Suvi suloinen

Keskustelu Jumalasta, jumalista ja jumalattomuudesta käy jälleen näin kevään korvalla kiivaana, eikä koulun kevätjuhlien Suvivirsi ole ristiinnaulittavaksi vietävänä ensimmäistä kertaa. Joillekin se edustaa perinnettä, joillekin taas vain merkkiä laitumille kirmaamisesta ja hartaasti odotetusta koulun päättymisestä. Toisten mielestä koulun pitäisi olla neutraali paikka, jossa kaikilla on sama mahdollisuus osallistua sen toimintaan: ruokarukoukset ja seurakunnan aamunavaukset ovatkin jo radikaalisti vähentyneet ja kadonneet melkeinpä olemattomiin niistä ajoista, jolloin minä ristin käteni koulun kalasopan äärellä ja pyysin Jeesusta siunaamaan sen. Ja sujuihan se jouhevasti, sillä opettaja oli jo aamulla polkenut päivämme urkuharmonilla käyntiin. Suosikkivirtemme oli 503.

Uskonnottomia, ateisteja, kirkkoon kuulumattomia ja muiden uskontokuntien edustajia kismittää moni asia: se, että lapset nousevat Suvivirttä laulaessaan seisomaan. Se, että toisessa säkeistössä lauletaan "Jumala". Se, että saatetaan tietää kolmannen säkeistön olevan vielä voimakkaammin Jumaluskopainotteinen, vaikkei sitä taideta koulussa juuri koskaan laulaakaan. Heitä kismittää se, että vähemmistö(j)ä ei koulun uskonasioissa kunnioiteta, vaikka Suomessa on voimassa uskonnonvapauslaki. Monen mielestä niin valtio ja kirkko kuin koulu ja uskontokin pitää erottaa toisistaan.

Minua kismittää se, että aikuiseksi kasvettuani olen tajunnut, että kaikki tiet vievät paitsi Roomaan myös politiikkaan ja uskontoon. Minua kismittää myös se, että Suvivirsi lauletaan peruskoulun kevätjuhlassa ihmisen elinaikana maksimissaan yhdeksän kertaa, ja siitä tehdään uskonnonvapauden yksi suurimmista kulmakivistä. Miksemme voisi vaihteen vuoksi tapella vaikkapa joulukuvaelmista? Mariasta, Joosefista ja Jeesus-lapsesta seimessä? Aasit ovat varmaan melko universaaleja ilmiöitä, ne voidaan pitää.

Kenenkään ei ole velvollisuus laulaa kevätjuhlassa yhtään mitään, eikä yläkoulussa kukaan enää laulakaan, paitsi opettajat eturivissä. Se opettaja, joka ei Jumalaan usko, voi joko laulaa tai jättää laulamatta, eikä sillekään mitään voi, jos juuri J-sanan kohdalla tulee tarve nielaista. Kenenkään ei ole myöskään mahdollisen laulamisen aikana tapahtuvan seisomisen aikana ylistettävä ketään. Ylistys on mielessä ja sydämessä, ei seisomisessa, vaikka onkin varmasti tosi mukava välillä nousta ylös kovalta penkiltä, kun rehtori on puhunut ylipitkän puheensa, koulun kuoro laulanut epävireessä turhan monta kappaletta sellon säestyksellä ja joku hullu äidinkielenopettajan pakottama nipo-oppilas lausunut runon.

Koska aina kannattaa olla pari askelta muita edellä, aloin kuitenkin ajankulukseni miettiä, millä Suvivirren voisi korvata. Ymmärrän maailman muuttuvan ja ennustan, että jossain maailmanvaiheessa laulu on helpompi jättää ohjelmistosta pois, kuin kiistellä sen sopivuudesta.

Käyn ahon laitaa, 
minä ilman paitaa, 
ei estä kukaan, 
kun matkaa teen.

Yläosatonna? Sellainen seksinviljely ei kuulkaa käy, ja varmasti puolialastomana kulkemisen estävät poliisi ja laki ja järjestys.

Sommartiden, hej hej, sommartiden!

Nå men ruotsalaisten lauluja me emme ainakaan laula.

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.

Syksyfiilis, ei mene läpi.

Pitkä kuuma kesä, 
ja mä aion elää sen. 
Pitkä kuuma kesä, 
sen sain, 
se mullisti mun maailmain.

Rokkenrollihevistä se poru vasta nousisikin. Ei sovi vekkihameessa ja valkoisissa polvisukissa laulettavaksi moinen.

Polttaa, kesäkatu kuuma…

Palovammoja, palovammoja. Ei käy näinä valistuksen aikoina.

Sommaren är kort, det mesta regnar bort.

Ruotsalaiset tekevät kyllä homoiksi hirveän hyviä biisejä.

Kevät toi, kevät toi muurarin.
Kevät toi, kevät toi maalarin.
Kevät toi rakennuksille hanslankarin
ja rannoille hampparin.

Oho, hamppari ei varmaankaan kuulu alakoululaisen kevätjuhlaan. Hesburgeriin tai grillille mennään vasta sen jälkeen. Joten ei tämäkään.

Koivun oksaan korkealle
teki peippo pesän.
Tiri tiri teijaa tiri tiri teijaa
lauloi kaiken kesän.

Jo on niin pirteää, niin pirteää. Tiri tiri teijaa. Pian tulee kotka ja syö pois siitä oksalta hillumasta.

Aurinko paistaa ja vettä sataa, 
taitaa tulla kesä. 
Linnut ne laulaa ja sirkat soittaa, 
taitaa tulla kesä.

Tämähän voisi olla potentiaalinen uusi kevätjuhlabiisi. Mikko Alatalolla isänmaallisen siniset silmälasitkin, vähän niin kuin Suomen lipun ristissä. Mutta siihenhän se tosin sitten kaatuu tämäkin. Ristiassosiaatioon. Seuraava.

Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon.
Se luonnon uudeks luopi
sen kutsuu elohon.

Kas, siinähän oli hyvä. Sen minä otan, niin kauaksi aikaa, kuin pystyn.