Pernarasvaa

Aikakausia leimaa aina jokin massailmiö, tavallisesti useampikin. Viimeisintä kymmentä vuotta kuvastavat ainakin muovikengät, some, zumba, ilmastonmuutostappelu ja tosi-tv (Koirantrimmaajat kilpasilla). Melkoisen laajaa suosiota tai ainakin huomiota on saanut myös karppaaminen, minkä vuoksi voi on loppunut hyllystä ja leipä jäänyt sille.

Ihmisen pitää aika ajoin hurahtaa johonkin, ei siinä mitään. Lyön vaikka vetoa, että jokainen teistä tunnistaa yllä olevasta luettelosta omalle kohdalleen ainakin yhden pakkomielteen. Jollain Crocseja, Cloxxeja tai muita tai niiden käypiä kopioita on useammat erilaiset ja eriväriset, ja moni on myös sitä mieltä, että niillä voi mennä vaikkapa häihin.

Moni ei.

Yksi viime aikojen hitti-ilmiö on kehonkoostumusmittaus. Jee. Juuri, kun on päässyt edes vähän eroon siitä ahdistuksesta, että neuvolassa pitää nousta vaa'alle toisen silmien alla ja siinä sitten yhdessä kiilusilmin tarkastellaan, paljonko on tullut viikossa nousua, niin pitäisi hihkua riemusta ja juosta innostuksesta ympyrää kehonkoostumusmittauksen vuoksi. Että onko rouvalla nyt yhtään lihasmassaa missään ja paljonko on kertynytkään rasvaa sisäelinten ympärille? Siitä saa sitten muka tsemppiä juosta kauhkottaa järven ympäri ja läski lähtee ja tulee onnelliseksi, kun kontrollimittauksessa on muuttunut rasva pernan ympäriltä puoli prosenttia pienemmäksi.

Kyllä kehonkoostumusmittauslahjakortti syntymäpäivänä on sama kuin puntari joulupaketissa tai sähkövatkain äitienpäiväkääreessä. Kaikkeen ei minun massani eikä hysteriani taivu. Ei muovikenkiinkään.