Päiväni teiniparatiisissa

Maailma tarvitsee esikuvia, kuten äidinkielenopettajia. Maailmassa on vain yksinkertaisesti enemmän järkeä, kun pilkut ovat kohdallaan. Soikoon (akt. imperat. prees. y.3.p.) täten (adverbiaali) suomen kielen (kielet erikseen ja pienellä alkukirjaimella) ylistyslaulu (oodi) Kalevalan tahtiin (nelipolvinen trokee) kaikille (indefiniittipronomini, allatiivimuoto) kansoille (intertekstuaalinen viittaus)!

Eikös olekin ihanaa? Muistuiko ja suorastaan tulvahtiko mieleen herttaisia koulumuistoja? Sanaluokkia, yhdyssanasääntöjä, alistuskonjunktioita, lukupäiväkirjoja, lauseenjäsennystä, kansanperinnettä, kirjallisuushistoriaa, suullisia esityksiä, runoja, lauseenvastikkeita, ainekirjoitusta, mediaa, näyttelemistä, argumentointia... Äidinkieli ja kirjallisuus on maailman mahtavin kouluaine. Ja hei, olen vilpittömästi sitä mieltä. Ei tarvitse (akt. ind. prees. y.3.p. kielt.) edes yhtään pinnistellä (verbin nominaalimuoto, 1. inf.).

On itsestään selvää, että te olitte aikoinanne tunnollisia oppilaita ja revitte kokeista kymppejä, mutta kaikkia yleisiä käsityksiä uhmaten väitän, että myös tulevaisuutemme toivot, ne, jotka meitä rollaattorikävelylle vievät ja sairaalassa vaippamme vaihtavat, ovat aika mainiota porukkaa. Nykynuoriso. Teinixit. Kyllä, ihan tosi. No, useimmiten ainakin. Hyvänä päivänä.

Tällainen voisi olla äikänopettajan hyvä päivä. En tiedä, mutta aavistelen. Olen kuullut luotettavasta lähteestä.

Klo 8 - 9: Päivä alkaa aamunavauksella. Rokki soi ja virittelee tunnelmaan. Ysiluokkalaiset ovat kuitenkin vielä väsyneitä, sillä yöllä on pitänyt pelata Runea, katsella televisiosta kaikenlaista tärkeää, hillua muuten vaan tai lukea ruotsin sanakokeisiin, kun aikaisemmin ei ole mitenkään ehtinyt. Käsittelyssä ovat nyt jo muutaman viikon ajan olleet kirjallisuusaikakaudet Suomessa, joten päivä lähtee lempeästi käyntiin  symbolismilla ja Eino Leinolla. On kuulkaa Tuonelan joutsenta, Kristian Meurmanin Idols-vetoa ja vaikka mitä jännää. Lopuksi laulamme (ope laulaa) Lippulaulun. Läksyksi tulee lausua äidille oppikirjasta Nocturne. On tärkeää ilahduttaa läheisiä.

OPETTAJANHUONEESSA KAHVIA JA PULLAA. JA VALKOSIPULIA, JOTA JOKU ON TUONUT LETTIKAUPALLA.

Klo 9 -10: Kasiluokkalaiset odottavat opea oven takana innoissaan, sillä kyseessä on porukka, jonka pojat kisaavat aina siitä, kuka on ensimmäisenä luokassa. Rynnivä läjä meinaa kompastua omaan ruuhkaansa, mutta pystyssä he ovat pysyneet vielä tähän asti joka kerta. Tänään opettelemme verbin moduksia, sillä on tärkeää käyttää esimerkiksi suostuttelussa oikeaa taktiikkaa. Kerron pojille, että elämässä on olennaista miettiä, miten toimia, kun haluaa vaikkapa sumpin pihisemään. "Keitettäiskö kahvit?" on aivan eri asia kuin "Keitä kahvit!" Asia näyttää menevän kaaliin, varsinkin, kun tytöt laittavat pojat koville seurustelun säännöissä. Siirrymme viime kerralla annettujen konditionaalitehtävien (-isi-) tarkistamisen jälkeen käskyttämiseen eli imperatiiviin. Kun eläydyn ja käytän hyvin ankarasti ja kovaan ääneen lausuttuna esimerkkikäskyä "Tule heti alas sieltä hyllyn päältä!", rehtori kävelee oven takana luokkani ohi. Sillä tavalla.

VÄLITUNTIVALVONTA. TEINIT LEIKKIVÄT HAARAHIPPAA JA PIILOSTA.

Klo 10 - 11: Seiskapalleroisten tunti. Kertaamme alakoulun puolelta tuttuja asioita nyt viimeisiä tunteja ennen koetta, ja tänään käsittelyssä ovat partikkelit. Partikkelit ovat siitä maailman mahtavin juttu, että niihin kuuluvat alistus- ja rinnastuskonjunktiot, ja sitä kautta pilkkusäännöt! Jes, nyt ollaan täydellisesti asian ytimessä. (Kuinka moni on muuten huomannut, että sanassa konjunktio on kaksi n-kirjainta? Se ei ole konjuktio, kuten itse lukioikään asti luulin. Onneksi eräs nuori ja fiksu ope korjasi harhaluuloni.) Lapsukaiset työskentelevät ahkerasti antamieni kompatehtävien parissa. Yksi kaatuu tuolilla, mutta se nyt on pientä. Mitäs keikutteli.

RUOKAILU, PUUROPÄIVÄ. PUURON PÄÄLLE SAA MANSIKOITA.

Klo 11- 12: Samanlainen tunti kuin edellinen, joskin porukanvaihdos vaikuttaa aina jonkin verran yleistunnelmaan. Liikuntailtapäivä on vähän sotkenut kuvioita, joten kirimme muita kiinni. Eräs lissuista on aivan kuolettavan rakastunut poikaan, jonka takana istuu, ja nykii tätä jatkuvasti hupusta. Ette muuten arvaakaan, miten paljon opettaja kuulee ja näkee sellaisia asioita, joita oppilaat luulevat tekevänsä salassa: siinä on vaarassa paljastua moni peitelty nenänkaivuu ja lappujen lähettäminen. On kuulkaa mahtavaa olla vallan  huipulla ja päättää, mitä huomaa ja mitä ei.

VÄLITUNTI, LISÄÄ KAHVIA JA PULLAA. VASTAANOTAN PERJANTAIN KOULUKUVAUSLAPPUJA ALLEKIRJOITETTUNA.

Klo 12- 13: Ysien kirjallisuushistoriaa jälleen, ja tämän porukan aiheena Aleksis Kivi. Olen löytänyt netistä loistavan sivuston, jonka avulla selvittelemme Seitsemän veljeksen tapahtumia. Oppilaat katselevat ja kuuntelevat hiljaa, sillä pistän äänen niin lujalle, ettei muutakaan vaihtoehtoa ole. Opetusmetodit pitää käyttää monipuolisesti hyväkseen volumea myöten. No, asia on oikeasti aika mielenkiintoista - etenkin heti, kun nuoret kuulevat Kiven alkoholi- ja mielenterveysongelmista ja sen ajan järkyttävistä hoitomenetelmistä (tai niiden puutteesta). Pikkukapinallisten joukko imee hiljakseen itseensä naapurin Venlaa ja ihmettelee silmät pyöreinä Turkan räkäversiota lukemaanopettelusta. Ehdimme keskustella myös häpeärangaistuksista.

VÄLITUNTI.

Klo 13 - 14: Taas seiskoja, jo kolmatta kertaa tänään. Ryhmä on muita edellä, joten hellin oppilaita ja kaivan näytelmävaatteet esille. He pukeutuvat roolivaatteisiin hihitellen, ja kuten arvata saattaa, pojilla on pian hameet yllä ja rintojen kohta vaatemyttyjä täynnä. Osa pyytää lupaa ottaa kännykällä kuvia. Luokalla on hauskaa. Oppilaat tekevät pieniä näytelmiä, joissa pitää olla verbistä syödä  mahdollisimman monta kuvaavaa synonyymiä. Nauramme puputtamiselle, ahmimiselle, haukkomiselle ja mässyttämiselle, ja tunnelma on vapautunut ja iloinen. Laitan tunnin päätteeksi reissuvihkoon hymynaamat merkiksi kivasti menneestä tunnista. Se oli siinä.

HEIPPO DEI JA KOTIIN.

Facebookissa odottaa kaveripyyntö oppilaalta. No hei kamoon, jotain rajaa.

* * *
Jälkikirjoitus: On niitä muunlaisiakin päiviä. On, on.

Nalleperheen naapurissa

Lienee tullut jo melkoisen selväksi, että olen varsin etevä biologi. Viikonloppuna pääsin tarkkailemaan elukoita keskelle ihan aitoa metsää: siellä olivat eläinpuiston siistissä rivissä niin kotkat, käärmeet kuin karhutkin. Ilma oli syksyksi kaunis ja lopulta jopa aurinkoinenkin, joten mikäs sen mukavampaa, kun pakata lämmintä (minttu)kaakaota reppuun ja lähteä tervehtimään faunaa. Pyydän kiinnittämään huomiota sivistyssanavarastooni, joka on huomattava.

Reitti korpikuusten keskellä oli hellyyttävä ja idyllinen - mutta myös huomattavan hämmentävä. Jouduin ihmetyksen valtaan jo ihan ensimmäisellä pysäkillä, joka oli metsä- ja täpläkauriiden kotiaitaus. Ei siellä mitään metsäkauriita ollut, vaan ihka eläviä pampeja bampeja bambeja! Mikä kumma siinä on, ettei voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Otin taskustani kalvotussin ja lisäsin kylttiin selvennykseksi seuraaville, että kyseessä oli bambilauma. Kauheaa, kun ihmisiä yritetään johtaa noin pahasti harhaan, paha mielihän siitä jää. Google sitä paitsi pistää kaiken lopunkin sekaisin: "Metsäkauriin varoitusääni on matala haukahdus, jota se usein toistaa pari kertaa peräkkäin." Siis haukkuva bambi liukkaalla jäällä? Jotain rajaa.

Ahma oli vilkkaalla päällä, samoin toinen lumileopardeista, joka päivysti terävänä mökkinsä katolla ja osoitti, kuka on paikan kuningas. Tai kuningatar, mistä noista äkkiseltään osaa sanoa. Häntä oli melko vaikuttavan kokoinen, mutta pää tyypillä oli jäänyt tosi pieneksi. Kävi vähän sääliksi. Jotenkin ajattelisi, että tuollainen setti keikahtaisi helposti kumoon, kun painopiste on niin takana. Tai lähtisi keulimaan. Keuliva lumileopardi olisikin kyllä tosi hyvä vetonaula, pitääkin laittaa palautelaatikkoon pikku vinkki.

Sitten meni jälleen hankalaksi: aitauksessa oli metsäpeuroja. Siis metsäkauris ja metsäpeura, bambi, kumpi ja kampi? Mitä eroa niillä nyt sitten muka on, ei mitään. Nimesinkin aikani pähkäiltyäni kaikkien sarvipäiden yläkäsitteeksi poron, sillä poroilta ne kaikki suurin piirtein näyttivät. Paitsi bambit. Jokin järkevämpi systeemi tässä pitäisi kyllä ehdottomasti olla, siitä ei pääse mihinkään. Pikainen googletus metsän siimeksessä nimittäin osoitti, että poroteoria meni väärin: Metsäpeura onkin yksi hirvensukuisista lajeista. Tok tok. Pidän oman lajitteluni voimassa, sillä se on ehdottomasti selvempi.

Saukkoäiti hoivaili pesässään lastaan, ja ihastelin hellyyttä hetkisen. Matka jatkui kuitenkin pian kohti karttaan merkittyjä, jännittäviä visenttejä, jotka eivät ennakkokuvitelmistani huolimatta olleetkaan lintuja, vaan valtavia biisoneita. Kuulkaas nyt, biologit, pikkuisen terävyyttä tähän hommaan! Biisoni on biisoni ja visentti on, tuota, no, hyvin harhaanjohtava termi. Niin. Eräs lapsi, ehkä lähisukua minulle, osoitti biisoniaitauksella tulleensa äitiinsä, kun ilmoitti kirkkaalla äänellä: "Katso äiti,  hevosia!" No, melkein. Vaikeahan noista on sanoa.

Seuraavaksi tarjoiltiin taas poroja/kauriita/peuroja/hirviä. Elukan sarvista roikkui kaikenlaista jäkälänreuhkaa, mistä ymmärsin, että kyseessä oli miesporo/-kauris/-peura/-hirvi, sillä nainen olisi kyllä aivan varmasti katsonut aamulla tarkemmin peiliin. Viereisen aitauksen villisiat olivat puolestaan menneet jonnekin piiloon tai kohdanneet Obelixin, sillä kovin oli vaimeaa röhkinä.

Polku vei jännittävään pöllötarhaan. Varpuspöllö oli söpö kuin sika pienenä, mutta lapinpöllön tuijotuksessa oli jo mukana asteen verran pelottavuutta. Mietinkin, miten lujaa huutaisin, kun ötökkä istuisi parvekkeenkaiteella, katsoisi silmiin ja päästäisi oksennuspallon korituoliin. Onneksi en asu Lapissa. Mutta pöllön pää, siinä on kyllä kumma vehjes. Jos pöllö katsoo suoraan eteenpäin ja lähtee siitä sitten kääntämään päätään koko kierroksen verran, pongahtaako se sieltä sitten automaattisesti takaisin perusasentoon? Jos pöllöä huvittaa, onko päätä mahdollista kiertää vieläkin enemmän, sanotaan nyt vaikka kolmesti akselinsa ympäri? Onko pään sisällä jokin vieterintyyppinen ratkaisu? Pakko olla, sillä muutenhan pöllöraukan pää olisi irti vartalosta, eikös vaan, ja se olisi kovin ikävää. Hirveä homma jatkuvasti keikutella sen verran tasapainossa, ettei nuppi tipu.

Miksei näistä asioista keskustella biologiantunneilla? Mitä väliä sillä on, montako poikasta kettu saa ja missä kuussa (en tiedä), kun maailma on täynnä paljon olennaisempiakin kysymyksiä.

Ohitimme seuraavaksi ilveksen (silläkin on surkean pieni pää), joutsenen, nukkuvan majavan, korpin ja ilmeisesti jossain vaiheessa metsonkin. En ole varma. Vesilintutarha oli kuitenkin vänkä paikka. Rakastuin mandariinisorsaan ja opin, että sinisorsalla on vihreä pää (mitä minä sanoin niistä biologeista) ja että rouva sinisorsalla on vain pieni rantu väriä siivessä. Aika epäreilua. Olen ihan varma, että sillä on alemmuuskompleksi. Minä ainakin masentuisin, jos kuulisin jatkuvasti olevani rumempi kuin mieheni.

Sorsien ja sen semmoisten jälkeen sisätiloissa oli vielä vähän käärmettä ja rupikonnaa (ruots. vanlig padda  eli tavallinen rupikonna), ja sitten koittikin reissun kohokohta: evästauko. Kottaraiset tai varpuset, aivan sama kummat, en erota, tahtoivat päästä apajille, eivätkä pari ilmaninjapotkua meinanneet riittää häiriköiden poistamiseen. Kaakaot tuli kuitenkin juotua, ja olin valmis kohtaamaan loppukierroksen haasteet.

Jäljellä oli vielä läjä hirviä tms. ja haikaroita, lajitelma näätäeläimiä ja järkyttävän pelottava kotkalauma, jonka ohitin varmuuden vuoksi hiipien. Olen varma, että ne olivat aarnikotkia. Sitten tappeli pari susihukkaa keskenään, mikä oli aika mielenkiintoista. Mietinkin, kuinka ison tappelun ne voivat järjestää kenenkään puuttumatta asiaan. Missä vaiheessa tulee portsari ja sanoo, että toinen tai molemmat nakataan ulos? Samalla mietin sutta lammasten vaatteissa ja sitä, kuinka ihminen on ihmiselle susi. Kauhean syvällistä olla luonnon keskellä. Sitä pääsee henkistymään.

Koska olin siis hyvin herkistyneessä ja biologissuuntautuneessa mielentilassa, pohdiskelin reitin varrella myös vähän kotieläimiä. Aiheena olivat lehmät. On sitten menty sekoittamaan sekin touhu oikein huolella: on lehmää, sonnia, härkää, hiehoa ja nautaa ja sika-nautaa. En ehkä kestä. Ostan halvinta.

Aloin olla jo aika sekaisin, mutta karhuaitaus onneksi pelasti. Siellä ne köllivät, kontiot, leppoisasti, ja rauhoituin hieman. Valkohäntäkauriita/-peuroja/-poroja/-hirviä oli kuitenkin sitten karhujen jälkeen taas liiankin kanssa, ketut kiersivät rinkiä ja huuhkaja hillui lopuksi villinä omassa karsinassaan. "Rutsi!" kuului huuhkajan kohdalla erään lahjakkaan lähisukulaiseni suusta. Kyllä, kyllä, nyökyttelin. Äkkiä pois jo täältä.

Kaiken kaikkiaan retki oli oikein antoisa ja avartava, ja opin valtavasti uutta. Kuten huomaatte. Ei ole helppoa olla humanistipimpo, jauhelihatiskilläkään.

On lottovoitto saada lottovoitto

Tänään on jännittävä ilta, sillä voitan lotossa 9 miljoonaa. Elämästäni tulee niin ihanaa, että antakaa vain kateuden aallon vyörähtää lävitsenne.

Seitsemän oikein -tuloksen aiheuttamasta ensi järkytyksestä, parista sydämenpysähdyksestä ja joidenkin tuntien kiljumisesta toivuttuani irtisanoudun heti ensi töikseni työstäni. Kello lyö tuolloin jo varmaankin kahtatoista, mutta silläpä ei ole enää mitään väliä, kun alkavat elämänmittaiset karkelot. Haistatan yhteiskunnallisille velvollisuuksille paskat ja alan kuluttaa: ihan ensimmäisenä tilaan taksin pihaan ja käsken antaa mittarin raksuttaa. En minä mihinkään tietenkään lähdössä ole, keskellä yötä, kunhan vain kuriittani kulutan. Kun on varaa. Oikeastaan voisin kutsua saman tien paikalle kaksi taksia, jotta pihassa istuksivilla kuskeilla on toisistaan seuraa. Olen luonteeltani kuitenkin aika jakomielinen.

Velanmaksut ja muut sellaiset pakolliset raha-asiainhoidot ovat tietenkin itsestään selviä kukkaronkeventäjiä, mutta voi poijat, miten paljon senkin jälkeen rahaa jää jaeltavaksi ympäriinsä. Kivat saavat eniten, ja olenkin valmistellut aamulla listan, jossa lähisukulaiset on listattu suosituimmuusjärjestykseen. Tällä hetkellä kärkeä pidän minä, sillä olisi hyvin vaikea olla pitämättä itsestään, kun vaan on tällainen mukava.

Maapallon kierrän pari kertaa ja ostan rihkamapatsaat Taj Mahalista ja Etelänavan pingviineiltä. (En ole pohjimmiltani pröystäilevää sorttia.) Koska olen rikas, saan myös maailmalta paljon uusia tosiystäviä. Elämäni on täyttä ja ihanaa.

Suomi on kuitenkin valitettavasti kateellisia täynnä, sillä siinä lajissa me olemme hyviä. Kun ihmiset ja eläimet huomaavat minun jääneen töistä pois ja silti hengailevan Mettäperän lukuisissa ostoskeskuksissa aurinkolasit päässä kaiket päivät, herää heillä varmasti jossain vaiheessa epäilys arpajaisvoitosta - mutta ei hätää, hämäyssuunnitelma on tehty: olen jo pistänyt pystyyn pari feikkiyritystä, joiden kuvitteellisella menestyksellä miljoonat on kerätty! Toinen on silmäteräni www. oksennuspussi.com ja toinen huomattavan varakkaille suunnattu www.täälläkaikkionhävyttömänkallista.org. Nettisivuilla kerrotaan oksennuspussien suosiosta ja hävyttömän kalliiden tuotteiden voittokulusta ulkomailla. Jos joku oikeasti haluaa esimerkiksi pussikokoelmaansa kartuttaa, asiakkaalle voi lähettää automaattisen viestin, jonka mukaan tuote on valitettavasti loppunut varastosta. Uuden oksennuspussierän saapumisessa vierähtää sitten valitettavasti useampi vuosi, sillä tehdas on palanut. Sellaista sattuu.

Naapurikateuden vuoksi en voi myöskään ostaa huomenna uutta autoa, sillä sehän paljastaisi heti, missä mennään. Ellen sitten aja vain pimeällä, mikä on tietenkin helppo ratkaisu näinä aikoina, jolloin esimerkiksi ABC:kin on auki pitkin yötä. Päiväsaikaan sitten vain tervehenkisesti polkupyörällä lähikauppaan alennuslaarille, etteivät epäilykset herää. Elämästäni tulee siis paitsi ihanaa, niin myös hirveän jännittävää!

Uusi elämäni alkaa kuuden tunnin kuluttua! En malta odottaa.

Mä haluun olla julkkis!

Se on nyt sillä tavalla, että haluaisin olla julkkis. Siinä ammatissa on paljon kaikenlaisia etuja: Voi esimerkiksi päästä naimisiin Jussi Parviaisen kanssa, mitä ei muuten edes tahtoisi. Julkkiksena tahtoo, sillä Jussi on elokuvatähti ja -ohjaaja ja ihanan persoonallinen mies.

Julkkiksena pääsee myös moniin tapahtumiin, kuten Seiskan bileristeilylle! Ihan ilmaiseksi, ja siellä otetaan kuvia lehteen ja kreisibailataan silikonit heiluen aamuun asti! (Minäkin haluan silikonit, sillä kaikilla julkkiksilla on, monetkin.) Tanssilattialla ottaisin mallia Johanna Tukiaisesta, sillä hän on ihan mieletön tanssija. Hän on tehnyt videonkin treenaamisestaan, mikä osoittaa omistautumista ja kunnianhimoa. Ystävystyisin risteilyllä varmasti myös Julian kanssa. Julia on taiteilija, ja hän on askarrellut isosiskolleen vaikka mitä ihanaa! Julia on nyt kuivilla, mikä on julkkiksille harvinaista, mutta ymmärtäähän sitä työn raskauden. Bailaapa itse joka päivä.

Nykäsen Matti joutuu vankilaan, joten häntä en surku kyllä julkkispiireissäni hetkeen tapaisi. Onneksi on kuitenkin vielä paljon bestismateriaalia jäljellä. BB-tähtiä varsinkin, sillä heistä on lehdessäkin juttuja ihan joka päivä. He voisivat neuvoa minua siinä, mitä tv-kameroiden edessä pitää ohjelman nimissä tehdä, vaikka tiedänhän minä jo: kaikkea vaan ja ennakkoluulottomasti. Omaa järkeä julkkisammatissa harvemmin tarvitseekaan käyttää, mikä on ihanan vapauttavaa! Senkun ottaa rennosti vaan, ja chattijuontajan palkka juoksee.

Olenkin siis jo alkanut tehdä taustatyötä ja opiskellut ahkerasti julkkishallintoa Subilta ja Liviltä ja kaikilta muilta tärkeiltä kanavilta. Viime vuosina olen saanutkin helposti opintopisteitä, sillä tarjonta on ollut hyvin laajaa: osaisin nyt jo antaa ruusuja juuri oikeille poikamiehille, juonia paratiisisaarella (mutta matoa en kyllä laita koukkuun), halveksia kylähulluja Tuurin kyläkaupassa (niin helppoa!) sekä lukea kirjeitä maajusseilta ja merkitä niihin pilkkuvirheet. Sopisin julkkikseksi muutenkin tosi hyvin, sillä olen hirveän kuvauksellinen. Olen parhaimmillani, kun katson alaspäin.

Olen ajatellut edetä urallani seuraavasti:

1. Osallistun joku hassu kostyymi yllä Idolsiin ja saan sitä kautta näkyvyyttä. Minulla on vaatekaapissa jo säväyttävä Turtles-puku.

2. Kaivan maan alta talismaanin, voitan koskemattomuuden ja lähden bileristeilylle.

3. Isken risteilyltä Parviaisen. Onnenpäivä.

4. Pääsen Jussin kanssa Maria-ohjelman kanikameraan. Sitten en toivoisi enää mitään muuta.

Voi olla, että ennen kohtaa yksi joudun aloittamaan Suurimmasta pudottajasta. Vaan eipä tuolla väliä, sillä näissä hommissa kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Jos kuitenkin ihan totta puhutaan, niin olen sielultani ehdottomasti eniten Miljonääriäiti. Olen varma, että olisin ihan hirveän hyvä juomaan samppanjaa joka ikinen päivä.

Melkein sukua julkkikselle

Meitsi on oikeastaan aika kuuluisa, koska minulla on melko runsaasti kaikenlaisia tärkeitä kontakteja ja puhelinnumeroita. Olen esimerkiksi soittanut kerran suoraan poliisille. Koska tunnen paljon etenkin julkisuuden henkilöitä, on reilua jakaa teille monenlaiset yhteyteni sekä elämäni tähtihetket:

- Ensimmäinen superjulkkis, johon tutustuin, oli Mikko Alatalo. Kuuntelin pienenä hänen musiikkiaan sekä pakotettuna että paljon, ja suurimpana vaikuttajana elämääni oli Ei mun takki kaipaa neulaa ei lankaa (Ihmisen ikävä toisen luo). Hieno kappale, nelivuotiaastakin. Nyttemmin naapuriimme on muuttamassa mies, joka muistuttaa etäisesti ja satasen vauhdista hieman Mikko Alataloa. Naapurilla, miehelläni ja Mikko Alatalolla on sama etunimi - mutta ei siinä vielä kaikki: opin viime vuonna myös tuntemaan miehen, joka on soittanut Mikko Alatalon bändissä! Hänen nimensä ei ole Mikko, mutta meilläpäin ei olla kaikesta niin tarkkoja.

Sanokaa minun sanoneen, että jotain maagista tähän liittyy. Sinisiä laseja ei lähipiiristä löydy, pettymykseksenne mainittakoon.

- Kenellepä on Michael Jackson on laulanut syntymäpäivänä serenadeja? Minulle! Michael lauloi Suomessa syntymäpäivänäni muun muassa kappaleen Thriller, joka on sen luokan onnittelubiisi, että on Alatalonkin vaikea pistää paremmaksi. Olin luonnollisesti konsertin jälkeen Michaelin ja Cheetahin kanssa jatkoilla.

- Musiikkipiirien ansioni jatkuvat: olen ollut syömässä Semmareiden solistin kanssa. Ei ole tärkeää tai olennaista, että kyseessä oli yliopistoruokala ja että jonotimme peräkkäin janssoninkiusausta. (Meillä on sama maku ja sitä myöten paljon yhteistä.) Minua vähän jännitti. Sitä paitsi Semmareiden kuoronjohtaja on kotoisin samasta suurkaupungista kuin minä, tiedoksenne sekin. Jos ette tiedä, mitä tai keitä ovat Semmarit, vajotkaa maanrakoon nyt.

- Sitten jotain todella suurta, oletteko valmiita? Olen kätellyt prinssiä, Ghanan kunniakonsuli Carl Danhammeria. Tähän ei ole mitään lisättävää. Mykistykää ja olkaa vapaasti kateellisia.

- Olen ollut Onnenpyörä-ohjelman nauhoituksissa Ruotsin-laivalla. Minulla on tapana matkustella paljon, sillä se avartaa ja antaa näkökulmia. Minulla on ilmoitustaulussa kiinni valokuva, jossa olen Janne Porkan kainalossa. Yöksi laitan sen aina tyynyn alle.

- Olen ollut samassa huoneessa Danny DeViton kanssa. En katsonut häntä televisiosta, ettette sellaista luule. Siis miettikää: olen ollut samassa huoneessa Danny DeViton kanssa! Olimme samoissa nauhoituksissa, sillä olen aika kokenut tv-esiintyjä (ks. kohta Onnenpyörä).

- Siskoni on laulanut Martinan kanssa karaokea sinä kohtalokkaana iltana, jona tämä petti aviomiestään ja jäi rysän päältä kiinni. Tästä kirjoitettiin niin paljon lehdissä, että asia on lisätty ansioluettelooni. Voi nimittäin ajatella, että minulla on  siis sisäpiirin tietoa tästä merkittävästä mediatapahtumasta.

- Ja vieläkin tärähtää: lähisukulaiseni on tanssinut Bon Jovin pystyttämässä baarissa itse Jonin ja koko muun bändin kanssa. Varmana tanssivat hitaitakin.

- Sitten mennäänkin Nobel-tasolle ja valtion päämiehiin: olen melkein osallistunut erääseen seminaariin, jossa puhujana oli Martti Ahtisaari. En sitten kuitenkaan jaksanut lähteä, kun ketään kavereistani ei kiinnostanut ja oli sinne vähän pitkä matkakin sitten. Kutsu on kuitenkin tallessa sähköpostissani. Martti oli sen varmasti ihan itse kirjoittanut. Olemme kirjeenvaihdossa.

- Tämä kuuluisi vielä tuonne musaosastolle: minäpä olen jutellut henkeviä Jimi Pääkallon kanssa. Keskustelimme ihan kaikesta, ja tunnen Pääkallon läpikotaisin. Hahaa! Rispektiä.

- Olen tarjonnut kahvia vaikka kuinka monelle missille, joten olen vähän niin kuin missi itsekin. Huomaatte varmasti, miten ajankohtainen olen kontakteissani, sillä Miss Suomi -kruunustaan luopunut Pia Pakarinen esimerkiksi maistoi myös minun omin pikku kätösin paloiksi leikkaamaani suklaapiirakkaa. Olen jatkuvasti siellä, missä tapahtuu.

- Kollegani uusia bestiksiä ovat Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri. Tästä en voi oikeastaan olla hänelle muuta kuin ikuisesti kateellinen, vaikka yllä olevasta listasta kyllä huomaa, että todellisuudessa liikun vähän isommissa piireissä.

- Olen melkein sukua Johan Ludvig Runebergille, sillä synnyinseudullani on häneen runonsa mukaan nimetty museo. Kävin siellä polkupyöräillen tokaluokan luokkaretkellä, mikä todisteena myös kulttuurillisesta kehittyneisyydestäni.

-  Mutta sitten sokerina pohjalla: Vesa Keskinen on nipistänyt minua takapuolesta. Ette ihan varmana pysty pistämään paremmaksi. Ette pysty.

Esiripun takana

Melkein niin kuin seurustelussa, merkkipäivät ovat tärkeitä. Ässän käkenä täyttää tänään kaksi kuukautta, mikä on tietenkin valtava merkkipaalu ja mistä minun pitää ehdottomasti palkita itseni. Ajattelin jotain konkreettista, kuten uusia, virheettömiä timanttikorvanappeja tai karkkipussia.

Teitä miljoonia lukijoita tai muuten vain tänne jostain syystä päätyneitä kiitän kivasta alusta, sillä hauskaahan tämä on ollut. Tilastotiedoistani näen, että koneita on availtu yllättävissäkin paikoissa maailmalla: Suomen lisäksi Kreikassa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa, Espanjassa, Ruotsissa, Alankomaissa, Sveitsissä, Britanniassa, Serbiassa, Etelä-Koreassa, Venäjällä, Laosissa ja Ghanassa. (Kiinni jäit, Vesa Keskinen! Minä niin tiesin tämän!) Vaikuttava ja vähän järjetönkin lista, sillä kai sitä nyt vaikka Laosissa keksii jotain muutakin tekemistä. Voi vaikka kiivetä palmuun ja ottaa torkut tai lähteä vaikka Louangphrabangiin shoppailemaan.

Kaikista kivointa on lueskella niitä hakusanoja, joilla Ässän käkeen ollaan Googlen kautta ohjauduttu. Tässä herkuimpia:

- italialainen kynttilänjalka
- paljon maksaa ompeluttaa verhot
- pullo hyvää punkkua
- puoli vuotta ei verhoja
- pieru on luonnollista
- perjantain juomalauluja
- tanhu kuviot
- nahkacoverset
- punkero juoma
- sukkahousut poika
- k18 blogspot
- kaikkea kannattaa kokeilla
- ompele sohvatyyny
- kaksi verhokiskoa kumpaan verhot
- 20 vuotta siana (kirjoitusasu juuri noin)
- ostetaan *morsetin*

Aivan ylivoimaisesti suosituin postaus on ollut 10 hyvää syytä nauttia illalla punkkua. Kiinni jäitte, senkin rappioalkoholistit! Subin Big Brother -sivustolta on puolestaan tultu Big Mother Brother -tekstiä lukemaan viitisensataa kertaa, mutta jostain syystä se ei silti ole kirjautunut lukemiin ollenkaan. Siksipä hyvänä kakkosena tilastoissa keikkuu Paska maanantai, jonka kannoilla on Erittäin hyvä, ellen täydellinen. Kauas ei myöskään jää Kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanhua, ja muut tekstit seuraavat perässä suhteellisen samoissa luvuissa. Joskus olisi kiva myös kuulla, mikä oli jonkin tekstin paras kohta tai mikä pisti naurattamaan. (Jos pisti.) Itsehän tipun aina tuolilta, kun kirjoitan juttuja ja olen niin kovin hauska.

Tavoitteeni on saada Nobelin kirjallisuuspalkinto ja kaipa sen rauhanpalkinnonkin voi saada samana vuonna. En usko siihen menevän varmaankaan kovin kauan, joten olen alkanut etsiä jo jotain ihanaa gaalapukua. Minulla on Ellokselle - 40 %:n kuponki. Voi vitsit, että alkoi jännittää!

Entten tentten

Tuntuuko sinusta joskus, että päätöksenteko on vaikeaa? Ai, useinkin? Ei se mitään, et varmasti ole ainoa. Minulla ei tietenkään ole (kovin usein) vastaavia ongelmia, sillä olen jämpti ja minulla on nopea reaktiokyky. Liikuntatunnillakin lähdin aikoinani satasen telineistä niin räjähtävästi, että vedin reippaassa etukenossa ensimmäiset neljäkymmentä metriä. Mutta en kaatunut. Ja koska olen nopea päättämään tärkeitä asioita enkä yleensä muuta mieltäni, ei blogipohjan päivittämiseenkään vaadittu kuin kolmetoista erilaista versiota. Kuvapohjista muisti- ja ruutuvihkot sekä kääröllä olevat permanentit olivat ilmiselvästi lähellä sydäntäni, joten tällainen tästä nyt sitten tuli, hieno ja dramaattinen. Värimaailma ei tosin välttämättä kuvasta ollenkaan herkkää puoltani, mikä on ikävää. Olen oikeasti kaino, ujo ja taustakoivuainesta.

Kerran olin kyllä joulunäytelmässä tonttu ja toisen kerran 70-vuotias mummo. Lahjakkuudet huomataan varhain.

Päätöksentekovaikeudet vaikuttavat elämään(ne) joka ikinen päivä. Aamulla pitää esimerkiksi ratkaista, mitä laittaa ylleen. Aivan turha tulla sieltä terävänä ohjeistamaan, että vaatteet kannattaa laittaa jo illalla valmiiksi, ettei siihen aamulla tuhraannu kallisarvoista aikaa: sanokaapa vain, miten voi ihminen muka illalla tietää, millainen hormonitaso, -tasottomuus tai nyt vaikkapa biorytmi seuraavana päivänä on? Pinkki ja musta paita ovat kuulkaa aivan eri asioita, samoin se, tajuaako heti noustessa olevan kyseessä läskipäivä. Silloin on aivan sama, mitä on pinkassa valmiina, sillä mikään vaatteista ei yksinkertaisesti vain sovi, ja päivä on pilalla ennen kuin ehti oikein alkaakaan. Luulenkin, että elämäntapaoppaiden kirjoittajat ovat hihhuleita, joille vyönreiät onnellisuuden määrittelijöinä ovat vieras käsite ja vaatteeksikin kelpaa sama säkki viisi päivää peräkkäin. Helppohan sellainen on kasasta ottaa ja niellä sitten aamiaiseksi seiväs.

Todellinen ihminen hosuu, vaihtaa paidan ainakin kaksi kertaa ja kengät kolmesti, menee joka jumalan kerta väärään kassajonoon, päättää aloittaa laihduttamisen maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja heti viikonlopun jälkeen. Todellinen ihminen arpoo ja vatvoo ja kaiken häilymisensä seurauksena tekee kuitenkin väärän päätöksen: omassa jonossa on poikkeuksetta kolikot hihnalle kippaava muori, lottoava muori, omat ja ystäviensä vaivat selostava muori ja vielä se pahin eli etuileva muori. (Muoriso on melko aktiivista nykyään. Menisivät perkele bingoon.) Todellinen ihminen myös huomaa, että vaikka jotain asiaa viikkotolkulla vatvoisi, lopulta ensimmäisenä ajatuksissa ollut vaihtoehto on sittenkin paras.

Oikeasti ja ihan totta puhuen ei se aina helppoa ole minullakaan. Tänäänkin menin töihin kolme kertaa, sillä en osannut millään päättää, olisinko enemmän hyödyksi siellä vai kotona. Illaksi päädyin näemmä kotiin, hyvä.

Olen itse asiassa varma, etten vielä vanhuksenakaan ole hyvä päättämään asioita. Ja onhan sitä silloinkin kaikenlaista tärkeää, kuten että keinuuko kiikkustuolilla eteen- vai taaksepäin.

Kuumehourailua

Viime yö oli varsin mielenkiintoinen. Perheeseeni kuuluva ihminen heräsi puoli yhdentoista tienoilla ja pelkäsi kahden ruukkukasvin hyökkäävän kimppuunsa. Yritin vakuuttaa, etteivät kukat (en tiedä niiden nimeä, mutta hengissä ovat) loiki aulasta yhtään minnekään, mutta selitä sellaista nyt ihmiselle, joka on takuuvarma viherkasvien kostonhimosta. Hän kertoikin tarvitsevansa kukkien tuloa torjuakseen neljä kiveä, joita hän alkoi siinä sitten samantien parketin alta kaivaa. Talutin ihmisen vessaan ja laitoin valot päälle. Huono veto, uusi ongelma oli edessä: raolleen jääneeseen oveen oli jotenkin yhtäkkiä kasvanut puu. Lasittunut katse silmissään tyyppi kysyi hätääntyneenä, miten hän saisi siirrettyä puun pois. Lupasin auttaa, sillä olen voimakas ja yöhousujeni takataskussa on melkein aina moottorisaha.

Selvisimme metsurikeikan jälkeen takaisin lastenhuoneeseen. Epäonneksi peitto oli kuitenkin liian pieni: lapsi piti sitä reunasta kiinni ja yritti ravistella suuremmaksi. Ei onnistunut. Sitten hourailija tivasi silmät suurina, olenko siirtämässä kaikki hänen huoneensa hyllyt pois. Sanoin istuvani hänen vieressään, enkä ehdi siirrellä nyt yöllä yhtään mitään. Mutta kun tarvitaan tilaa! Pitää siirtää hyllyjä! Kyllä pitää!

Talutin sekopään vanhempien makuuhuoneeseen, missä tapahtumien vyyhti alkoi lopulta jo häntä itseäänkin naurattaa, ja loppuyö sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. En saanut kuin pari kertaa kyynärpäästä.

Muistan omasta lapsuudestani hyvinkin elävästi sen, miten todellinen oli esimerkiksi tulipalo, joka ihan varmasti roihusi yöllä välikatolla ja oli tuleva tappamaan meidät kaikki. Olin hyvin loukkaantunut isälleni, joka ei vaatimuksistani huolimatta käynyt tarkastamassa, miten paljon palo oli jo levinnyt ja kauanko meillä oli aikaa paeta. Koska olin varma, että kuolemme pois, ehdin onneksi jo tuolloin suunnitella hautajaiseni: arkun päälle tulee laskea mitä kukkia tahansa (en niitä kuitenkaan tunnista kuolleenakaan), muttei mieluusti sinivalkoisia. Ne ovat nimittäin Suomen liput ja ruumisarkut erikseen. Riimirunotkin ymmärsin sinä kauhun yönä kieltää, sillä niitäkään en halua, enkä etenkään tupsuja roikkumaan arkun kulmista. Ne pitää leikata vaikka kynsisaksilla pois. Mieluusti sitten runsaasti kyyneliä, kaipausta ja muistelua siitä, miten ihana, mahtava ja kaunis ihminen olin kaikella tapaa. No, se onkin onneksi helppoa.

Muistan lukuisista kuumehourailuistani erityisesti myös sen, miten sängyssä maatessani silmieni eteen laskeutui oli iso, läpinäkyvä maapallo. (Minulla on valtavan hyvä avaruudellinen hahmottamiskyky, ollut jo lapsena.) Se oli täynnä matikanlaskuja, jotka piti olla aamulla tehtynä ja joiden selvittämiseen kuluisi täyspäiseltäkin ainakin vuorokausi tai pari elämää. Tunnollinen ihminen oli suorastaan musertua sellaisen taakan alle. Nousin kuitenkin kuumelääkkeen avulla voittoon, ja tadaa, tässä sitä ollaan.

Hourailijoista parhain on silti ollut eräs tuttavani, joka muun muassa hyppi hyppynarulla ennätystään keskellä yötä niin että pauke kävi ja pyöräili yöllä pyjama yllä kotiinsa nähtyään ihan varmasti koppakuoriaisarmeijan tulevan. Ei ole kytevä tulipalo tappajakovakuoriaisarmeijan rinnalla kuulkaa yhtään mitään.

Formularavia ja ampumapainia

Kuten tiedätte, urheilu on hyvin lähellä sydäntäni. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jotain pitäisi tehdä: Mikä siinä on, että vaikka maailma muuttuu ja Kuuhunkin mennään silloin kuin huvittaa, niin urheilulajit ovat säilyneet lähes muuttumattomina Kreikan antiikinaikaisista painikisoista asti? Vaikka joka työpaikalla vaaditaan kehittämistä ja uudistumista, urheilijat ne vain juoksevat samaa 400 metrin rinkiä shortsinlahkeet viuhuen yhä, edelleen ja aina vaan.

Olenkin ajatellut helpottaa Suomen ja Maailman Urheiluliittojen toimintaa antamalla heille vähän uudistamisvinkkejä. Koska uskon vakaasti muutosvastarintaan, lähestyn asiaa jo olemassa olevien resurssien uudelleen valjastamisella. Pituushyppyähän on esimerkiksi noin tuhat vuotta sitten varsin kekseliäästi jalostettu parilla lisäponkaisulla kolmiloikaksi, mutta tuollainen on vain harrastelijoiden puuhastelua. Vähän luovuutta, pyydän.

Yksi luonnollisimmista uusista lajeista olisi ehdottomasti formularavi. On tallit ja on hevosvoimat, molemmat jo valmiiksi. Tupakkamainos vain ponin kylkeen, ja homma on nopeasti kasassa. Laji on yksinkertainen: ensin vain kiitolaukkaa sadekelin kavioilla pitkin Monacoa, sitten lennosta vaihto bensakoneeseen ja kohti ruutulippua.

Mutta siirrytään toki eteenpäin ampumapainin pariin. Eihän sitä pelkkää kyrmyniskojen vääntämistä kukaan jaksa tuntitolkulla katsoa! Ehdotankin, että pannaan vähän jännitystä peliin: ensimmäisestä painimisen tuoksinnassa päässeestä pierusta otetaan kiväärit esiin ja heitetään vastustaja niskalenkillä ampumapaikalle jumppamaton päätyyn. Molemmat saavat yhden laukauksen, ja pisteitä jaetaan osuman mukaan. Sitten taas takaisin matolle, pienet painit ja kuulostelut, vieläkö pääsee paukku. Jos pääsee, ei muuta kuin takaisin ampumaradalle - ja taas paukkuu. Hyvä ampuja voi taktikoida piereskelyjen määrällä, huonompi yrittää pidätellä.

Mäkihyppytrap se vasta mielenkiintoista olisikin! (Trap on sitä kiekkojen ampumista, tiedättehän. Minä en tiennyt, katsoin Googlesta.) Mäkihypyn vaikeusastettahan voisi helposti lisätä ihan vain vaikkapa tuulikoneella, mutta ei nyt tyydytä helppoihin ja ensimmäisenä mieleen tuleviin ratkaisuihin. Mäkihyppytrapissa urheilija huutaa liitoon ponnistettuaan hep, ja kone laukaisee käskystä kiekon ilmaan. Siinä sitten vain salamannopeasti pyssy selästä ja töihin. Hyväksyttävät hypyt kertyvät sen mukaan, osuuko kiekkoon vai ei. Tyylipisteitä ei tässä lajissa jaella, mutta yleisöön ampumista tulisi välttää.

Urheiluliitto voi pistää mietintään myös uimahyppyjoogan, balettijääkiekon, nenänkaivuukoskenlaskun ja makkaran grillaamisen. Siinä tulee hirveä hiki, jos seisoo ihan grillin vieressä koko ajan.

Viimeisenä ehdottaisin vielä shakkinyrkkeilyä. Kun toisen siirto oikein vituttaa, kaivetaan hanskat pöydän alta ja lyödään vastustajan hevosta turpaan.

Erittäin hyvä, ellen täydellinen

Suomalaiset ovat hirveän huonoja kehumaan itseään tai ottamaan (harvoja) kehuja vastaan, sillä paitakin on ihan vain - 90 %:n penkojaisista ostettu, permanentti tehty kotiaineilla pimeässä pesuhuoneessa ilman käsiä ja ainetta meni litra silmään ja toinen lavuaariin. Itsekehua pitää kuulkaas harjoitella! Siinä voi käydä nimittäin äkkiä niin, että huomaa kaikista pikkuvioistaan huolimatta olevansa oikeastaan melkoinen pakkaus monella tapaa.

Nyt annankin teille kotiläksyjä: tehkää kaikki muistikirjaanne tai hakatkaa naulalla jääkaapin oveen Itsekehu haisee -lista, johon keräätte kaikki parhaat puolenne ja erikoisosaamisenne. Yllätytte varmasti, esimerkiksi listan lyhyydestä. Ei vaiskaan. Kyllä niitä kertyy, kun tarpeeksi pinnistelee. Katsokaa vaikka!

- Ensinnäkin olen tosi hyvä keittämään teevettä.
- Harrastan kaikenlaista eli kehitän itseäni jatkuvasti. Käyn esimerkiksi usein postilaatikolla. Osaan myös ulkoa reitin sängystä vessaan, mikä on synkeinä talviaikoina tarpeellista: kolme askelta eteenpäin, käännös oikeaan, seitsemän vessanovelle, rivasta kiinni, sisään, kaksi pöntölle. Istu. (Tämä on tärkeä vaihe, joka saattaa herkästi keskellä yötä unohtua, ellei ole huolellinen.) Ja sama sitten käänteisenä takaisin sänkyyn, mikä tietenkin vaatii jo melko suurta kyvykkyyttä.
- Olen myös pitkäjänteinen, mikä ilmenee taidossani olla hermostumatta koskaan. Kotonakaan. En milloinkaan tai kovin usein karju, ojenna, neuvo tai muutenkaan rajoita kenenkään elämää. Ei vain ole tapana.
- Haastan itseäni älyllisesti viidesti viikossa heittäytymällä työssäni teinien keskelle. Kerran kaaduin openpöydällä, mutta se olikin paska pöytä.
- Olen omistautuva. Jos päätän olla hyvä suklaansyönnissä, harjoittelen. Harjoittelen, harjoittelen ja harjoittelen. Ymmärrän kuitenkin, että lajitreenien tulee olla monipuolisia. Jos lähden lenkille, pysähdyn kaupan kohdalla, ostan suklaalevyn ja perjantaipullon ja tulen tyytyväisenä kotiin endorviineineni.
- Osaan ajaa ilman apupyöriä.
- Olen erinomainen biologiassa, etenkin linnuissa ja kasveissa. Osaan varmasti esimerkiksi voikukan ja, no, voikukan, mutta erotan tiukan paikan tullen kukkapenkistä myös ruusun ja siilin.
- Matikassa olen törkeän hyvä. Ai, ette usko vai? Yksi pieni elefantti marssi näin ja pyysi mukaan yhden kaverin. Kaksi pientä elefanttia marssi näin jne.
- Olen hyvä syömään kaikkea paitsi sanaani.
- Minulla on hyvä käsiala. Kuten huomaatte.
- Erityistaitoni ja ylpeyteni aihe on kurkipotku, jossa on vaikutteita varsahypystä. Kun oikein keskityn, voin osua jopa kattokruunuun.
- Olen vielä aika nuori  nuorekas kohtuuikäinen.
- Korostan vielä vähän liikunnallisuuttani. Viime talvena kävin (kerran) hiihtämässä ja ohitin kaikki. Yksikin porukka oli pysähtynyt ladunvarteen minttukaakaolle, mutta niin vain menin ohi.
- Olen myös erityisen hyvä laskettelemaan vain toiseen suuntaan. Olen varma, että minulla on aivovamma, joka jotenkin estää minua kääntymästä oikealle. Hirmu homma vain löytää laskettelurinteitä, joissa voi vetää kilometrin vaakana vasemmalle.
- Osaan laulaa toisen äänen kappaleeseen Puhelinlangat laulaa. Minulla on törkeän kaunis lauluääni. Olen laulanut yläasteen kuorossa monta vuotta. Kuoro lopetettiin. Ei varmaan ollut vetäjää.
- Kerroin tänään töissä, että olen sikahyvä korjaamaan kopiokoneita. Pikku potku kylkeen, ja kaikki on kunnossa taas.

Ottaisin itseni töihin milloin vain (ja antaisin hirveästi lomaa).

Big Mother Brother

On äärettömän tärkeää, että ihmiset tulevat toimeen keskenään: aistirajoitteiset, homot, sinkkuhomot, wanna be -homot ja homonhomot, ulkomaalaistaustaiset, muutama metsänpeikko ja kymmenen pinkeäksi blondattua pimatsua. Siksipä henki tuli vuosia sitten pullosta ja lukitsi itsensä päiväkirjahuoneeseen. Sieltä käsin hän ihmevoimillaan asensi mikrofonit, kaiuttimet, aidat ja poreammeet ja alkoi puhua.

Henki nimesi itsensä Isoveljeksi.

Koska Isoveli on maailmaa valvova silmä, hän tiesi, mitä tehdä: hän kutsui taloonsa vieraita. Isoveli oli kuitenkin leikkisä sielu ja meni itse piiloon, pani oven kiinni ja hihitteli hiljaa. Vakoilupeilin takaa oli jännittävä seurata, miten asukkaat innoissaan suorittivat hänen keksimiään erilaisia tehtäviä -  ja tehtävien lisäksi salaisia salatehtäviä ja salaisten salatehtävien vastasalatehtäviä!

Palkkioksi tottelemisesta Isoveli antoi vierailleen viinaa, ja sekös sai heidät kirkumaan ilosta.

Isoveli huomasi pian, ettei oikeastaan ollutkaan niin kauhean tärkeää, tulivatko aistirajoitteiset, homot, sinkkuhomot, wanna be -homot ja homonhomot, ulkomaalaistaustaiset, muutama metsänpeikko ja kymmenen pinkeäksi blondattua pimatsua toimeen keskenään (kunhan vain välillä harrastivat julkisesti seksiä). Oli paljon hupaisampaa seurata, miten he kävivät toistensa hermoille! Henki tajusikin esimerkiksi lukita heidät käsiraudoilla toisiinsa kiinni. Miten hauskaa olikaan, kun alettiin yhdessä oksentaa! Kyllä Isoveljeä nauratti! Erästä päivää hän valmisteli erityisen pitkään: vieraat saivat sitoa kyrvän otsaansa ja tanssia valssia puhallettavien nukkejen kanssa! Se oli niin hassua, että henki meinasi salpautua ja tukehtua.

Joskus joku hullu uskalsi vastustaa Isoveljen tahtoa, jolloin hän suuttui. Sitten ei tullut viinaa. Ajatella. Itkuhan siinä tulee ja tappelu ja pettynyt mieli ja isompi kyrpä otsaan. Taloon oli tultu etsimään itseään, ja kaikkihan tajuavat, ettei se ilman viinaa onnistu. Tai puhallettavia seksileluja. Niin.

Se, mitä kukaan ei tullut ajatelleeksi, on äiti. Jokaisella isoveljelläkin on oma Big Mother Brother. Pian hän on tuleva ja vievä lapsensa kotipulloon rauhoittumaan. Toivottavasti noin tuhanneksi vuodeksi.

Tukisukkahousutrampoliini - ja muita hyödyllisiä niksejä

Tänään on Pirkan nimipäivä. Onnea! Sen kunniaksi keksin teille kaikille uusia sukkahousujen käyttötapoja, sillä tiedän, että niitä tarvitaan lisää. Maailma ei vielä ole niitä täynnä. Ajatella.

1. Sukkahousut ovat pimenevän syksyn urheiluilloissa välttämättömät. Ole reipas ja järjestä naapuruston kanssa jännittävät kilpailut: esimerkiksi omatekoinen moukari syntyy näppärästi pujottamalla peruna (lajikkeella ei merkitystä, muusia ei suositella) sukkahousujen teräosaan. Sukkahousut voi myös vaihtoehtoisesti virittää vaikkapa korkeushyppyrimaksi tai antaa ne palkinnoksi onnistuneen urheilutapahtuman voittajalle!

2. Pieneksi jääneet tukisukkahoususi käyvät kätevästi trampoliinista, kun virittelet ne ison tynnyrin päälle. Ole kuitenkin huolellinen ja muista poistaa kansi alta, se helpottaa hyppimistä huomattavasti. Koska sinulla on tukisukkahousuja kuitenkin useammat, uhraa ne kaikki ja tee hyppimisestä koko perheen iloinen harrastus.

3. Sukkahousuista saa oivan ostoskassin. Voipaketit ja hernekeittotölkit vain teräosiin ja sukkahousut päähän. Ei väsy selkä eikä palellu pää. Jos ompelusormia syyhyttää, voit ommella pääosaan raitoja vaikka toisenvärisistä sukkahousuista. Vau! Yksilöllistä ja tosi hauskaa! Ilahduta kauppakasseilla myös sukulaisiasi jouluna.

4. Viritä sukkahousuja kotonasi oviaukkoihin. Huoneisiin pujottelu on jännittävää, ja saat samalla uudenlaista kotijumppaa ilman kalliita salijäsenyyksiä. Pujottelubick vahvistaa koordinaatiokykyäsi ja  vapauttaa endometrioosia.

5. Älä heitä rikkinäisiä sukkahousuja pois, vaan käytä niitä rohkeasti. Se on trendikästä, etkä tietenkään tahdo olla epämuodikas. Hyi, sellaisia.

6. Haaveiletko pitkistä hiuksista? Puno teräosista letit, laita sukkahousut päähäsi - ja edullinen hiustenpidennys on valmis. Jos letit eivät ole tyyliäsi, leikkaa lahkeet pitkiksi suikaleiksi.

7. Miksi ostaa kallista taidetta, kun sitä voi tehdä helposti itse? Liimaa sukkahousunpaloja kaupan valmiille taulupohjalle ja ripusta teos seinälle. Taiteesi huomataan varmasti.

8. Paketoi joululahjat sukkahousuihin. Sukkahousut taipuvat hienosti hankalanmuotoisenkin lahjan päälle. Koska sukkahousupaperi ei mene ryppyyn, voit uusiokäyttää kätevän lahjapaperin myös seuraavana jouluna. Ekologista!

9. Tee sukkahousuista laskuvarjo. Ei haittaa, vaikkeivat ne avaudu, sillä häpeästä kuolisit tempun jälkeen kuitenkin.

10. Liota sukkahousut kermassa, paista voissa ja syö.

Kaada sitä pallonreikään!

Päädyin tänään lueskelemaan viiden vuoden takaista päiväkirjaani. Se oli aika hupaisaa, ja opin itsestäni ainakin sen, että olen edelleen yhtä kypsä, ihana ja tanniininen kuin silloinkin. Seuraava katkelma kertoo siitä, miten nainen raskaana ollessaan kohtaa kaikenlaisia vaikeita tilanteita.

Alkusyksystä  2006:

"- Olen lihonnut. Se tarkoittaa, että painan pian yli 30 kg. En kestä. Itkin hieman, ja se helpotti. Avasin myös housunnapin, ja se vasta helpottikin. 

- Lähipiiriin odotetaan kaksosia. Entä, jos meillekin tulee enemmän vauvoja? Sitten pitäisi keksiä hirveästi nimivaihtoehtoja. Mari ja Juana? Oiva ja Riini? Tiku ja Taku?  

- Miten salaan raskauteni huomisissa juhlissa, jotka ovat täynnä haukankatseisia naisia? Menemme ensin hohtokeilaamaan. Siellä saa drinksuja. Minne kaadan ne? Pallonreikiin? Keilailun jälkeen meille on varattu iso saunamökki, jossa ruokailemme. Jos  tarjolla on viiniä, sitä on paljon vaikeampi hukata kuin siideriä. Siideripullosta voi kaataa sihinät pois ja laittaa vettä tilalle. Sitten vain roikkuu pullonvarressa tiiviisti koko illan ja kompuroi vaikka pikkuisen välillä tai oksentaa. 

- Kun olisi taas juurikasvua ja pitäisi jaksaa värjätä hiukset. Ja hiusväri on myrkkyä ja olen syönyt homejuustoakin eilen, kun en yhtään muistanut. Niin sitä vain aloitetaan rappioäidin ura heti alkuunsa."

Seuraavana päivänä juhlia koskeva selviytymistragedia oli jo huippuunsa kehitelty: 

"Jo mennessämme yhteiskyydillä keilailuareenaa kohti kiskon siideripullosta eväsjuomaa. Ehkä käärin leipääkin voipaperiin ja selitän, kuinka en viitsi juoda tyhjään mahaan. (Kuulostaa ammattimaiselta.) Jos joku haluaa ottaa huikat, nauran räkäisesti ja pidän arteestani kiinni vaikka kaksin käsin. Tarpeen vaatiessa juon koko pullon yhdeltä istumalta ja röyhtäisen kunnolla päälle. Olen tosi hyvä tekoröyhtäisyissä!

Koska keilaillessa on tarkoitus kaataa, minähän kaadan. Mitä enemmän osun, sitä innostuneempi olen, enkä kerta kaikkiaan ehdi juoda yhtään ainoata drinkkiä. Jos muki tuodaan kouraan ja on juotava, kippistän ja unohdan  juoman tai kaadan sen jonnekin, esimerkiksi kukkaruukkuun. Olen aika varma, että keilailuhalleissa on hirvittävästi erilaisia kukkaruukkuja. 

Loppuillan kädessäni on koko ajan siideripullo, jonka sisältöä kehun kovaäänisesti. Jos tarjolla on vain viiniä, huhuilen huomiota herättävästi lasiani. En ymmärrä, miten onnistun jatkuvasti hukkaamaan sen jonnekin. Viimeisenä ohjelmanumerona kontin ensin pöydän alla ja ilmoitan oksentaneeni jonkun käsilaukkuun. 

Kotimatkan loppuhuipennuksena pieraisen ja sammun autoon ehdotettuani ensin yhteislauluksi jotain törkeää. 

Uskon, että tästä tulee mahtava ilta!"

Tulihan siitä, kuten arvata saattaa. Pitäisi oikeastaan ottaa neuvolaan yhteyttä, jotta voisivat painaa jonnekin ohjekirjaseensa. On niitä paskempiakin ohjeita jaeltu.

Kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantanhua

Elämässä pitää olla haasteita, sellainen on laki. Koskapa olen kuuliainen ja hirvittävän kilpailuhenkinen, annoin itselleni tehtävän: minun piti kirjoittaa viidessä minuutissa runo, jonka aihe oli "hua". Miettikää, miten kehittävää! Kehityin niin, että jopa vatsalihakseni pullistuivat, otsasuonesta puhumattakaan. Ihmisen pitää kilpailla itsensä ja naapureidensa kanssa jatkuvasti, jotta elämässä säilyy rytmi ja jännitys. Unohtakaa yhteiset grillijuhlat tai orapihlaja-aita välissänne, lausukaa runoja. Se on intellektuaalia. Huomasitte terävänä varmasti, että olen sanavarastoltanikin kehittynyt. Pelaan Laiva on lastattua joka ilta ja välillä yölläkin. Ei ole tapana tipahtaa kehityksen kärryiltä.

Koska olen kiva, saatte kuulla Hua-runoni. Se on tosi hyvä.

Hua Tanhua, tanhua, kopsuta kenkää! Seuraintalolla ei tanssija pelkää selkää kääntää tai rytmissä hyppiä tahdissa heilua ja sylissä keinua. Tanhua, tanhua hamettasi lennätä et sinä muuta kuin polkata ennätä. Käänny ja hypähdä, kopsuta kenkää, kädet vie lanteille rivissä nyt menkää! Kiivaasti tanssikaa, hyppikää, lentäkää! Jenkan tahdissa kuviota pyörikää. Tanhua, tanhua, soita panhuilua.

Kansantanhuaminen se vasta onkin kehittävää puuhaa. (En ole kokeillut.) Siinä saa parin, eikä jää koskaan yksin. Siinä voi pyöriä kuin karusellissa ja laittaa letit päähän. On tietenkin ikävää, jos on kalju, mutta eivät kansantanssijat varmastikaan syrji ketään, sillä heillä on hauskaa. On sinisiä ruusunkukkia ja punaisia ruusunkukkia! Sitä paitsi marketeista saa näppärästi erivärisiä peruukkeja etenkin vapun aikoihin, joten ratiritiralla ja hansvilivilihanslailaa vaan.

Kansantanssi myös edistää tiimityöskentelyn harjoittelua, ja sekös vasta onkin kehittävää. Kyllä siinä äkkiä pannaan punkkarisooloilija kuriin, jos yrittää kapinapäissään pyöriä väärään suuntaan tai hakata tanhukenkää seuraintalon seinään juuri silloin, kun pitäisi edetä parijonossa rytmilaukalla myötäpäivään. Tanhu on kurinalaista, eikä siinä totta vie lähdetä mitään omia polkuja hyppimään. Jos yrittää, tulee koko kansallispukuinen lauma polkaten perässä ja sitoo viulunkielillä patteriin kiinni rauhoittumaan. Ja sitten mennään rinkiä taas niin että kopse käy.

On kuitenkin sanottava, että erityisesti miesten kannattaa ihan oikeasti harrastaa kansantanssia, sillä onhan se nyt selvää, että mitä sujuvammin jenkka sujuu, sitä paremmin nainen seuraa mukana. Pääsin kerran pyörimään valssia monta vuotta tanhua harrastaneen kanssa, ja ellei hän olisi ollut sukulaiseni, olisin varmasti rakastunut häneen heti sen jälkeen, kun olin pyörtynyt ja oksentanut kappaleen loputtua. Linnanmäki, Särkänniemi ja Powerpark todellakin, kaikki samassa valssissa.

Ilo ilman punkkua ja kansantanssia on teeskentelyä. Huahhahhaa.

‎10 hyvää syytä nauttia illalla punkkua (K18)

Punaviini, punkku, punkero, punkeroinen, punksu. Koska en yhtään tykkää alkoholista, enkä siis todellakaan juo, haastattelin otsikon aiheesta aikani kuluksi naapuripusikon pupujusseja. Koin nimittäin hirvittävän tärkeäksi kerätä näin viikonloppua - ja kaikkia tulevia viikonloppuja - ajatellen teille 10 hyvää syytä nauttia illalla yksi (tai useampi) punkkulasillinen. Oikeastaan tästä saa syyttää ja kiittää myös Juoppokaasoani, jonka mielestä aiheesta pitäisi ehdottomashti keshkushtella enemmän. Eikä tietenkään ole hyväksi, että kertyy patoumia.

Oli hieman haastavaa hyppiä kanipuku päällä pajukossa, mutta kun lauloin muutaman säkeistön verran Eiookorviaeiookorviaeihännäntypykkää, alkoi haastateltavia pikku hiljaa kertyä. Tajusin tosin juuri laulaneeni pusikossa sammakkolaulua. Ei ihme, että kuulijakunta oli epäluuloista ja pakeni pian. On kai viisainta tunnustaa suoraan, että jouduin vetämään suurimman osan vastauksista hatustani. Sieltä ne kaniinitkin aina tulevat.

Olkaapa hyvät, ottakaa opit käyttöön!

1. Kaikki tietävät, että juominen on tärkeää, ettei tule nestehukkaa ja pyörry. Vinkki: Pidä aina punkkupulloa käsilaukussa tai työpöydällä. On hyvä opetella juomaan pitkin päivää. Niin siitä tulee tapa, ja juomaa kuluu helposti tavoiteltu muutama litra päivässä. Punaviini on sitä paitsi siitä hyvä juoma, ettei sen pidä olla jääkaappikylmää. Mutta ei sillä väliä, vaikka onkin.

2. Koska haluat kuitenkin olla ja varmasti oletkin Hyvin Sivistynyt, olet oikeastaan velvoitettu juomaan eurooppalaisittain viiniä ruoan kanssa ja sohvalla ja missä nyt milloinkin. Alkon kassalla voi kuitenkin nolostuksen tullessa ja välillä ihan varmuuden vuoksi kertoa, että taas on vieraita tulossa ja että huh, kun on raskasta pitää illalliskutsuja jatkuvasti, mutta ihanaahan se tietenkin on ystäviä tavata.

3. Ihmisellä pitää olla seikkailumieltä. Kokeile vetää punaviiniä pillillä! Ota vaikka kaverin kanssa kisa, kumpi saa pullon ensimmäisenä tyhjäksi. Kilpaa imuutellessanne voitte molemmat miettiä, miten ihanaa onkaan viettää tässä tällä tavoin laatuaikaa yhdessä ja työskennellä yhteisen tavoitteen hyväksi.

Koska olette ystäviä, pitää myös aina muistaa toisen auttaminen. Jos kaveri ei millään jaksa juoda omaa pulloaan loppuun asti, tarjoudu viimeistelyhommiin.

4. Punaviini kannustaa luovuuteen! Varaa viereesi lehtiö, johon voit kirjoittaa luonnehdintoja vaikkapa eri rypälelajeista. On jännittävää, miten nopeasti makuaisti kehittyy ja viinistä löytyy lisää erilaisia ulottuvuuksia.

Lasi yksi: Hieman tanniininen, aavistuksen pähkinäinen, kitkerähkö. Ripaus rusinaa (yök), jälkimakuna raparperi. Kyllä tätä nyt toisenkin juo.
Lasi kaksi: Oho, pahin kitkeryys taittunut, alkaa puhutella, oikeastaan aika vivahteikas.
Lasi kolme - neljä: Toimii. Leikkisä, jopa riehakas, voimistunut, olenpa oikeastaan aika hyvännäköinen ja tosi hauskakin, porukan säkenöivin.
Pullollinen: Rai, rai ja rillumarei! Hölökynkölökyn ja kaada sitä tuoppiin.

Opetus: Älä koskaan luota viinin antamaan ensi vaikutelmaan, vaan anna sille mahdollisuus kehittyä illan myötä.

5. Punkku rentouttaa! Jos on vaikkapa pistänyt rikollisia selliin, luonut hevonsenpaskaa, hakannut toimistossa excelliä sormi vääränä tai istunut internationaaleissa palavereissa kahdeksasta neljään koko viikon ja elämänsä ajan vauvasta asti, on perjantaina ihan kelpo veto avata punkkupullo. Ilo ilman punaviiniä on teeskentelyä.

6. Punkku voi olla harrastus, eikä harrastustuksia saa ensimmäisen väsymismerkin jälkeen lopettaa. Pitää jaksaa yrittää, että kehittyy. Harjoittelu palkitaan ihan varmasti: sinusta voi tulla jopa ammattijuopppo!

7. Punkkukänneissään voi avautua. On hirmu tärkeää, että päästää välillä höyryjä, sillä ne voivat muuten patoutua ja se on vaarallista ja vie mielenterveyden ja sitten lukitaan Siperiaan loppuelämäksi.

8. Punkku on hyvää. Se on myös maukasta, herkullista ja maittavaa. Lisäksi punkku edistää kaikenlaista, kuten aineenvaihduntaa.

9. On niin romanttista nauttia yhdessä punaviiniä! Sytytetään vähän kynttilöitä, lausutaan runoja, soitetaan kitaraa ja kontitaan yöllä parijonossa sänkyyn.

10. Punkeroa punkerolle, se on oma mottoni. On hyvä tunnistaa nimikkojuomansa.

Ja yksi vielä kaupanpäällisiksi, kun olette niin kilttejä:

11. Punaviiniä voi nautiskella iloon ja suruun, maanantaihin, tiistaihin, perjantaihin, juhlaan, arkeen, ruoanlaittoon... Kyllä te tiedätte. Tänään vaikka synttäreitteni kunniaksi! Kauan eläköön nuorikko-Ässä!

Kaukosäädinhelvetti

Laskin, että meillä on 16 erilaista kaukosäädintä. En ole tosin varma, onko mies piilottanut niitä jonnekin vielä lisää. Tyypillä on vähän taipumuksia piilotteluun: tällä hetkellä hänellä on sipsipusseja autotallissa, ja kerran hän luuli olevansa hyvinkin ovela kätkettyään lakupussin pakastimeen. Söin sen.

Suurin osa kaukosäätimistämme kuuluu televisioon tai televisiontyyppiseen laitteeseen (vrt. feta ja kreikkalaistyyppinen salaattijuusto), mutta pystyyhän niillä ohjaamaan myös esimerkiksi sälekaihtimia. On hirvittävän raskasta kävellä pari metriä ikkunan luo, kyllähän sen ymmärtää.

Sen sijaan en ole koskaan ymmärtänyt, mistä miehillä piisaa virtaa, energiaa ja kiinnostusta paitsi kaukosäätimiä, niin myös muita teknisiä vimpaimia kohtaan. Jos minun eteeni lyödään säkillinen johtoja, ymmärrän niistä sen, että en ymmärrä niistä mitään. Osaan pistää imurin seinään ja sähkövatkaimenkin kanssa pärjään, mutta heti, kun tulee puhe liittimistä ja kaapeleista (huomaa sangen kehittynyt tekninen sanavarastoni), pakenen ulkomaille. Voin käsi sydämellä ja täysin häpeämättä tunnustaa, että en tiedä, mikä on esimerkiksi SCART-johto tai USB-liitin. Prinsessojen ei yksinkertaisesti tarvitse, ja oikeasti sen kermankin vatkaa palvelusväki. Ongelma on vain siinä, etteivät miehet voi tajuta, mikä johtohässäköissä, eri laitteiden kytkemisessä toisiinsa ja kaukosäätimien ristiin siittämisissä on niin vaikeaa. Mutta kysykääpä vain heiltä, mitä eroa on korallilla, lohenpunaisella, persikalla ja hennon oranssilla! Siinä näkevät. Kukin pysyköön tontillaan.

Täytyy silti myöntää, että välillä on aivan hirveän kivaa, kun jokaiseen vimpaimeen on oma kaukosäädin. (Kun sitä on ensin mahdollisesti oppinut käyttämään.) Keittiössä voi vaikka viihdyttää itseään laittamalla riviin kahvinkeittimen, sauvasekoittimen ja leivinpaahtimen ja pitää juoksukisat. Voi rakentaa vaikka radan ja seurata, vetääkö leivänpaahdin kurvissa kaikkien ohi. Ne ovat yllättävän nopeita, kun on ensin tyhjännyt aluslautaselta vuoden leivänmurut.

Oikeastaan kaukosäätimiä voisi keksiä vielä moneenkin tarkoitukseen: esimerkiksi lapsia olisi välillä varsin kätevä pysäyttää pause-napilla tai teinipahikset kelata suoraan fast forwardina kyliltä kotiinsa hillumaan. Itsensä voisi joskus ohjata hoitoon.

Paska maanantai

Mikä siinä on, että maanantaipäiviä on varmasti tieteellisesti todistettunakin enemmän kuin perjantaita? Maanantai on sen verran ärsyttävä, että nyrkillä se pitäisi tappaa, sillä maailma, universumi ja työnjohto yleisesti olettavat, että viikonlopun jäljiltä ollaan virkeitä, reippaita ja innokkaita tarttumaan uuden viikon mukana tuomiin jännittäviin haasteisiin! Pitäisi heti aamusta hyppiä voltteja, tehdä spagetteja ja mitä sitä nyt yleensä töissä tehdään. Tiimityötä. Missä on ihmisen yksilöllisyyden ja persoonan korostaminen, kysyn vaan? Paljon ennemmin suomalainen toimistotyöntekijä istuu rauhassa yksin kopissaan ja surffailee salaa, kuin tekee vieruskavereiden kanssa ajatuskarttaa ja toimintastrategiaa ja kehittää kaikkea niin maan perkeleesti.

Tämän kaiken päälle maanantaisin on aloitettava laihdutuskuuri. Ei sitä ihminen kauan jaksa. (Siksipä taas ensi viikolla uudestaan.) Ja turha väittää, etteikö minulla tai sinulla tai naapurin Kaarinalla muka ole mitään laihdutettavaa: jokaisella naisella on aina ainakin pari kiloa, jotka joutaisi saman tien tiputtaa pois. Mahasta, reisistä, perseestä tai vaikka sitten nenästä, jos nyt ruvetaan inttämään siellä. Ihminen on ihan varmasti paljon onnellisempi, kun se on laiha ja reisien välistä välkkyy aurinko ja liikkuminen onnistuu ilman lähiliikennemaksua näppärästi tuulen mukana. Juuri viime viikolla sitä paitsi julkaistiin tutkimustulos, jonka mukaan avioliittokin on onnellisempi, kun vaimo painaa vähemmän kuin mies. Että laihduttamaan vaan siitä, kaikki tankit. Se on maanantai taas.

Juoppokaason juomalaulu (K18)

Perjantain kunniaksi tärähtää! Löysin lukuisten siistien ja kurinalaisten arkistojeni kätköistä ehdottoman helmen, josta en tosin ota kunniaa itselleni, vaan annan sen ja suosionosoitukset taannoin häissäni toimineelle rakkaalle kaasolleni. Kun siemailette tänä iltana sohvalla sivistyneesti viinipullollisen, voitte laulaa samalla tätä:

JUOPPOKAASON JUOMALAULU 

(sävelen saa itse päättää, tempo nopeahko)  

Aamulla heräsin, pää oli kipeä  

matkani vessaan oli hyvin ripeä.  

Kurkusta ylös eiliset juomat  

mieheni Tallinnan laivalta tuomat.  

Mielessä pyöri ne eiliset mokat  

kun kipattu oli vasta tuopit tokat.  

Turpaan taisin vetää portsariparkaa  

tajusin et hommat taas käsistä karkaa.  

* vedä perseet *  

Tiskillä notkuin, tilasin viinaa  

vieressä olevalle puhuin pelkkää kiinaa.  

Äitini puolelta rytmigeenein saaduin  

vispasin lannetta, kunnes kaaduin.  

Kotiini kömmin toinen kenkä hukassa  

kadulta löytyneet purkat roikkui tukassa.  

Olipa hauskaa olla kännissä tälleen  

huomenna bileet, otan viinaa jälleen.  

* vedä perseet *  

Oikein rattoisaa ja sivistynyttä viikonloppua! 

PS. Koska olen vastuullinen ja hyvinkasvatettu, lisäsin otsikkoon merkinnän K18. Paitsi että nyt alaikäiset vasta ryntäävätkin lukemaan kiellettyä materiaalia, sillä se on ihmisen luonto. Teitä on kuitenkin varoitettu! 

Banaani housuissa Pariisissa

Matkailu avartaa, kuten tiedätte. Minä olen hirveän avartunut, varsikin kaula-aukosta. Pienenä matkustelin melko paljon perheeni kanssa pitkin Suomea, ja se oli kuulkaas huikeaa, se! Minulla on hirvittävästi kaikenlaisia opettavaisia kokemuksia. Olen esimerkiksi oppinut syömään Felixin tölkkilihapullia ja säilykelihaa, mikä on vain etu, jos vaikka sota tulee tai tulva.

Matkamuistojeni TOP 10:

10) Huusin Ruotsissa hotellihuoneen ikkunasta täysillä alas kadulle Piiippi Lååångstruump. Vanhempani olivat ylpeitä. Eivät syyttä. Olin jo pienenä melkoisen lahjakas vieraissa kielissä. Heippodei!

9) Sain Kuopiosta kukkopillin. Se on jo kuollut.

8) Ekenäs ja Tammisaari saivat minut aina jotenkin sekaisin. En oikein tiennyt, kummassa olin.

7) Mies ei oikein osannut eräänä rentouttavana pikku viikonloppumatkana ajaa autoa, ja minua muutenkin kovasti keskusteluttivat kaikenlaiset tärkeät asiat. On tarpeellista käydä syvällisiä keskusteluja. Tienposkessa oli pian kyltti Hankala. Mies käänsi auton ja kysyi, jäänkö sinne.

(Oikeasti tämä tietenkin tapahtui tuttavillemme. En vain tahdo kertoa muiden asioita.)

6) Ostin Turusta huippumuodikkaan, virkatun paidan, jota luokan pojat kutsuivat syksyllä pöytäliinaksi. En ole ollenkaan katkeroitunut tai muistele pahalla.

5)  Saksassa tajusin, että autoilijat voivat aivan oikeasti pysähtyä suojatien eteen ja vieläpä joka kerta. Hämmennyin niin kovasti, että niiasin, vedin takaperinkuperkeikan ja hyppäsin sen jälkeen kurkipotkulla rotvallin reunan kautta kattokruunuun.

4) Tunisiassa olin tosi kipeä, mutta kas: opin kuolaamaan siten, että makasin sängynreunalla kyljelläni, pidin suuta auki ja annoin kuolan valua alas lattialle asetettuun kippoon. Kaikenlaisia eukonkantoja sitä on, mutta tarkkuuskuolaus puuttuu lajivalikoimasta kokonaan. Sitä paitsi edukseni laskettakoon myös se, että kuolasin lääkärin edessä ranskan kielellä. Tiesin, mikä on on poistumistietä osoittavan kyltin teksti, viisasin nenääni ja pyöritin päätäni. Olen varma, että tulin ymmärretyksi.

3) Kanariansaarilla tappelin saksalaisten eläkeläisten kanssa. Jälkeenpäin olisin osannut paljon muitakin lauserakenteita kuin Scheissen, sillä olen - kuten edellä mainituista esimerkeistä käykin hyvin ilmi - älyttömän lahjakas kielellisesti.

2) Kaksi ensimmäistä matkamuistosijaa menee Pariisille, sillä se on kaupunkina avartanut minua ehdottomasti eniten. Ystävämme järjesti meille nimittäin seikkailun: koska Louvreen oli aina aivan järjettömän pitkät jonot, sai matkakumppani nerokkaan idean. Hän vei seurueemme hotellin pohjakerrokseen, josta lähdimme kävellen etenemään kohti ylintä kerrosta. Kun viimein pitkän mutkittelun jälkeen olimme perillä, oli käytävän päässä olevaan ikkunaan kiinnitetty torikojusta ostettu Mona Lisa -juliste. Vähänkö säkä, näimme sen sittenkin!

1) Samaisella matkalla muutama hyvin kaunis ja laiha nainen seisoi hotellin käytävällä banaani mustissa boksereissa. Paitsi että yhdellä taisi olla appelsiini. Asia oli tärkeä ja tuli hoidetuksi palo-ovien edessä. Miten köyhäksi elämäni olisikaan jäänyt ilman hedelmää housuissa? En uskalla edes ajatella, miten paljon henkistä pääomaa olen tästäkin loppuelämäkseni saanut.

Matkailu avartaa, ehdottomasti. Seuraava kohteeni on Hevonkuusi.

Ei verho kauas tangosta putoa

Moni voisi luulla, etteivät siat verhoilla koreile, mutta pieleen menee. Moni verho päältä kaunis ja välillä ikkunan läpikin.

On yksinkertainen tosiasia, että verhoja pitää olla. Niiden taakse voi esimerkiksi mennä piiloon, ja onhan niitä nyt kaikenlaisia syitä. On siis aivan normaalia omistaa kesäverhot ja talviverhot, eikä kovin vikaan voi mennä, jos on vielä sen päälle kevätverhot, syksyverhot, jouluverhot ja liputuspäiväverhot. Sitten on vielä tietenkin synttäriverhot, vappuverhot, maailman kauneimmasta alennuskankaasta tehdyt verhot (tai ehkä neljät, kun sai niin halvalla, että tuli itku), palosuojatut verhot, vanhan kodin verhot joita ei malta heittää pois, uudet mutta eivät sittenkään niin kivat verhot, pitkät verhot, kappaverhot, tummat ja vaaleat. Pellavaverhot, puuvillaverhot, silkkiverhot ja palosuojatut verhot. Käsin painetut verhot. Itse ommellut, teetetyt, pidennystä tai lyhennystä odottavat verhot ja saumamenivittuvinoonverhot eli keskeneräiset verhot. Kyllä, ne voivat jäädä kesken, kun on kuudetta tuntia taistellut keittiönpöydän äärellä ja huutanut apuun äitiä, käsityönopettajaa ja Jumalaa.

Olen oppinut, että kauniilla verhoilla on hintansa: yhden pitkän ja suoran verhon ompeluttaminen maksaa noin 8 euroa. (Siis harvemminhan ketään nyt käsketään ompelemaan pitkää ja vinoa verhoa, joten en ole tullut kyseneeksi, onko sen hinta sama. Kerran tilasimme sisäovia, jotka jouduimme palauttamaan, kun ne olivat niin kieroja, ettei niitä voinut asentaa. Myyjältä tuli viesti, jossa hän korosti ovien olleen tehtaalta lähtiessään melkein suoria. Melkein suoria? Voi elämän kevät. Vastasimme tilanneemme tietääksemme suoria, emme melkein suoria ovia.) Mutta siis kahdeksan euroa verho-ompeluhelvetin välttämisestä ei ole mitään. Sillä ei saa kuin aurapekoniaterian. No, valinta on kyllä aika paha. Hinta asettuu kuitenkin helposti uomiinsa siinä vaiheessa, kun lanka on loppunut kaksi miljoonaa kertaa, aluslanka mennyt solmuun seitsemästi ompelukoneen ympäri ja  hermot romahtaneet ratkotusta, pieleen menneestä saumasta. (Mitä sitä nyt turhaan mitan kanssa kääntelemään.) Parempi verho ikkunassa kuin 8 euroa lompakossa. Joka toiselle verhoa ompelee, se itse siihen lankeaa. Ei verho kauas tangosta putoa. 

Toinen, oikeastaan sfääreihin kohoava harrastukseni ja ehdottomasti vielä tärkeämpi asia kuin verhot ovat sohvatyynyt.

Lähdetään henkisestä puolesta: Sohvatyynyt ovat viime vuosina kärsineet hirveää vääryyttä. Joka paikassa korostetaan niiden osuutta helppona sisustuksen piristäjänä ja tehostevärinä. Tehosteväri on sana, jonka kuullessani olen antaa ylen. (Äidinkielenopettajani yläasteella oli kerran vetänyt aineestani yli sanan oksentaa ja korjannut päälle antaa ylen. Näin ne opit kantavat!) Mutta siis sohvatyyny tehostevärinä? Maailma ja universumi eivät nyt ymmärrä. Ei sohvatyynyä osteta kirkumaan oranssina tai pirteän pinkkinä keskelle sohvaa. Sohvatyynyllä on luonne. Sohvatyyny tasoittaa, avustaa ja ylpeästi tukee, mutta ei se saatana vieköön ole mikään huutomerkki! Sohvatyynyn perimmäinen ajatus on olla elegantti, kaunis ja kutsuva. Ja kun fyysiseen puoleen päästään, untuvatäyte on vain etu.

On myös olemassa sellainen sääntö, että silkkityynyille ei kuolata.

Jotta osaisitte elää oikealla tavalla, tässä lisää ohjeistusta: kun vaihdetaan verhot, vaihdetaan myös sohvatyynyt. Tämä oli helppo, pannaan vähän vaikeampi. Kun vaihdetaan koriste-esineitä (esimerkiksi posliinijoutsen toiseen isompaan), vaihdetaan sitä arvostava kanavatyösohvatyyny tunnelmaa tukemaan. Uuden taulun suhteen mietitään tarkasti, miten se sohvatyynyjen avulla sidotaan muihin kodin esineisiin, henkivätkö ne samaa sanomaa vai tuleeko arvovaltakiista. Ja auta armias, jos kulhoon asetettujen popcornien sävy riitelee valkois(t)en sohvatyyny(je)n kanssa. Valkoisten kanssa on aina niin vaikeaa.

Joskus sopivia tyynyjä pitää etsiä kauan, mutta kun sen oikean löytää, sen tietää kyllä. Rakkauksia voi olla useampia. Minulla on jotain kolmekymmentä.

No okei, neljäkymmentä.