Mitä se sulle kuuluu?

Olen varmaan maailmankaikkeuden noin toiseksi ainoin suomalainen, joka ei jaksanut lauantai-illan huipentumaa, Putous-viihdeohjelmaa yhtään. Olen ongelmanuori, jota ei naurata juuri mikään muu kuin omat jutut, jotka ovatkin useimmiten aivan loistavia. Olen hekotellut jo tosi pitkään esimerkiksi sille, että haaveilin Lapissa työntäväni erään epäkohteliaan suksittelijaukon hankeen kumoon, kun hän ei suostunut tervehtimään eikä eleelläkään ilmaisemaan, että reagoisi hauskaan risteyskohtaamiseemme millään tavalla. Haaveilin kävelyretkelijäkumppanini kanssa myös siitä, miten tuupattuamme tyypin pää edellä hankeen tunkisimme sukset hänen %&#"€/% liukumaan rinnettä alas ja miehen liukurilla perään. Meilläpäin on nimittäin tapana tervehtiä, eikä koskaan ole liian myöhäistä opetella sitä.

Silloinkin taisi olla lauantai. Ei ihme, että ärsytti kaikki.

Täten lupaan, että koska olen tosikko ja poikkeava, en todellakaan aio ikinä matkustaa Imatralle. En varmasti. En aio milloinkaan syödä Rossossa. (En ole itse asiassa ruokaillut paikassa sen jälkeen, kun sain 10 vuotta sitten eteeni jäisen annoksen. Siinä olikin tarjoilijalla selittämistä.) Minä en myöskään aio ikinä romahtaa, ei ole aikaa eikä voimia sellaiseen. Enkä todellakaan aio ostaa hassua fanimukia.

Ja sen vasta lupaankin, etten toistele joka puolella kaikuvia ja viimeisen päälle hassuja hokemia, en vain suostu enkä jaksa eikä kiinnosta ja olen selvästi niiden yläpuolella, sillä olen koulutettu ja fiksu, keskimääräistä ehdottomasti älykkäämpi. Viimeiseksi lupaan vielä senkin, etten ikinä koskaan milloinkaan osta Munamiehen levyä. En edes alennusmyynnistä eurolla.

Tulimme kävelyretkeilijäkumppanini kanssa Putousta pohtiessamme siihen tulokseen, että itse pitäisi viihdeohjelmatkin tehdä. Keksimme nimittäin jo vastauksen sille, kun poliisi tulisi kuulustelemaan meitä epäkohteliaan suksiukon lumikasaan sullomisesta ja suksien katkomisesta hänen #%€(#€&% viereensä hankeen. "Mitä se sulle kuuluu?" on oikein sopiva heitto tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ihan Putous-ainesta, mutta miljoona kertaa parempi.

Painatan sen ehdottomasti heti ensi viikolla omaan välituntimukiini. Kun rehtori tulee seuraavan kerran kysymään, mitä ihmettä olen tehnyt oppilaiden kanssa Kalevala-tunnilla (no soittanut kannelta Elias Lönnrotin kipsipään kanssa, ehkä hieman kovaäänisesti, mutta mitäs muuta viritetyllä kanteella voi), nostan vain mukin huulilleni ja vaikenen. Ihmisten pitää antaa tehdä työnsä rauhassa.