Avainasiaa

Olen tilaamassa kollegoille mittatilaustyönä avainkoruja. Sellaisia kivoja helmistä punottuja korumaisia ketjuja, joista voi sitten laittaa roikkumaan työpaikan avaimet tai kulkukortin, päiväkirjan ja polkupyörän avaimen, mietelauseen, rahapussin, monistepinkan, särkylääkepaketin, kynsisakset, tamponin tai suklaapatukan, mikä kenellekin nyt on elämässä tärkeää. Ihan hirveän näppärää!

Miehet eivät asiaa ymmärrä, sillä pitävät avaimia useimmiten taskussa, niin kuin pitävät kaikkea muutakin, jota sitten silloin tällöin kulkeutuu myös pesukoneeseen asti pyörimään. (Naisen vika.) Jos heillä on jostain syystä kaulassa pidettävä avainnauha, se on todennäköisesti saatu jostain ilmaiseksi: tyypillisimmin nauha on joko firman logolla koristeltu pikkujoululahja tai Neste Rallysta säilytetty oheistuote. Outoja olioita ovat kyllä. Mikä miehiä muka estää hankkimasta nahkaremmiin pujoteltuja pääkallokuvia, automerkkejä, Suomi-leijonia tai vaikkapa Batman-logoja? Supersankariaiheinen avainnauha puhuttelisi varmasti monia, mutta ei. Eihän tosimies kehtaa töissä leikkisäksi heittäytyä, vaikka kotona kiipeäisikin iltaisin valepuvussa kaapin päälle. Tosimies ei tarvitse avaimia ollenkaan. Hän menee oven läpi.

Naiset ovat luonnollisesti korutilauksesta täpinöissään, eikä asian hohtoa himmennä yhtään, vaikka sattuisi omistamaan avainkorun tai kaksi jo entuudestaan. Kyllä minullakin on sekä musta että monivärinen, mutta eivät ne aina joka vaatteisiin tai fiilikseen sovi. Jos yllä on musta niittipaita, on aamuinen somistevalinta loogisesti musta avainkoru, sillä värikäs pilaisi rock-henkisyyden ja vesittäisi koko asun idean. Jos sen sijaan tahtoo pirteyttä mustaan asuun (jossa ei ole niittejä), voi ihan hyvin mätsätä värikkään avainkorun esimerkiksi kynsilakkaan tai kenkiin. Helppoa.

Keskustelimmekin eräällä hyppytunnilla kollegan kanssa avainkorujen värivalinnoista, sillä tilauslomake oli ollut monella mietinnässä. Mieskollega kuunteli pohdintaamme selvästi kiinnostuneena, muttei oikein tiennyt, kuinka tosissamme olimme. Mielestäni asia oli tärkeä: ei todellakaan ole yhdentekevää, mikä on pinkin ja violetin sekaan laitettava kolmas helmiväri, ja kyllä siihen vaikuttaa sekin, onko avainnauha musta vai valkoinen. Ja entä korun pituus sitten? Pitääkö kumartua hieman ovea avatessaan, vai onko tottunut vähän pitempään nauhaan? Koliseeko avain pulpettia tai työpöytää vasten, roikkuuko kenties ruokalassa keittolinjastolla tai kinkkukiusauksessa? Mieskollegan mielestä tämänkin asian ratkaisu oli avainnippu taskussa, ja timanttisesta avainnauhasta haaveilu kuulemma jo aivan käsittämätöntä.

Ei ole naisten elämää helpoksi tehty. Paljon helpompi olisi olla mies. Lompsa takataskuun ja avaimet eteen.

Koska teitä kuitenkin kiinnostaa hirvittävästi, niin minä tilasin kirkkaankeltaisen avainkorun. Olen antanut itseni ymmärtää, että keltainen hieroo älynystyröitä, vahvistaa järkeä ja hermostoa. Se on aina paikallaan. Yläkoulussa ja kotona.