Olen monesti miettinyt sitä, miten johonkin lajiin, harrastukseen, elämäntapaan tai vaikkapa tai uskonlahkoon hurahtanut on ainakin alkuhuumassa - ellei sitten koko loppuelämänsä - kovasti julistamassa tai jopa tuputtamassa muille omaa elämäntapaansa. Kun valaistuminen on koettu, on omasta hyvästä olosta pakottava tarve kertoa naapureille ja muulle kansalle kaikkia mahdollisia teitä, hyppiä tasajalkaa ja tiputtaa vaikka lehtisiä postiluukusta, ellei muuta keksi. Jumppaamisen ilon ja laihduttamisen hurman löytänyt hehkuttaa esimerkiksi endorfiinejaan ja heiaheiaansa Facebook soiden ja kokee, että meidän muiden on aivan äärettömän tarpeellista tietää, montako kaloria aamulenkillä kellon lyödessä viisi paloi ja millaista käyrää tällä kertaa tuli sykemittariin ja miten totta vie mahtava fiilis ilman sauvoja hiihtämisestä tai punttisalilla oksentamisesta tuli jo ajatuksen tasolla. Jumalan lapsi haluaa puolestaan kaikkien löytävän Jeesuksen Kristuksen veren ja ilosanoman ja jakaa Raamatun-lauseita mennen tullen ja välillä vähän Elämään eksyneiden huoneentauluja ja auringonlaskukuviakin. Mökillä viihtyvä istuu kannonnokalla nuotiokahveilla ja päivittää onneaan luonnonhelmasta joka ikinen viikonloppu ja lomapäivä savu kivasti silmissä kirvellen ja saisi, mokoma, jäädä sinne lintujensa kanssa kilpaa visertämään, toinen jakaa vauvan neuvolaraportteja (kuukausirapsa) pilkulleen ja grammalleen ja onhan sitä opittu jo päärynäsosettakin syömään ja mamma on ylpeä. Omasta alasta, lajista tai elämäntyylistä tulee yllättävän äkkiä se
ainoa oikea, tai jos ei äärimmäisyyksiin lähdetä, niin ainakin pikkuisen parempi
kuin muista, ja kaikkien tulisi se ymmärtää.
Ei meitä muita kiinnosta! Ei ainakaan jatkuvasti.
Hurahtaminen on oikeastaan tosi kummallista. Mikä saa ihmisen yhtäkkiä muuttamaan aikaisemmat tapansa ja uppoutumaan johonkin asiaan kaikin voimin? Onko se ihannetila vai häiriötila? Jos kokee herätyksen ja alkaa vaikkapa, sanotaan nyt että dreijata olohuoneennurkassa kreikkalaistyyppisiä
salaattijuustoja ruukkuja, mikä voima saa ottamaan kipoista valokuvia joka päivä ja lataamaan niistä kollaasin nettiin, vaikka rumia ja vinojakin ovat? Jos omistaa lemmikin, pakkoko niistä lenkittelyistä on numeroa tehdä? Joku kävi koiran kanssa tien päässä kääntymässä ja se on uusi päivä tänään ja töihin, mars? Mitä sitten! Eivätkä ne lasten suusta kuullut tosi hassut jutut oikeasti mitään hauskoja ole, velvollisuudentunnosta tuttavat niistä tykkäävät. Yksi rasittavimmista pakkosyötöistä on blogijuttujen jatkuva linkittäminen: pannaan kyllästymiseen asti jakoon omia ja kaverin päivän asuja tai blogimerkintöjä, niin kuin mitään muuta tässä maailmassa ei olisi.
Lopettaisivat kirjoittamisen, kun eivät ole edes ammattilaisia, vaikka niin kovasti sellaista itsestään kuvittelevat.
Tunnustan. Sorrun.
VastaaPoista:D
PoistaKolmanneksi eniten riapoo ne, jotka jakavat elämänohjeita aamusta iltaan. Toiseksi eniten ne, joilla kaikki SUURI tekeminen jää suunnitelmien tasolle, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja kaikki jää tekemättä. Eniten riapoo ne, joilla ei ole mitään sanottavaa eikä tykättävää, mutta kaikki tiedetään kassajonossa. Haluatko poistaa "kavereista"? OK!
VastaaPoistaDumdumdum.... aika hiljaista siellä seinällä kyllä olisi ilman noita päivityksiä. Mutta minua ärsyttävät eniten ne sääliä kerjäävät tai muka-mystiset päivitykset: "Xxx Xxx on ihan kauhuissaan!". Aha. Sitten pitää kysyä, että mikäs nyt on ja voi voi. Jos ei halua kertoa koko juttua, niin voi pitää sen alunkin omana tietonaan! "Tänäänkin minun lapseni ovat kaikkein hankalimpia ja minun elämäni surkeinta." Jep, laitanko köyttä tulemaan, osaathan itse sen solmun?
VastaaPoistaAuts. En ole tajunnut, ettei blogijuttuja(kaan) saa linkittää :D. Mistä facessa saa kirjoittaa, kun ei sellaista asiaa tunnu olevan, joka ei jotakuta ärsyttäisi? Minusta ongelma on sillä, joka ei kestä lukea (ja sekin helposti ratkaistu: oikean ylänurkan punainen rasti).
VastaaPoistaItsehän päivitän harvoin, ja yleensä jotain melkoisen turhaa. Minulle punaisen liinan roolin saavat jatkuvat lempibändinsä biisien linkkaajat, mystiset päivittelijät ja ne joiden on raportoitava päivän toimiensa etenemisestä kunnes joku kiinnostuu ja tykkää/kommentoi.
VastaaPoistaEsimerkkinä eräs mieshenkilö: "Pitäisköhän sitä tänään tehdä pannaria?" Tämä päivitys ei saa kommentteja tai tykkäyksiä. Puolen tunnin päästä: "Nyt on pannaritarpeet haettu, katotaan mitä tästä syntyy." Ei kommentteja/tykkäyksiä. Tunnin päästä: "Pannari tuli uunista, kohta maistamaan, kun on jäähtynyt." Ei edelleenkään ketään kiinnosta sinä ja sinun yksinkertaistakin yksinkertaisemman pannarisi leipominen. Tunnin päästä "Vielä olis puoli pellillistä pannaria jäljellä, kelle kelpais?" Sitten lopulta yksi raukka kommentoi, jonka jälkeen maailma saa rauhan pannaripäivittäjältä...mutta vain huomiseen, jolloin työn alla on jokin muu eittämättä mielenkiintoinen operaatio, jonka onnistuminen tai epäonnistuminen liikuttaa korkeintaan päivättäjää, kun hän kipittää lähikauppaan hakemaan liedenpuhdistustököttiä, nauloja ja vasaraa tai pikaliimaa.