keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Entten tentten

Tuntuuko sinusta joskus, että päätöksenteko on vaikeaa? Ai, useinkin? Ei se mitään, et varmasti ole ainoa. Minulla ei tietenkään ole (kovin usein) vastaavia ongelmia, sillä olen jämpti ja minulla on nopea reaktiokyky. Liikuntatunnillakin lähdin aikoinani satasen telineistä niin räjähtävästi, että vedin reippaassa etukenossa ensimmäiset neljäkymmentä metriä. Mutta en kaatunut. Ja koska olen nopea päättämään tärkeitä asioita enkä yleensä muuta mieltäni, ei blogipohjan päivittämiseenkään vaadittu kuin kolmetoista erilaista versiota. Kuvapohjista muisti- ja ruutuvihkot sekä kääröllä olevat permanentit olivat ilmiselvästi lähellä sydäntäni, joten tällainen tästä nyt sitten tuli, hieno ja dramaattinen. Värimaailma ei tosin välttämättä kuvasta ollenkaan herkkää puoltani, mikä on ikävää. Olen oikeasti kaino, ujo ja taustakoivuainesta.

Kerran olin kyllä joulunäytelmässä tonttu ja toisen kerran 70-vuotias mummo. Lahjakkuudet huomataan varhain.

Päätöksentekovaikeudet vaikuttavat elämään(ne) joka ikinen päivä. Aamulla pitää esimerkiksi ratkaista, mitä laittaa ylleen. Aivan turha tulla sieltä terävänä ohjeistamaan, että vaatteet kannattaa laittaa jo illalla valmiiksi, ettei siihen aamulla tuhraannu kallisarvoista aikaa: sanokaapa vain, miten voi ihminen muka illalla tietää, millainen hormonitaso, -tasottomuus tai nyt vaikkapa biorytmi seuraavana päivänä on? Pinkki ja musta paita ovat kuulkaa aivan eri asioita, samoin se, tajuaako heti noustessa olevan kyseessä läskipäivä. Silloin on aivan sama, mitä on pinkassa valmiina, sillä mikään vaatteista ei yksinkertaisesti vain sovi, ja päivä on pilalla ennen kuin ehti oikein alkaakaan. Luulenkin, että elämäntapaoppaiden kirjoittajat ovat hihhuleita, joille vyönreiät onnellisuuden määrittelijöinä ovat vieras käsite ja vaatteeksikin kelpaa sama säkki viisi päivää peräkkäin. Helppohan sellainen on kasasta ottaa ja niellä sitten aamiaiseksi seiväs.

Todellinen ihminen hosuu, vaihtaa paidan ainakin kaksi kertaa ja kengät kolmesti, menee joka jumalan kerta väärään kassajonoon, päättää aloittaa laihduttamisen maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja heti viikonlopun jälkeen. Todellinen ihminen arpoo ja vatvoo ja kaiken häilymisensä seurauksena tekee kuitenkin väärän päätöksen: omassa jonossa on poikkeuksetta kolikot hihnalle kippaava muori, lottoava muori, omat ja ystäviensä vaivat selostava muori ja vielä se pahin eli etuileva muori. (Muoriso on melko aktiivista nykyään. Menisivät perkele bingoon.) Todellinen ihminen myös huomaa, että vaikka jotain asiaa viikkotolkulla vatvoisi, lopulta ensimmäisenä ajatuksissa ollut vaihtoehto on sittenkin paras.

Oikeasti ja ihan totta puhuen ei se aina helppoa ole minullakaan. Tänäänkin menin töihin kolme kertaa, sillä en osannut millään päättää, olisinko enemmän hyödyksi siellä vai kotona. Illaksi päädyin näemmä kotiin, hyvä.

Olen itse asiassa varma, etten vielä vanhuksenakaan ole hyvä päättämään asioita. Ja onhan sitä silloinkin kaikenlaista tärkeää, kuten että keinuuko kiikkustuolilla eteen- vai taaksepäin.

14 kommenttia:

  1. Saatte muuten arvostella uutta blogipohjaakin, jos siltä tuntuu ja kommentointihammasta kolottaa. Jos ette tykkää, en välitä. Jos tykkäätte, olette kivoja, fiksuja ja teillä on silmää.

    VastaaPoista
  2. Olin ala-asteen joulunäytelmässä orava. Ilman vuorosanoja. Viidennellä luokalla.

    Vituttaa vieläkin.

    VastaaPoista
  3. ^Vituttaa kuin pientä oravaa. Ei ihme.

    VastaaPoista
  4. Mä olin neljännellä luokalla lammas Hölmöläisnäytelmässä. Hölmöltä se kieltämättä tuntuikin määkiä lavalla pupupuvusta retusoidussa lammasasussa... Luojan kiitos äitini ei ollut aktiivinen osallistumaan kevätjuhliini, enkä tullut ikuistetuksi valokuvin.

    VastaaPoista
  5. Ei ihme ei. Mulla oli häntäkin, mutta se ratkesi, joten jouduin pitämään sitä kainalossa samalla kun näyttelin (oravaa).

    VastaaPoista
  6. Tässä voi olla sellainen pointti, että me ollaan vain puhjettu kukkaan vähän myöhemmin. Kyllä lampaasta ja oravasta on ura vain nousujohtoinen.

    VastaaPoista
  7. Tajusin juuri, että olen aina pitänyt oravista tosi tosi paljon - siis jopa ylikorostuneen paljon. Nyt tiedän miksi.

    Yliajetut jänikset tai muut liiskaantuneet metsäneläimet ajotiellä ei paljon nappaa, mutta jos kuollut eläin sattuu olemaan o r a v a, säälittää se raukka ihan hirveästi. Melkein pysähdyn hautaamaan ruhon. Yleensä lähetän mielessäni oravalle terveisiä. Nyt tiedän miksi.

    En harrasta pehmoeläimiä, mutta muistan, että kerran Jyväskylässä shoppaillessani (18-vuotiaana) minulla oli pakottava tarve ostaa itselleni matkamuistoksi pehmoeläinorava. Nyt tiedän miksi.

    VastaaPoista
  8. Se kommentti, joka ei koskaan eetteriin ilmestynyt, meni jotenkin näin:
    Mä olen missannut kaikki erilaiset taustat, koska luen aina puhelimesta ja siinä on vaan mustaa valkoisella. Mutta se ei toki estä mua kommentoimasta, että ruutupaperi oli hyvä. Koska ruutupaperissa on ruutuja. Ja telkkarissakin tiedettiin jo kauan sitten, että RuutuÄssä vetoaa kansaan.

    VastaaPoista
  9. Heräsin keskellä yötä. Ponkaisin pystyyn ja tajusin, että se ohjelmahan oli Ruutuysi eikä Ruutuässä. En sentään avannut konetta yöllä, päätin että voin (yrittää) lähettää tämän viestin aamullakin.

    VastaaPoista
  10. Ja nyt mulla on sitten viivoja täällä, eikä ruutuja. Voi paska. Olen varma, että Ritari Ässä tykkäsi viivoista, joten se ehkä vähän lohduttaa.

    VastaaPoista
  11. Ruutupohja oli kiva. Nykyinen pohja loppuu kesken, eli ei kata kaikkia postauksia vaan vaihtuu mustaan.

    Minä oli yleensä pääroolissa näytelmässä, soitin soolon nokkahuilulla ja laulaa luikautin kuorossakin. Lisäksi luin runon opelle ja annoin yhdessä ostetut kukat/ lahjukset sen jälkeen kun olin ideoinut lahjan ja organisoinut ynnä hoitanut rahakeräyksen. Mutta koska olen luonnostani vaatimaton, jätän nämä yleensä työhaastattelutilanteissa kertomatta etteivät haastattelija raukat vallan epäpäteviksi itseään tuntisi. Olen siis paitsi lahjakas, myös vaatimaton ja empaattinen *räkänaurio*

    VastaaPoista
  12. Olen yrittänyt suurilla tietoteknisillä avuillani saada paperia jatkumaan hamaan tulevaisuuteen asti, mutten onnistu. Olen humanisti, olen pimpo ja kaiken lisäksi vielä blondi. Tyhmän pohjan ovat menneet tekemään.

    Räkänauriojutuille räkänauriot takaisin. :D

    VastaaPoista