanis-depressiivisyydestäni ja keskivaikeasta masennuksesta.

4. Mitä harrastat?
En mitään. Vihaan harrastamista.

5. Millainen olet luonteeltasi?
Olen tosi tulinen luonne. Olen myös tarkkanäköinen, enkä valehtele. Jos joku on läski, siitä on hyvä muistuttaa. Sinäkin olet aika läski.

6. Miksi olisit sopiva tähän työhön?
Työvoimatoimistosta pakotettiin hakemaan tätä paikkaa.

7. Miten suhtaudut pitkiin työpäiviin?
Haluan lyhennetyn työajan.

8. Tell us something about yourself as a worker!
Hello.

9. Kerro jokin tilanne, jossa olet kokenut työelämässä onnistuneesi?
En keksi mitään. Ei tule mieleen mitään erityistä.

10. Miksi meidän pitäisi palkata sinut?
En todellakaan tiedä. Olen aivan tavallinen työntekijä, yksi tusinasta.

11. Miten hallitset stressiä?
Juon kopan kaljaa.

12. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Raskaana, äitiyslomalla ja hoitovapaalla.

13. Oletko huumorintajuinen?
En. Työ työnä ja huumori huumorina.

14. Kerro jostain tekemästäsi virheestä.
Tänne tuleminen oli emämunaus.

15. Mitä teet, jos sinua ei valita tähän työhön?
Tapan itseni.

16. Miten suhtaudut esimiehen kritiikkiin?
Ensiksi vedän sitä idioottia turpaan ja sitten lähden menemään.

17. Mitä arvelet suosittelijoidesi sanovan sinusta?
Minulla ei ole suosittelijoita.

18. Oletko valmis joustamaan työajoissa?
En mielelläni.

19. Miten toimit paineen alaisena?
Lamaannun täysin. Ei sovi minulle.

20. Mitä haluat kysyä meiltä?
Voinko nyt j*******a jo lähteä?


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hullua tohinaa

Vaikka olen pahimman luokan punkkari, minulla on kerran ollut mustaa kynsilakkaakin, vastaan opiskeluaikaisen kämppikseni haasteeseen kertoa arkipäivistäni kuvin ja tarinoin. Koska anarkia siis sopii jossain määrin hyvin luonteenlaadulleni, en todellakaan ota siitä kuvia enkä kerro elämästäni viitenä päivänä, niin kuin pitäisi. Tämä päivä riittää, ja osan siitäkin luonnollisesti valehtelen.

Aamu koitti varttia vaille seitsemän. Jo viidestä asti olin vilkuillut kännykkäni kelloa tietääkseni, kauanko vielä saisin nukkua. Vessahätä oli armoton, mutta aamutunteina ei enää mihinkään nousta vaan sitkutellaan hammasta purren loppuun asti. Olin nähnyt unta täysin tyhjästä pyykkikopasta, jota esittelin siivoojalle ylpeänä. Jokin mielenterveydessäni mättää, ei siitä mihinkään pääse.

Arkiaamut sujuvat selkeällä ja yllätyksettömällä rutiinilla: puolessa sekunnissa ylös, alakertaan, kahvinkeitin päälle, vaatteet ylle, kahvi valmista ja ensimmäinen kuppi koneeseen, nettiuutiset ja sähköposti, toinen kahvi, jälkikasvun herätys (pukevat ja syövät onneksi jo omatoimisesti), meikit, ketjut ja vyöt, kolmas kuppi, reput kuntoon, hampaat pesuun, avainten tarkistus ja ovi kiinni. Koulussa huomenet käytävälle (yhä laiskemmin vastaa), huomenet opettajille (vastaavat aina), takki naulakkoon, lyhyt kuulumistenvaihtotuokio ja avain ojossa luokkaan.

Aamunavauksessa soi tänään Kaija Koo, mutta muu syvällinen sanoma meni ohi sen vuoksi, että laitoin kirjoja hyllyyn ja että juuri korjatun keskusradion äänenvoimakkuutta säädeltiin pariin kertaan. "Anna mennä", lauloi silti Kaija. Annoimmekin mennä, sillä kaksi ensimmäistä tuntia pidin ilmaisutaitoa. Minulla on ehkä maailman ihanin ilmaisutaidon ryhmä, enkä tässä kohtaa edes ihan kauheasti valehtele. Suunnittelimme ensi viikon kuvaussession yksityiskohtineen valmiiksi ja työstimme toisen tunnin erästä yllätystämme. Enempää en voi kertoa, mutta siitä tulee niin kuumaa kamaa, etten voi kuin hihitellä asiaa ajatellessani.

Loppupäivän kertasimme yhdeksäsluokkalaisten kanssa kielioppia seuraavan viikon viimeistä äidinkielenkoetta varten, mietimme seitsemäsluokkalaisten kanssa kertomuksen käsitteitä ja teimme postereita luetusta romaanista. Välissä ehdimme syödä puuroa, mitä vastaan kapinoin ottamalla eilispäivän salaattia ja lasagnea, joka on itse asiassa yhtä lempiruoistani. Työpäivä oli nopea ja lennokas, sillä samalla hoitelin myös opettajien virkistyspäivän viettämiseen liittyviä yksityiskohtia: korjasin muun muassa viestiini jääneen väärän päivänmäärän, kun joku siitä kyseli. Pikku juttu. Kuukautta aikaisemmin paikalle saapuneet olisivat varmasti ymmärtäneet vahingon hauskuuden.

Työpäivän jälkeen hain lapsen säilytyspaikasta, hoitelin pöytään välipalaa, ohjeistin pesemään hampaat ja valmistautumaan hammaslääkäriin. Siellä vierähtikin sitten sisuksissa melkein kolme varttia, minkä jälkeen pääsin taas pyörähtämään kotiin. Laitoin nyhtöpossunrippeet tulille ja paahdoin sämpylöitä valmiiksi niille, jotka ovat nälkäisimpiä. Viideksi lähdin pitämään partiota. Täsmensimme tulevan retki- ja leiriviikonlopun ohjeita ja varusteluetteloa sekä leikimme ulkona perinneleikkejä. Kymmenen tikkua laudalla oli joillekin sudenpennuille uusi tuttavuus, ajatella! Ei meidän nuoruudessamme.

Illalla katselin vielä jälkikasvun kanssa vähän matematiikan kokeeseen tulevia harjoitustehtäviä ja osasin kaikki. Muutaman vastatun puhelun jälkeen olikin taas jo iltapala-asioiden aika, joten ei muuta kuin jogurttia ja muroja kitusiin ja katsomaan yhdessä Master Chefin finaalia. Sitten kipkap sänkyyn, muutama aine vielä tarkistukseen ja lomake täyttöön, huomisen tuntien tsekkaaminen, Hullujen Päivien katalogin viimeinen tilaussilaus aamukahdeksaa varten ja nukkumaan.

Tiistai on tohinapäivä. Tiedän kyllä senkin, mikä keskiviikko tulee olemaan. Ihan Hullu Päivä.




perjantai 4. huhtikuuta 2014

Avaamisia


Perjantai on päivistä parhain. Minä aion sen kunniaksi avata tänään kaikenlaista, muun muassa lompakkoni, pihasaunan oven ja grillikauden. 

Kaunista viikonloppua jokaiselle, valoa ja sen sellaista tärkeää. 






torstai 3. huhtikuuta 2014

Penaalin terävin kynä

Kaveri kirjoitti Facebookissa kehuneensa tänään kadulla tuntematonta nuorta naista, jonka tyyliä hän ihasteli. Lyhyestä juttutuokiosta oli jäänyt molemmille niin hyvä mieli, että hän kehotti muitakin olemaan rohkeita ja tekemään päivän hyviä töitä vaikkapa juurikin kehumalla.

Minä aloitin reippaasti ja heti itsestäni, tosin tietämättä yllä olevasta tapahtumasta aluksi mitään. Ripustin nimittäin aamulla rinnuksiini oranssinvärisen rintaneulan, jossa oli mielestäni oikein hyvä sanoma. Tunsin iskulauseen hyvinkin omakseni, joten kannoin sitä ylpeänä koko päivän ja muistin hiuksiani heilauttaen mainostaa sen totuutta huutavaa tekstiä jokaiselle tämän päivän opetusryhmälleni.




Penaalin terävin kynä, minkäs sille mahtaa. Odotankin jo kovasti vappuaattoa, jolloin pääsen taas todistamaan, kuka on koulun todellinen kuningas: tulen päräyttämään aamulla teinikuteissa opettajainhuoneen ikkunan eteen Honda Monkeylla, jonka ostin kuukauden päivät sitten koulumme oppilaalta. (Välituntivalvonnat tulee käyttää hyödyksi. Mitäs meni kysymään, ostanko mopon. Totta kai ostin.)

Voi olla, että kotitalousopettaja virittää oman moponsa myös, kierrämme koulun pihaa joka välitunti ja annamme itsellemme tuhat jälki-istuntoa, kun emme kerrasta opi. Penaalin terävimmät kynät tietävät kyllä, miten homma etenee: ei niitä kuitenkaan tarvitse käydä istumassa. Saamme varmaankin potkut holtittomasta käytöksestä, kun emme käyttäydy arvollemme sopivasti. Lehtorin ei pidä pelleillä kouluaikana, ei edes vappuna tai naamiaispäivän! Kahvia vaan ja korppua välituntisin ja ehkä muutama kopio, ellei kone ole rikki. Joskus voi hassutella lähtemällä tunninpitoon jo minuuttia ennen oikeaa kellonlyömää ja säikäytellä oppilaita myöhästymismerkinnöillä. Ai että! Se vasta on hauskaa, ja sellaisesta riittää juttua opettajainhuoneessa moneksi viikoksi.



sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Työhaastattelun ABC

Minä olen ollut työhaastattelussa vain yhden kerran ja niin hyvin meni, että melkein sain työpaikan. Turhaan haastatteluja jännitetään: ei siinä tarvita kuin luontaista säkenöivyyttä, pikkuisen itsevarmuutta, sopivasti avoin kaula-aukko ja hyvät näyttelijäntaidot. En minäkään ole missään vaiheessa oikeasti pilkuista tai lauseenjäsenistä välittänyt ja suorastaan vihaan nuorisoa, mutta paljon ihminen kestää, kun ajattelee kesälomaa, syyslomaa, joululomaa, talvilomaa ja pääsiäistä. Koska pitää ainakin useimmiten olla rehellinen ja avoin, kerroin luonnollisesti edellä mainitun haastattelussa heti ensimmäiseksi, ettei rekryporukalla olisi jäänyt mitään epäselväksi.

Kaikkein ylimmäksi ja tärkeimmäksi nostankin ehdottomasti rehellisyyden. Kyllä työnantajan pitää saada sitä, mitä luvataan, eikä mitään valehtelijavellihousua. Joskus voi tietenkin lipsahtaa jokin hätävalhe, mutta kerrankos sitä, jos on muuten kuitenkin hyvä tyyppi. Hätävalheisiin voi laskea esimerkiksi itsensä ylenpalttisen kehumisen, keksittyjen vahvuuksiensa korostamisen ja heikkouksien puuttumisen.

Firmaa, johon hakee töihin, on myös muistettava kehua monin sanankääntein. On tärkeää osoittaa suurta yhteenkuuluvuttaa yrityksen toimialan, työntekijöiden, logon (muista selvittää teemaväri etukäteen ja pukeutua sen mukaisesti) ja varsinkin johtajan kanssa. Sen voi tehdä opiskelemalla biorytmejä ja horoskooppeja, sillä henkimaailman yhteydet voivat osoittautua hyvinkin tarpeellisiksi: Kun ilmoille kajahtaa esimerkiksi jokin epämukava kysymys, voi räyhähenkiä pyytää siihen väliin vaikka tiputtamaan taulun seinältä. Niin on sitten selvitty siitäkin pälkähästä, sillä itse haastattelukysymys tietenkin unhoittuu sellaisen hillumisen keskellä.

Työhaastatteluun pukeutuminen riippuu puolestaan havitellusta toimenkuvasta: jos hakee äidinkielenopettajaksi, kannattaa pistää kaulaan pronssinen Kalevala-koru ja olla puolitaiteellisen kirjailija-runoilijan näköinen. Toinen hyvä vaihtoehto on vetää nuttura kireälle ja osoittaa olevansa niin kova kansanperinteessä, että pistää vaikka vankiopiskelijalauman soittamaan kitaralla Kalevalaa. Jos taas pyrkii papin pestiin, on eduksi olla harras ja kiroilematta, pitää rintataskussa mini-Raamattua ja siteerata Jeesusta aina sopivassa välissä. Poliisiksi aikovan ei kannata ajaa paikalle ylinopeutta, lakimiehen taas on hyvä muistaa haastattelutilanteessa oikeutensa (No further questions) ja kaupankassan luritella jauhelihapaketin tarjoushintojen kehitys K-marketeissa viimeisen viiden vuoden ajan paikkakunnittain. Takaperin ja myös toisella kotimaisella. Kyllä on ikuisuuspaikka varma samantien.

Lahjukset muistetaan myös aina, ja ellet muuta keksi, niin esimerkiksi itse tehdyt leivonnaiset murtavat kyllä jään: ei muuta kuin muffinssipelti takataskusta ja termospullo toisesta. Siinä on sitten mukava alkaa rupatella ja vastailla haastattelijoiden tiukkoihin kysymyksiin. Jokseenkin tällä tapaa se yleensä etenee:

1. Kerro meille itsestäsi!
Tähän vakiokysymykseen on helppo valmistautua, kirjoitan vain listan superlatiiveja ja opettelen ne ulkoa. Ei kannata olla turhan vaatimaton, sillä teoriassa lista voisi hyvinkin pitää paikkaansa.

2. Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi?
Vahvuuteni on se, että minulta puuttuvat heikkoudet. (Vanha eteläpohjalainen kansanviisaus.) Jos haastattelutoimikuntaa ei naurata, ajattele vain, että heillä ei ole huumorintajua ja että heidän firmaansa et haluaisikaan loppuelämäksesi töihin.
    3. Kerro esimerkki haasteellisesta tilanteesta, joita olet työssäsi kohdannut.
    Kerran olin kirjoittanut taululle, että Rexi on homo ja opettajat hullui. Päiväni päättyi, lähdin kotiin ja tajusin siellä, että sen näkevät joko a) siivoojat tai b) rehtori, jonka oli määrä pitää luokassani seuraava oppitunti. Pidin itseni kanssa kriisipalaverin, analysoin riskit ja mahdolliset vahingot, soitin välituntivalvojalle ja käskin hänen käydä välittömästi pyyhkimässä luokkani taulun. Kaikki olisi mennyt hyvin, jos pikku apulaiseni olisi ehtinyt luokkaani ennen seuraavan tunnin alkamista. Ei ehtinyt.

    Seuraavaan päivään valmistauduin Aino Kontulan romaanilla ja selityksellä. Läpi meni.

    4. Mitä itsenäisiä tehtäviä olet suorittanut urallasi?
    Ihan itse olen oppituntini pitänyt, pahanakin päivänä. Pyyhin myös taulun (silloin, kun muistan).

    5. Mikä on ollut tärkeintä, mitä työ on sinulle opettanut?
    Työ työnä ja lomat lomina.
      6. Minkälainen käsitys sinulla on meidän yrityksestämme?
      Teillä on aivan sairaan mahtava kunta, kuntatalouskin on kohdallaan, ja haluan ehdottomasti tänne töihin tasapuolisella taulukkopalkalla.

      7. Mitä odotat työltä yleensä?
      Palkkaa ja kesälomia.

      8. Miten suhtaudut vastuuseen?
      No kyllähän se väsyttää.

      9. Minkälaisena vaiheena urallasi näkisit tämän tehtävän?
      Tämä on minulle vain väliaikainen paikka. Minulla on elämälle suurempia suunnitelmia.

      10. Minkälaisissa tilanteissa olet joutunut työskentelemään läheisesti muiden ihmisten kanssa?
      Tukiopetuksessa. Välillä myös kopiokoneella ja kahvinkeittimellä on ollut ruuhkaa.

      11. Minkälaisen roolin pyrit ottamaan ryhmässä?
      Olen synnynnäinen johtaja.

      12. Mitä puolia haluaisit itsessäsi kehittää?
      Ei ole mitään kehitettävää. Ei aina tarvitse kehittää.

      13. Työskentelytavat? Oletko spontaani vai haluatko toimia aina ennakkosuunnitelman mukaan?
      Noudatan etukäteen laadittua tuntisuunnitelmaa minuutilleen. Kellotan kotona diat ja ennakoin oppilaiden mahdolliset vastaukset.

      14. Miten lähdet ratkaisemaan työssä nousevia ongelmia?
      Olen ehdottanut, että yläkoulussa voitaisiin ottaa käyttöön etälamaannutin. Ehdotus on saanut laajaa kannatusta kollegojen joukossa.

      15. Miten saat ihmisten parhaimmat puolet esiin?
      Valehtelemalla, miten ihania ja taitavia he ovat.
        16. Miten purat stressiä, miten rentoudut?
        Punaviini rentouttaa melkein heti pullollisen jälkeen. Suosittelen!

        17. Miten reagoit itseesi kohdistuvaan arvosteluun?
        Joka toisia haukkuu, on itse sellainen.

        18. Miten toimit kun olet tehnyt virheen?
        Syytän kollegaa ja kopiokonetta ja soitan lakimiehelle.

        19. Mitä teet vapaa-aikanasi?
        Harrastan kaikkea kehittävää. Juoksentelen maratoneja, laulan kirkkokuorossa, teen vapaaehtoistyötä ja leivon perheelle pullaa.

        20. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
        Äitiyslomalla, sairauslomalla, vuorotteluvapaalla tai varhaiseläkkeellä. Vitsi, vitsi, hehehehe.


        Muista aina, että ellei näillä inspiroivilla esimerkeillä ole positiivista vaikutusta työpaikan saantiin, oma oli menetyksensä ja firma muutenkin oikeastaan sellainen, jossa et olisi halunnut työskennellä. Ilmapiirissäkin on kuulemma ollut kaikenlaisia ongelmia, ja joku sisäinen hakija työhön oli jo sovittu otettavan - kunhan haastattelivat muodon vuoksi muitakin. Että pätevin kyllä olit, sopivin hommaan, hauskin, kaunein ja lihaksikkainkin, mutta tämän oli tarkoitus mennä näin ja kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Kyllä näin on. Haastattelijan auton pakoputkeen voi toki silti käydä tunkemassa banaanin, niin tulee pettymys käsiteltyä perusteellisemmin ja pystyy siirtymään elämässä seuraavaan työhaastatteluun.

        Tsemppiä kaikille tosipaikan edessä oleville! Hyvin se menee. Ota banaani mukaan, jos takataskussa on muffinssipellin ja kahviastiaston lisäksi vielä tilaa.




          perjantai 28. maaliskuuta 2014

          Kolme sanaa sinulle

          Ala-asteikäisinä meillä tytöillä oli runovihkot, joihin kaverit kirjoittelivat vuorotellen runotervehdyksiä kiiltokuva-, tarra- ja piirroskoristeluineen. Runot eivät todellakaan olleet itse keksittyjä hengentuotteita, vaan toisilta kopioituja ja siten moneen kertaan kierrätettyjä, osin vanhojakin värssyjä. Kaikki alkoi viattomasti:

          Kolme sanaa sinulle,
          ole ystävä minulle.

          Jos ystäviä tahdot
          niin ajattele tarkoin, 
          sil' ystäviä kyllä saa, 
          mut uskollista harvoin.

          Ruusun sulle antaisin
          mut mistä sen nyt saa,
          kun halla vei jo kukkaset
          ja lumi peitti maan.

          Ole aina ystävällisellä päällä
          niin kuin kissa liukkaalla jäällä. 

          Kirjoitti kynä,
          ohjasin minä.

          Nyt loppu järki,
          kun kynästä katkes kärki.

          Nimi seuraa perässä
          pienessä lankakerässä.

          Kun ikää tuli lisää, alkoivat riimitkin muodostua rohkeammiksi. 

          Rakasta yhtä, rakasta toista,
          rakasta vaikka yhtätoista.
          Mutta yhtä kerrallaan, 
          kahta älä milloinkaan.

          Jos poika sua suutelee,
          niin älä anna nuolla.
          Näin tautisina aikoina 
          voi siihen vaikka kuolla.

          Achtung, achtung,
          ei machtung
          (vaikka kuinka tung).

          Kolme sanaa sinulle:
          "Vedä ittes hirteen!"

          Muistan lukeneeni monta kertaa myös pitempiä tarinoita, joiden suosio ajoittuu yläasteaikojen alkuun. Eräässä tyttö "asettui makuulleen ja oli odottanut sitä tapahtuvaksi jo kauan", ja tunnelmaa viritellään kohti "sitä" monin sanankääntein. Tyttö hakee rohkeutta, vaikka häntä suorastaan pyörryttää, ja hän alkaa epäröidä hommaan suostumista. Kun runovihkosta on lukenut noin sivullisen tiheäksi kasvanutta, kauhunsekaista odotusta, selviää, että "se" ei tehnytkään niin kipeää. Hammas oli kiskottu onnistuneesti irti! Voi sitä salattua poskien punotusta ja kavereiden kanssa hihittämistä…

          Myös traagisuus oli suosittua. Jokin kiertävistä pikkutarinoista oli nimeltään Discossa. Siinä tyttö ja poika ihastuivat, taisivat suudellakin ensimmäisen kerran, ja kas, nuori rakkaus loppuu siihen, että tyttö jää illan päätyttyä kotimatkalla auton alle. Vielä ambulanssin tullessa ja silmien jo kiinni painuessa hän kuitenkin muistelee onnellisena poikaa, jota suuteli. (Tai sitten poika tuli vasta tässä vaiheessa suuteloimaan, en enää muista. Kauheaa se kuitenkin oli ja kyyneleet valuivat joka kerta tarinaa lukiessa.) Sinne kuoli juuri rakkauden löytänyt nuori Julia.

          Siskoni oli erikoistunut kirjoittelemaan vastaavia kertomuksia itse. Kuolemia täynnä taisivat nekin viritelmät olla, ja juuri tällä viikolla seitsemäsluokkalaisten kirjoitelmia korjatessani totesin jälleen, että jokin vimma heidän iässään on päästä tappamaan päähenkilö. Tällä kerralla yksi teki itsemurhan, yksi kuoli syöpään ja pari kuihtui autiolle saarelle. Minä jäädytin seiskalla kesäkissan lumihankeen.

          Nykyään nuoriso ei ole runojen suhteen enää aivan yhtä viitseliästä, vaikka soisi olevan: mikään ei ole niin mahtavaa, kuin löytää kätköistä vanhoja ystäväkirjoja, teinikalentereita, päiväkirjoja, runo- ja kiertovihkoja. Tietokoneella kirjoitetut blogit, chatit, tweetit ja seinät eivät ole sama juttu, eivät sitten ollenkaan. Kliketi klik ei ole mitenkään verrattavissa omalla käsialalla täytettyyn vihkon sivuun.

          Kyllä vaan taas päästiin siihen, että ennen kaikki oli paremmin.