Aamu koitti varttia vaille seitsemän. Jo viidestä asti olin vilkuillut kännykkäni kelloa tietääkseni, kauanko vielä saisin nukkua. Vessahätä oli armoton, mutta aamutunteina ei enää mihinkään nousta vaan sitkutellaan hammasta purren loppuun asti. Olin nähnyt unta täysin tyhjästä pyykkikopasta, jota esittelin siivoojalle ylpeänä. Jokin mielenterveydessäni mättää, ei siitä mihinkään pääse.
Arkiaamut sujuvat selkeällä ja yllätyksettömällä rutiinilla: puolessa sekunnissa ylös, alakertaan, kahvinkeitin päälle, vaatteet ylle, kahvi valmista ja ensimmäinen kuppi koneeseen, nettiuutiset ja sähköposti, toinen kahvi, jälkikasvun herätys (pukevat ja syövät onneksi jo omatoimisesti), meikit, ketjut ja vyöt, kolmas kuppi, reput kuntoon, hampaat pesuun, avainten tarkistus ja ovi kiinni. Koulussa huomenet käytävälle (yhä laiskemmin vastaa), huomenet opettajille (vastaavat aina), takki naulakkoon, lyhyt kuulumistenvaihtotuokio ja avain ojossa luokkaan.
Aamunavauksessa soi tänään Kaija Koo, mutta muu syvällinen sanoma meni ohi sen vuoksi, että laitoin kirjoja hyllyyn ja että juuri korjatun keskusradion äänenvoimakkuutta säädeltiin pariin kertaan. "Anna mennä", lauloi silti Kaija. Annoimmekin mennä, sillä kaksi ensimmäistä tuntia pidin ilmaisutaitoa. Minulla on ehkä maailman ihanin ilmaisutaidon ryhmä, enkä tässä kohtaa edes ihan kauheasti valehtele. Suunnittelimme ensi viikon kuvaussession yksityiskohtineen valmiiksi ja työstimme toisen tunnin erästä yllätystämme. Enempää en voi kertoa, mutta siitä tulee niin kuumaa kamaa, etten voi kuin hihitellä asiaa ajatellessani.
Loppupäivän kertasimme yhdeksäsluokkalaisten kanssa kielioppia seuraavan viikon viimeistä äidinkielenkoetta varten, mietimme seitsemäsluokkalaisten kanssa kertomuksen käsitteitä ja teimme postereita luetusta romaanista. Välissä ehdimme syödä puuroa, mitä vastaan kapinoin ottamalla eilispäivän salaattia ja lasagnea, joka on itse asiassa yhtä lempiruoistani. Työpäivä oli nopea ja lennokas, sillä samalla hoitelin myös opettajien virkistyspäivän viettämiseen liittyviä yksityiskohtia: korjasin muun muassa viestiini jääneen väärän päivänmäärän, kun joku siitä kyseli. Pikku juttu. Kuukautta aikaisemmin paikalle saapuneet olisivat varmasti ymmärtäneet vahingon hauskuuden.
Työpäivän jälkeen hain lapsen säilytyspaikasta, hoitelin pöytään välipalaa, ohjeistin pesemään hampaat ja valmistautumaan hammaslääkäriin. Siellä vierähtikin sitten sisuksissa melkein kolme varttia, minkä jälkeen pääsin taas pyörähtämään kotiin. Laitoin nyhtöpossunrippeet tulille ja paahdoin sämpylöitä valmiiksi niille, jotka ovat nälkäisimpiä. Viideksi lähdin pitämään partiota. Täsmensimme tulevan retki- ja leiriviikonlopun ohjeita ja varusteluetteloa sekä leikimme ulkona perinneleikkejä. Kymmenen tikkua laudalla oli joillekin sudenpennuille uusi tuttavuus, ajatella! Ei meidän nuoruudessamme.
Illalla katselin vielä jälkikasvun kanssa vähän matematiikan kokeeseen tulevia harjoitustehtäviä ja osasin kaikki. Muutaman vastatun puhelun jälkeen olikin taas jo iltapala-asioiden aika, joten ei muuta kuin jogurttia ja muroja kitusiin ja katsomaan yhdessä Master Chefin finaalia. Sitten kipkap sänkyyn, muutama aine vielä tarkistukseen ja lomake täyttöön, huomisen tuntien tsekkaaminen, Hullujen Päivien katalogin viimeinen tilaussilaus aamukahdeksaa varten ja nukkumaan.
Tiistai on tohinapäivä. Tiedän kyllä senkin, mikä keskiviikko tulee olemaan. Ihan Hullu Päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti