Irtoo kuin veturi junasta

Ystäväni vinkkasi minulle eilen, että VR:llä on edullisia matkoja myynnissä. Suorastaan halvoiksi niitä haukkui, eikä syyttä: puolen Suomen halki pääsisi jopa vitosella, mikä nyt ei ole yhtään mitään verrattuna junalla kulkemisen normaalihintoihin. Yllätyin tosin kuukauden päivät sitten positiivisesti myös siitä, että matkustaessani normaalihinnalla ja vähän junallakin siinä sivussa sai mukana ollut jälkikasvu istua vieressäni ihan ilmaiseksi. Nykyään ei kovin äkkiä nimittäin usko mihinkään ilmaiseen, sen ovat puhelinmyyjät opettaneet. Eilen kuitenkin harkitsin vakavasti yhtäkkistä halpamatkaa pääkaupunkiin, mutta mihinkäs sitä nyt rouvasihminen noin vaan lähtee. Ehkä kulttuuria ja perinteitä ylläpitämään eli keittiöön tekemään ruokaa ja tyhjäämään tiskikonetta.

Jossain vaiheessa nuoruuttani, josta ei ole järin kauan, matkustin junalla vähän enemmänkin. Muistankin opiskeluajoiltani pari hupaisaa tapausta junamatkustamiseen liittyen. Olin istuutunut paikalleni odottamaan lähtöä, ja niin teki lähipenkissä käytävän toisella puolella istuva mummokin. Muori oli tomerana: mukana olevista laukuista löytyi heti alkajaisiksi kutimet matkantekoa jouduttamaan, ja asettelipa hän siinä sangen herttaisesti myös kettukarkkieväät ja voileivät viereiselle tarjottimelle. Kyllä matkanteossa nälkä tulee.

Juna osoittikin siinä pian käynnistymisen merkkejä ja lähti hiljalleen liikkeelle. Taajamajunan kaiuttimesta kuului konduktöörin ääni: "Tämä on taajamajuna nro 457 Jyväskylästä Seinäjoen kautta Vaasaan ja edelleen Rovaniemelle." Samalla, kun konduktööri jatkoi tiedotusta seuraavista pysähdyspaikoista ja junassa kiertävästä tarjoilukärrystä, nousi muori lujaa huutaen pystyyn ja juoksi paniikissa kohti ovia. Eipä aikaakaan, kun hän oli löytänyt mikrofoniin puhuvan konduktöörin ja kiljui kaiuttimien kautta: "Aaapuaaa! Pysäyttäkää juna! Minä menen Tampereelle!"

Kuinka ollakaan, juna pysäytti ja peruutti. Muori keräsi ripeästi karkkinsa, kutimensa ja kamppeensa ja hyppäsi puolivauhdista asemalaiturille. Ja sitten mentiin taas. Juna toiseen ja muori toiseen suuntaan.

Kerran olin puolestaan matkalla kesätenttiin, niin kuin kaikki ahkerat opiskelijat tekevät. Oli hyvin, hyvin kuuma, oli ollut jo pitemmän aikaa. Junan vauhti alkoi yhtäkkiä hiipua, ja pysähdyimme lopulta keskelle metsää. Melko pian meille sitten tiedotettiin, että matkanteko junalla loppuisi siihen ja että odottaisimme bussia. Syynä oli se, ettei veturi päässyt kulkemaan kiskoja pitkin ratojen lämpölaajenemisen vuoksi. Korostaisin, että maa oli siis Suomi. Koska paikalle tilatun linja-auton saapuminen kesti lähemmäs tunnin, kärsimme vanhassa junassa järkyttävästä kuumuudesta ja pyysimme, että konduktööri voisi myydä meille näkösällä olevasta tarjoilukärrystä juomaa. Ei kuulemma onnistunut, kun ei ollut yrittäjä itse paikalla.

Ruokakärry-yrittäjää olisikin varmasti ihan tosi paljon harmittanut tuplahinnalla tyhjäksi myyty kärry. Siinä sitten vain katselimme sitä.

Ihan kaikista paras VR-tapaus oli silti kuulutus, joka kajahti eräänä syksynä, kun juna oli jälleen kerran pysähtynyt kesken matkan. Luulimme, että jäimme odottamaan vastaantulevan junan ohitusta, mutta ehei. Pieleen meni. "Hyvät matkustajat, anteeksi keskeytys. Pysähdyimme, koska veturi irtosi."